Platyja tulee aina vaan lisää
Valvoja: Moderaattorit
Platyja tulee aina vaan lisää
Perustin akvan viime joulukuussa ja sinne tuli mm. kolme naaraina myytyä platya. Ne alkoi tuottamaan poikasia hyvin pian ja ajateltiin, että se johtuu siitä, että kalat on saaneet tuntumaa uroksiin liikkeessä. Keväällä alettiin ihmettelemään kun poikasia tuli aina vaan lisää. Niitä on tähän mennessä luovutettu kahdesti pois, yhteensä kymmenisen kappaletta. Kovin suuria määriä poikasia ei siis tule, mutta akvassa on jatkuvasti myös pieniä poikasia.
Mistä voi tunnistaa varmasti platyn sukupuolen? Olen yrittänyt katsoa peräeviä ja minusta ne on kaikilla kolmella aikuisella samanlaiset. Ei kai voi olla mahdollista, että platy synnyttää vielä yli puoli vuotta uroskontaktin jälkeen? Jos ei, niin joku kaloista on uros, mutta millä sen tunnistaa?

Urosplatyilla on ns. eväsiitin, joka siis erottuu selvästi piikkimäisenä alaevän kohdalla. Naarailla evä on siis selkeästi pyöreämpi ja uroksella piikkimäinen. Siitä pitäisi erottaa. Katselepas vielä kerran tarkempaan
Koiras on myös hieman pienempikokoinen ja litteämpi kuin naaras, naaraan maha on pullakampi.
Myös kalojen käyttäytymistä seuraamalla voi saada viitteitä sukupuolesta, jahtaako joku platyista muita? Uroshan aina kovinkin innokkaasti pyrkii naaraan lähelle...
Myös kalojen käyttäytymistä seuraamalla voi saada viitteitä sukupuolesta, jahtaako joku platyista muita? Uroshan aina kovinkin innokkaasti pyrkii naaraan lähelle...
http://www.drta-archiv.de/Fische/Zahnka ... platys.jpg
Yläpuolella koiras, alla naaras. Masun alla olevaa peräevää tarkastelemalla sukupuolen pitäisi erottua kohtalaisen helposti
Yläpuolella koiras, alla naaras. Masun alla olevaa peräevää tarkastelemalla sukupuolen pitäisi erottua kohtalaisen helposti
Näköjään naaraat voivat synnyttää ainakin pari kuukautta sen jälkeen, kun ovat viimeksi uroksia nähneet... Minäkin seurailen tilannetta omassa akvaariossani, jossa on neljä naarasplatya. Ja siitä olen satavarma, että ovat naaraita! Hankin platyt kaksi kuukautta sitten.
Poikasia tulee tasaista tahtia, tosin joutuvat syödyiksi, ellen poimi talteen. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan niitä tosiaan tulee.
-
menninkäinen
- Junior Member

- Viestit: 67
- Liittynyt: 22:39, 19.05.2004
- Paikkakunta: Turku
Keskustelin itse taannoin aiheesta "ei ukkoa mutta vauvoja kyllä" eläinkaupan myyjän kanssa. Itselläni tilanne on se että muutossa helmikuun lopulla ukko onnistui hyppäämään pois kyydistä, mutta yhä nyt elokuussa tulee mollin poikasia.. Eläinliikkeen myyjä kertoi että hammaskarpeilla on luonnollinen mekanismi säilyttää mätimunia, tai jotain, yli puolen vuoden ajan. Näin lajin säilyvyys pysyy turvattuna paremmin. Veikeitä otuksia. ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Hammaskarppi tyttö