Havainnointia kalojen tilavaatimuksista

[Kaizu]

Uudet kokosuositukset kaloille johtuvat varmaankin myös siitä, että altaiden koot ovat kasvaneet huomattavasti. Näin on joku saattanut huomata että se leväbarbin perskules oikeasti uikin välillä ja kovaa.

Tietysti saattaa olla että leväbarbeja luonnonvesissä nähneet ovat katselleet ettei se ui paljonkaan vaan paikoillaan vain olla möllöttelee. Mutta kun siinä joessa on virtausta jonkin verran enemmän kuin normaalissa kotialtaassa

Mistä sitä tietää kuka ne alkuperäiset kokosuositukset on antanut ja millä perusteella. Autotkin olivat pienempiä, kevyempiä ja turvattomampia vielä muutamia vuosia sitten, mutta silti nopeusrajoitukset ovat pysyneet samoina.

[sttl]

Mieluiten liian iso allas kuin liian pieni..
Ja teille kaikille jotka haluavat pysytellä pienissä altaissa 60-180 l,kyllä
niihin löytyy monia pieniä lajeja,kun vaan vaivautuu vähän etsimään,katsomaan kirjallisuutta tietoa. Esim. monet kääpiöahvenet eivät tarvi suurta tilaa,ovat reviirikaloja(rusokääpiöahven,kääpiöakara,macmasterit)
Minusta kalojen hyvinvointi tulee ensin..

"Enemmän kuin allaskokojen kasvu minua hämmästyttää ennen erakkoina pidettyjen kalojen muuttuminen pikkuhiljaa pari-, sitten haaremi- ja lopulta jopa parvikaloiksi Vrt. viimeaikaiset keskustelut sinirihmoista, pusukaloista... "

Kyllähän kaikki luulevat vieläkin myös paratiisikaloista että ovat erakoita,eivät koiraa siedä toisiian,vaikka oikeasti ovat todella lempeitä,uivat parvessa,uhittelua koiraiden kesken on vain kutuaikaan.
Ja en tajua myöskään miksi kaikki luulevat että paratiisikalat ovat ilkeitä,purevat näykkiä pikkukaloja,tulevat nimittäin mainosti toimeen kardinaalien kokoisten kalojen kanssa,sekä barbien,tosin minkään huntueväisten kanssa en niitä suosittele..Omat paratiisikalat elävät parvessa.

Ja kyllähän altaiden koot ovat kasvaneet,koska nykyään ymmärretään paljon enemmän kaloista kun joskus 60-90 luvusta jolloin kala oli vaan kala,sullottiin mimmoisiin purkkiin tahansa, ei välitetty perehtyä kuinka isoksi kalat kasvavat..Jos kala kuoli ostettiin vaan uusi värikäs tilalle.tosin onhan tätä vielä nykyäänkin mutta vähemmän onneksi,sillä tietoa tullut paljon lisää ja nykyään voi nopeasti netistäkin löytyy tietoa kalasta josta on kiinostunut. Kun lukee jotain 1999 lehtiä,niissäkin kultakalojen altaan kooksi laitettu 100-150 l...

[aco]

Pieni huomautus siitä että 60-90 luvulla ei tiedetty eikä välitetty... Hyvät ihmiset, se että silloin ei tiedetty ei todellakaan tarkoita että silloin ei välitetty. Jos tietoa ei ollut saatavilla tai se oli väärä, niin toki silloin toimittiin väärin. Helppoa se on nyt virnistää menneille vuosille ja väittää ihmisiä tyhmiksi, kun nyt tietoa (ja väitteitä) tulee netistä heti kun vain viitsii hakea. Kyllä ennenkin haluttiin hyvinvoiva akvaario, jollei jopa useampi, mutta silloiset rajoitukset estivät mahdollisuuksia. Kaikki sen ajan ihmiset eivät kuitenkaan heittäneet hanskat tiskiin vaan kokeilivat vanhoja rajoja rikkoen ja kappas vain tuo vaikea fisu ei enää ollutkaan niin vaikea. Eli tietoa karttui pikkuhiljaa ja sen ajan tulokset löytyvät meille tänään tietoina. Joten sanoisin ettei sekään aika ole ihan hukkaan mennyt.

Ja kaiketi tuon altaan kokokin on ruvennut määräytymään missä vaiheessa äksyilevä tai muuten ei hyvin viihtyvä kala rupeaa viihtymään. Meneekö raja entisen 100 litran sijasta 400 litrassa vai 250 litrassa on sitten jollekin tiedeihmiselle kokeilun paikka. Kyllä varmaan mikä tahansa elävä pitää enemmästä tilasta, mutta meillä jokaisella on rajoitetut tilat ja rahat. Ja litrojen lisäksi tietenkin akvaarion muoto vaikuttaa kaloihin. Kuution ja pitkulaisen muoto vaikuttaa tietenkin eri kalalajille eri tavalla. Ja sisustukset, virtaukset, jne. Jos saataisiin jokaiselle kalalajille nämä selville, olisimme taas hyvän harppauksen edistyneempiä, mutta ei taida olla kovin paljon ihmisiä, jolla on varaa ruveta kokeilemaan missä minkäkin kalan rajat menevät. Mutta hyvähän näitä tietoja (hyviä ja huonoja) olisi saada tieteellisesti kerättyä, FishBase taitaa olla jotakin sinnepäin tässä asiassa, mutta kokemuksia sinne ei kaiketi saa, siellä olevat tiedot taitavat perustua luonnossa esiintymiin.

