Suodatus + valaistus + muuta asiaa
Valvoja: Moderaattorit
Suodatus + valaistus + muuta asiaa
Olen nyt vuoden verran pitänyt tuota 330L akvaariotani. Olin aiemmin hoidellut tuota 100L pönttöämme mutta viime kesän alussa ostin sitten tuon isomman ja innostus oli suuri.
Kaikista parhaimmalla tavala akva ei ole menestynyt :/
Tekniikkana on:
- ulkosuodatin Eheim 2215 (liian pieni, tiedän!)
- sisäsuodatin, en muista mikä sain tutulta. Keskikokoinen ja puhaltaa ulostulosta kuplia.
- valaisin, kaksi putkinen koko akvaarion mittainen.
Kaloina siellä on tällä hetkellä lehtikaloja, muutama monni ja neontetroja.
Kasvit eivät koskaan ole menestyneet parhaalla mahdollisella tavalla. Herttamiekat ja muut miekkakasvit "lahoavat". Intianvesitähdikit ruskistuvat ja ainoa mikä pärjää kunnolla on vedensuosikki ja nuo pienet melalehdet.
Olen nyt keväällä päättänyt panostaa siihen kunnolla ja pistää homman toimimaan kunnolla!
JOTEN!
1. Miten parantaisin sodatusta? Ajattelin toista ulkoduosatinta rinnalle. Tai sitten yksi tehokas ja myyn vanhan pois. Mutta minkälaisen ratkaisun tekisin.
2. Valaistusta pitäisi ehostaa. Mutta riittäisikö toinen samanlainen valaisin. Lisäksi mietin että millaiset puktet olisi parhaat valaisimiin.
3. Kannattaisiko aloittaa koko homma "alusta". Pohjalannoittaa hiekka kunnolla ja istuttaa kasvit uudelleen yms...
4. Lannoitan kasvejani nykyisin PMMD:llä (?) Sain sitä sukulaiseltani ja lisään veteen silloin tällöin puhdasta kalkkia.
5. Kalastoa mietin myös. Haluaisin jotain "isompia" kaloja lehtikalojen lisäksi. Mietin miekkapyrstöjä tai sitten rihmoja ja lisäksi monnisia pohjalle.

Heippa hei!
Taidanpa olla eka, joka vastailee
Ihan aluksi nyt kun olet päättänyt ruveta panostamaan tuohon akvaarion hoitoon, niin suosittelen syvästi, että lukaiset vaikka kirjastosta Markku Varjon kirjoittaman Elävä akvaario. Se on kirjana jo pikkaisen vanha, mutta siinä selitetään oikein kansan tajuisesti paljon asiaa vesikemiasta ja muusta erittäin hyödyllisestä asiasta akvaarion ja kasvien hoidon kannalta. Selkiää moni outo ja ihmeellinen asia, eikä tarvitse ostaa akvaariokaupasta mitään turhia juttuja.
Toinen erittäin laaja ja perus- ja edistyneempiä juttuja sisältävä lukupaikka:
http://www.aquahoito.info/suomi/index.html
Tuolla on paljon "teknistä" tekstiä, mutta älä säikähdä. Luet vain ajatuksella läpi, vaikka useampana iltana. Sisältää paljon erittäin tarpeellista tietoa monesta asiasta!
Sitten vähän tuosta viestistäsi..
Suodatusta kyllä tarvitset todennäköisesti lisää, näppituntumalta tuo Eheimin 2215 ei oikein yksistään riitä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse kokonaan hylätä, ellei sitten omaa silmää häiritse. Lisäksi tuohon purkkiin voisi ajatella esimerkiksi joitain jälkiasennettavaa mattosuodatinta, tulee aika edulliseksi (mattosuodatin ohjeita löytyy pilvin pimein haulla, lukaiset ne ja kysyt sitten mikä jää löytymättä).
Valaisimia et välttämättä tarvitse lisää.. Riippuu niin paljon niistä kasveista. Jos alkaa olemaan sellainen näppituntuma, että kasvien kasvu on heikkoa valaistuksen takia, niin sitten yksi tai kaksi putkea lisää. Kun olet perehtynyt kirjallisuuteen ja tuohon nettilähteeseen, niin osaat arvioida paremmin, mikä on kasvien kasvulle se minimi tekijä, joka rajoittaa kasvua.
Karkeasti voisin sanoa, että intian vesitähdikki lakaistuu huonoissa vesiolosuhteissa. Eli onkohan vettä muistettu vaihtaa riittävän usein?
Ja sitten sellainen juttu, että ennenkuin teet mitään muuta, niin hankit vesitestit. Ainakin itse ollut tyytyväinen Tetran tippatesteihin. Tarvitset ainakin nitriitti-, nitraatti- ja pH-testin. Lisäksi voi olla hyödyllistä tietää esimerkiksi veden kovuus.
