Ensimmäiset kalat 180-litraiseen

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Ensimmäiset kalat 180-litraiseen

Viesti Kirjoittaja Betula »

Meille on tulossa 180-litrainen akvaario ja siihen on tarkoitus hankkia vähitellen runsaasti kasvipuolta sekä aloittelijankestävä (ja 5-vuotiaan tyttärenkin silmää miellyttävä) kalasto.

Kävin tänään varaamassa pytyn ja katselemassa kaloja. Eli vielä olisi aikaa muuttaa kalasuunnitelmaa:

1 partamonni
6 kuparimonnista
2 leväbarbia
6 kirsikkabarbia
10 intiaaninsulkaa

Ja nyt niihin muutoksiin:

Ok, alan uskoa että ei leväbarbeja 100-senttiseen akvaarioon. Näin liikkeessä niitä täysikasvuisia. 8O Mutta riittääkö yksi partis leväntorjujaksi? Auttaisiko pari leväkatkarapua?

Kaupassa ei myöskään ollut intiaaninsulkia, eikä niitä kuulemma tulekaan aikoihin. (Toisesta akvaarioliikkeestä niitä löytyisi, mutta se liike ei oikein muuten herättänyt luottamusta.) Tilalle suositeltiin loistotetraa. Tuleeko ihan kauhean punaista, jos on kirsikkabarbeja ja loistotetroja? Toisaalta se punasävyisyys houkutteleekin, punaisia kaloja ja paljon vihreää kasvistoa... (Meidän nuoriso-osasto ei ole hyväksynyt mitään mustasävyisiä kaloja.)

Pintakerros on ihan tyhjä, mutta sen voisi varmaan jättääkin tyhjäksi tulevaisuuden hankintoja varten.
JuuLia
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1216
Liittynyt: 15:22, 29.08.2004
Paikkakunta: Äänekoski

Viesti Kirjoittaja JuuLia »

Eihän loistotetra jos oikein käsitin edes ole punainen... Tarkoititkohan loistobarbia? Onhan noita parvikalaksi vaikka minkänäköisiä vaihtoehtoja akvaarioosi, siis paljon muitakin kuin intiaaninsulka ja tämä loistotetra...
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Kaupassa kun katselin loistotetroja, niin olivat aika punertavan sävyisiä ainakin siinä valossa, vaikka ruumis etupäässä onkin sellainen "väritön".

Joo, onhan noita parvikaloja, oikeassa olet... En vaan itse tykkää neon- tai kardinaalitetroista (siskon akvaario oli aikanaan täynnä erittäin hyvin sikiäviä neontetroja, siitä kai epäluulot) ja tytär diskasi kaikki tummat. Intiaaninsulkaan tykästyttiin molemmat, ja nyt on kai vaan vaikea luopua suunnitelmista. [;)] Etsinnässä on ollut mahdollisimman "kilttejä" ja kestäviä kaloja.
doriani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1579
Liittynyt: 13:06, 07.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Viesti Kirjoittaja doriani »

Miten olisi sitruunatetrat?
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Ensimmäiset kalat 180-litraiseen

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Betula kirjoitti:1 partamonni
6 kuparimonnista
2 leväbarbia
6 kirsikkabarbia
10 intiaaninsulkaa
Tuosta kun nappaatte leväbarbit pois ja laitatte tilalle muutaman näpsäkän katinkultamonnin, niin näyttääpi jo varsin mukavaiselta. Jos intiaaninsulkia on hankala saada, niin suosittelen pirteänkeltaista sitruunatetraa, lämmintä kuparitetraa tai hillittyä lyhtytetraa. Monia muitakin lajeja löytyy, mutta nuo ovat ainakin helppoja :)

Siis parvi kirsikkabarbeja, parvi esim. sitruunatetroja, parvi kuparimonnisia, partamonni sekä joukkio katinkultamonneja. Lukumääriä voi miettiä myöhemmin, samoin myös mahdollisia pintakaloja (kirsikat ja sitruunat käyvät kyllä pinnassakin hösellysmatkoillaan...).
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
paul
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3302
Liittynyt: 12:39, 15.01.2005
Sukupuoli: N/A

Viesti Kirjoittaja paul »

Itselläni oli kuparitetroja, joista luovuin lehtikalojen vuoksi (turhan kallista ruokaa) [;)].
Ne on veikeitä kavereita, koko ajan liikkeellä ja ne on (varsinkin koiraat) upean värisiä. Lähteistä riippuen kasvaa 4-6 cm pitkiksi.

