Ostin jo joskus alkukesästä käytetyn 2260:n mutta otin sen käyttöön vasta nyt koska massat matkusteli saksassa ja allas oli tyhjänä kesän. Ongelmanani on kuitenkin se iso tiivisterengas joka tulee kannen ja itse pöntön välille. (Linkin kuvassa numero 727665)
Ensin alkuun ajattelin että kiristän ne ruuvit niin tiukalle kuin ne saa jotta pönttö on varmasti tiivis, mutta tiivisteen välistä tihkui vettä parista kohtaa. Tällä tavoin kiristettynä tiiviste myös tursuili lähes koko matkalta pois välistä johon sen asetin. Seuraavaksi kokeilin kiristää ruuvit hyvin kiinni mutten kuitenkaan hampaat irvessä. Tällä kertaa tihkutti ympäri pönttöä. Miten se siis pitää oikein säätää? Käymällä läpi 15 pientä vesivahinkoa ennenkuin saa sen optimaaliseen asentoon vai vaihtamalla koko tiiviste uuteen?
Lisäksi haluaisin tietää tuleeko tiiviste paikalleen asennettaessa pöntön ympärille johon se pituutensa puolesta menisi aika hyvin vai pitääkö se asentaa sinne pumpunpuoleisen "kourun" pohjalle? Siellä ainakin oma tiivisteeni on kyllä hieman liian iso.
Sitten vielä viimeinen ihmettelyn aihe samaisesta tiivisteestä. Auttaisiko esim vaseliinilla rasvaaminen vuotamiseen? Nyt tiiviste on pehmeä sekä joustava ja muistuttaa mielestäni polkupyörän sisäkumia ulkonäöltään.
Eheim 2260:n tiivisteet vuotavat?
Valvoja: Moderaattorit
-
nosegoblin
- Member

- Viestit: 488
- Liittynyt: 13:10, 12.12.2003
- Sukupuoli: N/A
-
jarvij
- Elite Senior Member

- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Koitappa ensi hätään voidella kaikki tiivisteet valkovaseliinilla. Saa tuubissa apteekista. Se ei ole vesiliukoista eli mitenkään myrkyllistä. Tuolla kannattaa voidella tiivisteet ajoittain. Tiivisteet kun kovettuvat ajan kanssa.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
-
Kaizu
- Imperaattori

- Viestit: 2881
- Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Kuopio
- Viesti:
Re: Eheim 2260:n tiivisteet vuotavat?
Sinne kannen uraan se asetellaan nätisti, jos tursuilee, on se todennäköisesti jostain kohdin venytetty liian pitkäksi. Tai sitten on aika vaihtaa uuteen tiivisteeseen. Omissa suodattimissamme tuo tiiviste on toiselta reunalta litteä (jopa kovera) ja toiselta kupera ja hyvin pitävät vettä, en tiedä onko uutena kauttaaltaan pyöreä.nosegoblin kirjoitti:Lisäksi haluaisin tietää tuleeko tiiviste paikalleen asennettaessa pöntön ympärille johon se pituutensa puolesta menisi aika hyvin vai pitääkö se asentaa sinne pumpunpuoleisen "kourun" pohjalle? Siellä ainakin oma tiivisteeni on kyllä hieman liian iso.
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
Koita tota ehdotettua vaseliini temppua se yleensä toimii,jos tiiviste nyt yleensä on käyttökelpoinen.
Jos ei jaksa/kiinnosta lähteä moisen pikkujutun takia apteekkiin tai akvaariokauppaan niin sitten kylppäriin tai emännän käsilaukkuun varkaisiin ja sieltä huulivaseliinia.Jos myrkyt epäilyttää niin jos joku tökkii sitä turpaansa niin miksei uskaltaisi myös akvaarioon.
Jos ei jaksa/kiinnosta lähteä moisen pikkujutun takia apteekkiin tai akvaariokauppaan niin sitten kylppäriin tai emännän käsilaukkuun varkaisiin ja sieltä huulivaseliinia.Jos myrkyt epäilyttää niin jos joku tökkii sitä turpaansa niin miksei uskaltaisi myös akvaarioon.
-
veikko lavi
- Starting Member

- Viestit: 2
- Liittynyt: 18:37, 11.10.2005
- Paikkakunta: Oslo,norway
