Sukarapujen lisääntymisestä
Valvoja: Moderaattorit
Sukarapujen lisääntymisestä
Mulla on kaksi munia kantavaa tulisukarapua. Ovat minulla ensimmäiset, joten en tiedä mitä odottaa. Laskeeko rapu munat jonnekin ja poikaset sitten kuoriutuvat vai miten homma toimii? Näkeekö ravusta, milloin alkaa olla hetki lähellä?
Altaassa on myös omenakotiloita, ovatko pienet poikaset vaarassa tulla syödyksi?
Mitenkäs sitten tuo altaan siivoaminen? Kun näkee, että ravut eivät enää kanna munia, uskaltaako sitä pohjaa putsata lapon kanssa?

Minullakin on tulisukaravut lisääntyneet. Ensin on naaras munineen, ja jossain vaiheessa olen bongannut pikkiriikkisiä ravunpoikasia pohjalta. Omput eivät rapuja haittaa. Pohjalla minulla on englanninjokisoraa, pienempää ja sitten sellaista oikein isoa soraa jonka suojassa poikaset ilmeisesti saavat hyvin piiloteltua. En ole laponnut pohjaa ollenkaan, enkä uskallakaan sillä siellähän ne poikaset piilottelee.
-
vastarannan kiiski
- Starting Member

- Viestit: 23
- Liittynyt: 18:16, 27.05.2005
- Paikkakunta: Mikkeli
Naaras kantaa munia pyrstön alla siihen asti kun poikaset ovat valmiita kuoriutumaan. Munista kuoruituu makeassa vedessä liisääntyvillä lajeilla niin sanottuja "pikkuaikuisia". Eli poikaset ovat aikuisen sukaravun näköisiä,mutta minatyyrikokoisia ja tulevat toimeen omin voimin. Naaras saattaa tuuletella eli ravistella munia rajummin päivänä parina ennen kuoriutumista, mutta parhiten kuoriutumisen huomaa siitä, ettän munat ovat naaraan pyrstön alta hävinneet.
Itselläni on sukarapualtaissa hieno hiekka ja kierteissarvikotiloita hoitamassa pohjan möyhennystä, jolloin pohjaa ei juuri tarvitse lapota ja veden voi vaihtaa imemällä vettä lapolla ylempää.
Itselläni on sukarapualtaissa hieno hiekka ja kierteissarvikotiloita hoitamassa pohjan möyhennystä, jolloin pohjaa ei juuri tarvitse lapota ja veden voi vaihtaa imemällä vettä lapolla ylempää.
-
Sami
- Advanced Member

- Viestit: 1889
- Liittynyt: 15:47, 06.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Labyrinttiyhdistys
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Sukarapujen lisääntymisestä
Naaras kantaa munia uimajalkojensa suojissa aina poikasten kuoriutumiseen asti. Joillakin lajeilla h-hetken lähestymisen erottaa siitä, että munien läpi kuultaa kaksi mustaa pistettä - poikasten silmät.Hermis kirjoitti:Mulla on kaksi munia kantavaa tulisukarapua. Ovat minulla ensimmäiset, joten en tiedä mitä odottaa. Laskeeko rapu munat jonnekin ja poikaset sitten kuoriutuvat vai miten homma toimii? Näkeekö ravusta, milloin alkaa olla hetki lähellä?
Altaassa on myös omenakotiloita, ovatko pienet poikaset vaarassa tulla syödyksi?
Mitenkäs sitten tuo altaan siivoaminen? Kun näkee, että ravut eivät enää kanna munia, uskaltaako sitä pohjaa putsata lapon kanssa?
Vaikkei omenakotiloista ole kokemusta, uskoisin, että ne eivät syö pieniä sukaravun poikasia, sillä ne ovat heti kuoriuduttuaan melko vilkkaita ja uivat kovaa vauhtia karkuun.
Kun poikaset ovat oletettavasti kuoriutuneet, ei vähään aikaan kannata putsata altaan pohjaa yhtä tarkasti kuin aiemmin, sillä poikaset piilottelevat suurimman osan ajastaan jaavansammalen, roskien ja kasvien joukossa. Riittää, että vaihtaa vettä siten, että lappoletkun pää on keskivedessä. Toisaalta pohjalla oleva moska on täynnä pieneliöitä ja muuta hienojakoista ruokaa, jota poikaset voivat syödä.
Muoks: lisää juttua katkarapujen lisääntymisestä (ja ruumiinrakenteesta) voi lueskella täältä
-Sami-
-
SonjaSelena
- Member

