Chrystal duo suodattimesta
Valvoja: Moderaattorit
Chrystal duo suodattimesta
Kyselisin sellasta, kun minulla on 180- litrasessa akvaariossa muutaman kuukauden vanha Chrystal Duo (olisiko ollut rt10ii?)-(sisä)suodatin (kaksiosainen suodatinjärjestelmä). Olen joutunut nyt pesemään suodattimen viikon välein, mikä on mielestäni aika epänormaalia. Eihän akvaarioon ehdi kehittymään tasapainoista bakteerikantaa, kun vedenvaihdon ollessa ajankohtaista, hyytyy suodatin taas niin finaaliin (suodatusteho hiipuu)että sekin on pestävä.
Akvaariossani on ilmennyt sinilevää, joten olen alkanut epäilemään, että voisiko se tukkia mahdollisesti suodatinpatruunan..? Ylikansoitusta akvaariossa ei ole ja mielestäni en myöskään yliruoki kaloja. Pesun jälkeen suodatin toimii aivan hienosti nelisen päivää, kunnes suodatusteho katoaa aivan yllättäen. Esimerkiksi viime lauantaina pesin illalla suodattimen purkamalla sen niin moneen osaan kun irti sain ja tänään (pe)on taas ilmeisesti pesu edessä. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavan merkin suodattimista? Saako heittää vesilintua vai olenko huoltanut laitettani, akvaani vaiko kaikkea yhdessä väärin?

-
- Junior Member
- Viestit: 119
- Liittynyt: 11:58, 04.02.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Hankin ite juuri samaisen suodattimen omaan 180l akvaani.
Jouduin heti käyttämään sitä ostokaupassa kun se rupes
pitämään kummaa ääntä ja nyt se suodattaa epätasaisesti...
Mikäköhän siinä sit olis. Kaupassa ne ei siitä löytäny vikaa...
Toivottavasti se ei rupee temppuilemaan sen enempää.
Onx sulla takuu jälellä? Vois ottaa valmistajaan yhteyttä...?!?

Itselläni on myös Crystal Duo:n suodatin ja oli sama ongelma. Eli se todella oli viikossa vetelemässä viimeisiään ja se oli pakko putsata perusteellisesti.
Se mikä auttoi oli suodatinpatruunan vaihto. Jos se patruuna on jo menettänyt kimmoisuuttaan kannattaa se uusia. Sen jälkeen toimii taas normaalisti. Nyt itselläni on patruuna noin kolme, neljä kuukautta vanha ja suodatin on taas jumissa viikon välein. Eli uuden patruunan osto on taas edessä...
Tuosta kummasta äänestä ja suodatuksen epätasaisuudesta. En nyt muista varmaksi onko tuossa mallissa myös se ilmastuksen mahdollisuus? Jos on niin se tappi kannattaa upottaa kokonaan veden alle, jos ei tosiaan halua, että suodatin rutisee ja köhii ja välillä sylkäsee tankin täyteen ilmakuplia.

Soittelinkin tossa yks päivä ostopaikkaan ja kyselin neuvoja. Tuskin patruunassa on mitään vikaa, kun ei tosiaan ole kun muutaman kuukauden vanha eikä ole mennyt kertaakaan tukkoon (pesuvälien ollessa tiheitä). Kai sekin täytyy tossa kuitenkin kohta vaihtaa.
Sain sellaisia neuvoja, että kannattaa suunnata suodatus lasin etureunaan ja kakkosteholle. Toisin sanoen eka pienemmälle(ala-asento) ja kun teho loppuu, niin sit vasta ykköselle (yläasentoon)..Yks vinkki oli kanssa, että kannattaa nakata "suodatinmateriaalikupin" pohjalla oleva litteä patruuna veks, koska sillä ei kuulemma ole mitään virkaa ja tukkiintuu tosi nopeasti.
Saas kattoo nyt kuinka käy..Kolme päivää on nyt hurrannut ihan ok. Toi meteli ja räminä on tosiaankin todella rasittavaa. Ei ole mikään hiljainen suodatin. Sellainen ilmastusmahdollisuus on, että liittää ohuen läpinäkyvän putken hattuosassa olevaan säätöruuviin (ihme ruuvi onkin!). Mulla ei taida onnistua, kun kansilasi vääntää putken vinoo, jolloin happi ei pääse kulkeen siellä. Saako sen suodattimen edes upottaa kokonaan? Ohjekuvissa (sekavat) se ei ole kokonaan upotettu.
Olis mulla takuuta viel jäljellä. Jos toi ei ala pelittään, niin täytyy varmaan rimpauttaa johonkin. Ihmetyttää vaan, et jos sen laitteen joutuu lähettään johonkin, niin mistä saan suodattimen siksi ajaksi..! Siis kaapissanihan ei ole varasuodatinta..