Itsekään en tykkää juuri noista neontetroista, mutta nämä kaverit on ihan eri luokkaa.

Suosittelen tutustumaan.
Pelkkä aloittelija
Senior Member
Senior Member
Viestit: 867
Liittynyt: 10:56, 28.12.2004
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Pelkkä aloittelija »

Ne katinkultamonnit mitkä jo mainittiin ovat kivan näköisiä ja niitä voisi 180L partiksen seuraksi ottaa vaikka 7kpl. Jäävät aika pieniksi (n.7-10cm jos oikein muistan) ja ovat vilkkaita ja ovat yleensä aika näkyvillä. Katso lisää juttua katinkultamonneista vaikka googlesta tai keskustelusta:
"Katinkultamonnejako jos ei partista?"
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Kiitos ehdotuksista! Katinkultamonni näyttää kyllä hauskalta - eli siis hienoa hiekkaa pohjalle eikä ollenkaan miekkakasveja?
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Betula kirjoitti:eikä ollenkaan miekkakasveja?
Mitäs vikaa miekkakasveissa on? :o
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

Lisa kirjoitti:
Betula kirjoitti:eikä ollenkaan miekkakasveja?
Mitäs vikaa miekkakasveissa on? :o
Taitaa katinkullat olla kovia popsimaan miekkakasveja ;)
VesiEläin
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5925
Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja VesiEläin »

sani kirjoitti:
Lisa kirjoitti:
Betula kirjoitti:eikä ollenkaan miekkakasveja?
Mitäs vikaa miekkakasveissa on? :o
Taitaa katinkullat olla kovia popsimaan miekkakasveja ;)
Ei kaikki välttämättä innostu popsimaan kasveja, laittaa tarjolle paljon vihanneksia, kurkkua, herneitä jne. niin ei opi pahoille tavoille. :P Kannata olla edes kokeilematta kun on kyse niinkin kauniista kasvista kun Miekkakasvista! [;)]
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

sani kirjoitti:
Lisa kirjoitti:
Betula kirjoitti:eikä ollenkaan miekkakasveja?
Mitäs vikaa miekkakasveissa on? :o
Taitaa katinkullat olla kovia popsimaan miekkakasveja ;)
Eikös tuo nyt ole aika yksilökohtaista kuitenkin? Samantien voisi heivata myös esim. partamonnit yli laidan, kun välillä nekin innostuvat koskemaan "vääriin" rehuihin.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

No tuohan oli hyvä tietää. Surin jo sitä, että ei voi katinkultien kanssa ottaa miekkakasveja, mutta surin sitten liian aikaisin.

Tänään leikittiin viisivuotiaan kanssa ja mittailtiin tavallisen vesijohtoveden arvoja kaikilla akvaariokaupasta hankituilla testeillä. :mrgreen: Itse akvaario tulee vasta huomenna.
iekku
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 1313
Liittynyt: 12:38, 06.11.2001
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja iekku »

Betula kirjoitti:(siskon akvaario oli aikanaan täynnä erittäin hyvin sikiäviä neontetroja, siitä kai epäluulot)
Tuo vaan pisti silmääni, että ethän vain sotke neontetroja vaikkapa miljoonakaloihin? Neontetrat kun eivät tosiaankaan ole niitä helpoimmin lisääntyviä kaloja, tai ainakaan niiden ipanat eivät tuppaa riesaksi asti pysymään hengissä vaikka kuinka yrittäisi.

