Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
Itse taidan olla aikalailla nuorimpien joukossa, ja aina välillä kun kirjoittelee viestiä niin alkaa miettiä että otetaankohan minut ("neuvoineni") vakavasti, kun tuo ikä näkyy henkilötiedoissa... Kirjoja olen lukenut (lähes) kaikki mitkä olen käsiini saanut, ja niiden pohjalta voisin sanoa että perustietoni ovat suhteellisen hyvät, vaikka omaa kokemusta on kertynyt vasta vajaan kahden vuoden osalta.
Katsotteko te ikää, kun luette vastauksia ja lajitteletteko sen perusteella "hyviin ja huonoihin" vinkkeihin? Tämä, huomatkaa, on pelkkä viaton tiedustelu, en todellakaan ole tuntenut itseäni mitenkään "väheksyttävän" vaikka olenkin nuorempien joukossa...
Mikäli nuori ihminen kirjoittaa asiallisesti niin minua ei ainakaan haittaa yhtään ikä. Sitä ei tule itseasiassa silloin vilkaistuakaan Mutta jos teinix-kieltä tulee niin voin kyllä sanoa että puistelen päätäni ja odotan seuraavaa vastausta. Tämä on aika rankkaa mutta en kiellä tekeväni näin. Jotenkin tulee tunne että kun taotaan tätä teinikieltä niin silloin pelataan vaan mielipiteillä eikä tiedolla. En tiedä mistä tämä johtuu. Tämä koskee myös "epäsuomea" kirjoittavia vanhempia.
Täähän on tietysti vähän puolueellinen vastaus, mutta kyllä niitä vähemmäntietäviä ihmisiä löytyy aikuisistakin. Joku 14-vuotias saattaa hyvinkin tietää akvaarioista paljon enemmän kuin joku 30-vuotias, niinpä ikä ei tosiaankaan vaikuta asiaan. Mutta koska olen itse niin pieni ja tyhmä niin kyllä suhtaudun varauksella muidenkin ikäisteni vastauksiin täällä...
Ensisijaisesti kiinnitän huomiota perusteluihin ja kirjoitustyyliin. Jos kirjoittaja kirjoittaa sekavasti tai jättää perustelematta ja jos huomaan, että ikää on alle 18, suhtaudun nuoruuteen "lieventävänä asianhaarana". Toisin sanoen katson sormien lävitse nuorten (mahdollisia) töppäyksiä ja odotan (joskus turhaan) vanhemmilta parempaa keskustelu- ja kirjoitustaitoa. Tiedän hyvin, että monet nuoret ovat jo ennen täysikäisyyttä skarppeja ja fiksuja. Rehellisyyden nimissä luulen silti - en tiedä -, että ikä (kuten sukupuoli tekniikka-osastolla ja pukeutumistyyli face to face -tapaamisissa) kyllä himpun verran vaikuttaa siihen, miten uskottavana henkilöä pidetään - valitettavasti.
Pyrin itse käyttämään vastauksissani kirjakieltä, ja vastaamaan vain sellaisen aiheen kysymyksiin, jonka vastauksista minulla on edes jotain hajua...
Itse taidan olla aikalailla nuorimpien joukossa, ja aina välillä kun kirjoittelee viestiä niin alkaa miettiä että otetaankohan minut ("neuvoineni") vakavasti, kun tuo ikä näkyy henkilötiedoissa... Kirjoja olen lukenut (lähes) kaikki mitkä olen käsiini saanut, ja niiden pohjalta voisin sanoa että perustietoni ovat suhteellisen hyvät, vaikka omaa kokemusta on kertynyt vasta vajaan kahden vuoden osalta.
Katsotteko te ikää, kun luette vastauksia ja lajitteletteko sen perusteella "hyviin ja huonoihin" vinkkeihin? Tämä, huomatkaa, on pelkkä viaton tiedustelu, en todellakaan ole tuntenut itseäni mitenkään "väheksyttävän" vaikka olenkin nuorempien joukossa...
Tuota olen itsekin usein pohtinut. No minulta sitä kokemusta löytyy viisi vuotta, niinpä luulen jo ehkä hieman jopa jotain tietäväni...
Niin joo ja yksi juttu vielä: Toivottavasti viestejäni ei pidetä tylyinä, kun en viljele noita hymiöitä mitenkään kovin paljon.
Toisaalta ikä pelastaa nuorimmat kirjoittajat kaikkein raskaimmalta kritiikiltä.
Kun toinen on 14, ei viitsi edes vastata "ei kiinnosta"-viesteihin. Vanhemmille kyllä annan välinpitämättömyydestä ja asennevammasta palautetta.
Jos harrastuksen kestolla on suurtakin merkitystä, niin itselläni on aina ollut vähintään yksi allas, syksyistä kahden viikon taukoa lukuunottamatta. Tosin on mahdollista harrastaa myös kultakaloja 63 litrassa vaikka 20 vuotta.