On se minulla ainakin ollut jo vuoden verran kokonaan upoksissa ja ei mitään ongelmia ole ollut.
Tosiaan se kippo mihin saa sitä suodatinmateriaalia lisää kannattaa nakata kaapin perukoille. Teho paranee hieman ja käytönnössä se kippo on niin pieni, ettei siihen mahdu mitään suodatinmateriaalia tarpeeksi, että siitä olisi jotain hyötyäkin.

Laite ollut käytössä reilun kuukauden ja putsaamaan joutunut lukemattomia kertoja! Minäkin olen pyöritellyt sitä rasiaa ja sen pikkusuodatinläpärettä kädessäni aavistellut sen olevan toimimattomuuden syy...
Pari päivää sitten pesin suodattimen ja taas toiminta heikentynyt. Kun nostan laitteen pinnan yläpuolelle sieltä kyllä tulee ilmaa, mutta kun lasken takaisin alemmas näkyvä virtaus loppuu... koko on kuitenkin sen verran iso (korkea) ettei se tuon 140 l:n altaan lasin alle mahdu kuin upottamalla (tuli paketin mukana).
Kokeilen sitten vissiin minäkin ainakin tuon rasian suodatimmen poistoa. Olisi tuolla entisen laina-altaaseeni ostamani n. vuoden vanha Shark II joka on täysin kunnossa. Riittäneekö sen teho tähän uuteen? Nippa nappa? En minä vielä luovuta, täytyy taas mennä rassaamaan tuota Crystalia....
Itse erehdyin ostamaan kaksi tuollaista uutta suodatinta kerralla, todella huonoja ovat, olen palannut takaisin vanhoihin jostain mistä lie huusholliin ilmaantuneisiin suodattimiin. Noita Chrystaleja saisi olla viikon välein tosiaan putsaamassa. Suodatinmateriaalia olen vaihdellut, kokeillut eri patruunoita ja vanuakin, ei mitään merkitystä tuntuisi olevan. Tosi pettymys oli noi suodattimet.
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Ei noista kaupallisista sisäsuodattimista taida oikein biologisiksi suodattimiksi olla. Suodatusmassaa on aivan kiian vähän, ja virtaus suodattimessa liian nopea bakteereille. Mekaanisina, kerran viikossa pestävinä ne ovat ihan hyviä.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.

Yhdessä altaassa minulla on kaksi pyöreää pitkulaista sisäsuodatinta - mikähän ihme merkki olisi. Ne on todella hyviä. Tosi harvoin tarvii putsata (verrattuna muihin sisäsuodattimiin), altaassa ei lillu möhnää ja vesi on kristallin kirkasta.
Kyseessä on vielä 200-litrainen pallokala-allas, jonka kaloja ruokitaan ainakin kahdesti päivässä pakasteilla. Yksikin suodatin tuntui riittävän tuohon altaaseen mutta sitten sain tuttavan kautta toisen samanlaisen ja laitoin sen lisäämään virtausta altaaseen.
Kun putsaan suodattimen (ehkä kerran 1-2 kuukaudessa), on patruunakotela ja patruuna aivan sellaisen lietteen peitossa, mutta silti suodatin ei ole tukossa, eli virtaus on yhä melko hyvä. Jos odottaisin siihen että virtaus on todella voimakkaasti heikentynyt, menisi siihen varmasti useita kuukausia. Patruunakoteloa en yleensä huuhtele lainkaan, vaan ainoastaan puristelen patruunaa hieman viileän veden alla.

