Koira fani

Muihin ryhmiin sopimaton keskustelu, eli ns. Off-Topic, tänne. Täällä voit myös tehdä äänestyksiä.

Valvoja: Moderaattorit

nicholaus82
Junior Member
Junior Member
Viestit: 218
Liittynyt: 15:33, 05.01.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Koira fani

Viesti Kirjoittaja nicholaus82 »

Itse ollut aina koira ihminen viimesimpänä rotikka roy jonka jouduin noin 4vuotta sitten hautaamaan kasvaimen takia ja ajattelin etten ikinä ota koiraa enää.. Sitten tapasin nykyisen emäntäni jota rakastan aivan hulluna ja meillä kaksi lasta sekä häät helmikuussa, ollaan nelisen vuotta oltu yhdessä ja aina silloin tällöin koirakuume nousee aivan mielettömästi mutta aika selväksi mamma tekee ettei koiraa meille tule. Joskus emäntä puhuu että ehkä silloin ja silloin mutta ikinä ei ole hyvä hetki ja tiedänkin jo nykyään ettei meille koiraa ikinä tule vaikka emäntä ei sitä suoraan sanokaan, en tietenkään ota koiraa jos päätös ei ole yhteinen se olisi väärin koiraa kohtaan enkä ikinä perhettäni vaihtaisi koiraan todellakaan. Itsellä aina ollut koiria niin oudolta tuntuu ajatella jos oikeasti ikinä ei enää koirusta tulisi..

Ajattelinpa marista asiasta tännekin aikani kuluksi kun keskustelua taas asiasta käyty :) siis keskustelua ei riitaa sentään aiheuta :) netissä monesti kun lueskelee niin jos tilanne olisi toisinpäin niin mies olisi jo potkittu pihalle :)
"pakkanen kesyttää nudistin"
Boomscarf
Junior Member
Junior Member
Viestit: 130
Liittynyt: 14:10, 20.01.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Boomscarf »

Naapureilla oli vähän samaa vikaa, tosin juurikin toisin päin; nainen halusi koiran, miehellä oli lievä allergia eikä pitänyt muutenkaan ideasta. Miten kävikään; emäntä haki koiran (miehen puheista välittämättä) ja niillä on ollut se jo kolmisen kuukautta. Nyt hyvin innokkaasti käyttää koiraa ulkona ja muutenkin vaikuttaa siihen niin tykästyneeltä! :D

Voihan sitä aina koittaa pehmitellä hyvän maun rajoissa, ja joku muu rotu kuin iso rotikka koska lapset. Eihän sillä vaan ole mitään pelkoja jäänyt koiriin, jos joku koira on vaikka hyökännyt naiseesi joskus? Mulla oli nuorempana todella pitkään sellainen vastenmielisyys koiria kohtaan, kun koin niiden kaikkien olevan likaisia ja haisevan pahalle. Useimmat koirat mitä olin tavannut tapasivat hyppimään päälle tai olivat muuten huonotapaisia. Jossain vaiheessa kaksi johtoa osui päässä yhteen ja pim, olen koirahullu! Vieraiden ja kavereiden koirista kyllä tosin hoksaa heti, että ne piirittää ekana sen koiraihmisen eli minut... Onko edes kumma, kun lahjon ne aina herkuilla ja rapsutuksilla.
nicholaus82
Junior Member
Junior Member
Viestit: 218
Liittynyt: 15:33, 05.01.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja nicholaus82 »

Olen kysellytkin siltä että onko jotai huonoja kokemuksia mutta ei ole ja sen sisko ja äitikin ovat koirahulluja joten ei ole edes perinyt sitä :) viime aikoina olen itsekin ehdotellut ranskanbulldogia mutta ei oikein lämpene sillekkään. Aluksi itsekin ajattelin ettei pidä isoista roduista vaikka rotikkakin oli aivan loistava ensimmäisen lapseni kanssa, noh ei mikää taida mieltä muuttaa.
"pakkanen kesyttää nudistin"
Helina
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 13:18, 24.10.2012
Akvaarioseurat: Turun Akvaarioystävät ry
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Helina »

Luulenpa, että pistä rukousta yläkertaan, ja odota, niin alkaa tapahtua ja asiat järjestyä.