Saakohan katinkultamonneja Kuopiosta? Infoahan meitäkin jos jostakin liikkeestä löydät, meilläkään kun noita ei ikinä vielä ole ollut :)
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Ei, kardinaalitetroihin voin sotkea mutta en miljoonakaloihin. Eikä ne pikku neon(?)tetrat siellä hengissä pysyneetkään, mutta niitä oli niin ällöä siivota suodattimesta (sitä mallia, johon oli helppo uida sisään). Tosi huolettomasti sitä akvaariota hoidettiin, mutta kyllä niitä poikasia sinne silti aina jostain ilmaantui.

Huomasin jo, että katinkultamonneja ei näytä Kuopiosta saavan. Hankkivatko liikkeet, jos tarpeeksi moni kyselee? Vaikka meille nyt tuli sitten paketin mukana sorapohja akvaarioon, joten taitavat muutenkin jäädä tulevaisuuden haaveeksi (niin kuin hiekkapohjakin).
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Sorapohjan takia voitte unohtaa ne kuparimonnisetkin :|

Mutta tässäpä uusi kalastoehdotus:

- parvi kirsikkabarbeja
- parvi sitruunatetroja/intiaaninsulkia/kuparitetroja/lyhtytetroja
- parvi nuolimonneja
- partamonni
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Kiitos Lisa vinkeistä!
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Taidetaan vielä vaihtaa ennen kalojen hankintaa altaan etuosaan hiekkapohja, saadaan vähän korkeampi sorakerros samalla taustalle (mihin on tarkoitus tulla rehevä viidakko, jos nuo kasvinruppanat tuosta joskus kasvavat).

Uskaltaako alkukalastoa haalia eri kaupoista (kun ei ole vielä ainakaan karanteeniallasta)? Kuopion akvaarioliikkeessä on hyvä palvelu mutta erittäin niukka valikoima tetroja (ei kupareja eikä sitruunoitakaan), ja toisesta liikkeestä saisin ne intiaaninsulat.

Eli
6-10 kirsikkabarbia (onko parempi olla enemmän vai vähemmän? 3 koirasta ja loput naaraita?)
10 intiaaninsulkaa
6 kuparimonnista
4 nuolimonnia
1 partamonni (vai jäisikö tämä pois?)
2-3 leväkatkarapua
kierteissarvikotiloita

Alkaako tulla liiankin täyteen? Mulla ei ole tarvetta saada isoja kaloja, mieluummin pikkukalaparvia.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Parvi kirsikkabarbeja, parvi intiaaninsulkia, parvi kuparimonnisia, parvi nuolimonneja sekä muutama leväkatka kuulostaa varsin pätevältä poppoolta. Partista en tuohon porukkaan enää laittaisi.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
teemu7117
Senior Member
Senior Member
Viestit: 958
Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti

Viesti Kirjoittaja teemu7117 »

Vaikka meille nyt tuli sitten paketin mukana sorapohja akvaarioon, joten taitavat muutenkin jäädä tulevaisuuden haaveeksi (niin kuin hiekkapohjakin).
Eikös tässä vaiheessa olisi vielä melko helppoa heivata tuonkin kokoisesta akvaariosta ne sorat pihalle, ettet sitten liukastu kalapussien kanssa kun niiden aika tulee ja käydä ostamassa paikallisesta rautakaupasta ~6 euroa /25 kg puhallushiekkaa sinne akvaarionpohjalle. Tuo hiekkapohja on osoittautunut kuitenkin senverran helpommaksi, toimivammaksi ja kalastoa vähemmän rajoittavaksi kuin sorapohja, että päädyt todennäköisesti vaihtamaan hiekan soran tilalle jossain vaiheessa kuitenkin. Pystyisit ottamaan noita haaveilemiasi katinkultamonnejakin sitten akvaarioosi. Jännä homma ettei niitä kuopiosta löydy, kun täälläpäin niitä tuntuu olevan tarjolla aina vähintään jommassakummassa käyttämistäni akvaarioliikkeistä ja joillain ne kuulemma lisääntyvätkin kerran kuussa.