Mutta varmaan 20 vuoden kuluttua meille nauraa taas vuorostaan uudet akvaariopitäjät, he kun vain kaupassa tuovat jollakin "usb-tikulla" omat akvaariotiedot ja kaupassa olevat sopivat kalat esitetään koneella samantien ja halutessa myös miksi noita kaloja ei voi laittaa soppaan sekaan. Ja sen tulevan ajan tiedot ovat taas vuorostaan meidän selvittämiä tuloksia. Joten ei muuta kun keräämään tuloksia tulevia tietopankkeja varten!

[jarvij]

Eräs olennainen syy siihen että nykyään tiedetään enemmän, on matkailu. Kovin monet ovat käyneet paikan päällä ja jopa itse pyydystäneet omat kalansa luonnosta. Kun nähdään miten ja missä kala luonnossa elää, on melko helppoa jäljitellä sille sopivat olosuhteet.

Toinen syy on internet. Ennen tieto vaihtui ja levisi lähinnä akvaarioseuroissa ja kaveripiireissä. Harva kirjoitti tai kertoi kokemuksistaa. Tänään sitä tekevät monet ja tieto (sekä valitettavasti myös epätieto ja mutu) leviää tehokkaasti.

Valitettavasti akvaarioseurojen merkitys on vähentynyt, vaikka se voisi olla lisääntymässä. Voidaan yhdessä ostaa seuroille vaikka mikroskooppeja ja järjestää erilaisia käytännön kursseja jne.
Tätä toivoisi kovasti tänne pääkaupunkiseudullekin. Taitaa muualla tämäkin olla ko paremmin; mitä olen noita etusivun uutisia katsellut.

[Adrianna]

Itseäni ihmetyttää seuraavanlainen asenne:

Mikä on pienin allas johon kalan X voi ottaa?

Kuka hakee pysyväksi asunnokseen pienintä yksiötä mikä vaan löytyy? Miksei säästäisi rahaa ja ostaisi vaikka ronskisti kaksion ettei heti alkaisi tuntumaan että seinät kaatuu päälle?

Itse olen asunut nyt n. 2kk ysiössä toisen "isoegoisen" ihmisen kanssa. Tappeluilta on säästytty kun lähden itse nätisti jäähylle. Valitettavasti kalamme eivät näin pääse tekemään...

[jumase]

Lisäänpä minäkin korteni kekoon. Sehän on kaiketi ilmiselvää, että kaikille kaloille tulisi tarjota mahdollisimman hyvät olot. Muuta faktaa on varsin vaikea tarjota tällaiseen ikuisuuskysymykseen. Syy on yksinkertaisesti tiedon puute ja ihmisluonteen heikkous.

Kun herra X pitää 4 lehtikalan parvea 200 litraisessa pöntössä, hän on ilman muuta sitä mieltä, että allas on riittävä. Kalat ovat tulleet siinä toimeen vuosikausia.

Neiti Y on hommannut 8 lehtikalan parven 500 litraiseen. Tottahan myös hänen kalat ovat onnellisia ja neidin mielestä varmasti onnellisempia kuin Herra X:n kalat.

Kumpi on väärässä? Jos uskoo neiti Y:tä, herra X:n kalat jäävät kitukasvuisiksi ja ne eivät voi, hyvin koska 4 kalaa ei muodosta parvea. Jos taas uskoo Herra X:ää neiti Y:kaloilla on asiat hyvin, mutta kyllä 4 kalaa vähän pienemmässä altaassa voi oikein hyvin. Isompaa akvaariota on vaikea haukkua, mutta pienille akvaarioille löytyy aina arvostelija. Ajan myötä suositukset muuttuvat aina vain suuremmiksi.

Kovin vaikea on vetää mitään vedenpitäviä johtopäätöksiä, koska kalojen onnellisuutta on kovin vaikea mitata. Kyllähän lehtikalat ovat kasvaneet ja lisääntyneet täysin normaalisti pienemmässäkin altaassa. Onnellisuutta ei siis voi mitata ja luonnon olosuhteisiin on akvaariossa mahdotonta päästä.

Oma mielipiteeni on, että akvaarioiden kokosuositukset ovat enemmän tai vähemmän suosituksen antajan subjektiivisia mielipiteitä. Yleensä suositus on juuri se koko itsellä on tai sitten ajan myötä esimerkiksi netissä levinnyt yleinen käsitys. Lisättäköön tähän vielä kauppiaiden antamat suositukset, jotka valitettavan usein mahtuvat juuri asiakkaan akvaarion mittoihin oli kyseessä kala mikä tahansa. Aina tuntuu asiakkaan akvaariossa olevan juuri sopivasti litroja, kun kauppa on kyseessä.

Se on kuitenkin varmaa, että lehtikalan onnellisuuteen vaikuttaa huomattavasti enmmän moni muu seikka, kuin onko akvaariossa 300 vai 400 litraa.

[Mika]

Mielestäni yhtenä mittarina kalojen viihtyvyydelle voisi pitää lisääntymistä.Lisääntyminen ei ole useimmiten riippuvaista altaan koosta.Eikö se juuri osoita että kalat viihtyvät. Tällä mittarilla yli 90% altaissa kalat "kituvat" ja eivät ole luonnonmukaisissa olosuhteissa.

[jumase]

Mielestäni yhtenä mittarina kalojen viihtyvyydelle voisi pitää lisääntymistä.Lisääntyminen ei ole useimmiten riippuvaista altaan koosta.Eikö se juuri osoita että kalat viihtyvät.