Sieltä kun muutetaan ihmistä tehokkaammin kuin ihminen itse taikka toinen.
akvaarioon luontofilmiä vai häkkilää
Amos
Senior Member
Senior Member
Viestit: 710
Liittynyt: 01:35, 01.05.2008
Sukupuoli: Mies

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Amos »

Helina kirjoitti:Sieltä kun muutetaan ihmistä tehokkaammin kuin ihminen itse taikka toinen.
Tuota ei voi kommentoida vaan ainoastaan toistaa. Aviossa huomioidaan molempien toiveita ja täytyy tehdä myös kompromisseja. Ehkäpä voisitte sopia että pyyhkisit joka päiva kuraiset tassunjäljet ja imuroisit samalla koko asunnon. :roll: Ok joka toinen päivä.
1000, 100 ja 10 litraa
applari
Starting Member
Starting Member
Viestit: 7
Liittynyt: 09:03, 15.10.2012

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja applari »

Niin, ja sitten voi se vaimo ajatella että hänen kontolleen jää kuitenkin koiran ruokkiminen , koiran sotkujen siivoaminen ym ym. Niinhän se usein käy.
Itsekin rakastan koiria, nytkin niitä on kolme, mutta olen ne ottanut itse ja hoidan ne itse, en kyllä matkustele enkä tee muutakaan mitä koiranpito voi haitata. Siis kellon kanssa elellään. Mutta kyllä koirat on sen arvoisia!
nicholaus82
Junior Member
Junior Member
Viestit: 218
Liittynyt: 15:33, 05.01.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja nicholaus82 »

Olen kyllä jo sanonut että mä hoidan ja teen kaiken muunkin mutta ei se vuan lämpene :) noh täytyy yrittää muistutella mitä kaikkea hyvää siitä seuraisi niin jos vaikka lämpiää ajatukselle.
"pakkanen kesyttää nudistin"
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Helina kirjoitti:Luulenpa, että pistä rukousta yläkertaan, ja odota, niin alkaa tapahtua ja asiat järjestyä.

Sieltä kun muutetaan ihmistä tehokkaammin kuin ihminen itse taikka toinen.
Tää on just tätä että voi jumangauta! [}:)]
Eli jumala voi pistää suosikkilätkäjoukkueen voittamaan ja myönnyttämään vaimon koiralle, muttei puutu päivittäin aliravitsemukseen tai vaikka leukemiaan kuolevien pikkulasten elämiin? Kuinka sekaisin pitää ihmisten olla tuollaista nielläkseen ja sitä vielä jopa ylistääkseen?

Itse sanoisin että anna vaimolle aikaa äläkä tuputa ajatusta. Pakkosyötöllä voi toki saada tuloksia, mutta itse avioliittoa se ei todennäköisesti ainakaan onnellisemmaksi tee.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
Kalaa kalaa
Member
Member
Viestit: 344
Liittynyt: 11:36, 27.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Kalaa kalaa »

No nyt kun herkesi näin hengelliseksi, sanonpa kantani minäkin.
Eli uskon jotta Jumala voi kuulla ja toteuttaa pieniäkin toiveita, mutta myöskin isoja.

Suurempaa hulluutta lienee olla hädän hetkellä oljenkorteen tarttumatta, kuin rukoilla jos lapsella on leukemia tms. vakavia juttuja.

Aina ihmeitä ei meille suoda, mutta olen nähnyt itse tämän 40 vuotisen elämäni aikana myös niitä todellisia rukousvastauksia niin vakavissa asioissa, että ikinä ei minusta Jumalan kieltäjää enää tule.

Toisilla on oikeus ajatella toisin.
Minä uskon rukoukseen.

