Vedenvaihto kypsytyksen aikana

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Vedenvaihto kypsytyksen aikana

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Noh, palaan tähän myöhemmin paremmin, koska klo on sen verran, että sänky kutsuu, mutta sen verran kuitenkin, että bullshittiahan Kr ei puhu ja tietää aiheesta hyvin. On oma valinta, uskooko aineita myyvään myyvään myyjään, vai kokeneeseen akvaristiin.

Etkös kirjoita ketjussa jo aiemmin ennen Kr:n neuvoa lisätä kalanruokaa, että nitriitit olikin lähteneet nousuun? Voi olla että pieni väsy kellonajasta johtuen tekee ymmärrysvaikeuksia, mutta pikakelauksella olin ymmärtävinäni näin?
kr70 kirjoitti: 19:33, 17.02.2021
Mietipä, mitä tapahtuu, jos ostat kalat ja alat sitten antamaan niille saman verran ruokaa. Se nitriittipiikki tulee sitten kalojen jo ollessa akvaariossa. Sitten voi oikeasti tulla hätä käteen. Jos on varma, että bakteerivalmiste toimii, niin voi laittaa ne kalat HETI sen bakteerivalmisteen jälkeen. Löydät kuitenkin tältäkin forumilta monta kertomusta, joissa nitriitit nousee, vaikka kuinka työntäisi akvaarioon bakteereja lisää ja lisää.

Joko olet siis laittanut liikaa ruokaa tai bakteereja ei siltikään ole ollut tarpeeksi.
Pointti, joka on asian ytimessä.

Jos valittavanani olisi laittaa kauppiaan sana kokeneen akvaristin sanaa vastaan, ei tarvitsisi miettiä, kumpaa uskon.

T: kaikenlaista aloittelijana ostellut kauppiaan neuvosta, jälkikäteen kokemuksen myötä ymmärtänyt vietäneen kuin litran mittaa
Viimeksi muokannut toukopouko, 00:01, 27.02.2021. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Polar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 130
Liittynyt: 16:22, 30.12.2007

Re: Vedenvaihto kypsytyksen aikana

Viesti Kirjoittaja Polar »

Hyvät perinteiset ohjeet (jopa selityksineen miksi mitäkin tapahtuu) kypsytykseen tässä ketjussa on annettu ja ihan varmasti luottaisin akvaristien syvään kokemuksen rintaääneen asiassa. Täälläkin foorumilla (ja facebookin puolella vielä enemmän alan ryhmissä) on monta monta aloitusta kypsytyksestä ja niitä vertailemalla saa faktatietoa ja lopputulos menee just niin kuin tässä ketjussa on aloittajaa neuvottu. Malttia ja rautaisi hermoja vaan kypsytyksen kanssa ja testien tekoa, niin kyllä sieltä asumakelpoinen akvaario tulee. Hatun nosto kr70 ja toukopouko kun jaksatte seikkaperäisesti neuvoa asiassa kuin asiassa, ja aktiivisesti vastailla kaikenlaisiin kysymyksiin ja kommentteihin aihealueesta riippumatta :)
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Vedenvaihto kypsytyksen aikana

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Lammikko kirjoitti: 17:49, 16.02.2021 Pientä väliaikatietoa. Akvaariossa oli nitriittipiikki tosiaan ja yli mitta-arvojen meni tuo nitriitti ja nitraatti.

Kokenut kauppias oli sitä mieltä että johtui huonoista ideoista kalafoorumilla.
Ihan ensiksi tahtoisin tietää tarkemmin, mitkä olivat näitä kokeneen kauppiaan mainitsemia "huonoja ideoita"? Ihan vain, ettei niin huonoja enää täällä jaeta. Kalanruoan lisäys rakennusaineeksi bakuilleko oli sitä? 60-luvulla? Tässä 2000-vuoden puolella parit akvat perustaneena, muutaman harrastajankin kanssa joskus jutelleena ja joskus joissain akvaliikkeissäkin piipahtanut, niin ollaan sitten 60-luvulla suhteellisen iso porukka. Jännä, että akvaariot on kypsyneet, mikähän siinä sitten on, jään pohtimaan... En kuitenkaan ole muuttamassa tyyliäni muuksi, koska näillä huonoilla opeilla on kypsytetty parikymmentä akvaa, ja vähintään toiset 20 noihin akvoihin kehittyneellä bakteerikannalla.
Lammikko kirjoitti: 17:49, 16.02.2021 Viikon jälkeen nitriitti oli alhainen ja sen jälkeen kun kr70:n neuvojen mukaan kannattaisi alkaa lisäämään äkkiä kalanruokaa niin nitriiitti pomppasi taivaisiin. Eli suomeksi sanottuna paskapuhetta tai voi olla että lisäsin itse kalanruokaa liikaa.
kr70 kirjoitti: 20:52, 11.02.2021 Nyt ei kiirehditä! Taisin tuolla ylempänä kärsivällisyyttä peräänkuuluttaa. :)