Itse olen taipuvainen samalle kannalle. Toki tästäkin säännöstä löytyy poikkeuksia. Eli jotkin lajit lisääntyvät vaikka vesilasissa vrt. miljoonakala. Yleisesti ottaen kuitenkin lisääntyminen on merkki hyvistä olosuhteista. Monet lajit lisääntyvät huomattavasti ahtaammassa altaassa kuin täälläkin suositellaan. Olisiko silloin suositus hieman yliammuttu.

[jarvij]

Aikoinaan Helmut Pinter piti Ruotsissa esitelmän, jonka kohokohtana oli killikalojen kuteminen hänen kourassaa. Jokunen millilitra vettä kädessä, hän kierteli yleisön joukossa esitellen kalojen kutuintoa.
Killitkän ovat kutevia hammaskarppeja, joista monet lajit luonnossa kutevat kuivuviin lammikoisin ennen niiden täydellistä kuivumista, ja jolloin nuo emokalat samalla kuolevat ja kuivuvat.

Ei siis ainakaan kuteminen ole mitenkään sidoksissa akvaarion kokoon, jotta...

[aco]

Lisääntyminen ei välttämättä kerro koko totuutta. Lisääntymisvietti voi tulla aika monesta eri parametrista ja jos niistä joku uupuu niin muuten oikein hyvin viihtyvä laji ei lisäänny. Ja luonnossa on olemassa sellainenkin vietti, että jos oikein huonosti menee niin eliö yrittää lisääntyä jotta edes omat geenit jatkaisivat, kun itse ei enää itse jaksa. Kasveissa on esim. tällainen havaittavissa.

Minusta lisääntyminen kertoo vain sen, että omistaja on onnistunut jäljittämään lisääntymisympäristön, joka sekin voi olla eri kaloilla helposta hyvinkin vaikeaan. Joillekin tuntuu riittävän pelkkä vedenvaihtokin. Kalan onni ei ole mielestäni lisääntymisestä kiinni. Kasvatuspaikoissa ei taida olla meidän mielestä onnellisen kalan tarvitsemia akvaarioita.

Eli onnellinen harrastaa tai ei harrasta seksiä. Seksiä harrastava ei välttämättä ole onnellinen.

[jumase]

Niinkuin tuossa mainitsinkin, poikkeuksia löytyy. Lisääntyminen nyt kuitenkin yleisesti ottaen on yksi selkeimmistä asioista, joista voidaan kalojen hyvinvointi todeta. Monilla lajeilla lisääntyminen on "poikkeustila", jonka käynnistää jokin yskittäinenkin seikka. Esimerkeiksi joillakin killeillä veden loppuminen lammikosta. Monnisilla sadekauden johdosta laskeva veden lämpötila.

Miksikään yleispäteväksi ohjenuoraksi lisääntymistäkään ei siis voida soveltaa. Harmillista, että taas tartuttiin tällaiseen yksityiskohtaan. Tarjotkaa toki parempia merkkejä, joista hyvin viihtyvä kala voitaisiin tunnistaa. Tai paremminkin mistä voidaan tunnistaa toinen kala onnellisemmaksi kuin toinen. Mikään litramäärä se ei kuitenkaan varmastikaan ole. Vielä hienompaa olisi kun voisitte määritellä asteikon, jolla kalan onnellisuus näkyy.

Tottahan toki lehtikalan akvaarion kokoa kaikki kasvattaisivat, jos seurauksena lehtikalan onnellisuus vaihtuisi asteikolla 1-10 kakkosesta yhdeksikköön. Entäpä jos vaikutus onkin samalla asteikolla kuudesta 6,01:teen.

Selkeitä merkkejä liian pienestä akvaariosta, on kalan luontaisen käyttäytymisen häiriöityminen. Valitettavasti jokaisen akvaariokalan käyttäytyminen poikkeaa luonnossa elävästä lajikumppanista. Siitä johtuen mitään tarkkoja määreitä on mahdotonta tehdä. Kyse on aina lemmikistä, joka ei milloinkaan käyttäydy täysin samalla tavalla kuin luonnossa. Mihin siis vedetään raja.

Se lienee melko selvää, että kalojen kitukasvuisuus on merkki liian pienestä akvaariosta. Tosin sitäkin sääntöä voidaan pitää merkittävänä tekijänä vain jos muut asiat on kunnossa. Huonoissa vesiarvoissa kalat jäävät aivan samalla tavalla kitukasvuisiksi, vaikka tilaa olisi yllin kyllin. Jonkin kalan uimatila alkaa olla jo hieman epäselvä kysymys. Onko se leväbarbi onnellinen jos sillä on 30 cm enemmän tilaa uida. Tässä vaiheessa mennään jo sinne subjektisuuden puolelle. Toisen mielestä on toisen mielestä ei. Kun et voi kalalta asiaa kysyä, niin mitään faktatietoa asiasta ei ole olemassa. Millä perusteella jokin akvaarion pituussuositus on sitten tehty.

No tietysti juuri sillä, mitä aikaisemmin esittelin. Tottahan toki Neiti Y:n leväbarbit ovat onnellisempia kuin Herra X:n, jos asiaa kysytään Neiti Y:ltä. Varmasti asia toki näin onkin. Mutta entäs vuoden päästä, kun Rouva Z, hommaa 3 metriä pitkän altaan ja hänen leväbarbinsa uivat vieläkin enemmän.

Tällaisille asioille ei voida asettaa tarkkoja rajoja, koska kyseessä on pelkät olettamat, jotka on valitettavasti tehty täysin subjektiivisten mielipiteiden mukaan. Heti kun joku esittelee kalan onnellisuutta mittaavan asteikon, voidaan asettaa tarkkoja suosituksia. Siihen asti ne ovat omasta mielestäni enemmän tai vähemmän heikon ihmisluonteen tapa nuoleskella huonoa omaatuntoa.

