Jutteletteko kaloillenne?

[kylpyankka]

Tässä kun olen lomalla ollut ja yksin kotona, olen huomannut että juttelen kaloille. En mitään pitkijä juttuja avaudu mutta jos vaikka akvaarion vieressä touhuan ja kalat tulevat katsomaan, saatan sanoa että ette te vielä ruokaa saa tms. Ja myös jos esim. partikset kinastelevat, en yleensä koputtele lasiin vaan komennan lopettamaan (juu ei auta, mutta eivät onneksi mitenkään kovasti ota yhteen).

Mietin vaan, että mitenkähän hulluksi tässä vielä tulee.

[Lisa]

Höpisen jatkuvasti pehmolelu-Ihaalle, seinille, telkkarille, huonekasveille, jääkaapille, tietokonepeleille, peilille, vaatekasoille ja ties mille asioille, mutta kalat vievät yleensä kirkkaimman pokaalin. Kutsun kaloja samalla lailla kun koiria ja suuvärkkini tuntuu jauhavan ihan pakkomielteisesti jotain käsittämätöntä juttua. Miestä naurattaa (vielä), mutta niin minuakin. Olen oikeasti hullu ja tiedostan myös sen

[amanda]

On se hienoa että on muitakin hulluja.

Itse juttelen kanssa jatkuvasti koiralle ja kaloille ja milloin millekkin. Aika hitaita katseita sain kerran liikennevaloissa kun tyynen rauhallisesti ilmoitin muille valoissa olijoille että "seis" ja "mennään". Unohdin että koira ei ollut mukana.

[villimilli]

Tulee juteltua Dillen, mutakalan, kanssa siivoillessa, kun mato meinaa olla liikaakin avuksi sössimällä lapon vieressä, onneksi se ei ole vielä lappoon mennyt... lehtikala-akalle tulee välillä ärhenneltyä kun tämä patistelee ukkoaan alati.

[totoro]

Minä satun puhumaan kelle sattuu (jopa itselleni ), mm. kaloille ja pehmoleluille (syy: en saa koiraa tai muuta karvaista).

[mysli]

Yleensä kotona on vain kala kun tulen koulusta, joten ilman muuta tervehdin sitten sitä ja kerron miten päivä meni, jos toinen sattuu olemaan päiväunilla niin tulee pyydettyä anteeksi, että härätin... Paljon enemmän minä tuolle puhun kuin millekkään karvaisille eläimille.

[Lisa]

Aika hitaita katseita sain kerran liikennevaloissa kun tyynen rauhallisesti ilmoitin muille valoissa olijoille että "seis" ja "mennään". Unohdin että koira ei ollut mukana.

Kiitos päivän makeimmista nauruista. Näen sieluni silmin tuon tapahtuman enkä voi olla huvittumatta. Jos olisin itse ollut paikalla, olisin varmaan todennut, että "käskystä" ja haukahtanut iloisesti

[Joanna]

Jonkun verran juttelen kaloilleni kyllä. Enimmäkseen se on sellaista lepertelyä: esimerkiksi koruripsimonnini maailman söpöin nassu herättää äidillisiä tunteita. Kovin syvälliseen ajatustenvaihtoon en kalojen kanssa ryhdy, eiväthän ne kovin hyvin varmaan kuulekaan sinne veden alle. Sen sijaan kissojeni kanssa käyn keskustelua enemmänkin.

Edit: Lisätään, että juttelen myös huonekasveilleni...

[VesiEläin]

Koiralleni totuin juttelmaan, se kun tajusi kaiken mitä minä sanoin. ..Noh, tuo höpöttely ei sitten poistunutkaan niinkuin oletin ja yksipuolista vuoropuhelua tulee kyllä käytyä, lähinnä akvaariota siivotessa kälätän hurjasti. Miehellä on onneksi valikoiva kuulo ja tietää milloin ei tarvitse reagoida.. Vaikka yleensä olen hiljaista sorttia, altaan puhdistuksesta löydän asiaa.. Itselleni.

Edit; Tosiaan... Viherkasveille juttelen minäkin, en kuitenkaan sen toivossa että ne kasvaisivat paremmin.

