Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Noh, niinkun tiedät, kasvihullu akka olen. Ja kun ne rehottaa joudun ajoin ottamaan juurineen kasvit pois hiekasta ja pöllähtää, milloin lannoitemolluskoja, milloin vain okapoukon väinämöisripsimonnin aikaansaannoksia. Yleensä se on runsaan kasvien karsimisen tulosta, jolloin teen isomman vedenvaihdon. Kasvien juurineen nostossa kun on vielä se puoli, että on kasveja, joista lähtee tuhottoman ohuita, pieniä hiusmaisia juurenpätkiä, jotka sitten taas takertuvat muihin kasveihin ja suurinpiirtein kaikki pitäisi saada pois tai sitten tehdä päivittäin perättäisiä vedenvaihtoja, jolloin haluan turvata bakukantaa. Tällaista on kasvihullun arki jonka altaassa asustaa muutamat megamasufisut jotka sontivat kuin joutsenet pellolla.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Onko ison vedenvaihdon takia tosiaan tarpeen lisätä bakteereja? Vai teetkö samalla suodattimen peruspuhdistuksen?
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Ison vedenvaihdon jälkeen ei tarvitse lisätä bakteereja. Bakteerit ei poistu vettä vaihtamalla
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

kr70 kirjoitti:Onko ison vedenvaihdon takia tosiaan tarpeen lisätä bakteereja? Vai teetkö samalla suodattimen peruspuhdistuksen?
No niin, onhan tuo tekstini huonosti kirjoitettu. Lähinnä suuri vedenvaihto johtuu nimenomaan siitä pohjan myllytyksestä. Ja bakut on pohjaa varten, ei vettä varten. Jos 2m altaasta käännät pohjaa vaikka 1m, (tässä kääntämisellä tarkoitan nyt tuota kasvien juurineen irroitusta, osissa kasveja esim. miekkoja juuret jatkuu jopa 20cm leveydelle), niin itse koen olon turvallisemmaksi, kun lisään altaaseen vähän bakuja. Juu, tiedän että suurin bakupesä on suodatin, lisäksi on muillakin pinnoilla, ja niin on myös hiekan, jonka juuri olen kääntänyt.

Viimeisin iso vedenvaihto tuli tehtyä tuohon melko tuoreeseen altaaseen, syystä, että mies pesi Manadon laiskanlaisesti ja se pöllyää. Myin sieltä ylijääneet kasvit ja Manadotuhnu levisi pitkin allasta, myös kasvien lehdille. Ei hyvä. Siinä hyvä pohja leville. Joten vettä lähti jopa 70% ja pohjaa oli taas möyhitty, laitoin bakuja lisää. Ja siitähän ei haittaakaan ole.

Yksi esimerkki perättäisinä päivinä tehtyihin isoihin vedenvaihtoihin akvaan kuohahtanut kiljupullo. Vettä lähti päivinä 1. + 1 suodatin, 2. ja toinen suodatin, 3. ja kolmas suodatin, ja 5. Päivinä 1. ja 3. lisäsin bakuja. Silti en bakuja metsästä, kyllä niitä siellä on. Tasaan vain tilannetta akvassa ja mielenrauhaa.

Jotta tällaisia tilanteita.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Ootko joskus mitannut kohonneita nitriittiarvoja pohjan mylläyksen jälkeen, jos et ole bakuja lisännyt?
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

En ole mittaillut.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Kokeilepa joskus: et lisää bakuja ja sittän seuraat nitriittiä ja mahdollisesti myös ammoniumia.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Onx pakko jos ei taho :D .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

melkein pakko
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Tarkoitatko tuollaisen pohjanmylläyksen jälkeen?
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

niin just. Sellaisen episodin jälkeen, että teet niin ison mylläyksen kuin yleensä koskaan teet. Et lisää mitään bakuja. Seuraavina päivinä seuraat nitriittiarvoja. Valmiina puuttumaan asiaan bakujen ja vedenvaihtojen kanssa, jos arvot nousee.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

HeHei

Onko kukaan tilannut Aquasabilta Aquarebellin nestelannoitteita? Niitä on kovasti kehuttu, joten hetihän se täytyy laittaa omaankin kokeiluun.