- Member
- Viestit: 304
- Liittynyt: 13:22, 09.02.2004
- Paikkakunta: Akvaarioharrastajat Hyvinkää (AHH)
Minulla myös on sen verran huonoja kokemuksia Chrystal Duosta (tai miten nyt sitten ikinä kirjoitetaankaan), että en aio toista samanlaista hankkia. Tosin en tiedä, johtuuko tuo tehottomuus siitä, että edellisen omistajan aikana suodatin toisinaan kävi kuivana. On siis voinut hajota käytössäkin. Mutta jos kerran muutkin valittavat tehottomuutta, uskallan minäkin tuon tässä kertoa.
-
- Junior Member
- Viestit: 246
- Liittynyt: 15:05, 09.01.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
No minäkin olen sitä mieltä että sitä saa jatkuvasti olla pesemässä mutta se kuulostaa oudolta että pitää meteliä
Noin hiljaista suodatinta en minä ole ennen kuullut.
Vaikka korvan laittaa kiinni niin mitään ei kuulu. Ja se on siis päällä
Eli vaikka on tukossa jatkuvasti, ääntä ei kuulu. Laita kaikki osat pesun jälkeen kiinni kunnolla ja upota se kokonaan veteen. Ei siitä ääntä pitäisi lähteä.
Minä pidin punakorvakonnillakin sellaista juuri sen äänettömyyden takia.
Konnillahan se toimi ainostaan pas..kerääjänä.

- Senior Member
- Viestit: 797
- Liittynyt: 17:15, 17.03.2004
- Paikkakunta: Espoo, Otaniemi / AHH
- Viesti:
Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä että tuo suodatin on hiljainen. Minulla on altaassani juuri tuo Crystal DUO R10II ja samassa huoneessa pystyy erinomaisesti jopa nukkumaan.
On totta että suodatin menee puoliksi tukkoon aika helposti. Tosin kannattaa ottaa sen pieni suodatuslevy, joka tukketuu liian helposti siltä sisältä pois. Kun vielä joka viikkoisen vedenvaihdon yhteydessä muista hierasta irtomoskat veden sisäänottoaukon ympäriltä niin masiina pelittaa kun unelma.
Pesen oman härvelini n. kuukauden välein ja suurin ongelma on että se kulmaan laitettava kiinnike kerää sisäänsä aivan valtavasti paskahaituvaa. Olen silloin tällöin imaissut ne lapolla pois, kun tuskinpa siellä mitään kovin tarpeellista elelee.

Jo yli puolet elämästä akvaarioiden parissa.
Antin & Annen kotisivut
Antin & Annen kotisivut
-
- Advanced Member
- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
minulla oli tuosta pienempi malli R05 180L akvaariossani ilmaan mitään muuta suodatinta ja mielestäni puhdistusvälit olivat pitkät kunhan vain aina sormella poisti imuaukosta kaikki lehdenroskat. Eikä tuo vanha vehje pidä kovaa ääntä ainakaan minulla.
Siis altaassa oli liian pieni suodatus, mutta pohjalla ei ollut mitään paskoja ja vesi pysyi kristallin kirkkaana vaikka ei edes vaihtanut usein vettä.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Siis altaassa oli liian pieni suodatus, mutta pohjalla ei ollut mitään paskoja ja vesi pysyi kristallin kirkkaana vaikka ei edes vaihtanut usein vettä.

Itselläni on Sisäsuodatin Hydor crystal duo R 20 800l/h, erittäin hyvin on toiminut!
Kertaakaan en ole reilun kuukaudenaikana sitä putsannut. Vaikka pidänkin sitä pienimällä teholla, niin mitään ääntä se ei pidä ja kaikki "ylimääräiset" roskat se kerää pois!
Kerran vain yksi inkkari onnistui jumittamaan itsensä sen "sisään"
Mutta sain sen pois ilman vaurioita 

Kerran vain yksi inkkari onnistui jumittamaan itsensä sen "sisään"

" Peurat ovat huomattavasti kookkaampia kuin myyrät.
Silti molemmat mahtuvat samaan metsään ja vielä samaan aikaan.
- Onkohan niillä ikinä kiistoja? "