[akvaariossa]

Yleensä puhun minun marsuille ja hamsulle mutta luultavasti puhun kuitenkin eniten kaloille. Varsinkin kun seeprakalat tulevat vuorotellen vedenvaihdon aikana letkun imusuun ympärille pörräämään ja kun sattarit osoittavat mieltään maistelemalla kättä. (ne kuin aina ovat nälissään!)

[Romppis]

Kyllä vaan, täälläkin jutellaan kaikelle mahdolliselle, useimmiten kuitenkin kissalle ja jonkin verran höpöttelen myös kaloilleni, aina kun akvaarion ohi kuljen (eli koko ajan, kun askeleeni jotenkin kulkevat aina sen vierestä, oli tarvetta tai ei..)

Mutta ihmetteleekö kukaan miksi kaikki tämän topicin vastaajat ovat naisia...

[aask]

Tuli tosta Amandan seis ja mennään jutusta mieleen kun olin koirien kanssa lenkillä ja vastaan tuli traktori. Huudahdin; "HEI, kato traktori..." En vaan muistanut ettei mulla poikaa ollutkaan mukana.
Kaloille en vielä pahemmin oo jutustellut. Aika uus hankinta tää akvaario vielä. Rihmaa joskus komennan kun meinaa imeksiä kaikki pohjakalojen pelletit.

[kylpyankka]

Mutta ihmetteleekö kukaan miksi kaikki tämän topicin vastaajat ovat naisia...

Ei. Mutta väittäisin silti, että kyllä ne miehetkin juttelee, kukaan ei vaan halua myöntää.

[Kääpiöpallokala]

Äijät on niin kovia et ei kehtaa tunnustaa.. Mun isoveli kerran löperteli mun edesmenneelle kanille et mitä se aikoo tehdä ensi kesänä ja autoista puhu.. Heh heh.. Yllätin sen kerran.. Mä taas höpötän monnille et voi ku oot niin söpö namupala.. Jos taas akvan kans ei meinaa tulla mitää niin me itkemme yhdessä kalojen kanssa!

[monni720l]

Pakko tunnustaa, että pöpisen kaloille vaikka mitä. Ripsimonneille ja oskuille tulee lässytettyä ja välillä täytyy hieman komentaakin Mies kyllä välillä naureskelee kun olohuoneesta kuuluu kamala pulina, vaikka olen siellä yksin. Kanille tulee juteltua kuin kenelle tahansa ihmiselle. Kyllä meidän Pöpö ymmärtää

[Lisa]

Edit; Tosiaan... Viherkasveille juttelen minäkin, en kuitenkaan sen toivossa että ne kasvaisivat paremmin.

Perkule, minä jopa uhkailen kasveja. Tavan olen perinyt äitimuoriltani, joka höpisee yleensä tähän tyyliin: "jos et ala tehdä uutta lehteä, niin revin sinut alas ja heitän roskiin."

Huoh, mielipuolista

[unikko]

Edit; Tosiaan... Viherkasveille juttelen minäkin, en kuitenkaan sen toivossa että ne kasvaisivat paremmin.

Perkule, minä jopa uhkailen kasveja. Tavan olen perinyt äitimuoriltani, joka höpisee yleensä tähän tyyliin: "jos et ala tehdä uutta lehteä, niin revin sinut alas ja heitän roskiin."
:

Hieman OT: Edesmennyt mummoni sai kasvin kuin kasvin kasvamaan ilmiömäisiin mittoihin, mm. lahjaksi saadut joulutähdet kasvoivat vuosikaupalla ja levisivät yli metrin leveiksi, jatkuvasti kukkiviksi puskiksi. Kerran sitten joku kysyi, että mikä taika hänellä on, varmaan juttelee paljon kasveille. Mummoni siihen, että ei hän mitään juttele, kiroilee ja tiuskii vaan, että älkää kasvako nuin nopeasti.

Ralf Königiä lukeneet tietänevät, että jotkut kasvit tarvitsevat rajumpia otteita...

Kasveille en ole koskaan jutellut, jo taivaallisille kehräysmaille siirtyneelle kissalleni sitäkin enemmän. Kävimme pitkiä keskusteuja aiheesta kuin aiheesta, välillä hieman kiihkeämpäänkin sävyyn, kun parisuhteessamme oli ryppyjä. Kissa tosin oli enemmän perimiehekästä jurottajatyyppiä ja minä se verbaalisempi puoli....