3) ei kannata aloittaa alusta, hitailla muutoksilla niin hyvä tulee!
4) Laitatko oikeasti kalkkia altaaseen? Tämä on minulle vähän arvoitus, että miksi teet niin?
5) Jos laitat vähän niitä vesiarvoja tulemaan ja tarkat tiedot nykyisestä kalastosta ja altaan hoitorutiinit niin eiköhän porukka jeesaa noissa kalastojutuissa.
(oikeastaan tämä varmaan kuuluisi tuonne alkeet-osastolle, mutta moderaattorit varmaan aikanaan vaihtavat paikkaa)

Kuulostampas ihan aloittelijalta ja sitä kai olenkin.
Ennen akvaarion ostamista luin kirjaston muutaman kirjan ja netistä sivuja yllin kyllin ja kärkyin täälläkin lukemassa aiheita välillä monta tuntia päivässä.
Akvaariota hoidan mielestäni säännöllisesti. Vettä vaihdan n. 7-10 päivän välein. Sisäsuodattimen pesen n. 2 viikon välein ja ulkosuodattimen n. 4 kuukauden välein. Seuraavaksi pitäisi ostaa uudet putket valaisimeen kun muistaakseni niitä suositellaan vuoden välein vaihtamaan?
Vesiarvot olen mitannut sillä 5in1 liuskatesteillä, mutta mielestäni tuntuu ettei tähän voi ihan luottaa. Nimittäin näyttää ihan samoja arvoja tuosta isosta pytystä ja pienestä 100L akvaariosta vaikka niissä on ihan eri "hommat".
Pieni akvaario nimittäin pyörii täydellisesti! En ymmärrä kyllä miten tämä on mahdollista! Miekkakasvit kasvaa tuuheiksi pusikoksi, herttamiekkakasvit tykkää siellä ja kaiki muutkin mitä siellä on. Olen joskus siirtänyt niitä tuosta isosta pieneen "varastoon" elpymään ja nyt pieni akva on ihan täynnä. Suodattimina on toiminut 2 vähän kehnoa, mutta putsausken jälkeen molemmat toimii 2 viikon verran hyvin. Kaloina on 1partis ja 7 mustateraa. Valona on yksi akvaarion mittainen yksi putkinen valaisin. Ja lannoitteita ei ole tarvinnut laitaa, vettä vaihdan n. 2viikon välein.
Mutta takaisin siihen isoon akvaarioon. Pohjalla on hiekkapuhallushiekkaa, olikohan se sitä 0.5mm kokoista. Sitä on noin 3-5cm kerros. Näyttää kuin se menisi kuitenkin tukkeeseen
Pohjalla möllää kyllä kierteisiä mutta miksi ihmeessä vettä vaihtaessani pohjalla lilluu vain valkeita kierteisten kotiloita?
Ensin menin ja syytin siitä tiikerinuoliaista joka on akvaariossani pelastettuna (kaverin 60L akvaariosta pelastin tuonne ja vielä en ole uutta kotia löytänyt paralle. Viihtyy ihan ok)... takaisin asiiaan. Mutta nyt tätä on alkanut olemaan tuossa pienessäkin. Siis kierteisten valkenemista.
Pohjan alle tulee levää. Muuten levää ei näy. Pitäisiköhän hommata lisää monnisia pohjaa tuulettamaan ja kierteisiä.
Kalkin lisäämistä epäilin itsekkin
Kun käväsin kylämme akvaarioliikkeessä ja kyvyin neuvoa Ph:ntasoittamiseen hän suositteli simpukkarouhetta tai kalkkia. Simpukkarouheen käytöstä olin joskus kuullut mutta kalkista en. Ja kalkkia kun kotoonat löytyi niin sitä sitten pistän n. ½ teelusikallista 2 viikon välein. pitäisköhän lopettaa sitten?
Mitähän sitä nyt tekisi?
Painunko nyt ostamaan sen toisen ulkosuodattimen. Ostanko kerralla kunnon pytyn ja vanha myyntiin vai jätänkö vanhan rinnalle. Putsaessa pohjalla lilluu aina kalojen ulosteita ja lahonneita lehtiä yms. roskaa, joten suodatus ei kai riitä alkuunkaan kun ne ei liiku pohjalla ollenkaan.
Valoa se kaipaisi kyllä lisää mielestäni. Kun korkeutaa on akvaariolla 54cm ja tuntuu että korkeimmat kasvit varjostaa koko altaan.
Minkälaiset tippatestit olisi hyvät? Onko niitä myynnissä jokin "sarja" ja paljonko tämä maksaisi? Tetran 5in1 en enää halua :/
Ennen akvaarion ostamista luin kirjaston muutaman kirjan ja netistä sivuja yllin kyllin ja kärkyin täälläkin lukemassa aiheita välillä monta tuntia päivässä.