Viimeisin ihme elämässäni oli tällainen helmikuussa tapahtunut:
Mieleeni nousi yhtäkkiä ajatus, että nyt pitää rukoilla äitini puolesta, hänelle terveyttä ja pitkää ikää.
Hän on yli 70 v ja asuu aivan yksin.
Rukoilin hiljaa mielessäni juuri noita asioita äidille. Sitten unohdin koko asian.
Seuraavana päivänä soitin hetken mielijohteesta äidille ja hän puhui ihan omituisia, sanat menivät sekaisin niin ettei puhettaan ymmärtänyt.
Tuli kiire hälyttää apua, sillä äidillä oli paha aivoverenvuoto.

Äiti joutui siis sairaalaan, jos en olisi sattunut hänelle juuri silloin soittamaan hän olisi kuollut.
Nyt hän on toipunut jo lähes 100 prosenttisesti, muutamassa kuukaudessa puhe palasi ja kunto koheni, hän asuu taas kotona kuin ei mitään.

Näitä vastaavia ihmeitä olen nähnyt jatkuvasti.
Rukous on parantanut pikkuveljeni syöpäkasvaimen , se katosi ennekuin ehdittiin hoitoja aloittaa.

Pakko ei kenenkään ole uskoa..epäileminen on ihmisille ihan luonnollista eikä siitä voi ketään syyttää. Mutta kaiken näkemäni perusteella minun kyllä jo on ihan pakko uskoa. :)
Kalaa kalaa: lemmikkeinä suomenhevonen, kaksi kissaa, koirasusi, havannankoira, akvaariot 850 l punapiraijoilla, 350 litran sekakalasto mm puikkokaloja , pikkupytty kalanpoikasilla ja 200 l tetroja.
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Ja mikä yhteys on pakottavalla rukoilutarpeella hetken mielijohteeseen tarttua puhelimeen seuraavana päivänä?

Ja yhä edelleen vaimolta rukoileminen auttaa tasan enemmän kuin miltä tahansa muulta hahmokkeelta rukoileminen. Ja silti lopputulos voi olla vain ihan jumalaton sotku.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja shays »

Aqualung kirjoitti:
Helina kirjoitti:Luulenpa, että pistä rukousta yläkertaan, ja odota, niin alkaa tapahtua ja asiat järjestyä.

Sieltä kun muutetaan ihmistä tehokkaammin kuin ihminen itse taikka toinen.
Tää on just tätä että voi jumangauta! [}:)]
Eli jumala voi pistää suosikkilätkäjoukkueen voittamaan ja myönnyttämään vaimon koiralle, muttei puutu päivittäin aliravitsemukseen tai vaikka leukemiaan kuolevien pikkulasten elämiin? Kuinka sekaisin pitää ihmisten olla tuollaista nielläkseen ja sitä vielä jopa ylistääkseen?

Olenpa täysin samoilla linjoilla Aqualungin kanssa.

Voisko niille uskonnonasioilleen vaikka perustaa oman ketjunsa ja jättää ne sotkematta muihin ketjuihin, kiitos.
Thompson
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1081
Liittynyt: 07:19, 09.06.2004
Akvaarioseurat: TAS, Ciklidistit
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Thompson »

shays kirjoitti:
Aqualung kirjoitti:
Helina kirjoitti:Luulenpa, että pistä rukousta yläkertaan, ja odota, niin alkaa tapahtua ja asiat järjestyä.

Sieltä kun muutetaan ihmistä tehokkaammin kuin ihminen itse taikka toinen.
Tää on just tätä että voi jumangauta! [}:)]
Eli jumala voi pistää suosikkilätkäjoukkueen voittamaan ja myönnyttämään vaimon koiralle, muttei puutu päivittäin aliravitsemukseen tai vaikka leukemiaan kuolevien pikkulasten elämiin? Kuinka sekaisin pitää ihmisten olla tuollaista nielläkseen ja sitä vielä jopa ylistääkseen?

Olenpa täysin samoilla linjoilla Aqualungin kanssa.

Voisko niille uskonnonasioilleen vaikka perustaa oman ketjunsa ja jättää ne sotkematta muihin ketjuihin, kiitos.
...ja eikös nyt ala olemaan se aika vuodesta että rukoillaan sitä joulupukkia välillä? Samaa sarjaahan nämä taruolennot ovat, jumala, joulupukki, teräsmies ja eskimot.
nicholaus82
Junior Member
Junior Member
Viestit: 218
Liittynyt: 15:33, 05.01.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja nicholaus82 »

Täh?? Miten niin joulupukkia ei ole?? Turhaan kirjotin sille vai?? Kaikki nämä vuodet valhetta!!