Kirjatiedolla en välttämättä lähtisi leveilemään, onhan täälläkin todettu oikeastaan kaikkien suomenkielisten kirjojen vanhentuneen.
Samat asiat viisaammat kertovat olitko 14 tai 65 vuotta ? Luulisin. En ainakaan itse ole kohdannut ikä rasismia täällä . Kuka on muuten vanhin käyttäjä täällä ? Joka käy säännölisin väliajoin täällä kirjoittelemassa ?
" Peurat ovat huomattavasti kookkaampia kuin myyrät.
Silti molemmat mahtuvat samaan metsään ja vielä samaan aikaan.
- Onkohan niillä ikinä kiistoja? "
Heh!
Nyt vasta katselin kirjoittajien ikiä, kun tuli puheeksi.
Yleensä en katso sukupuolta, ikää tahi asuinpaikkaa, ellei kirjoittaja itse tekstillään aiheuta 'ärsykettä' joka pistää kiinnostumaan ko. detaljeista
Siis jos 8v. henkilö kirjoittaa asiallista tekstiä, en edes tiedä minkä ikäisen henkilön tekstiä tuli luettua
Nimimerkin kyllä vilkaisen ennen viestiin perehtymistä.
T:Krisse
Mulla olis jo xyfilis, onks sulla heittää mitään vaihtareita?
Katson iän aika useinkin, kylläkin ihan uteliaisuuttani. Joskus oikein ihmettelen kun joiltakin nuorilta tulee todella aikuismaista tekstiä Ikä ei sinänsä merkitse muuta, kuin että suhtaudun kriittisimpiin neuvoihin hieman varauksella. Useinhan nuoret ottavat harrastuksen vähän vähemmän tosissaan kuin aikuiset (kuten minäkin 5 vuotta sitten ) Toisaalta en aina sumeilematta luota edes vanhempien ihmisten neuvoihin. Eihän sitä koskaan tiedä miten tietävä/tietämätön ihminen on vaikka ikää olisi 15 tai 35 vuotta.
Myönnän katsovani kirjoittavan henkilön iän ja käyttäjätiedot mahdollisine nettisivuineen mikäli aihe tai vastaus on kiinnostava.
Ei ikärasismia yms, yritän vain suhteuttaa vastauksen/kysymyksen vastaajaan/kysyjään. Vähän sama kuin keskusteltaisi kadulla huput päässä tuntemattoman kanssa. Eli vähän "ulkoista" olemusta mukaan että tietää enemmän minkätyyppisen henkilön kanssa keskustelee.
Totta on kuitenkin sekin (keskimäärin ja rajoituksin) että ikä tuo kokemusta. Tätä akvaarioharrastusta ei hirveästi opi kirjoista eikä opeteta kouluissa. Parhaiten oppii kokeillen ja kokemuksia jakaen ja kokeilleita kriittisesti (ja omat johtopäätöksen tehden) kuunnellen.
Olen monesti arvaillut, minkä ikäisiä vastaajat todella ovat. Usein tuntuu, että yli 20v. ilmoittaneet on kaikkitietäviä ja nuoremmilta löytyy vain arvailuja asiosta, mutta muutamat nuoret tuntuu ymmärtäneen juonen: "jos et tiedä, kysy ja selvitä" , vastaukset ja kommentit ovat sen mukaisia.
Yleensä vastaajat sekoittavat kokemukset ja luulot asioista.
Minä kyllä myönnän, että iällä on merkitystä. Oikeasti merkittäväksi se kuitenkin tulee vasta, jos se ilmenee jostain muustakin kuin käyttäjätiedoista, eli pääasiassa jos sen tekstin tyylistä huomaa. Itseäni reilusti nuoremman ihmisen pitäisi kuitenkin olla jotenkin tuttu tai vakuuttaa minut asiantuntemuksestaan jollain muulla tavoin, jotta ottaisin heiltä saamiani radikaaleja ohjeita kuuleviin korviini. Toisaalta nuoremmat saavat minulta myös anteeksi käytöstä, jota en itseäni vanhemmilta hyväksyisi köhimättä.
Miksikö näin? Enpä ole miettinyt ennen, kun ei ole tarvinnut tätä perustellakaan. Nyt kun mietin, uskoisin pätemisentarpeen vanhemmiten jotenkin laantuvan ja sitämyöten ihmisten puhuvan enemmän omasta kokemuksestaan ja vähemmän kopioivan toisten puheita omikseen.
"Jos ei ole vikaa, älä rupea korjaamaan. Jos vika on todella paha, älä silloinkaan rupea korjaamaan." - Tikrun pieni kirja pomppimisesta
Minä olen täysin samoilla linjoilla Ktman: n ja Aquadon kanssa. Eipä niihin paljoa lisättävää. Ja samoin Kohinaneito totesi ääneen omasta päästäni ajatuksen nuoren iän anteeksiantavasta vaikutuksesta.