Näissä ilmoitetaan makrojen ja mikrojen määrät, lisäksi on monenlaisia yhdistelmiä yleislannoksen lisäksi, joista valita sopivat omaan kippoon.

Huuda hep, jos olet kokeillut.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Naskalin
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 15:05, 27.02.2017
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja Naskalin »

Tuossa valitettavasti huomasin vasta äsken tuon Vallu-Maaritin viestin aquaristic.net kaupan osalta. Itsellä nyt siellä sisällä n. 250 euroa ja kalanruokia odottelen... Olen nyt reilut kolme viikkoa odotellut ja sähköposteihinkaan ei enää vastata. Oma mielipide tuon putiikin osalta on, että parempi olisi, jos joku viranomainen kaataisi kaupan kokonaan pois kiusaamasta harrastajia. Sen verran on luokatonta toiminta, että suoraan sanottuna [sensuroitu].

Planariakeskusteluun voisin sen verran kertoa omia kokemuksia, että kannattaa ryhtyä välittömästi tuhoamaan kyseistä "tappajaetanamatoa" kun ensimmäisen kerran sen altaassa havaitsee. Olen omin silmin nähnyt, miten monisatapäinen sukakanta tipahtaa parissa viikossa kymmenpäiseksi. No ehkä tuo pari viikkoa on hiukan liioiteltu, mutta tuo kuvannee planarian vaarallisuutta ja tappotehoa. Se pystyy tuhoamaan ravut ja sukaset todella tehokkaasti ja näkymättömästi. Käsittääkseni kyseinen eliö ujuttautuu ravun kuoren alle ja siellä syö ravun pikkuhiljaa elävältä. Pahinta tuossa on se, että sitä ei helposti havaitse, joten salakavalasti pääsee tekemään tuhojaan. Ensimmäiset merkit siitä oli kun rapuja alkoi yhtäkkiä yksitellen tippumaan. Aluksi luulin nitraattipiikin iskeneen, kun en pidä altaassa suodatinta ollenkaan, mutta nollaa näytti testi, niin jostain muusta oli kyse. Pohjaa isommin imuroimalla tulivat sitten esiin kyseiset madot ja lasia pitkin liikkuivat, niin pääsin tunnistamaan ne.

Suka-/rapukadon lisäksi minulla on planariasta kokemusta myös kalojen poikasaltaassa, kun ongelma-altaasta olin kasveja siirtänyt poikasaltaaseen. Corydoraksen poikaset vain yhtäkkiä hävisivät altaasta... Ei mitään jäänyt niistä jäljelle.

Itsellä on tuossa kaapissa jostain päin maailmaa tilattu "planaria zero" niminen tuote. On myrkky, joka tuhoaa kotilot ja planarian altaasta tarvittaessa. Se on pelastanut rapualtaani nyt kaksi kertaa. Planarian saa helposti kasvien mukana ja olenkin kantapään kautta oppineena viimeaikoina liikkeissä syynännyt kasvialtaan ensin silmällä läpikotaisin, ennen kuin ostan altaasta mitään. Lisäksi olen opetellut karanteeraamaan kasvit ämpärissä planaria zero vedessä ennen altaisiin siirtoa. Suosittelen kaikkia, jotka meinaa harrastusta pitempään harrastaa opettelemaan tunnistamaan kyseisen vaaratekijän.
Naskalin
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 15:05, 27.02.2017
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja Naskalin »

Sen verran täytyy vetää omia puheitani takaisinpäin, että ilmeisesti paketti on lähtenyt tänään liikenteeseen, käytännössä kuukauden odottelun jälkeen. Ehkä suutuspäissäni olin liian ankara heille edellisessä viestissäni? Itse tuskin tuolta enää mitään tilaan, kun toimitusaikoja valehdellaan ja viesteihin ei ylipäänsä vaivauduta vastaamaan. Ala-arvoista toimintaa ja luottamus meni kerrasta. Ehkä se parin vuoden päästä on palautunut kun tämä episodi on unohtunut.
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Hei,
saisko jotain linkkejä ulkomaalaisiin kauppoihin,
mitkä on hyviä ja turvallisia käyttää. Onko mitään isoja eroja suomen hintoihin verrattuna esim.suodattimiin tai ruokiin?
Vai pyöriikö hinnat jo suomen tasolla?
En ole nimittäin ikinä tilannut mitään akvaario tavaraa ulkomailta. :roll:
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Itse käyttänyt:

https://www.aquasabi.com/

Ei mitään valittamista (paitsi 1 planaria [;)] , lue ketju)

https://www.garnelenhaus.com/

Aquaristik shop: UNOHDA! Toiminut joskus hyvin, nyt aivan luokatonta toimintaa (lue ketju)