- Viestit: 428
- Liittynyt: 23:42, 21.10.2004
- Paikkakunta: Lappeenranta
Meilläkin on ollut samassa altaassa greenejä katkarapuja ja omenakotiloita, ei mitään ongelmia keskenään ((ainakaan noin päin, omput piti sitten siirtää pois, koska katkaravut taisivat syödä ompunpoikasia)), Voit olla huoleti sen suhteen. Pohjaa en lappoa koskaan minäkään ja vedenvaihdossa teen niin, että laitan lappoon kuminauhalla aika pienisilmäisen verkon, jotteivät poikaset mene veden mukana. Ne eivät jaksa pienenä uida imua vastaan.
Mukavia tiirailuhetkiä, vasta liikenteeseenlähteneinä ne ovat neulankärjen kokoisia ja läpinäkyviä, aika hankalia, mutta erittäin palkitsevia bongata.
Mukavia tiirailuhetkiä, vasta liikenteeseenlähteneinä ne ovat neulankärjen kokoisia ja läpinäkyviä, aika hankalia, mutta erittäin palkitsevia bongata.
-
Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Jesh, samma häär. Eli kun noita rapuja syntyy yllättävän suuria määriä ja usein, kannataa varmistaa että poikasille on ruokaa tarjolla. Suomeksi siis hirveää yliruokintaa ja päivittäistä vedenvaihtoa. Muuten ruokalistalle joutuu sitten jokin muuSonjaSelena kirjoitti:Meilläkin on ollut samassa altaassa greenejä katkarapuja ja omenakotiloita, ei mitään ongelmia keskenään ((ainakaan noin päin, omput piti sitten siirtää pois, koska katkaravut taisivat syödä ompunpoikasia))
Allekirjoittanut on syyllistynyt miljoonapäisen kirsikkasukarapupataljoonan heitteillejättöön mennävuonna. Ei tullu kaunista jälkeä
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Iiiik! Intensiivinen tiirailu tuotti tulosta ja bongasin tänään ensimmäisen tulisukaravun poikasen! Olipas se pieni. Nyt tarvittaisiin kamera, jossa olisi superhypermakro, eihän noin pienestä tirriäisestä saanut oikein kunnon kuvaa (tietenkin olin heti kamera kourassa
).
Intoa puhkuen hain miehenikin pikkuista katsomaan. Mieheni osoitti lähistöllä olevaa kierteistä ja kysyi, että sekö se on
. Eipä sitten nähnyt sitä vaaleanpunaisen roskan näköistä poikasta.
Nyt sitten odotellaan uusia bongauksia!
Intoa puhkuen hain miehenikin pikkuista katsomaan. Mieheni osoitti lähistöllä olevaa kierteistä ja kysyi, että sekö se on
Nyt sitten odotellaan uusia bongauksia!
Onnittelut.
Ja kun teiltä ei sitä supehypermakroa löydy (no, ei minultakaan, kamerana Canon Powershot A80 lähilinssin kera), niin tässä pari makrokuvaa nuoresta tulisukarapupennusta (kuvassa näkyvä kasvi on Hemianthus callitrichoides jokusen millin pituisine lehtineen), kuva 1 ja kuva 2. Ja tässä kuvassa aikuinen tulisukarapu samaisten kasvien päällä, että saa jotain vertailukohdetta.
-
peikonlehti
- Starting Member

- Viestit: 7
- Liittynyt: 22:34, 20.04.2006
- Paikkakunta: Pieksämäki
Olen kovasti kiinnostunut noista tulisukaravuista. Lisääntyykö ne miten ahkerasti? Tietysti pikkuiset rapuvauvat olisi ihania, mutta jos niitä siunaantuu altaan täydeltä, voi niistä eroon pääseminen olla hankalaa.
Ainoa allas tosin, jossa ei ole mitään kääpiöahvenia ( jotka voisivat mahdollisesti noita rapuja syödä ) on mahdoton yhtälö siinä mielessä, että siinä on ulkosuodatin. Epäilen noiden pikku ötököiden joutuvan sinne suhteellisen helposti.

Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän. -Brana Crncevic-
Jos saa otettua tarkan valokuvan kantavasta naaraasta, niin munien määrä on melko helppo arvioida kuvasta. Mutta riippuen naaraan koosta ja kunnosta, munia on 20-50 kipaletta, yleensä varmaan jossain tuossa puolessa välissä.
Lisääntyvät kuulemma vähän rauhallisemmin kuin kirsikkasukaravut, mutta minulla ei niistä ole kokemusta, joten en osaa sanoa. Kyllä niitä kuitenkin sikiää ihan kivasti jos olosuhteet ovat suotuisat.
Poikaset päätyvät aika usein ulkosuodattimeen ja sieltä ihmiset niitä sitten haavivat takaisin altaaseen siivouksen yhteydessä, mutta tuon voi toki estää laittamalla jonkinmoisen suojan siihen imuritilän ympärille ("sukka" suodatinmatosta tai vaikkapa vanhasta akvaariohaavista), tällöin toki sitä suojaa pitää säännöllisesti putsailla, sillä siihen tietenkin kertyy sitten kaikenmoinen möhnä ja suodattimen virtaus vähenee jos suojana on liian tiivistä materiaalia.

Mitkähän olisivat oikein hyvät vesiarvot sukaravuille? Jos perustaisi ihan kasvialtaan näille, ajatuksissa 20-60L purkki.
Itseltä löytyy kirsikkasukarapuja, ostettu juhannuksen paikkeilla 10, eikä noita ihan hirveästi vielä ole. Tosin, epäilen korurihmojen napsivan pikku poikasia, tai sitten ne ovat joutuneet roskiin rihmalevän mukana. Kantavia sukarapuja olen kuitenkin nähnyt useampaan otteeseen ja aina pari-kolme kerrallaan.