Miettikääpä kuinka paljon kalan onnellisuuteen vaikuttaa sille tarjottu ruoka, seura, suoja, vesiarvot jne. Minun mielestäni litramäärä ei ole edes sieltä kaikkein tärkeimmästä päästä. Silti, siihen useimmiten kaikissa keskusteluissa tartutaan.

Hyvät ihmiset tarjotkaa kaloille mahdollisimman suuret altaat. Silloin kalanne ovat onnellisempia kuin pienessä. Voi tosin olla, että yhtä paljon onnellisuutta kasvattaisi yksi suojaava lumpeenlehti tai kerran viikossa akvaarion tupsahtava elävä syötävä.

[helunia]

Niinkuin tuossa mainitsinkin, poikkeuksia löytyy.
....Miksikään yleispäteväksi ohjenuoraksi lisääntymistäkään ei siis voida soveltaa. Harmillista, että taas tartuttiin tällaiseen yksityiskohtaan. Tarjotkaa toki parempia merkkejä, joista hyvin viihtyvä kala voitaisiin tunnistaa.

Niin, tai kun kissakalat (merikissat) tuntevat olonsa mukavaksi kasvaessaan altaassa, jossa on kolmesta viiteen kerrosta merikissoja päällekkäin... (Siis, niitä kaloja on joka kohdassa allasta 3-5 kpl. Vettä on välissä vain vähän.)
No se oli esimerkki kalanviljelyn (ei akvaariokalojen) puolelta.

Tai paremminkin mistä voidaan tunnistaa toinen kala onnellisemmaksi kuin toinen. Mikään litramäärä se ei kuitenkaan varmastikaan ole. Vielä hienompaa olisi kun voisitte määritellä asteikon, jolla kalan onnellisuus näkyy.

Tuota olisikin mielenkiintoista tutkia. Kun sitäkin on spekuloitu, onko kaloilla tunteet.

Se lienee melko selvää, että kalojen kitukasvuisuus on merkki liian pienestä akvaariosta. Tosin sitäkin sääntöä voidaan pitää merkittävänä tekijänä vain jos muut asiat on kunnossa. Huonoissa vesiarvoissa kalat jäävät aivan samalla tavalla kitukasvuisiksi, vaikka tilaa olisi yllin kyllin.

Mitenkäs sitten luonnossa, kun sielläkin useat kalakannat ovat tietyissä vesissä kitukasvuisia? Niinpä niin. Mielestäni tässä on kyse ylipäätään ihmisen vaikutuksista täällä maailmassa. Onneksi ollaan sentään alettu ymmärtää, mitä on tullut tehtyä ja vesiä ym. ympäristöjäkin on alettu kunnostaa ja suojella. Ja kyllä ihmiset pitävät monia muitakin eläinlajeja niille sopimattomissa tai vain huonoissa oloissa. Pääasia on että tieto on lisääntynyt ja ymmärretään ehkä himpun verran paremmin, mitä on luonnollisuus kullekin eläimelle. Myös eräät kalakannat ovat luonnossa heikentyneet ja niitäkin on syytä suojella ja säilyttää edes akvaarioissa (kuten jo usein tehdäänkin).

Pääasia mielestäni kuitenkin on se, että valistetaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita ja aikanaan myös tulevia sukupolvia, jottei tieto huku. Eli kaiken kaikkiaan pitäisi pyrkiä luonnollisuuteen, mutta en kyllä heti tyrmää tätä harrastusta liian epäluonnollisena. Kehoittaisinkin kaikkia harrastamaan mieluummin vankeudessa kasvatettuja kaloja, jotta luonnon kannat eivät vaarannu.

Ja vielä selvennykseksi: kyllä tiedon lisääntymisen myötä nykyiset tilasuositukset ovat oikean suuntaisia, eivät suinkaan täysin liioiteltuja, koska eri kalojen luonnolliset elinolosuhteet/-tavat tunnetaan nykyään paremmin.

[VilleJ]

Lisääntyminen nyt kuitenkin yleisesti ottaen on yksi selkeimmistä asioista, joista voidaan kalojen hyvinvointi todeta.

Ja faktaa on osoittaa vaikka muille näytettäväksi?

Eiköhän elämän yksi perusedellytys ole jatkaa sukua. Monilla eläimillä lisääntyminen on elämän viiveinen etappi, joten... Näistä jo itsekin mainitsit killit, jotka lisääntyvät, kun olot käyvät tukalaksi. Eläisivät pitempäänkin, mutta olojen jatkuvasti huonontuessa on se viimeinen tehtävä edessä - turvata lajin säilyminen luonnossa. En sanoisi, että tässä vaiheessa kaloilla on erityisemmin enää hyvät oltavat.

Liisääntymisestä suoraan ei voida sanoa, että kaikki on erinomaisesti tai yksistään on merkki hyvinvoinnista.

Kyllähän miljoonakalatkin lisääntyvät varsin kiitettävästi - mistä nimikin juontaa. Käy vain niin, että poikaset ovat huonoissa oloissa epämuodoistuneita ja voitaisiin aika sokeasti sanoa, ettei nekään olot ole silloin kovin hyvät aikuisille kaloille. Aikuisten elintoiminnat vain pystyvät (ehkäpä vain käyvät kovin raskailla kierroksilla kaiken aikaa) hoitamaan ympäristön vaikutukset elimistöön.

