Kuinka sanoa nätisti, jos näin on? Aiheuttamatta vihanpitoa porukoiden ja naapurien välille...
Partis 60 litraisessa...?
Valvoja: Moderaattorit
Partis 60 litraisessa...?
Porukoiden naapureilla on akvaario, joka on kooltaan 40*30*50 (p*l*k)... Olen ollut ymmärtävinäni, että partiksella - on vielä ukko - pitäisi kuitenkin olla isommat asuinsijat? Muita pohjakaloja altaassa ei kyllä olekaan, mutta...?
Kuinka sanoa nätisti, jos näin on? Aiheuttamatta vihanpitoa porukoiden ja naapurien välille...
Kuinka sanoa nätisti, jos näin on? Aiheuttamatta vihanpitoa porukoiden ja naapurien välille...
Juuri kun luulet, ettei mikään voisi olla huonommin, joku varastaa häntäsi.
Itselläni on partis 60-litraisessa ja hyvin se on siellä pärjännyt. Tosin niin pärjäävät käsittääkseni aika monet muutkin kalat, jotka todellisuudessa vaatisivat isomman akvaarion... (jäävät kitukasvuisiksi tms.) Onneksi akvani on vaihtumassa reilusti isompaan. On varmasti paljon pahempiakin tapauksia, esim. serkuilla oli aikoinaan 30-litrainen ylikansoitettu akvaario, jossa kalastona mm. lehtikaloja. 
No mielestäni toi ei vielä ole niin hälyttävää, kuin isosiskon poikaystävän kotona! Siellä on haimonni (kasvaa metrin pituiseksi, tai ainakin kasvaisi, jos olisi tilaa..
) 80 litran akvaariossa!
Sanoin siitä, ja tämä fiksu jätkä totesi että "hyvin se tuolla pärjää, ku ei se kasva enempää ku sil on noin vähä tilaa". Haimonni on n. 3/4 sen akvaarion koosta. Luin jostai ulkomaisilta kalasivuilta, että se vaatisi 800 litrasen akvaarion kodikseen. Eli yksi nolla vaan perään vielä..
Kyllä sitä vähän sääliksi käy. Kuono ja silmä ihan harmaina, kun se törmäilee seiniin aina kun siitä joku menee ohi. Siinä on vielä telkkarikin vieressä..

Ikävän usein noihin vääränlaisiin kaloihin vääränkokoisessa akvaariossa törmää.
Varsinkin julkisten tilojen akvaariot ovat usein kamalassa kunnossa.
Itsekin aikoinaan pidin mitä oudompia kalayhdistelmiä pikkuisissa lasilaatikoissa
Nyt tuntuu pahalta, kun olen hankkinut tietoa enemmän. Esim. perusteellinen akvaarion puhdistus käsitti soran täydellisen pesun, akvaarion kuurauksen, kasvien pesun, vettäkin vaihdettiin n. 90% kerralla.
Nyt olen kypsyttelemässä 250l:n akvaa...
Itsekin aikoinaan pidin mitä oudompia kalayhdistelmiä pikkuisissa lasilaatikoissa
Nyt olen kypsyttelemässä 250l:n akvaa...
~Agironda~
-
marko.markkanen
- Member

- Viestit: 490
- Liittynyt: 20:49, 16.04.2004
Eläinsuojeluvalvojat ovat olemassa sitä varten että he puuttuvat asiaan ilmoituksen perusteella, oli kyseessä sitten hevonen, koira tai kala tms.
http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html
Eläimet eivät osaa itse hakea apua.
http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html
Eläimet eivät osaa itse hakea apua.
Meillä oli myös entisellä työpaikallani akvaario, jota hoiti eräs työntekijämme... Purkin koko oli noin 80 litraa; onneksi siellä uiskenteli vain sinirihmakalapariskunta ja partamonni... Silloin kun se siivottiin (n. 3 kk:n välein) vaihtui vesi n. 80 % , hiekat pestiin, monesti jopa keitettiin!
Ja jynssättiin kunnolla suodattimet ja muut... Vaikka siitä sanottiinn (muutkin kuin minä
) Niin vastaus oli: Minä niin inhoan kaikkia bakteereita ja likaa...
Pisti kyllä vihaksi, mutta ihme ja kumma: kalat voivat ihan hyvin, ainakin siis ulkoisesti 
-
marko.markkanen
- Member

- Viestit: 490
- Liittynyt: 20:49, 16.04.2004
Onko kukaan edes koskaan kysynyt kaloilta minkä kokoisessa akvaariossa ne viihtyvät?
Onkohan näissä eri kalojen tilantarvesuosituksissa mitään perää? Kyllä parikymmentä vuotta sitten pari kultakalaa pärjäili hienosti alle sadan litran altaassa.
Onkohan tämä vaan keino saada myytyä isompia altaita vai onko kaloista tullut niin mukavuuden haluisia, että pitää olla isompi allas, ettei sairastu..
Itse toki toimin näiden suositusten mukaan, mitä eri lähteistä olen saanut ja koitan toimia niin, että kaloilla on hyvä olla.
Mutta onko sille partamonnille sitten hyvä 50cm pitkä, 60cm pitkä, 60l vai 80l akvaario? Isompiakin vaatimuksia ole nähnyt.
Eikö pääasia ole, että kalat ovat terveitä, syövät ja saavat elää rauhassa mahdollisesti häiritseviltä toisilta lajeilta.

Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Tämä kultakala on muutamassa (kuvainnollisesti) 40l purkista 1000l akvaarioon, eli yksiöstä tuplakokoiseen kaksioon. Ainakin tuo uusi asunto tuntuu niin tilavalta ja viihtyisältä, että! 2 ihmisen pito 30-neliöisessä asunnossa pitäisi kieltää lailla. Soitanpa ihmissuojeluviranomaisetakyttala kirjoitti:Voinpa vaan sanoa, että asumiseni tällä hetkellä vastaan kultakalan pitoa 40 litran altaassa. Ja hyvinhan sitä pärjää, tavallaan jopa kodikkaampaa, kun on ahdasta jne..
...Niin, ihmettelempä vaan että miksi ihmiset tosiaan haluavat tietää sen minimin missä jotakin kalaa voi pitää? Koska vähintään 50% harrastajista kintaalla viittaa leväbarbin vaatimalle 150cm pitkälle altaalle ja pitävät niitä vaikkapa 120cm altaissa, niin mihin purkkeihin ne joutuisivat jos alasuositus olisikin sen 120cm? Suositukset vaan korkealle, sanon minä. Jokainen saa sitten maalaisjärjellään niitä kyseenalaistaa, jos tahtoo.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Ulkomailla kultakala pärjää oikein hyvin sadan litran altaassa. Meinaavat englanninkielisillä foorumeilla pyrtyä kun kertoo haibarbin tilavaatimuksista suomessa. Siellä noin 200l on jo ruhtinaallisesti kuulemma.Onkohan näissä eri kalojen tilantarvesuosituksissa mitään perää? Kyllä parikymmentä vuotta sitten pari kultakalaa pärjäili hienosti alle sadan litran altaassa.
No ehkä jenkeissäkin kahdenkymmenenvuoden päästä pidetään kultakaloja vähintään 500 litraisissa. Silloin meillä neontetra ja keltakääpiöahven tarvitsevat jo vähintää 200 litran altaan. Tällöin kaikki me joilla on pieniä altaita nyt saamme puolustella miksi meillä ikinä olikaan kaloja niin pienissä. Samaten isot kalat on varmaan julistettu pannaan, koska kenelläkään ei ole tarjota esim. kiekoille tai lehtikaloille 3000 litran altaita.
Mitä ikinä sinulla onkaan altaassasi, se on liian pienessä. Osta siis sille isompi allas. Miksi ihmeessä pidät sitä tietoisesti noin pienessä, sinulle on nyt kerrottu.
-
BusinessAngel
- Starting Member

- Viestit: 16
- Liittynyt: 14:18, 16.07.2005
- Paikkakunta: Turku
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että koko ajan ne altaiden minimikokovaatimukset kasvavat... Onhan se niin, että isompi on aina parempi, mut kyllä erittäin usein pienemmässäkin pärjää. Omaa järkeä pitää vaan käyttää ja kokemuksesta oppii. Ihan yhtä hyvin se kala voi kuolla siinä suuressa akvaariossa johonki tautiin, jota ei ois mitenkään voinu estää. Semmosta se vaan on.akyttala kirjoitti:Eikö pääasia ole, että kalat ovat terveitä, syövät ja saavat elää rauhassa mahdollisesti häiritseviltä toisilta lajeilta.
Sulla oli sentään 30 neliöö. Meitä on kaksi täällä 26 neliössä..Adrianna kirjoitti: Tämä kultakala on muutamassa (kuvainnollisesti) 40l purkista 1000l akvaarioon, eli yksiöstä tuplakokoiseen kaksioon. Ainakin tuo uusi asunto tuntuu niin tilavalta ja viihtyisältä, että! 2 ihmisen pito 30-neliöisessä asunnossa pitäisi kieltää lailla. Soitanpa ihmissuojeluviranomaiset![]()
Mutta takaisin asiaan.
Minkätakia vielä 10 vuotta sitten suositeltiin monille kaloille kymmeniä, jopa satoja litroja vähemmän tilaa kuin nykyään?
Nytkö vasta on alettu tutkia kalojen luonnollista elinympäristöä, reviireiden kokoa yms? Onhan akvaarioita pidetty aikojen alusta lähtien..
Ehkä kaloita tuntuukin hyvältä asua pienehkössä akvaariossa, ilman vaaroja sun muuta. Tilantarvetta tutkiessa ei varmaan ole otettu huomioon kalan luonnollisia vihollisia, joiden takia ne tarvitsevat isomman liikkuma-alueen.