En mä joo tuputa mammalle on se nyt pari kertaa itse koirista höpötellyt :)
"pakkanen kesyttää nudistin"
mc82
Senior Member
Senior Member
Viestit: 769
Liittynyt: 19:23, 18.02.2010
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja mc82 »

Vähän kuulostaa siltä, että vaimosi on päätöksensä tehnyt ja nuo "ehkä joskus" -kommentit toimivat vain välirauhan säilyttäjinä. Syitä tähän koiravastaisuuteen ei voi muuta kuin arvailla - jonkinasteinen allergia/koirapelko/pelko siitä, että vaimosi joutuisi itse hoitamaan koiran. Ja kun teillä kuitenkin on lapsia, niin koira on tavallaan kuin yksi iso, sottainen lapsi lisää. Tai ehkä hällä on pelko lasten puolesta, että koira kävisi lasten kimppuun?

Ei kai tuossa muu auta kuin keskustella syyt auki avoimesti ja selvittää, mikä on syy koiravastaisuuteen. Käydä näyttelyissä tms. tapahtumissa tai kasvattajien luona tutustumassa eri rotuihin, josko se mieli muuttuisi :) Odotella, josko emäntä alkaisi näyttämään vihreää valoa koiranhankinnalle. Tuputtaminen ja pakottaminen koiran hankintaan on kuitenkin vihoviimeinen konsti, sillä ei muuta saada aikaan kuin lisää vastarintaa.

Meillä oli se tilanne, kun muutettiin miehen kanssa yksiin, niin mies joutui pakolla kahden kissan isäpuoleksi - mulla siis oli kaksi kissaa jo ennen kuin edes aloimme seurustelemaan. Ja mies oli hyvin tietoinen, että kissat kuuluvat tähän pakettiin - eli joko emäntä + kissat tai ei mitään :mrgreen: Olihan siinä koiraihmisellä vähän totuttelemista kissojen aivotuksiin, mutta hyvin tulevat toimeen - kissat rakastavat 'isäänsä' :D Mutta meillä tilanne olikin vähän eri kuin teillä.
450 l Etelä-Amerikkaa:
Biotodoma wavrini, Biotodoma cupido, Pterophyllum leopoldi, Hypancistrus sp. L-66, Peckoltia sp. L-134
ristiakva
Junior Member
Junior Member
Viestit: 94
Liittynyt: 14:57, 09.12.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja ristiakva »

Aqualung kirjoitti:Ja mikä yhteys on pakottavalla rukoilutarpeella hetken mielijohteeseen tarttua puhelimeen seuraavana päivänä?

Ja yhä edelleen vaimolta rukoileminen auttaa tasan enemmän kuin miltä tahansa muulta hahmokkeelta rukoileminen. Ja silti lopputulos voi olla vain ihan jumalaton sotku.
Itse kristittynä suhtaudun epäilevästi ajatukseen puolison muuttamisyrityksistä rukoilemalla. Vaan mikä ettei kokeilla voi, kunhan toisen kunnioitus säilyy. (Sinkkuna nyt paraskin neuvomaan...) olin aikanaan mukana soluryhmässä, jossa pidimme pientä kirjasta rukousaiheistamme, ja joka viikko kävimme läpi myös edellisen viikon rukousaiheet. Oli hätkähdyttävää nähdä, miten paljon tuli rukousvastauksia! Varmasti tulisi muutenkin, mutta yleensä niistä ei tule pidettyä kirjaa. Sitten on joitain turhauttavia asioita, joita rukoilee vuodesta toiseen itselle tai muille, ja tuntuu, ettei mitään tapahdu. Lopulta sitten voikin tapahtua, mutta vastaus voikin olla erilainen, kuin on luullut, esim. ihmissuhdeongelmassa voikin käydä niin, että itse on se joka kypsyy ja muuttuu, ja sitä kautta siuhde paranee.