Totta kai hyvinvointi lisää varmasti joillain lajeilla lisääntymistäkin, mutta ei lisääntyminen ole suinkaan merkki siitä, että akvaariossa on kaikki erinomaisesti.

Monilla akvaristeilla lisääntyy kalat kaiken aikaa - samaan aikaan, kun osa kaloista sairastuu/kuolee. Eikös tuossa ole jo aikamoinen ristiriita sen kanssa, että kun kalat kutee, niin akvaariossa on kaikki hyvin?

[JustinSan]

Ja faktaa on osoittaa vaikka muille näytettäväksi?

Kun ravinto ja muut ympäristötekijät ovat optimaaliset, populaation syntyvyys on huipussaan ja kuolevuus alhaismillaan. Tällöin populaatio kasvaa niin nopeasti kuin sen lisääntymiskyky sallii. [...]

Populaation yksilömäärää riippuu syntyvyydestä, kuolevuudesta sekä tulo -ja lähtömuutosta. Näihin puolestaan vaikuttavat muiden lajien populaatiot ja eloton (abioottinen) ympäristö. Mutta populaatio säätelee myös itseään. Sen kasvu voi tyrehtyä yksilöiden kilpailuun ravinnosta tai elintilasta. Varsinaisia taisteluja ei yleensä synny, koska niitä estävät evoluution tuottamat käyttäytymismuodot, kuten yksilöiden välinen nokkimisjärjestys ja reviirikäyttäytyminen.

Liikatiheyden itsesäätelyä osoittaa myös se, että hiiripopulaation kasvu pysähtyy laboratoriossa, kun populaatio kasvaa liian tiheäksi, vaikka ravintoa olisi riittämiin. Toisten yksilöiden jatkuvasta kohtaamisesta johtuva stressi muuttaa hiirten hormonitasapainoa tavalla joka vähentää lisääntymistä ja lisää kuolevuutta.


Biologia: Elämä - Valste, Airamo, Holopainen, Koivisto, Suominen, Viitanen, WSOY 1997

On varsin täydellisen luonnollista, että ympäristötekijöiden ollessa optimaaliset, populaatio lisääntyy niin paljon kuin mahdollista, munkin mielestä se on varsin hyvä mittari

Huom! En nyt sano, että se on kuitenkaan ainoa mittari ja luonnollisesti on syytä ottaa huomioon, että kullakin eliölajilla on omat "optimaaliset elinympäristönsä" joten mitään ihan suoria nyrkkisääntöjä ei voida vielä tämän pohjalta tehdä.

[NILI]

Eipä tuohon muuta kuin: Justin on aikalailla oikeessa...

Tuo aikaisempi killivertaus oli aika huono, lähimmät vastaavuudet taitavat löytyä hyönteismaailman puolelta...

[arasila]

Eläinten "onnellisuutta" ja "hyvinvointia" (muuten kuin fysiologisessa merkityksessä) koskevat väitteet ovat luonteeltaan arvoväitteitä. Tunnetun Humen periaatteen (eli giljotiinin) mukaan arvoväitteitä ei voi johtaa faktoista.

Eryityisesti tämä tarkoittaa, että mitattavat asiat, kuten lisääntyminen, värikkyys, ruokakahalu, jne. eivät ole eivätkä voi olla eläinten (tai ihmisten) "onnellisuuden" mittareita.

Selvästi väite

Lisääntyminen nyt kuitenkin yleisesti ottaen on yksi selkeimmistä asioista, joista voidaan kalojen hyvinvointi todeta.

on nk. naturalistinen virhepäätelmä (jos "hyvinvointi" on tässä sama kuin "onnellisuus"). Jos "hyvinvoinnilla" tarkoitetaan ainoastaan fysiologisesti normaaleja elintoimintoja, väite on epätosi, mutta ei loogisesti virheellinen.

[jumase]

Kuten yllä mainittiinkiin kalan onnellisuutta ei voida mitata, joten onnellisuuteen vedoten ei ilmeisesti voida mitään suosituksiakaan antaa. Jäljelle jää lienee kalan hyvinvointi. Tästä päästäänkin hyvin mielenkiintoiseen kysymykseen. Millä perusteella me ihmiset arvioimme kalan hyvinvointia. Kitukasvuisuus on varmasti merkki huonosti voivasta kalasta. Johtui se sitten pienestä akvaariosta tai esim. huonosta vedenlaadusta. Näin ollen aiemminkin mainittu johtopäätelmä lienee kohdillaan: kitukasvuisuus on luultavasti yksi merkki liian pienestä akvaariosta.

Kitukasvuisuus on kuitenkin harvoin syynä akvaarion kokosuosituksiin. Harvoin olen esimerkiksi leväbarbin kohdalla kuullut kitukasvuisista yksilöistä. Kyllä puhe aina kääntyy niiden uimatilaan. Tätä kysymystä voisi miettiä enemmänkin... Leväbarbit ovat ymmärrykseni mukaan myös pienissä akvaarioissa eläneet hyvin pitkään. Usein muutenkin vankeudessa eläneet yksilöt ovat tehneet lajiensa ennätyksiä pitkän iän suhteen. Vastauskin on hyvin yksinkertainen. Vankeudessa eläimen kaikki perustarpeet on tyydytetty täydellisesti. Eläimen ei tarvitse kilpailla selviytymisestään. Silloin pienellä häkillä, terraariolla, aitauksella tai akvaariolla ei ole suurta väliä.