Akvaariota hoidan mielestäni säännöllisesti. Vettä vaihdan n. 7-10 päivän välein. Sisäsuodattimen pesen n. 2 viikon välein ja ulkosuodattimen n. 4 kuukauden välein. Seuraavaksi pitäisi ostaa uudet putket valaisimeen kun muistaakseni niitä suositellaan vuoden välein vaihtamaan?
Vesiarvot olen mitannut sillä 5in1 liuskatesteillä, mutta mielestäni tuntuu ettei tähän voi ihan luottaa. Nimittäin näyttää ihan samoja arvoja tuosta isosta pytystä ja pienestä 100L akvaariosta vaikka niissä on ihan eri "hommat".
Pieni akvaario nimittäin pyörii täydellisesti! En ymmärrä kyllä miten tämä on mahdollista! Miekkakasvit kasvaa tuuheiksi pusikoksi, herttamiekkakasvit tykkää siellä ja kaiki muutkin mitä siellä on. Olen joskus siirtänyt niitä tuosta isosta pieneen "varastoon" elpymään ja nyt pieni akva on ihan täynnä. Suodattimina on toiminut 2 vähän kehnoa, mutta putsausken jälkeen molemmat toimii 2 viikon verran hyvin. Kaloina on 1partis ja 7 mustateraa. Valona on yksi akvaarion mittainen yksi putkinen valaisin. Ja lannoitteita ei ole tarvinnut laitaa, vettä vaihdan n. 2viikon välein.
Mutta takaisin siihen isoon akvaarioon. Pohjalla on hiekkapuhallushiekkaa, olikohan se sitä 0.5mm kokoista. Sitä on noin 3-5cm kerros. Näyttää kuin se menisi kuitenkin tukkeeseen
Ensin menin ja syytin siitä tiikerinuoliaista joka on akvaariossani pelastettuna (kaverin 60L akvaariosta pelastin tuonne ja vielä en ole uutta kotia löytänyt paralle. Viihtyy ihan ok)... takaisin asiiaan. Mutta nyt tätä on alkanut olemaan tuossa pienessäkin. Siis kierteisten valkenemista.
Pohjan alle tulee levää. Muuten levää ei näy. Pitäisiköhän hommata lisää monnisia pohjaa tuulettamaan ja kierteisiä.
Kalkin lisäämistä epäilin itsekkin
Mitähän sitä nyt tekisi?
Painunko nyt ostamaan sen toisen ulkosuodattimen. Ostanko kerralla kunnon pytyn ja vanha myyntiin vai jätänkö vanhan rinnalle. Putsaessa pohjalla lilluu aina kalojen ulosteita ja lahonneita lehtiä yms. roskaa, joten suodatus ei kai riitä alkuunkaan kun ne ei liiku pohjalla ollenkaan.
Valoa se kaipaisi kyllä lisää mielestäni. Kun korkeutaa on akvaariolla 54cm ja tuntuu että korkeimmat kasvit varjostaa koko altaan.
Minkälaiset tippatestit olisi hyvät? Onko niitä myynnissä jokin "sarja" ja paljonko tämä maksaisi? Tetran 5in1 en enää halua :/
-
Lisa
- Katalysaattori

- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Suodatus + valaistus + muuta asiaa
Miekkapyrstöjä ei ainakaan kannata ottaa, sillä ne vaativat erilaista vettä. Sen sijaan parvi monnisia (esim. helmimonnisia) sopisi varsin kivasti. Monniset voit tuoda altaaseen sitten, kun olet löytänyt tiikerinuoliaiselle uuden kodin.Sanna87 kirjoitti:5. Kalastoa mietin myös. Haluaisin jotain "isompia" kaloja lehtikalojen lisäksi. Mietin miekkapyrstöjä tai sitten rihmoja ja lisäksi monnisia pohjalle.
Mitä mahtavat olla ne muutamat monnit, joista mainitsit? Entäs neontetrat, onko parvi kutistunut lehtikalojen takia? Kuinka monta lehtikalaa altaassa on?
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Ja valkoisista eli tyhjistä kierteisen kotiloista voit ihan oikeutetusti syyttää tiikerinuoliaista. Se nimittäin syö kierteisiä.
Kalastosi ovat pehmeän veden kaloja, joten kalkkia et tarvitse veden happamuuden säätelyyn. Neontetrat saattavat joskus päätyä lehtikalan ruokalistalle, joten niitä kannattaa seurata. Jos valo ei riitä, voisit kokeilla heijastimia lisäämään hiukan valoa altaassasi. Niitä saa kaupasta valmiina tai sitten voit askarrella sellaiset itse foliosta.