Hirvee myötäilyviesti!
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Vähän samalla linjalla Rääkyn kanssa.. Jos viesti on huonoa suomea (ei tarkoita ulkomaalaisen kirjoittamaa huonosuomimongerrusta, vaan teinixiä tai muuta uikutusta), niin yleensä hyppään koko kommentin yli. En edes vaivaudu katsomaan, mitä viestillä halutaan sanoa.
Voihan vaikka 14-vuotiaalla olla 7 vuoden kokemus jonkun tietyn lajin kasvattamisesta, niin ei sitä tietenkään pidä väheksyä. Mutta en voi sanoa, etteikö ikä vaikuttaisi ainakin minun kohdallani uskottavuuteen. On kovin vaikea uskoa, että ainakaan kovin moni alta lukiolainen paljoakaan esim. kemiasta ymmärtää ja kommentit, jotka näiltä tulevat liittyen veden käsittelyyn saa kyllä silmäni reagoimaan jokaiseen pilkku- ja kirjoitusvirheeseen. Olkoon tuo vaikka esimerkkinä siitä mitä tarkoitin. Eli en voi tyrmätä ajatusta, etteikö ikä vaikuttaisi "katu-uskottavuuteen"
Minua on nyt kohta 5 vuoden ajan opetettu erottamaan oleminen ja ilmeneminen toisistaan. Iällä, sukupuolella tai ulkonäöllä ei ole minulle merkitystä, vaan sillä mitä sanoo ja miten sanottavansa perustelee.
Muistan sitäpaitsi vieläkin hyvin, miten minua joskus 15-vuotiaana riepoi suunnattomasti kun jotkut aikuiset ihmettelivät, olinko maalannut signeeraamani maalaukset itse. Toivon, etten aiheuta/ole aiheuttanut/tule aiheuttamaan kellekään nuorelle vastaavanlaisia traumoja.
Behemot kirjoitti:Muistan sitäpaitsi vieläkin hyvin, miten minua joskus 15-vuotiaana riepoi suunnattomasti kun jotkut aikuiset ihmettelivät, olinko maalannut signeeraamani maalaukset itse.
Heh, omalla kohdalla kävi taas niin, että nuoremmat opiskelutoverit epäilivät kirjoittamiani juttuja kirjoista kopsatuiksi
Mutta mitä tulee varsinaiseen aiheeseen, niin höpöt & höpöt ikäjutuille. Fiksua tekstiä tulee jos on tullakseen, oli iät mitä tahansa. Samaan pöhköjen veneeseen menee teinit ja papat, jos ei osata kirjoittaa
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
En katso ikää, asuinpaikkaa tai sukupuolta ellei jokin erityinen seikka teksissä saa minua kiinnostumaan ihmisestä sen takana enempää. Nimimerkin katson aina, ihan varmasti alitajunnassani kuvittelen monet ahkerimmista kirjoittajista eri ikäisiksi tai jopa eri sukupuolta edustaviksi kuin he todellisuudessa ovat.
Uskottavuus on ihan vain kirjoituksesta kiinni, tämä harrastus ei katso ikää, moni ehtii puolessa vuodessa oppia enemmän kuin joku toinen koko elämänsä aikana. Asia on kiinni vain omasta aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta.
Ikä on mielestäni sekä puolesta että vastaan toimiva tekijä: Nuorella (esim 14v) harrastajalla ei voi olla kovin montaa vuotta kokemusta, sillä en oikein voi pitää alle 10-12-vuotiaan harrastusta vielä hirveän vakavana.
Toisaalta taas nuorella harrastajalla on vielä tarvittavaa nöyryyttä, harvan alle 20-vuotiaan olen täälläkään nähnyt nostavan itseään tavalla tai toisella "jalustalle". Sen sijaan vanhempien, kokeneiden harrastajien tuntuu välillä olevan ihan mahdoton myöntää pienintäkään parannettavaa omissa tiedoissa ja taidoissa. Lisäksi nuorten akvaariotietous on usein suhteellisen tuoretta, joten päivitettyä tietoa löytyy usein enemmän kuin kokeneilla harrastajilla, jotka viimeksi hankkivat uutta tietoa 30v sitten
Ihan kuin itse olisin hirveän vanha. Paraskin analysoimaan
"Just because you're paranoid, don't mean nobody's watching"
Itse olen vasta aloittelija, ja otan mielelläni neuvoja vastaan kokeneemmilta harrastajilta. Ja pääpaino sanalla kokeneemmilta, johon lasken vastauksen tyylin ja perustelut sen harrastusajan lisäksi, mutta en vastaajan ikää. Kokemus karttuu toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin, ikä ei todista mitään. Niin että kyllä täällä ainakin otetaan nuorienkin kirjoittajien neuvot huomioon.