Leväbarbille uimista tuskin voidaan pitää perustarpeena. Onhan se varmasti kiva uiskennella, mutta energiaahan se vie ja samalla päiviä siitä ratkaisevasta tiimalasista. Toisin sanoen pieni akvaario voi jopa pidentää leväbarbin elämää. Meistä ihmisistä tuo kuulostaa tietysti ikävältä, mutta me ihmisenä olemmekin hieman erikoisia eläimiä. Meillä nimittäin ainoana eläinkunnasta on taito asettua toisen eläimen asemaan.

Tätä taitoa käytämme mielestäni hieman liiankin innokkaasti esimerkiksi täällä akvaariopalstalla. Vähän väliä voi lukea seuraavanlaisia kommentteja: miltä itsestäsi tuntuisi asua vessassa, kyllä ihminenkin yksiössä pärjää, mutta kaksiossa saattaisi olla mukavampaa, söisit itse puuroa loppuelämäsi ja tulisit sitten tänne inisemään. Kalat eivät ajattele samalla tavalla, joten meillä ei ole valmiuksia astua niiden asemaan. Ei niille tule ensimmäisenä ruokaa nähdessään mieleen, että voi räkä; taas tätä samaa sontaa. Päinvastoin niiden ruokailuvietti herää ja ne ryntää kuin viimeistä päivää hakemaan evästä.

Voisin kuvitella, ettei sitä leväbarbiakaan hirveästi ketuta makoilla miekkalehden alla ja odotella sitä päivän ruoka-annosta. Kaikki perustarpeet on tyydytetty. Safkaa, suojaa ja hyvässä lykyssä mukavaa seuraa riittää aivan tarpeeksi. Mitä sitä nyt turhaan ryntäilemään pitkin akvaarion laseja. Ikää kertyy ja suurissa tankeissa ympyrää uivat lajikumppanit tippuvat yksi toisensa jälkeen.

Joo arvaan, että jotakuta ottaa päähän koko ajatusleikki, mutta älkää ottako niin vakavasti. Tarkoitus oli vain heittää ilmaan pari kysymystä niille, joiden ensimmäinen ajatus uuden harrastajan nähdessään on: onkohan sillä nyt 100cm vai 120cm pitkä akvaario noille sen barbeille. Psykosomatian puolelta lainattuun ajatukseen voisin päättää tämänkin illan. Ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia tutkiessa on päädytty selkeään tulokseen, jonka mukaan omasta mielestään henkisesti hyvinvoiva (onnellinen) ihminen voi myös fyysisesti paremmin. Sanoi Hume teoriassaan mitä tahansa onnellisuuden mittaamisesta, fyysisen mitattavissakin olevan pahoinvoinnin takana on usein myös henkisiä ongelmia. Voisiko olla niin, että se pienessä pytyssä vuosikausia elävä barbi olisi sittenkin onnellinen, koska fyysisesti sillä tuntuu kaikki olevan kunnossa?

[tikkuhirviö]

Luonnossa luonnollinen elämä, keskimäärin normaalin pituinen elämä ja kilpailu ruoasta. Akvaariossa mahdollisimman luonnollinen elämä, ainakin normaalin pituinen elämä ja taattu ruoka. Eli sillä ei voi puolustella kalan liian pientä astiaa, että ainakin se saa aina ruokaa ja elää ehkä pitkään. Kumpikin (kaikki) osa-alue on pyrittävä tyydyttämään, ne eivät korvaa toisiaan.

Ja sitten se pakollinen vertaus muihin eläimiin: Hevonen, joka ei ikinä saa juosta? Ei paljoa lohduta, että se saa ruokaa.

[-Antti-]

Jos kalan "onnellisuutta" ei voi mitenkään mitata, sille ei ole silloin minkäänlaisia fysiologisia perusteita ja jos ei ole fysiologiasia tapahtumia ei voi muodostua niiden seurauksena mitään kokemuksiakaan, eli niin muodoin sitä kalojen "onnellisuutta" ei myöskään voi olla olemassa.

Eli jos emme voi sanoa että tämä, tuo tai se aiheuttaa kalassa onnellisuutta tai onnettomuutta, emme myöskään voi puhua kalan onnellisuudesta.

Korrektia on puhua niistä asioista, jotka tunnemme ja voimme mitata jotenkin eli ikä, terveys, kasvu jne. Ja ehkä jonain päivänä TetraTest Endorfin tai TetraTest StressHormone kertoo vielä vähän tarkemmin, mutta "kalojen onnellisuus" on asia joka voi muodostua vain ihmisen päässä.

Antti

[VilleJ]

Kun ravinto ja muut ympäristötekijät ovat optimaaliset, populaation syntyvyys on huipussaan ja kuolevuus alhaismillaan. Tällöin populaatio kasvaa niin nopeasti kuin sen lisääntymiskyky sallii. [...]

Populaation yksilömäärää riippuu syntyvyydestä, kuolevuudesta sekä tulo -ja lähtömuutosta. Näihin puolestaan vaikuttavat muiden lajien populaatiot ja eloton (abioottinen) ympäristö. Mutta populaatio säätelee myös itseään. Sen kasvu voi tyrehtyä yksilöiden kilpailuun ravinnosta tai elintilasta. Varsinaisia taisteluja ei yleensä synny, koska niitä estävät evoluution tuottamat käyttäytymismuodot, kuten yksilöiden välinen nokkimisjärjestys ja reviirikäyttäytyminen.

Liikatiheyden itsesäätelyä osoittaa myös se, että hiiripopulaation kasvu pysähtyy laboratoriossa, kun populaatio kasvaa liian tiheäksi, vaikka ravintoa olisi riittämiin. Toisten yksilöiden jatkuvasta kohtaamisesta johtuva stressi muuttaa hiirten hormonitasapainoa tavalla joka vähentää lisääntymistä ja lisää kuolevuutta.