Nitriitti laskee, kun sitä nitraatiksi muuttava bakteerikanta vahvistuu. Siihen menee jonkin aikaa. Hyppysellinen kalanruokaa kannattaa laittaa silloin tällöin, että bakteerikanta lisääntyy kalojen vaatimalle tasolle.

Koita nyt vähän rauhoittua ja anna sen akvan kypsyä. Ohjeet on annettu ja missään kohdassa niissä ei ole kehotettu tekemään mitään äkkiä, päin vastoin. Selvästi myös neuvotaan laittamaan "hyppysellinen kalanruokaa silloin tällöin" , eikö? Hupaisa kohta tuo "suomeksi paskapuhetta.... tai voi olla, että lisäsin itse..." :D .
Lammikko kirjoitti: 17:49, 16.02.2021
Ei pitäisi olla ollut vikaa aloitusbakteereissa.
Pitäisi? Ja, tämän kertoi kauppias?
Lammikko kirjoitti: 17:49, 16.02.2021 Suhtaudun tästä eteenpäin kriittisemmin siihen mitä netissä kirjoitellaan.
Juu, kriittinen on aina hyvä olla, puolin ja toisin. En kuitenkaan hyväksy sitä, että auttavaa ja neuvovaa akvaristia tullaan nikin kera dissaamaan, joka itseasiassa tietää useista asioista enemmän kuin moni muu meistäkään täällä.
Lammikko kirjoitti: 18:19, 16.02.2021 Pahoittelen hieman karkeaa äänensävyä, mutta ilmeisesti tuo ammoniakin tai kalanruoan lisääminen ei ole kannattavaa kypsytyksen aikana. Näin kauppiaan ja omakohtainen kokemukseni näyttävät osoittavan. Tämä mitä ilmeisimmin nosti nitriitin korkealle. Liikaa ruokaa? Sekin on mahdollista.
Oliko tämä sinun ensimmäinen akvaariosi ja kypsytys? Ei kannata yhden kokemuksen perusteella muodostaa vielä kovinkaan tiukkaa mielipidettä. Jos kymmenestä tapauksesta yli puolet taipuvat johonkin suuntaan oman kokemukseni lisäksi, saatan olettaa sen pitävän paikkaansa <- oma motto.
Lammikko kirjoitti: 18:19, 16.02.2021 Odotellaan nyt muutama päivä ja jos nitriitti alkaa kunnolla laskemaan luotan vielä enemmän kauppiaan sanaan.
Ota nyt pieni istunto kuitenkin, hengitä, ja hae eri paikoista tietoa, mikä on totta ja mikä ei, ettei sitä yksi kauppias sinulle kerro. Tottakai se nitriitti sieltä laskee, laitat kalanruokaa tai et, se on selvä. Selvitä ja ymmärrä vedenkemia. Akvaarionhan voi kypsyttää monin eri tavoin, joten ei se mene niinkään, että toinen pois sulkee toisen kokonaan. On monia eri mahdollisuuksia ja tyylejä, aivan niin kuin on akvan pidossakin, on linjoja joissa vettä ei vaihdeta ja linjoja, joissa sitä vaihdetaan useampi kerta viikossa pieniä määriä ja silti ei voi mennä huutelemaan toista paskanpuhujaksi. Se sopii paremmin faceen kuin tänne.

Ja lopuksi, pyydän myös sävyäni anteeksi, joten anteeksi!
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”