Taistelukalan ruokinta

Rihmakalat, kiipijäkalat, pusukalat, taistelukalat jne.

Valvoja: Moderaattorit

Jakulaari
Senior Member
Senior Member
Viestit: 761
Liittynyt: 22:27, 23.03.2006

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja Jakulaari »

Mulla oli aiemmin noita perustaistoja ja muistaakseni olivat kaikki niin ahneita, että olisivat syöneet lähes mitä vaan. Pääruokana oli aikanaan NSL:n pienet rakeet ja muistaakseni jotain perushiutaleita nyttemmin en ole niitä kokeillut.

Hendrat tuntuu olevan vähän krantumpia, mm. Attisonin rakeista Betta pro kelpaa kaikille, mutta saman merkin Betta food ei kelpaa. Noissahan on hieman eroa sisällössä ja rakeiden koko näyttää betta foodissa vähän isommalta, mutta ihan käsittämätön ilmiö silti. Yritin ensin uittaa tuon ruokavalioon muun ruoan seassa ja myöhemmin jopa pakottaa tuon alas ajatuksella siperia opettaa enkä antanut mitään muuta, mutta jossain neljännen paastopäivän kohdalla alkoi kypsyttämään syömättömien ruokien onkiminen pois altaasta ja luovutin. Tropical soft line betta rakeet ei kelvannut myöskään, mutta ne oli muistaakseni vielä isompia. JBL:n nanobetta hiutaleet maistuu osalle poppoosta ihan ok, mutta kaikki ei niitä edes maista. Pakastetun survarin kohdalla on vähän sama ilmiö, osa syö ja osaa ei tunnu kiinnostavan. Survarin olen jättänyt vähän vähemmälle, kun sen syöttämistä ns pääruokana ei ymmärtääkseni enää suositella. Ainoa 100% hitti on hendroilla ollut elävä artemia ja daphinia, ne hotkitaan viimeiseen ötökkään, vaikka isoimmat artemiat ei meinaisi edes suuhun mahtua. Oletan että sama pätee myös splendensiin, kunhan ötökät on tarpeeksi isoja.

Kevyesti kiehautettujen herneiden syöttämistä suositellaan taistoille, jos niillä on ruuansulatusvaivoja, ilmeisesti puhdistavat suolistoa ja auttavat ummetukseen. Meillä hendrat nyysii monneille tarkoitetut herneet alta aikayksikön riippumatta siitä ovatko juuri itse syöneet vai eivät. En sitten ole antanut herneitä kovin usein enää, kun ei niistä monneille jää edes murenia. Levänsyöjille tarkoitettujen pohjaruokien varasteluun hendrat sentään kyllästyivät, kun eivät kaiketi saa niistä pureskeltua paloja, myöskään monnien kurkut ei kiinnosta.

Hirveän monia eri ruokamerkkejä en ole tupannut pitämään hyllyssä, kun nuo kalat syö melko vähän joten sapuskat ehtisi vanheta ennen kuin edes puolet on syöty. Noita eläviänä myytäviä öttiäisiä saatan antaa tulevaisuudessa enemmänkin kyllä.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Taisto on tottakai peto ja tarvitsee siten enimmäkseen eläinperäistä ruokaa. Jotkut menevät kuitenkin liiallisuuksiin: kerrankin saksalaisella forumilla joku taistoharrastaja saarnasi, että taistoille ei saa antaa lainkaan hiutaleita, koska niissä on aina viljaa, ja taisto on peto. Tässä on kuitenkin ajatusvirhe: Jokainen petokala syö myös kasviruokaa - saaliseläinten mahan sisältönä! Akvaariossa kasviperäisen ravinnon osuus olisi ehkä olla jopa hiukan suurempi kuin luonnossa rasvoittumisvaaran vuoksi. Samoin jokainen kasvinsyöjäkala syö myös eläinravintoa syömiensä kasvien mukana.

Minä otan hiutaleista parin kuukauden annokset pieniin ilmatiiviisiin pusseihin ja laitan purkit loppuine ruokineen pakastimeen, niin säilyvät kauemmin. Avatuissa purkeissa kaikki vitaamiinit säilyvät muutaman kuukauden.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Meillä ei tarvitse ruoan bäst före ylityksiä pelätä, sellaisia tyyppejä altaan pohjalla että pitävät huolen. Pitävät myös huolen siitä, ettei haittaa, vaikka ostan kokeilumielessä uusia ruokia jotka ei sitten muille kelpaisi, ihan kaikki uppoaa.

Jakulaari: 1 meidän taistoukoista on sellainen, jonka ruokintaa täytyy säädellä tai sanan mukaisesti räjäyttää itsensä. Dumbo taas on rasittavan ronkeli, otankin sen välillä kelluvaan poikasboxiin jonne ymppään ruoat, helppo siivota ylimääräinen pois ja saada tyrkkyä menemään enemmän. Sitten on tuo yksi välimallin tyyppi, joka menee vähän päivän mukaan.