Biologia: Elämä - Valste, Airamo, Holopainen, Koivisto, Suominen, Viitanen, WSOY 1997

Olisi varsin mieleenkiintoista nähdä vastaava todellinen tutkimus akvaariokaloista akvaariossa. Veikkaanpa, että ruokaa saavat yllinkyllin akvaariossa, jolloin ruoan määrän mukaan syntyvyys olisi suotuisaa. Kuitenkaan vesiolot eivät ole hyvät, mistä merkkinä epämuodostuneet poikaset (esim. millis, platy, miekkis).

En nyt sano, että se on kuitenkaan ainoa mittari ja luonnollisesti on syytä ottaa huomioon, että kullakin eliölajilla on omat "optimaaliset elinympäristönsä" joten mitään ihan suoria nyrkkisääntöjä ei voida vielä tämän pohjalta tehdä.

Luonnollisesti aika merkittävä tekijä: kyllähän miljoonakalatkin, platyt, miekkapyrstöt lisääntyy varsin malliikkaasti, vaikka olot eivät ole hyvät. Tuo em. lainaus ei hyvin sovi akvaariokaloihin. Ehkä sopii paremmin lajeihin, joiden viljeleminen vaatii työtäkin.

[paul]

Itse olen tilavuuksista sitä mieltä.
Kun puhutaan isoista kaloista niin isot altaat.
Tietenkin pitää olla joustavuutta eli jos kala vaatii 150cm pitkän altaan ei 130cm ole välttämättä liian pieni.

Jos ihmetellään kalojen litrojen kasvua niin osa on liioittelua ja osa on ihan faktaa.
Esim. vanhoissa kirjoissa sanotaan tiikerinuoliaisen kasvavan 12cm pituiseksi, mutta nykyään tiedetään sen kasvavan oikeisssa olosuhteissa 30cm tässä on yksi syy.

Toinen on kun joku sanoo kalan tarvitsevan ison litramäärän ja toinen on sitä mieltä niin kukaan ei uskalla sanoa muuta.

[murmeliotus]

Luin tässä 1995 ilmestyneitä lemmikki lehtiä, ja siellä oli kysymys palsta millä oli hirvittävää tekstiä... Suurimmalla osalla oli 10-60 litrainen allas... Yksikin kysyi, että onko hyvä kun hänen 23 litraisessa akvassa on 4 platya ja pohjalla 3 monnista ja 2 leväbarbia... Vastaaja käski ostaa lisää leväbarbeja koska ne ovat parvikaloja, ja sanoi että mahtuvat hyvin akvaarioosi.... Voiko tuon kokosta edes kutsua akvaarioksi... Poikasallas ehkä lähinnä

[paul]

Luin tässä 1995 ilmestyneitä lemmikki lehtiä, ja siellä oli kysymys palsta millä oli hirvittävää tekstiä... Suurimmalla osalla oli 10-60 litrainen allas... Yksikin kysyi, että onko hyvä kun hänen 23 litraisessa akvassa on 4 platya ja pohjalla 3 monnista ja 2 leväbarbia... Vastaaja käski ostaa lisää leväbarbeja koska ne ovat parvikaloja, ja sanoi että mahtuvat hyvin akvaarioosi.... Voiko tuon kokosta edes kutsua akvaarioksi... Poikasallas ehkä lähinnä

Siihen aikaan se oli tietoa, sillä ajan kanssa tulee enemmän tietoa jolloin vanhatieto vanhenee.

Olihan maapallo ennen littana ja universumin keskipiste sekä punatukkaiset noitia.

[JustinSan]

"Onnellisuus" on mielestäni myös varsin täydellisen harhaanjohtava käsitys ja aina kun puhutaan etologiasta ja eläinten käyttäytymisestä yleensä, suurin virhe mitä vaan voidaan tehdä on "inhimillistäminen" tai toiminnan peilaaminen omaan käytökseemme. Esim. kalat ovat kuitenkin kaikinpuolin verrattain alkeellisia eliöitä ja niillä käytännössä lähes kaikki käytös on synnynnäistä avainärsykkeisiin perustuvaa toimintaa, opittujen käytösmallien näytellessä pienehköä sivuroolia ja antaen hieman liikkumavaraa muuten varsin jäykkiin perittyihin käyttäymismalleihin.

Otetaan vertauksesksi vaikka kananpoikaset; jos niiden ylitse vedetään pahvisilhuetti joka muistuttaa haukkaa, poikaset menevät vaistonvaraisesti piiloon vaikka ne eivät olisi ikinä edes kohdanneet oman lajinsa aikuisia yksilöitä, saati haukkaa. Mutta jos pahvisilhuetti vedetäänkin niiden ylitse toisinpäin, eli "pyrstö" edellä, poikaset eivät reagoi ollenkaan koska silloin ylitse "lentävä" muoto muistuttaa enemmänkin jotain sorsalintua. Kyseessä on siis peritty avainärsyke jolla ei ole mitään tekemistä pelon tai logiikan kanssa.

Monilla kaloillakin tuntuu välillä esiintyvän käytöstä johon ihmistenkin on helppo samaistua ja on äärimmäisen helppoa kuvitella erinäisiä motiiveja ja loogisia ketjuja käytöksen taakse, mutta todellisuudessa tilanne on suurimmassa osassa tapauksia, että kyseessä sarja perittyjä, perimään "koodattuja", käyttäytymismalleja joilla on kaikilla omat avainärsykkeensä ja joilla ei ole sinänsä mitään kummempia motiiveja.