Mitä suodatukseen tulee, alitehoisellakin suodatuksella pärjäät jonkun aikaa kunhan muistat/viitsit puhdistaa suodattimet riittävän usein. Itse alkaisin sinuna kyttäämään myydään palstalta käytettyä Eheim 2028:a, joka varmaankin riittäisi altaaseesi.
Vesitesteistä itse olen tykännyt eniten Tetran tippatesteistä.

Eli ihan näitä partiksia ovat nuo monnit. Yksi iso ja kaksi pienempää ja toinen pieni lähtee kyllä piakkoin ja tiikerinuoliaiselle on nyt alustavasti saatu koti.
Mutta jos tikru on syyllinen näihin kiertiesten valkoisiin kuoriin, niin miksi ihmeessä niitä on nyt tuossa pienessäkin altaassa vaikka se ei siellä ole
Osasin kyllä odottaa että se noita kierteisiä isossa altaassa söisi mutta se oli pakko "suostaanottaa" kurjista oloista :/
Neontetrat ovat jo 2-3 vuotta vanhoja 15 yksilön parvi ja yksikään ei ole kadonnut lehtikalojen tultua. Lehtikalat ovat kyllä jo täydessä mitassa ja niitä on kolme kappaletta. Yhtään tappeluja en ole nähnyt enkä rikottuja eviä yms, joten toimeen tulevat.
Monnisia mietin itsekkin pohjalle mutta olisi kiva saada muitakin tuonne vielä.
Oma tekemät folioheijastimet lampussa jo on. Tein ne heti kun altaan pystytin mutta kasvit näyttää silti kärsivän valon puutteesta.
Ja miten saan autettua tuota pohjaa. Olen sitä nyt siime puhdistusten yhteydessä sorkkinut jottei menisi ihan tukkeeseen. Kierteisiä pohjalla pitäisi vielä vilistellä ja välillä tuntuu että koko hiekkamassa liikkuu yhdessä nurkassa
Kiitos että jaksatte auttaa tyhmää
Eli kannattaa siis hommata vain tehokas sisäsuodatin tuon nykyisen ulkosuodattimen rinnalle, niinkö?
Mutta jos tikru on syyllinen näihin kiertiesten valkoisiin kuoriin, niin miksi ihmeessä niitä on nyt tuossa pienessäkin altaassa vaikka se ei siellä ole
Neontetrat ovat jo 2-3 vuotta vanhoja 15 yksilön parvi ja yksikään ei ole kadonnut lehtikalojen tultua. Lehtikalat ovat kyllä jo täydessä mitassa ja niitä on kolme kappaletta. Yhtään tappeluja en ole nähnyt enkä rikottuja eviä yms, joten toimeen tulevat.
Monnisia mietin itsekkin pohjalle mutta olisi kiva saada muitakin tuonne vielä.
Oma tekemät folioheijastimet lampussa jo on. Tein ne heti kun altaan pystytin mutta kasvit näyttää silti kärsivän valon puutteesta.
Ja miten saan autettua tuota pohjaa. Olen sitä nyt siime puhdistusten yhteydessä sorkkinut jottei menisi ihan tukkeeseen. Kierteisiä pohjalla pitäisi vielä vilistellä ja välillä tuntuu että koko hiekkamassa liikkuu yhdessä nurkassa
Kiitos että jaksatte auttaa tyhmää
Lannoitatko siis vain PMDD:llä? Miekkakasvit ottavat lannoitteen juurillaan, joten tämä nestemäinen lannoite ei niitä auta. Esim Tetran Crypto tai muu juurille laitettava lannoite olisi näitä kasveja varten omiaan.
Kuten jo aikaisemmin vastasin, ulkosuodattimesi on hiukan alitehoinen altaan kokoon nähden. Jos jossain vaiheessa vaihdat sen tehokkaampaan, vanha sisäsuodatin voi toimia roskankerääjänä. Toinen vaihtoehto on hommata tehokas sisäsuodatin, mutta silloin jatkuu suodattimien tiheä tahtinen puhdistus.

Lannoitan kasvejani vedenvaihdon yhteydessä PMDD:llä. Lisäksi miekoille annan tetran cryptoja ja olen joskus käyttänyt saviturvepalleroita jotka kylläkin loppuivat... pitäisi kai hankkia lisää. Hertat ainakin pitivät niistä!
Suodatusta päätin nyt sitten tehostaa toisella ulkosuodattimella.
Eli olisikohan se sitten tuo kunnon Eheim pro II 2028? Ja tuleekohan liikaa virtausta jos rinnalla on vielä eheim 2215? Tuo sisäsuodatin saa pysyä paikallaan... Vai päjäänkö pelkällä prolla ja myyn tuon 2215 pois.