![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
. Valitettavasti HW:ia ei valmisteta Kiinassa, mutta muuten se on hyvä; painaa yli kilon- eikä ole muoviosia tai imukuppeja, vaan magneettikiinnitys. Pumpulla on alhainen virrankulutus ja useita ohjelmointimahdollisuuksia: tasavirtausta ja aaltoa halutulla teholla ja syklillä, ihan minuutin tarkkuudella. Asetukset voi halutessaan varmistaa näytöltä. Monipuolisten säätöjensä puolesta HW soveltuu useimpiin akvaarioihin, suolaisiin ja makeisiin myös marginaaliolosuhteissa. Malliston pienin ECM 42 tarjoaa kaikkea vaatimattomammin, mutta eipä ole hintakaan kuin kolmanneksen isosiskoon verrattuna.
Vaan pärjääkö hiilikuituinen vesivelho muovistreameille ? Itse asiassa oikein hyvin, sillä 10 % teholla ajettu HW ECM 63 sekoittaa väriaineen, mikä tässä tapauksessa simuloi happea, 35 sekunnissa 2 metriä pitkään akvaarioon. Tavallinen streami, 100 % teholla ajettuna, hitaammin, mutta kuinka paljon, ei käy selville. Testi on nimittäin Panta Rhein oma, ei puolueeton. Mikä mukavinta HW:lla vesi muuten liikkuu ihan silmämääräisesti arvioidenkin. Minimiteho tuuppaa 12 m3//h ja maksimi täydet 58m3/h, energiankulutus ääriasetuksilla on 33 W ja 120 W . Näin siis speksien mukaan, mutta Bilteman halvan virrankulutusmittarin mukaan max kulutus on vain n. 90 W. Ohjelmoin oman pumppuni pukkaamaan vettä keskimäärin 32m3/h, mikä kuluttaa n.70 W ( energian kulutukseen on laskettu 25% varmuusmarginaali)
Tuo ylläoleva testitulos selittyy kätevästi, kun tutkimme lähemmin HW:n tuottamaa virtausta. Kuten ehkä tiedämme HW hyödyntää laminaarista virtausta, kun useimmat streamit taas turbulenttista virtausta. Laminaarisessa virtauksessa vesi etenee tasaisissa rinnakkaisissa kerroksissa. Kerrokset voivat liukua toistensa ohi eri nopeuksilla, mutta eivät sekoitu keskenään, kun taas turbulenttisessa virtauksessa ne sekoittuvat. Ero on helppo havaita paljain silmin, sillä HW:n aikaansaama virtaus ei hyydy muutaman kymmensentin jälkeen, vaan säilyy voimakkaana vielä 2,5 m:n kohdalla, mitä harvemmin pääsee toteamaan edes yleisöakvaarioissa.
Vaikka HW toteuttaa vain 50-prosenttisesti argumentin” hyvä mutta halpa”, on helppoa huomata tovin vatkainta akvaariossaan pyöritelleenä, että paljon turhempaankin on tullut tuhlattua myös tässä lajissa. Ei sillä, etteikö miltei samantapainen ” vähän sinnepäin ” olisi saavutettavissa vaihtoehtoisella kalustollakin, ellei sitten pidemmän päälle ala vaivata, että tarjoaa kaloilleen ainoastaan toiseksi parasta. Harvaan asutulle harrastajaleirille HW alleviivaa heti alkumetreillä, että nyt akvaariossa surraa suvereeni tehosekoitin, mikä tarjoaa jokseenkin toisenlaista näkemystä vedenkierrätyksestä. Samalla se on harvinainen poikkeus, mitä tulee harrastuksen teknisiin innovaatioihin ja varsinkin niiden uskottavuuteen.
Se tekniikasta. Vaan ohhoh, mitä tapahtui. Voimakas virtaus ja tarvittaessa aallokko ulottuvat jopa 280 cm:n akvan vastakkaiseen päähän, siis yhdellä ainoalla myllyllä. Kalatkin piristyivät. Imumonnit ja Oskarit joutuvat ponnistelemaan uidessaan vasten paluuvirtaa, minkä senkin voinee myöntää myönteiseksi seikaksi. Kyseessähän on vain akvaario, vai onko enää ? Sitkeällä vuosikymmenten pinnistelyllä verhoa Amazonin ja akvan välillä voi näköjään raottaa. Oikein kun ajatuksella miettii, vaikuttaa vahvasti siltä, että tämä on nyt tässä.
”Hear my train a comin…”¬
http://www.panta-rhei-aquatics.com/