Esimerkkinä: kirjoahvennaaras joka suojelee poikasiaan; on helppo kuvitella, että emo suojelee poikasiaan "koska ne ovat sen poikasia ja se välittää niistä" tmv. vaikka todellisuudessa kyseessä on täysin vaistonvarainen toiminta; tietyt poikasten erittämät hormonit, niiden muoto, väri tai jokin muu ominaisuus toimii avainärsykkeenä joka laukaisee suojelureaktion. Ei mitään kummempaa eikä oikein millään muotoa verrattavissa siihen, miten ja miksi me ihmiset huolehdimme jälkeläisistämme.
(yksinkertaistettu esimerkki avainärsykeketjusta: tietty vesiarvon muutos saa aikaan jossakin kuvitteelisessa kirjoahvenkoiraassa jonkin tietyn hormonireaktion joka toimii avainärsykkeenä koiraalle muuttaa väritystään jollain tietyllä tavalla ja lähestymään naarasta jollakin tyylillä joka laukaisee naaraassa avainärsykkeen, että koiras lähestyy lisääntymistarkoituksessa, sitten seuraa lisää tietynlaisia toimintoja joista kukin laukaisee lisää ärsykkeitä jne.)

Senpä takia mielestäni täysin ihmislähtöiset käsitteet kuten "onnellisuus" "tyytyväisyys" ym. tulee hylätä keskustelun kannalta täysin invalideina. Paljon hedelmällisempää on pitää keskustelu alueilla jotka tunnetaan.

Esim. jokaisen eliölajin kaikkein yksinkertaisin ja syvällisin funktio on suvunjatkaminen, käytännössä kaikki niiden toiminta tähtää enemmän tai vähemmän suorasti lisääntymisen ja lajin selviämisen.

Toinen tunnettu fakta on tuo edellä mainitsemani; ympäristön ja muiden tekijöiden ollessa optimaalisimmillaan, lajin lisääntyminen on optimaalisimillaan ja voidaan sanoa, että silloin eliö on myös "tarkoituksensa" suhteen optimaalisimmillaan.

Kun pidetään akvaariossa kaloja, pyrkimys niiden "onnellisuuteen" on täysin tuhoontuomittu ja saavuttamattomissa.
Jos taasen halutaan ottaa pyrkimykseksi vaikkapa optimaaliset olot ja hoito, silloin lisääntyminen todellakin toimii indikaattorina.

Tosin tämän kääntöpuolena on se, että mistäs me tiedämme mikä on minkäkin lajin optimaalisin lisääntymiskyky tai entäpä kalat jotka vaativat vaikkapa muuttovaelluksen ennen kun voivat lisääntyä (jotain mitä käsittääkseni ei olla tähän mennessä onnistututtu akvaariossa kunnollisesti simuloimaan, esimerkkikalana vaikkapa tiikerinuoliainen)

Toki on myös totta, että eri kalalajien välillä "optimaaliset" olot saattavat vaihdella varsin radikaalistikin, riippuen aivan täysin niiden perimästä ja alkuperästä luonnossa.
Totta on myös, että hyvin monet lajit eivät lisäänny "itsestään" akvaariossa, tästä voidaan tietysti lähteä ekstrapoloimaan, että silloin olot eivät ole lajille optimaaliset.
Lienee kuitenkin asiallista miettiä, että mikähän tietty muuttuja silloin mättää?

Sitten lienee asiallista pohtia, että mitä tämä vaikuttaa? "Kärsivätkö" eläimet silloin kun ne eivät voi suorittaa "päädoktriiniaan" eli lisääntymistä?
Luonnossakin olot vaihtelevat ja tietyt vaihtelut ovat parempia lisääntymisen kannalta kuin toiset lajista riippuen (tjeu: kausittainen kuteminen luonnossa) kun taasen toiset lajit pystyvät lisääntymään jatkuvasti käytännössä missä tahasa oloissa.

Eli onko toisille kaloille elo akvaariossa on jatkuvaa "epäsoveltuvampaa" kautta? Kun toiset lajit jatkavat toimintaansa kuten luonnossakin, niinkuin niiden "selviytymisstrategiaan" parhaiten sopii; jatkuvasti lisääntyen maksimaalisen syntyyden takaamiseksi.

Mutta tuskin voidaan sanoa, että luonnossakaan kalat "kärsivät" lisääntymiskauden ulkopuolella, ne vaan eivät lisäänny, mutta käyttäytyvät muuten "normaalisti"; keräävät ravintoa ja yrittävät pysyä hengissä seuraavaan lisääntymiskauteen asti.
Mutta entäpä jos niitä lisääntymiskausia ei tule ollenkaan? Mitkä ovat tämän vaikutukset? Onko siis akvaarioelo "vaikeastilisääntyville" kaloilla muuten ihan soveltuvaa ja vastaavaa kuin luonnossa lisääntymiskausien ulkopuolella vai mättääkö jokin muu? Elääkö kala muuten "normaalisti" ts. luonnollisia oloja vastaavasti ja ainoa puuttuva tekijä l. "epäoptimaalinen" tekijä vain jonkin tietyn kutemiskauden aloittavan avainärsykkeen puuttuminen?

Eivät ole mitään ihan yksinkertaisia ja yksiselitteisiä nämä pohdinnat


Puuh, tulipas taas tilitettyä

[murmeliotus]

Mutta oli se silti aika hurjaa, että ennen 10-30 litraiset altaat oli laillisia... en osaisi kuvitella että itselläni olisi 20 litrainen allas akvaariona... Hyvä että kaloja ymmärretään nykyään paremmin