[ryukin]

Joo, juttelen. Ja varsinkin kultsien kanssa tuntuu, että ne on ihan kiinnostuneita mun puheistani (tai sitten ne tietää, että kun teeskentelee kiinnostunutta, niin herkkuja tippuu).

[pleko_88]

Eipä muuten, mutta joskus tulee kiekkosille palpatettua, että voisitte pelkurit tulla sieltä kannon välistä joskus pois näkyvillekkin. Saisivat kyllä ottaa opiksi.

Plekoille tulee joskus naurettua enemmänkin, kun ne tekevät jotain hassua. Myös silloin kun niillä on yllätysleikki meneillään, niin on hauskaa yllyttää, että pelästytäs nyt se! Anna toiselle kyytiä!

[Miikku]

Tottakai niille pitää puhua Varsinkin siivouksen yhteydessä, kun ovat koko ajan tiellä, ja sapuskasta kannattaa aina ilmoitta etukäteen Kissoille sitä vasta sitten jutteleekin, varsinkin tuo nuori neiti on niin kovin puhelias, että sen kanssa voi käydä useamman minuutin keskustelun. Arvoitukseksi tosin jää, ymmärretäänkö kumpikaan, mitä asiaa toisella on... Olli-herrakin on alati pälpättävän omistajansa seurassa oppinut niin verbaaliseksi, että vastaa komennuksiin aina oikein terhakkaalla "piip"-äänellä. Miehekästä (ja edelleen oli siis kyse kissasta )

[SonjaSelena]

Voi kyllä! Kyllä kaloille. Ja huonekaluille ja tavaroille. Ruokaa laittaessa sille ruualle, kattiloille yms. Autolle paljonkin. Ja niille kasveille. Ja ihan ylipäätään sellaista yleistä höpötystä ''noniin, sammutetaanpas täältä valot ja mennään...'' Jostain syystä olen tottunut muuten käyttämään jo normaalissakin puheessa itsestäni paljon 'me' -muotoa. Yritän puollustautua olemalla äiti, mutta toisalta tein minä tuota kaikkea ennen poikaanikin

[mahven]

Juuu, kyllä minäkin höpisen kaikelle elolliselle ja elottomallekin. Osa noista otuksista sentään jopa joskus puhelee takaisin, vaikka esim autolta en kyllä suurempaa vastakaikua odota.
Kaloille enimmäkseen tyyliin "ei kai teillä vaan nälkä ole?" (tyhmä kysymys, tietysti on).
Todistettavasti yksi vuositolkulla viherkasvina pysytellyt pääsiäiskaktus alkoi kerran pukata kukkanuppuja heti kun aloin sen lähistöllä esittää ääneen ikäviä vihjailuja roskakorista.

[Save]

Minä juttelen kissojen kanssa kaloista ja ravuista. Varsinkin käärmekalat ja ravut herättävät paljon keskustelua . Ja kaloille ja ravuille toki höpisen myös.

[Miikku]

Heh... Tuli vielä mieleen tuosta olemattomalle koiralle puhumisesta kaverin näyttelyreissu Suomenlahden eteläpuolella. Kaveri veti tyhjää näyttelyhäkkiä perässään lähtöselvityksessä, ja kun passit oli tarkastettu, tokaisi hän häkille tomerasti "Seuraa!" Virkailijan ilme oli ollut aika kummallinen, ja siinä vaiheessa tyttö oli hoksannut että koirahan se meni jo, hänellä oli pelkkä häkki

[damdamdam]

Kyllä.. erityisesti auto, kaikki huonekasvit, kissa sekä kalat ovat mainioita keskustelukumppaneita. Tosin vastauksista ei aina ole takuuta, mutta ovatpahan sitten samaa mieltä

Saattaapi tosin olla aika luonnollista tämä kaikelle mahdolliselle höpinä, nimittäin viikonloppuna kummityttö 2v. kyläili ja tarkasteli lasin takaa tuijottavaa partista tovin liikkumatta silmästä silmään.. Hetken hiljaisuuden jälkeen Herra Monni käännähti tapansa mukaan salamana ympäri ja katosi kukkapurkkinsa pimeyteen. Tyttö raivostui tästä epäkohteliaasta poistumisesta silminnähden ja karjaisi partiksen perään kaikella äänellään "TAKAS!!" Inhimillistä