Jos päädyt hiekkapohjaan niin kannattaa lukea viimeaikojen pohjahiekkakeskustelut ja hankkia suoraan sellaista 0.5-1.5 mm välissä olevaa hiekkaa paikallisen tarjonnan mukaan. En ole enää ollut tuon legendaarisen bilteman 0.0-0.6 mm:sen tai vastaavan hiekan fani, kun 440 litraisessa akvaariossani pohja tukkeutui pahasti 6 viikkoa altaan perustamisen jälkeen. Itselläni on seuraava operaatio tuo hiekan vaihto karkeampaan raekokoon.
440: 11+C.sterbai, 7xL-201, Squaliforma sp., L-128, L-260, LDA01
350: L-200 HF, 2x L-134, 2x L46, 9x C.sterbai / /16x L-46, 8x C.sterbai
176: 6x L-134,6x L-46
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Säkillinen 0,5-1,2 mm puhallushiekkaa odottelee tuossa eteisessä, että joku saisi energianpuuskan ja pesisi sen. [;)]
teemu7117
Senior Member
Senior Member
Viestit: 958
Liittynyt: 09:34, 15.07.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo, Laaksolahti

Viesti Kirjoittaja teemu7117 »

Säkillinen 0,5-1,2 mm puhallushiekkaa odottelee tuossa eteisessä, että joku saisi energianpuuskan ja pesisi sen.
Oikea raekoko valinta, jos minun mielipidettäni kysytään. Voi kun joku olisi minullekin kertonut, että sellainen hienonhieno hiekka tukkeutuu paljon helpommin, kuin tuo mainitsemasi raekoko. En olisi muuton yhteydessä ja uutta akvaariota perustaessani silloin hommannut tuota bilteman hietaa ja monta ongelmaa olisi ollut nyt vähemmän ja lisäksi takaraivosta puuttuisi ärsyttävä ajatus tulevan työn määrästä koko 440 litraisen altaan sisustuksen purkamisesta karkemman hiekan vaihtoa varten.

Vielä kun muistat että hiekan määrässä on turha liioitella, (mistä ennätysnopea tukkeutuminen meillä osittain johtui) ja sen ettei pohjaravinteita kannata turhaan kylvää koko akvaarion pohjan alalle, vaan mieluummin niihin kohtiin, johon olet ajatellut kasveja laittaa. Erilaisten pohjaravinteiden lisääminen on kuitenkin melko vaivatonta jälkikäteenkin.
440: 11+C.sterbai, 7xL-201, Squaliforma sp., L-128, L-260, LDA01
350: L-200 HF, 2x L-134, 2x L46, 9x C.sterbai / /16x L-46, 8x C.sterbai
176: 6x L-134,6x L-46
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Kypsytys on nyt loppusuoralla, joten pitäisi varmaan mietiskellä noita kalojen lukumääriä ja vesiarvoja.

Kalastosuunnitelma on ennallaan:

8 kirsikkabarbia
10 intiaaninsulkaa
6 kuparimonnista
4 nuolimonnia
jokunen leväkatkarapu

Tuleeko ahdasta 180-litraiseen? (Pohja 100 x 40, korkeus 50 cm - minä saan tuosta 200 litraa, mutta 180-litraisena se myytiin.)

Pitäisiko jotain jättää pois, tai mahtuisiko joskus tulevaisuudessa vielä esim. hohtoseeprakaloja pintakerrokseen? Juuri nyt akvaario näyttää omissa silmissä niin pieneltä, etten oikein ymmärrä miten sinne noiden intiaaninsulkien lisäksi mitään muuta mahtuisi. [;)] Saa sanoa, jos näyttää tiheältä kalastolta, haluamme vähän väljemmän näköistä.

