Haarniskamonni
Valvoja: Moderaattorit
-
NesteHukka
- Advanced Member

- Viestit: 1892
- Liittynyt: 17:48, 20.11.2001
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lempäälä
Haarniskamonni
Sopiiko haarniskamonni selkäuimareiden ja plekojon seuraan? Tuleeko ruokintaongelmia? Monenko monnin parven tarvitsee (jostakin luin, että olisi parvikala). Syökö pieniä kaloja, eli mikä on pienin kala, joka sen seurassa ei tule syödyksi?
Muita käytännön kokemuksia olisi mukava kuulla myös.
Muita käytännön kokemuksia olisi mukava kuulla myös.
mukava monni
Varsin ystävällinen ja rauhallinen otus tuo haarniskamonni. Mulla ei ainakaan tee pahaa kellekään, pikemminkin päin vastoin. Esimerkiksi partamonni antaa sille kyytiä silloin tällöin. Enkä oikein jaksa uskoa että se muita kaloja napsisi (korjatkoon joku jos olen värässä), vaikka rohkeana onkin ruokapaikalla touhussa mukana. Syö pohjalta ja pinnalta, kaikkea perusruokaa. Tarvitsee vain reilusti isomman altaan kuin omani ja seuraa myös. On parvikala.
Eli yhteenvetona: vekkuli touhuaja, önöttää milloin milläkin kulmalla akvaariota, on paljon esillä ja touhuisa. Parvessa lienee vieläkin eloisampi. Plekoista en osaa sanoa kun itselläni se on monnien ja tetrojen seurassa. Rauhaisaan seuraan se ainakin kilttinä yksilönä sopii.
t.

Parasta ihmisessä on koira.
-
What Ever! ;)
- Junior Member

- Viestit: 97
- Liittynyt: 14:48, 14.04.2002
Vastaus!
Erittäin hauska kala. Aika laiska, ei mikään "super-levän puhdistaja".
Osoittaa läsnäolonsa uimalla pitkin etulasia, jos vaikka istahtaa akvaarion eteen. -> Tosin itselläni kaloja on vain yksi -tiedän parvikala. Ostin sen joskus perustaessani ensimmäistä akvaariotani.
Ei ole ainakaan minun pikku kalojani yrittänyt syödä.
Oma yksilöni syö lähes ihan mitä vain, tosin vain ruoka aikoina (ei etsi ruokaa!).
Suosittelen! Olen myös kuullut että urosten "sivu-maha-alue" hohtaa liilana, jos naaraita on lähettyvillä.

Viimeksi muokannut What Ever! ;), 09:04, 28.04.2002. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Mari Kurki
- Elite Member

- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Vastaus!
Siis eihän haarniskamonni syö levää ollenkaan...What Ever! kirjoitti:Erittäin hauska kala. Aika laiska, ei mikään "super-levän puhdistaja".
T: Mari
-
What Ever! ;)
- Junior Member

- Viestit: 97
- Liittynyt: 14:48, 14.04.2002
Re: Vastaus!
Niin niin... Tarkoitin lähinnä touhu-touho tai jotain sinne päin...Mari kirjoitti:Siis eihän haarniskamonni syö levää ollenkaan...
-
Holstedt
- Advanced Member

- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
Re: mukava monni
No, korjataan sitten. Jos suusta mahtuu ja tielle osuu niin parempiin suihin menee.TanTan kirjoitti:Varsin ystävällinen ja rauhallinen otus tuo haarniskamonni. Enkä oikein jaksa uskoa että se muita kaloja napsisi (korjatkoon joku jos olen värässä),
Kyllä vaan.TanTan kirjoitti: Parvessa lienee vieläkin eloisampi.
Aloitin jo silloin kun sinä vielä leikit poneilla
Niinpä.
Ååke.
Kaipa tuo on aika oletettavaakin, kasvaahan haarniskaötökkä melkein kakskytsenttiseksi. Mun kitukasvunen olento on vain alle kymmenen senttiä eikä altaassa ole pikkukaloja, joten enpä ole päässyt todistamaan sen kavereihin kohdistuvia ruokailupuuhia.
Ei pitäisi mennä yleistämään ja olettamaan ilman varmempaa tietoa. Höh.

Täytynee tähän pikaiseti todeta etten vinkeämpää näkyä ole nähnyt kuin haarniskamonni onkimatoja syömässä. Voi vain ihmetellä kuinka saavat mahtumaan suuhun ja syötyä...TanTan wrote:
Varsin ystävällinen ja rauhallinen otus tuo haarniskamonni. Enkä oikein jaksa uskoa että se muita kaloja napsisi (korjatkoon joku jos olen värässä),
No, korjataan sitten. Jos suusta mahtuu ja tielle osuu niin parempiin suihin menee.
-
Anza
- Member

- Viestit: 431
- Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kangasala
- Viesti:
Itselläni on haarniskamonneja ja kardinaalitetroja samassa altaassa. Tulivat molemmat käytetyn akvaarion mukana ja saivat sitten jäädä, en ainakaan ole koskaan huomannut haarniskoiden napsivan pikku tetroja. Tosin jos nyt olisin allasta perustamassa, niin en taitaisi noita samaan uskaltaa laittaa - ihan varmuuden vuoksi.
-
mursuttelija
- Starting Member

- Viestit: 20
- Liittynyt: 12:27, 14.05.2003
- Paikkakunta: Helsinki
Omia haarniskamonneja kun seuraa, niin on kyllä hankala uskoa niiden popsivan pienimpiäkään asuinkumppaneitaan, ovat niin sävyisiä mutta omani ovatkin vasta siinä 13:sta cm. hujakoilla. Aika pienellä suulla niitä on siunattu useisiin monneihin verrattuna, tosin en kyllä epäile etteikö poikaset ja ne jotka suusta mahtuvat sinne päätyisi, haarniskat kun ainakin omassa altaassani on lievästi sanoen aktiivisia ravinnonetsijöitä. Ovat yleensä ensimmäisenä pinnassa ruokaa odottomassa kun akvaarion vierellä paistattelee ja tulevat imeskelemään sormia ja ihokarvoja kun kädet ovat vedessä.. Eri vekkuleita, ja jos ne nyt jotain neontetroja innostuisi popsimaan niin.. eipä tulisi sinttejä ikävä, ja saisivatpahan monnit kunnon mätökset 