Helmimonnisen kuteminen

Akvaariokalojen ja muiden akvaarioasukkien viljely.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Salisali
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 22:41, 21.10.2017

Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja Salisali »

Olen akvaarioharrastuksen aloittelija ja helmimonnisia omistanut pari kuukautta. Niitä on kuusi, osa varmaan naaraita ja osa koiraita. Ainakin isoja kokoeroja niillä on.

Nyt taitaa kaksi naarasta olla pieniin päin ja toinen niistä jo niin iso, että keikkuu pulleana vatsansa päällä ja vaikuttaa omiin silmiin aikamoisen pinkeältä.

Kysynkin nyt onko ihan normaalia, että naaras vaan paisuu ja paisuu ja väristelee itseään muiden monnisten edessä ja päällä ja kukaan ei ole siitä kiinnostunut? Voiko olla että minulle on sattunut pelkkiä naaraita kaikki kuusi monnista? Onko jotain, mitä voisin tehdä herättääkseni koiraiden mielenkiinnon? Onko mahdollista, että naaras vahingoittuu kun maha on niin iso? Päästääkö naaras mädin jonnekin lasin pintaan, kun alkaa olla liian tukalat oltavat, vaikka hedelmöitymistä ei olisikaan vielä tapahtunut?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!
135-litrainen seura-akvaario syksystä 2017. Monnisia, partis, tetroja, kiilakylkiä ja taistelukaloja.
partanen
Member
Member
Viestit: 312
Liittynyt: 19:44, 20.09.2012
Sukupuoli: Mies

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja partanen »

Lämpötilan nosto ja vedenvaihto edesauttanee. Urokset on yleensä pienempiä ja heikkorakenteisempia jonka huomaa helposti jos ovat samanikäisiä. Itsellä helmimonnisten kutuvimma starttaa kun vedenvaihdon jälkeen nostaa lämpötilaa pari astetta. Uroksetkin sitten sinkoilee sinnetänne kiihkoissaan. Mutta tuo lienee normaalia ettei niitä uroksia aina nappaa. Kannattaa laittaa esim intianmantelipuun lehteä akvaarioon homehtumista estämään jos kutevat.

Itsellä selvisi ennen muutama per kutu ja lehtien kanssa parhaillaan nyt on 38 pörräämässä.....
720l sekala+ 120l rapulaa, 1 seropi, 3 lasta + emäntä aina komentamassa.
Ahkera kalamies + kalastuksenvalvoja.
Salisali
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 22:41, 21.10.2017

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja Salisali »

Onnea 38 pikkuisesta! Otitko kutua siis ollenkaan pois akvaariosta? Minulle on postilla tulossa pieni muoviboksi akvaarion sisään, jotta saan siirrettyä kudun sinne.
135-litrainen seura-akvaario syksystä 2017. Monnisia, partis, tetroja, kiilakylkiä ja taistelukaloja.
partanen
Member
Member
Viestit: 312
Liittynyt: 19:44, 20.09.2012
Sukupuoli: Mies

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja partanen »

Heitin monniset rapulaan kun niillä oli sen verran villi meno isossa tankissa. Siellä munivat ympäriinsä ja suurin osa selviytyi. Siellähän niit nyt piisaa...
720l sekala+ 120l rapulaa, 1 seropi, 3 lasta + emäntä aina komentamassa.
Ahkera kalamies + kalastuksenvalvoja.
Salisali
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 22:41, 21.10.2017

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja Salisali »

Kuuluukos nuo tuollaiset selälleen kiepsautukset ”asiaan”? Mun mielestä akvaariossa kiepsahtelee sekä koiraat että naaraat.
135-litrainen seura-akvaario syksystä 2017. Monnisia, partis, tetroja, kiilakylkiä ja taistelukaloja.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Minulla ainakin kiepsahtelevat täplämonniset toisinaan. Yleensä ennen kutemista. Aluksi luulin, että joku ärsyttää niitä (pöpöt tai jotain vedessä) mutta tuntuvat kiepsahtelevan vaan kiepsahtelemisen ilosta. Lopettavat sen jälkeen kun munat on lasissa.

Saattavat myös kiepsahdella jos sapuskaa tai hiekkaa jäänyt kiduksiin kiinni. Nehän suodattaa sapuskan kidusten läpi.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Salisali
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 22:41, 21.10.2017

Re: Helmimonnisen kuteminen

Viesti Kirjoittaja Salisali »

Moikka taas,

Edelleen naaraskala vaan paisuu. Kalan masu on kuin sisällä olisi pieni pingispallo. Onko ihan tavallista, että masu tosiaan paisuu valtavaksi aivan pyöreäksi palloksi, vai onko mahdollisesti tytöllä jokin ongelma päästää kudut pihalle? Pystynkö auttamaan asiassa jollain lailla? Akvaarion lämpötilaa olen nostanut (27 asteeseen) ja vedenvaihtojakin tässä on jo ollut useampia (n. 20 % vedestä). Kun naaras päästää kutunsa johonkin lasille tai kasvin lehdelle, pitäisikö masun pienentyä normaalimittoihinsa sen jälkeen vai jääkö se paksun näköiseksi edelleen?
135-litrainen seura-akvaario syksystä 2017. Monnisia, partis, tetroja, kiilakylkiä ja taistelukaloja.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Viljely”