Erään plekon tarina

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
1900
Starting Member
Starting Member
Viestit: 29
Liittynyt: 09:25, 08.09.2004
Paikkakunta: Kerava

Erään plekon tarina

Viesti Kirjoittaja 1900 »

Ajattelin kertoa eräästä tapauksesta joka meille saatui:

Noin neljä vuotta sitten ostimme 73litraisen akvaarion ja jonkin ajan kulutta kävimme samaisessa liikkeessä etsimässä pientä levän syöjää altaaseen. Löysimmekin pian yhden pieni kokoisen monin ja kyselimme myyjältä sen sopivuutta tuohon 73 litraiseen akvaarioon.
Myyjä vakuutti kalan olevan sopivan kokoinen ja kasvavan maximissaan 10:n senttiseksi.

Aikaa kului ja kauhulla katselimme kuinka pieni monnimme venyi yli 20 senttiseksi. Mietin jo kalan siirtämistä 303 litraiseen, joka sillä hetkellä oli vanhempieni luona, mutta altaassapa oli kultakaloja. Omaan asuntoomme ei mahtunut isompaa akvaariota. Onneksemme pääsimme muuttamaan isompaan kämppään loppu kesästä. Teetin 275 litraisen ja laitoin plekon siihen lehtikalojen ja joidenkin tetrojen kanssa (haaveeni oli pitkään laittaa lehtikala allas, joten nyt sain hyvän teko syyn hankkia toisen lähes kolmesataa litraisen). Tällä hetkellä kultakalat asuttavat tuota 275 litraista ja pleko kumppaneineen 303 litraista ja tällä pienellä max10cm:slä monnilla on mittaa jo n. 28cm
Toivottavasti ei kasva enään!!!? 8O
Tai edessä on uuden suuremman akvaarion hankinta.

Kyseinen liike josta tämän (oletan sen olevan purjemonni) kyseisen otuksen ostin (avovaimo ei muuten anna luopua siitä) on juuri lopettanut toimintansa, vedoten vuokrasopimuksen päättymiseen, mutta tiedän erään merivesi harrastajan, joka kyseli yli vuosi sitten eräiden kalojen hintaa sieltä eikä ole saanut eikä saa vastausta vaikka luvattiin heti ilmoittaa kun hinnoittelu on tehty, joten voisin olettaa että lopettamisen syyt ovat muualla.
Raaka-Arska
Member
Member
Viestit: 373
Liittynyt: 18:48, 15.06.2004
Paikkakunta: Sahalahti

ISO purje

Viesti Kirjoittaja Raaka-Arska »

Jos se on isopurjepleko niin se voi kasvaa yli 40 senttiseksi
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Re: ISO purje

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Raaka-Arska kirjoitti:Jos se on isopurjepleko niin se voi kasvaa yli 40 senttiseksi
50cm yksilötkään eivät ole tietääkseni harvinaisia, joten tilaa olisi tuolle hyvä olla isompana yli 600l ainakin :roll:
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”