Nyt kun sitten varmistui sateenkaarikalojen sopivuus kotialtaaseeni, vierailin liikkeessä uudestaan ostotarkoituksessa. Samainen lappu oli altaassa edelleen ja kysyessäni myyjältä syytä, hän kertoi joissain kaloissa olleen valkopilkkutautia.
Kalat olivat nyt jo ihan terveen näköisiä, uivat vilkkaasti ja söivät hyvin. Lääkitystä on siis kaupan väen puolesta annettu ja joku akvaarioharrastaja oli kuulemma lupautunut käydä varmistamassa kalojen selviytymisen taudista ennen myyntiin laittamista.
Varasin ilman ostositoumuksia kymmenen kalaa ja nyt mietityttää, kannattaako ostaa ollenkaan? Myyjä sanoi että liikkeestä soitetaan kun asiantuntevampi henkilö on käynyt varmistamassa kalojen tervehtymisen.
Voivatko valkopilkkuun sairastuneet ja lääkityt, terveen näköiset kalat olla kuitenkin yhä taudin kantajia? Karanteeniin laitan uutukaiset joka tapauksessa, mutta kuinka pitkään niitä täytyy eristyksissä pitää? Riittääkö pari-kolme viikkoa? En todellakaan haluaisi että kotiakvaani tulee mitään pöperöisiä tai joutua aloittamaan rasittavia lääkintäoperaatioita.