Muista silti tukea suomalaisiakin liikkeitä :D .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

toukopouko kirjoitti:Itse käyttänyt:

https://www.aquasabi.com/

Ei mitään valittamista (paitsi 1 planaria [;)] , lue ketju)

https://www.garnelenhaus.com/

Aquaristik shop: UNOHDA! Toiminut joskus hyvin, nyt aivan luokatonta toimintaa (lue ketju)

Muista silti tukea suomalaisiakin liikkeitä :D .
Toki toki :D
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

https://www.zooprofi.eu/aquaristik/

Nyt en enää muista, kuka ketjussa vinkkasi tästä saksalaisesta nettikaupasta, mutta eikö täältä tosiaan saa vaihdettua kieltä enkuksi?

Ja Aquasabin lähetyksestä. Jälleen tuli luvatussa vuorokaudessa kun ensin löysivät maksuni. En tiedä, miksi ei näkynyt heti siellä. Siinä meni kaksi vrk. Muiden tuotteiden lisäksi tilasin 17 kasvia. Ainoastaan yhdestä on sanomista. Katsotaan, miten reagoivat. Muuten kyllä Sabi jatkaa kärjessä tähän saakka käyttämistäni ulkomaisista nettikaupoista. Ja todellakin, aspa on erittäin ystävällinen ja ihan oikein vastailee viesteihin, vieläpä nopeasti, toisin kuin Aquaristik, joka on todella unohdettu meidän perheessä kokonaan. Pitäkööt lumppunsa 8-) .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja kr70 »

toukopouko kirjoitti: 11:42, 30.01.2021... toisin kuin Aquaristik, joka on todella unohdettu meidän perheessä kokonaan. Pitäkööt lumppunsa 8-) .
Eihän niillä ole edes niitä lumppuja, vaan tilaavat itse sitä mukaa, kun asiakkaat tilaavat heiltä.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Säästyypähän heiltäkin tilaamisen vaiva. En usko että ollaan ihan ainoat, jotka on laittanut lompsan nyörit kiinni tuohon puljuun. Kuka viitsii lähteä rahojansa hautomaan heidän korottomalle tililleen, kohdellaan ylimielisesti kun märkää riepua ja tavaroista puuttuu aina jotakin. Olis kiva tietää, paljonko heillä on tulos tyrehtynyt viime vuosien saatossa.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

prologi kirjoitti: 16:18, 09.03.2020 Garnelenhausin paketti tuli tänään! Todella hyvin pakattu. Mukana oli ravunruokien lisäksi jännä jacaranda-siemenkota, joka sopii tosi hyvin blackwater-henkiseen sekalaan, ja pikkuruinen pietso-ilmapumppu. Hiljainen kuin mikä ja hyvin näyttää pulputtavan, tosin suodatinta tuolla ei ehkä pyöritä.

Toimitus oli hitaampi kuin Aquasabilla, mutta myös edullisempi.
Eli paljonko postikulut olivat? Kun olen vertaillut ja minusta ne on kalliimmat Garnelenhausilla. Jos tilaan yhden sisäsuodattimen, pk:t ovat GH:lla 9.90e ja Aquasabilla suodatin + kaikenlaista muuta (ei kasvit) maksu on 6.90e.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Polar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 130
Liittynyt: 16:22, 30.12.2007

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja Polar »

