Elikkäs mun akvaariossa on ollut kohta jo vuoden ajan kidusloisia (tai ainakin ne on sellaisiksi kauppiaan ja kirjojen avulla tunnistettu). Itse asissa tämä kauppias ei tiedä kaloista hölkäsen pöläystä ja nämä pirulaisetkin ovat tulleet hänen kaupastaan, koska siellä monnisilla on aivan samanlaisia oireita (en ole tosin sanonut kauppiaalle).
Mulla oli 115 litrasessa akvaariossa sekalainen valikoima monnisia yhteensä yksitoista ja jäljellä on yksi joka on sen näköinen että kuolee kohta. 1 leobardimonninen, 2 täplämonnista ja loput kuparimonnisia. Kamalasti näihin on tullut rahaa käytettyä ja kaikki on mennyt vuoden aikana kankkulan kaivoon... Seran myctopuria olen akvaan tunkenut melkein pullollisen eikä ole mitään auttanut (ainakin luulen niin).
Oireina on: monniset eivät enään ui vaan möllöttävät pohjalla ja käyvät vähän väliä pinnassa haukkaamassa happea, ne myös laihtuvat ja loppuvaiheessa eivät liiku enään ollenkaan vaan jäävät pohjalle ja kuolevat, haukkovat myös henkeä koko ajan.
Voivatko nämä kidusloiset tarttua muihin kaloihin? Ja voinko enään ikinä ottaa akvaani monnisia vai jäävätkö nämä loiset elämään sinne?
Myös platyissa ja miekkapyrstöissä on ollut jotain vikaa: kun yksi miekkapyrstönaaras kuoli viime kesänä, se oli laihtunut aivan hirveän laihaksi (kyljet montuilla) ja nyt n. kuukausi sitten kuoli platykoiras samalla tavalla laihtumalla ja tällä hetkellä toinen platynaaraista on aika laihan näköinen... Niin ja toinen miekkanaaras kuoli myös n. kuukausi sitten, se tosin ei ollut hirveän laihan näköinen vaan sillä oli kiduksissa jotain vikaa, kun haukkoi happea pinnassa aika usein, välillä se oli parempi mutta sitten taas huononi. Mikä noilla voisi olla?
Kidusloisia monnisilla ja jotain vikaa miekkiksissä/platyis
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
- Starting Member
- Viestit: 4
- Liittynyt: 00:20, 08.05.2004
Ihan ensimmäiseksi pitäisi tietää altaasi vesiarvot pH, kovuudet, lämpötila ja nitriitti ainakin aluksi.
Hoitorutiinit olisi myös tärkeä tietää. Eli miten usein ja kuinka paljon vaihdat vettä?
Monniset ja platyt ja miekkikset ovat aivan erilaisten vesien kaloja. Ongelmia voi syntyä jos altaasi vesiarvot ovat lajeille sopimattomat.
Selvitä ensin nuo vesiarvot ja lähdetään sitten selvittämään mitä voimme kalojesi hyvinvoinnin edistämiseksi tehdä.

Männäänkö moottortietä, rantatietä vae tyrkkeenkö keskustan läpi?
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Pitäisi myös selvittää onko kaloissa, ja mitä kidusloisia. 
Monnisethan ovat suolihengittäjiä.
Ulkoiset oireet eivät juuri kerro mitään loisten laadusta.

Monnisethan ovat suolihengittäjiä.
Ulkoiset oireet eivät juuri kerro mitään loisten laadusta.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Monniset käyvät siis ihan normaaliolosuhteissakin pinnalla hengittämässä.
Muiden kalojesi hengenhaukkominen voi aiheutua esim. liian suuresta nitriittiarvosta akvaarion vedessä. Tällöin lääkekuuri huonontaa tilannetta entisestään.
Monet akvaariokaupat mittaavat vesiarvoja, jos testejä ei itsellä ole.

><((((('`>