Rengasripsimonnin muutto

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Kysyisin teiltä mielipidettä asiaan.
Itse olisin ottamassa porukoilta akvaariota.
Juwelin 360l kokoinen pytty, tässä ollaan muutama vuosi jo odotettu että kaikki kalat aikanaan kuolisi vanhuuteen, jotta siirtäminen olisi helpompi.
Noh nyt ei enää jaksa odottaa, joten akvaario siirtyy viikonloppuna :mrgreen:
Vielä on yksi sitkeä Monni, joka ei halua hengestään lähteä,
Niimpä tämä Monni lähtee sitten mukaan.
Kyseinen Monni on rengasripsimonni, ja ikää on noin 15vuotta,jopa enemmän.
Itseäni pelottaa hirveästi että tää vanhus heittää veivinsä, kun siirretään akvaario uuteen osoitteeseen.
Itselläni oli mielessä tehdä akvaariolle täys remontti. Vaihtaa vedet aivan uusin, hiekat, sisustus..
Ostinkin itselleni jo sitten 80l akvaarion, jonka meinasin sitten olla poikas akvaario/seura akvaario.(kauhea innostus lähti käyntiin, monien vuosien päästä) Mutta kappas kummaa syttyi lamppu pään päälle.

Entäs jos siirtäisin tämän vanhuksen väliaikaisesti asumaan yksin tuohon pieneen akvaarioon, ja siirtäisin sitten takaisin isompaan kun olen saanut akvaarion sisustettua ja kypsytettyä veden.
Vai mitä mieltä olette? Monnin joutuisi ehkä olemaan pienemmässä akvaariossa sen 2-4 vk.
Havuja p*rkele!!!
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Ihan hyvä idea. Kuinka iso monni on?
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Oisko noin 13-15cm?
Havuja p*rkele!!!
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Laita ihmeessä sinne 80l akvaarioon odottamaan ison akvaarion valmistumista. Toki on ihan liian pieni pysyväksi kodiksi, mutta kyllä 2-4 vrk menee. Laita sinne joku kunnon piilopaikka, mihin se monni sopii kokonaan.
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Kysyisin että voiko piiloksi laittaa keraamisen kukkaruukku?
Itsellä ollut ainoastaan yhdellä kasvilla käytössä, missä on toki ollut multaa. Ja vettä vain lisäillyt.
Ei varmaan irtoo mitään myrkkyjä veteen, jos sen laitan piiloksi akvaarioon?
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Tervehdys KERPELES :D

Ei kannata tosiaan jäädä ripsimonnin kuolemaa odottelemaan. En tiedä ikääsi, mutta saatat olla eläkkeellä, ennen kuin tämä lähtee autuaamille vesille. Jossain vaiheessahan voit etsiä ripsarille uuden kodin, jostakin vähän isommasta altaasta.

kr tuossa kertoikin jo tarvittavan. Ruukku käy väliaikaiseksi asumukseksi ihan hyvin. Saa päänsä piiloon kuin jänis, riippuu tietysti ruukun koosta. Jatkossa itse suosisin piiloa, josta on läpikulku. Nämä hätkähdettyään jotakin saattavat singota päin ruukun pohjaa. Omallani on aina vähän pientä kaunistavaa kolhua päässä, kun on mellastanut altaassa, vaikka allas on 2 metriä pitkä. Meidän ripsari, `Väinämöinen´, ehkä noin 17-18 vuotta vanha, asustaa keraamisessa putkessa. Käy myös kyläilemässä okamonnin isossa ruukussa, josta läpikulku.

Iloisia akvantuunauspäiviä. Ja tervetuloa aquawebiin.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Kiitoksia kiitoksia, ihan mukava kun on akvaario harrastajille oma foorumi. 8-)

Yritin netistä etsiä rengasripsimonnin ikää, mutta ei hirviän hyvällä tuloksella. Eri lähteillä oli aika isoja eroja. Jossain väittivät monnin elävän 15-20 vuotta kun toisella taas jopa 40vuotta.
Olisi kiva tietää noin miten pitkään tämä Monni laji elää.

Pitääpi etsiä lemmikki liikkeestä sopivampi piilo vanhukselle, saa Monni arvoisen paikan itselleen. Ja siis tämä Monni menee väliaikaisesti pienempään akvaarioon. Pääsee takaisin sitten 360l altaaseen, kun saan akvaarion sisustettua ja laitettua kuntoon.
Havuja p*rkele!!!
Rio
Starting Member
Starting Member
Viestit: 38
Liittynyt: 20:32, 24.02.2015

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja Rio »

Tuo ripsarien maksimi ikä tosiaan vähän vaihtelee lähteestä toiseen, kun usein kala ehtii kuolla pois omistajan tekemän virheen johdosta (tai jonkin muun ulkoisen syyn seuraksena). Mutta muistan kuitenkin lukeneeni toiselta foorumilta pari vuotta sitten jonkun kertoneen omistavansa 36-vuotiaan koruripsimonnin, että siihen nähden on tuolla sinun rengasripsimonnilla vielä elinvuosia rutkasti jäljellä.
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Vielä kysyn, miten paljon tarviin vettä vanhasta akvaariosta tuohon pienempään akvaarioon?
80l akva on tyhjillään, mutta siihen laitan isosta altaasta hiekkaa pohjalle, plus kaikki tarpeelliset litkut (veden parannus aine, kypsytys aineet, lannote aineet kasveille)
Ostin jo kasvit ja pienen parven tettroja akvaarioon kaveriksi.
Tänään testasin hana veden, ja arvot olivat hyvät.