Viimeisin käyttämäni ulkolainen nettikauppa oli viime syksynä Aquamoos. Ostin kasveja. Kaupanteko sujui oikein hyvin, kasvit tulivat hyväkuntoisina perille ja mukana oli jopa extra kasvi kaupantekijäisinä, vaikkei tilaus ollutkaan iso. Paketti reissasi kauemmin kuin Aquasabilta tilatessa, mutta se ei vaikuttanut kasvien kuntoon mitenkään. Kasvit mielestäni samaa tasoa kuin Aquasabilla. Ainut negatiivinen asia tilauksessa oli, että kasvien mukana tuli roskakotiloita. Tämä riski oli tosin tiedossa ja omalla toiminnallani olisin voinut estää niitä päätymästä altaaseeni, joten kunhan vain mainitsin :mrgreen:
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Kiitos taas Polar. Tuli jälleen uusi nettikauppanimi itselleni.

Sait siis roskakotiloita altaaseesi saakka? Onko suunnitelmia miten toimit niiden kanssa nyt?

Miten muuten kävi sen miekkasi kanssa, jossa kerroit olevan tosi pienet juuret ja puhuimme kelluttamisesta?

Siitä Aquasabilta tullesta kasvista, johon en ollut tyytyväinen... laitoin napakan mutta ystävällisen viestin heille, vuorokaudessa tuli erittäin pahoitteleva ja ystävällinen viesti jossa tarjottiin kahta vaihtoehtoa, rahat tilille tai alekuponkia seuraavaan tilaukseen, otin kupongin. Näiden kanssa ei tarvitse vääntää ja säätää kyllä yhtään, toimii hienosti ja asiallisesti.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Polar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 130
Liittynyt: 16:22, 30.12.2007

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja Polar »

Kotilot on tällä hetkellä valjastettu levätalkkareiksi, koska altaassa ei ole muita levänsyöjiä. Hyvin toimii, ovat tosi tehokkaita. Vedenvaihdoissa karsin kantaa, joten kotilokatastrofia ei ole tullut. Ja jos ja kun joskus hankkiudun noista eroon, hommaan joko petokotiloita tai sitten laitan jonkun loishäätökuurin.

No huonostihan sille huonojuuriselle vesimiekalle kävi. Sinnittelin liian kauan siinä uskossa että kyllä se sieltä alkaa kukoistamaan, kasvattaa varmaan juuria ensin. Viimein se oli jo niin kurjan näköinen, että kaivoin sen ylös tarkastukseen, eikä siellä ollut juurissa muuta kuin ruskea mytty jäljellä :roll: Ei enää auttanut kelluttaminenkaan sitä kasvia.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua ulkomaisista nettikaupoista

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Voi ei. Jatkossa jos sellainen sattuu näppeihin, kannattaa tosiaan kelluttaa, mutta tietysti niin, ettei pyöri pitkin allasta vaan pysyy jossakin suvannossa tai kulmassa, sidottuna tai ilman, TAI, seuraavalla kerralla, kun tilailet jotakin, niin laita pakettiin tulemaan mukaan JBL:n ProScape Plantis pins 12 kpl, maksoi Aquasabilla 2.90e. Näillä oppinut nyt kikkailemaan erilaisissa ongelmissa istutellessa. Mm. sieltä tuli aivan mahdoton pusikko Helanthium bolivianum Vesuviusta. Kun aloin katselemaan tarkemmin, niin siitä yhdessä potissa oli 4 taimea, kolme isoa, paljon isompaa kuin heidän mainoskuvassaan potissa ja yksi pieni. Niissä oli suhteessa niin pienet ja hentoiset juuret siihen `tupeeseen´ että noste oli kova ja istuttaminen Manadoon vielä aikalailla mahdoton yhdistelmä. Tökin ne näillä pinneillä pohjaan ja tuohan on myös kasvi joka ei syvään istuttamisesta pidä, niin yksi näkyy killuvan siinä ja siinä muutamalla millillä juuria Manadossa, lopun pinni pitää paikallaan. Nyt on vahvoja hienoja valkoisia uusia juuria kasvanut kunnon kimppu jotka pinnistelevät himolla substraattia kohti. On niillä hirveä kasvuntahto.

Mitäs roskakotiloita sieltä tuli? Mietin, että jos tuolta joskus tilailee jotakin, mihin varaudun... vai ihan kaikkeen mahdolliseen :twisted: .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”