Tuon mainitun esimerkin ymmärsin niin, että Jumala laittoi soittamaan oikeaan aikaan vastauksena rukoukseen. (Vaikka voi Jumala sellaista tehdä, vaikkei tajuaisi rukoillakaan. Rukouksen merkitys on osin mysteeri, mutta sitä Jumala meiltä toivoo. Hän on rakastava isä, joka haluaa antaa lapsilleen hyviä lahjojaan, mutta myös seurustella meidän kanssamme.)
Amos
Senior Member
Senior Member
Viestit: 710
Liittynyt: 01:35, 01.05.2008
Sukupuoli: Mies

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Amos »

Hae jostain koiranpentu lainaksi kotiisi ja katso mitä tapahtuu! Usko on monille jokapäiväinen käytännöllinen asia siinä missä keskustelu, toiselta avun pyytäminen ja kavereiden kanssa illan viettäminen jne. Eiköhän tuo keskustelu pakkaa paisumaan sen vuoksi että vastustajat reagoivat.
1000, 100 ja 10 litraa
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

nicholaus82 kirjoitti:Olen kysellytkin siltä että onko jotai huonoja kokemuksia mutta ei ole ja sen sisko ja äitikin ovat koirahulluja joten ei ole edes perinyt sitä :) viime aikoina olen itsekin ehdotellut ranskanbulldogia mutta ei oikein lämpene sillekkään. Aluksi itsekin ajattelin ettei pidä isoista roduista vaikka rotikkakin oli aivan loistava ensimmäisen lapseni kanssa, noh ei mikää taida mieltä muuttaa.
Nyt otatte sen mamman kanssa ja menette katsomaan kääpiösnautserin pentuja. Semmoista pakkausta jos pystyy vastustamaan, niin on koiravihaaja. Meillä meni useampi vuosi ennen kuin koira tuli, ei ihan puhdas käppänä (varttia vaille ), mutta päivääkään ei olla kaduttu, mieskään jolla ei siis ole ollut koiria kotona koskaan, on täysin tuon lumoissa, niin on kyllä täysin vieraat ihmisetkin. Käykää edes tutustumassa rotuun, pienessä pakkauksessa riittää virtaa ja on vahtikoiraakin, lenkkeilystä tykkää ja älyä riittää, ei muuten pelkää isompiakaan koiria, vaan heti leikkimään niiden kanssa.
ristiakva
Junior Member
Junior Member
Viestit: 94
Liittynyt: 14:57, 09.12.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja ristiakva »

Minullakin on se käsitys, että kääpiösnautserit ovat älykkäitä koiria.
Quu007
Member
Member
Viestit: 416
Liittynyt: 18:13, 10.06.2012
Akvaarioseurat: Ihan oma pikku akvaseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lohja
Viesti:

Re: Koira fani

Viesti Kirjoittaja Quu007 »

Joo...onhan ne mutta vaatii sitten aika tiukan kasvatuksen.... [;)]
Tiedän muutaman ihmisen jolla on 2 kääpiösnautseria ja ovat aikamoisia räksyttäjiä...siis jos niitä ei kouluta... :roll: ..

Jostain kumman syystä ihmisillä on käsitys että kun pieni koira niin sitä ei tarvitse kouluttaa, mutta koiran koolla ei todellakaan ole väliä, kaikenkokoiset tarvitsee peruskoulutuksen... :?

Ja mun täytyy sanoa että mä pelkään pieniä koiria enemmän kun isoja/keskikokoisia...aovat arvaamottomampia ja isommasta näkee heti että mikä on koiran mieliala ystävällinen/iloinen/utelias/aggressiivinen jne...

Mutta muistakaa, tämä on siis YHDEN ihmisen mielipide eikä tarkoita sitä että se koskee KAIKKIA pienen koiran omistajia... [;)]
600 litran maljakko + 3 seropikoiraa + 2 sisäkissaa + Pirun äkänen papukaija (Siniota-amatson) + aviomies
Uusin pätkä http://www.youtube.com/watch?v=6KdAQkcJ ... e=youtu.be
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “"Off-Topic" ja äänestykset”