Tuo on niin totta, mitä kr kirjoitit. Esim. luonnosta, susi on myös peto, syö lihaa eikä ole mikään heinän pureksija. Lauman saalistaessa lehmän tai peuran, siitä ensimmäisenä herkkuna syödään vatsalaukku, ja se ei sisällä lainkaan lihaa. No niin lähti vähän taas akvasta laitumille :D .

Mutta hei, kohta taas alkaa se ihana hyttysten ininä ja saa luonnosta taistoille ruokaa, ellei pukkaa sitä odotettua talvea toukokuussa.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Ja kun lehmä syö laitumella heinää, ei se syleksi hyönteisiä ja hämähäkkejä pois
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

kr70 kirjoitti:Ja kun lehmä syö laitumella heinää, ei se syleksi hyönteisiä ja hämähäkkejä pois
Se on juurikin näin, vaikkakin mittasuhteet vähän erilaiset kuin kalan syömän sintin kasvispitoinen mahalaukku, mutta siis periaate/ajatus aivan perfecto. :D
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Viimeisimpään tilaukseeni otin kokeeksi tälle nirsolle taistoukolle JBL:n NovoBettaa. Aivan samanlaista närppimistä, eli ei suurta suosiota.

Poikaset taasen saivat nyt elämänsä ensimmäiset hiutaleateriat. Hyvin syövät, mutta hirveän väkivaltaisella otteella hiutale pitää napata pinnasta ja pikkuisen riepottaa, ennen kuin sen voi hyvillä mielin niellä. Kunnon saalistusta :D . Hiutaleet on pieniä jo valmiiksi, eli ei sellaisia laattoja kuin monissa muissa hiutaleissa on, mutta se pikku hiutalekin pitää ravauttaa ympäri.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

kuis isoja nää poikaset on?
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Viivotinta apuna käyttäen sanoisin olevan tuollaiset n.3cm nenusta pyrstön päähän, saattaa olla vähän päällekkin. Tarkkaa mittaa mahdoton sanoa, eivät suostu yhteistyöhön viivottimen kanssa ja pohjan läpi se ei näy.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
taruilona
Junior Member
Junior Member
Viestit: 62
Liittynyt: 06:07, 10.03.2020

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja taruilona »

Omien kalojen hankinta menee huhti-kesäkuulle, mutta tästä ketjusta opittuja asioita:
-kalat voi nirsoilla tai olla ahmatteja
-kannattaa kaloja ostaessa kysyä mihin ruokaan ovat tottuneet

Ehkä eniten yllätyksenä tuli tuo herneiden ja maissin syöttäminen, kurkkulusikoita oon joissain kuvissa nähny ja niitäkin ehkä hieman on tullu kummasteltua :mrgreen:
Juwel Rio 180
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1922
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja kr70 »

taruilona kirjoitti:kannattaa kaloja ostaessa kysyä mihin ruokaan ovat tottuneet
Näin kannattaa tehdä etenkin, jos ostaa kaloja suoraan yksityiseltä. Esimerkiksi on kasvattajia/harrasteviljelijöitä, jotka jopa kehuskelevat sillä, että heidän kalat saavat vain elävää ruokaa. Se onkin kaloille hyvä, mutta vain niin kauan kuin elävän ruoan tarjonta jatkuu. Jos nyt peruspurkkiruoka-akvaristi ostaa tältä kaloja, voivat ongelmat alkaa, riippuen lajista, jos purkkiruoka ei kelpaakaan.
taruilona
Junior Member
Junior Member
Viestit: 62
Liittynyt: 06:07, 10.03.2020

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja taruilona »

kr70 kirjoitti:
taruilona kirjoitti:kannattaa kaloja ostaessa kysyä mihin ruokaan ovat tottuneet
Näin kannattaa tehdä etenkin, jos ostaa kaloja suoraan yksityiseltä. Esimerkiksi on kasvattajia/harrasteviljelijöitä, jotka jopa kehuskelevat sillä, että heidän kalat saavat vain elävää ruokaa. Se onkin kaloille hyvä, mutta vain niin kauan kuin elävän ruoan tarjonta jatkuu. Jos nyt peruspurkkiruoka-akvaristi ostaa tältä kaloja, voivat ongelmat alkaa, riippuen lajista, jos purkkiruoka ei kelpaakaan.

Aloittelevana akvaristina (akvaarion jalustoineen käyn tilaamassa nyt viikolla) meinasin ainakin alkuun asioida akvaariokaupoissa ihan paikanpäällä. Varsinkin itselle uusia lajeja hankkiessa tuo ruokinta on kyllä hyvin oleellinen kysymys! Tässä on kyllä kerääntyny niin paljon kysymyksiä joita kysyä ostohetkellä, että tarttee varmaan alkaa kirjottaa ne ylös :mrgreen:
Juwel Rio 180
kaikkinimetvarattu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 1
Liittynyt: 19:31, 21.04.2020
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Taistelukalan ruokinta

Viesti Kirjoittaja kaikkinimetvarattu »

Aika hyvin noille elikoille kaikki tuntuu maistuvan :D
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Labyrinttikalat”