Akvaarion pohjasta on 1/3 hiekkaa (0,5-1,2 mm) ja loput pyöristettyä soraa (sora-alueen on tarkoitus tulla kokonaan kasvien peittoon).

Missä järjestyksessä kaloja kannattaisi hankkia? Akvassa on kaamea leväinvaasio (pohjalannoitteet tietysti pöllähtivät, kun vaihdoin hiekkaa soran tilalle akvan etuosaan), mutta nuolimonneista tuskin kannattaa aloittaa? Kierresarvikotiloita siellä jo asusteleekin.

Vesiarvoja:
GH 3 dH (vesijohtovedessä 4 dh)
KH 4 dH (vesijohtovedessä 3,5 dH)
pH-testin väriliuskan olen hukannut :roll: mutta vesijohtovedestä olen mitannut 7,5 ja tämä oli lähes saman värinen (ihan aavistuksen verran vihertävämpi, Tetran testillä)

NO2 oli aamulla <0,3 eli Tetran alin arvo ja NO3 12,5 - nyt kun olen lisännyt hirvensarvisuolaa niin arvot ovat tietysti nousussa.

Ja vielä yksi kysymys: pitääkö GH:ta nostaa esim. kirsikkabarbeja varten? 5 taitaisi olla alaraja?

Lämpötila on tarkoitus laskea 24 asteeseen ja suodattimen joutuu varmaan vaihtamaan jossain vaiheessa tehokkaampaan. Project Brio 3 (teho 300-950 l/h) posottaa täysillä ja tekee melkoisen virtauksen, mutta suodatusteho vähän epäilyttää.
"Kun kirsikkabarbit on petoja niin kuin tiikerit, niin siksi on hyvä että niillä on viidakko." (Oona 6 v)
Uimari
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 12:28, 29.04.2004

Viesti Kirjoittaja Uimari »

En saattanut lukea tuota keskustelua tarpeeksi tarkkaan kun on rillit olohuoneessa, enkä jaksa hakea :mrgreen: , mutta meillä taitaa olla samanlainen paketti kuin teillä (jos otitte asemakadulta?) Se on Giant-akvaario, nimi on saattanut muuttua jo. Valaisin on yksiputkinen ja se ei tahdo riittää parhaalla tahdollakaan. Koko ajan on ollut levää eikä kasvit kasva. Suodatin on Brio 3 ja se on riittämätön meidän pienelle kalastollekin. Joka viikko saa tyhjentää, että imee edes jotakin. Muuten sitä aktiivihiiltä ei kai saisi käyttää kuin lääkejäämien poistoon... Kerran kun oltiin siellä ostoksilla, niin se setä möi kultakaloja jollekkin tyypille pieneen akvaan... hmm. Arveluttavaa? Kuuntelin salaa. Jos olisin ollut silloin ostohetkellä fiksumpi ja rahaa olisi ollut enemmän olisin ostanut suoraan paremman valaisimen ja tehokkaamman suodattimen, nyyh.
Meillä on muuten 6 albiinomonnista, partis, keltabarbeja ja kirsikkabarbeja molempia pienet parvet enää, kun ovat jo vanhoja ja kuukahtaneet vuorollaan. Pitäisi kai alkaa harkita jotain piristystä ja täydentää parvia. Enpä lörpöttele enempää nyt.
Betula
Member
Member
Viestit: 405
Liittynyt: 17:44, 25.01.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Betula »

Asemakadulta on tuo paketti, akvan nimi on nykyään Diamond. Tosin maksoimme vähän enemmän ja otimme kaksiputkisen valaisimen. Suodattimen vaihtamista tehokkaampaan en silloin vielä älynnyt, aktiivihiilen olen sentään siitä poistanut (löysin täältä AW:stä yhden keskustelun, jossa kehotettiin tekemään niin :) ).
"Kun kirsikkabarbit on petoja niin kuin tiikerit, niin siksi on hyvä että niillä on viidakko." (Oona 6 v)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”