Myyjä tosin väitti kiven kovaan että Monni tai mikään mukaan kala ei selviä, jos en roudaa vanhasta akvaariosta sitä 80l vanhaa vettä. Pitääkö tämä paikkansa?
Mitä täältä olen lukenut, niin vanha akvaarion vesi tekee enemmän hallaa kun hyvää, jos siirtää akvaarion muualle.
Eli akvaarioon uudet vedet vain + kaikki tarvittava litku.
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Vähän kyselen kun en ole ihan varma ymmärsinkö kaiken (älä välitä, se on ihan normaalia).

Eli 80 litrainen on tyhjänä? Mihin ostit parven ja kasveja? Tähän 80 litraiseen jonne monnikin on menossa?
Onko sinun tarkoitus tänään laittaa akvaan hiekka ja vedet? Ja vettä vanhasta altaasta?
Mitkä kypsytysaineet/bakteerit sinulla on? Vedenparannusainetta ja bakteereja älä laita samaan aikaan, vedenparannusaine heikentää bakujen tehoa.
Mitkä olivat ne hyvät arvot vedestä?

Ja akvaliikkeessä sanottiin, että ei tule selviämään hengissä, ellet laita tästä isommasta altaasta vettä tähän tyhjänä olevaan?

Riippuen, miten olet ajatellut tuon uuden altaasi kypsyttää, saattaa olla, ettet tarvitse välttämättä hiekkaa ollenkaan pohjalle. Monni eläisi vähän kuin karanteenioloissa, mutta koska sinne on tulossa lisää populaa, niin ehkä ... hiekkaa on hyvä laittaa pohjalle, sen mukana tulee myös bakuja, mutta silloin parhainta olisi saada sinne suodatin tuosta pyörivästä altaasta ja pesemättä. Jos ihan törkyisen likainen, niin ihan virautus vedessä, ei pesua ja rutistelua. Tuosta vedestäkin on kinattu, tarvitaanko vai ei, itse olen laittanut ns. pesäveden joka voi olla tuollaiset 10-15cm. Toiset ei laita yhtään. Koristeita, kantoja tms. jos on, laita myös sen rajoissa, että monni pääsee sujuvasti kuitenkin liikkumaan. Älä päästä mitään kuivumaan, mitkä tuo bakuja altaaseen (suodatin, hiekka, kannot, suodatin ym.)

Oliko siis tämän 80 litraisen tarkoitus jäädä myös toimimaan jatkossa akvana?

Huomaan, että into on nyt kova. Malta ihan hetkonen ja vedä vähän henkeä. Vaikka ihan samanlainen olin kun harrastuksen aloitin, ei vaan pystynyt hillitsemään :D . Mutta vähemmän tulee murheita ja ongelmia, kun teet niin päin, että laitat ensin akvat kuntoon ja sitten vasta kalaostoksille.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Minä oon laittanut uutta akvaariota perustaessa kalat täysin uuteen veteen ilman yhtään vettä vanhasta akvaariosta. Vesi vain parannettu vedenparannusaineella. Lisäks mahdollisesti kypsytykset. Mutta on hyvä totuttaa monni uuteen veteen samoin kuin akvaarioliikkeestä ostetut kalat: pussi kellumaan akvaarioon ja vähä kerrassaan uutta vettä pussiin.

Selvennys Poukon bakteeriohjeseen: Ensin vedenparannusaine, sitten vähintään tunti odotusta (mahdollisesti suodattimen tai ilmastimen kanssa, että aineet sekoittuu), sitten vasta bakteerit veteen tai suodattimeen.
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Eli 80 litrainen on tyhjänä?
Kyllä
Mihin ostit parven ja kasveja?
Kyllä
Tähän 80 litraiseen jonne monnikin on menossa?
Jeps
Onko sinun tarkoitus tänään laittaa akvaan hiekka ja vedet? Ja vettä vanhasta altaasta?

Näin suunnittelin, ottaisin vanhasta akvaariosta tuota hiekkaa(koska nähtävästi on erittäin bakteeri pitoista)
Ja myös vettä vanhasta akvaariosta. (Teen siis täys remontin tähän isoon altaaseen, eli heitän loput hiekat mäkeen, ja vaihdan ne aivan uuteen.)

Yhdeltä fb ryhmästä sain vinkkin, että laittaa tätä vanhaa hiekkaa sukkahousuun, ja ripustaa tämän suodattimen eteen, niin tällä tavalla levittää bakuja hyvin uuteen akvaarioon. Käypä vinkki vai turha?

Mitkä kypsytysaineet/bakteerit sinulla on? Vedenparannusainetta ja bakteereja älä laita samaan aikaan, vedenparannusaine heikentää bakujen tehoa.

Mulla on tuon tetra merkkiset veden parannus aineet ja samoin baku aine. Eli minun kannattaa laittaa vain veden parannus aine? Ja odotella että aine vaikuttaa veteen, ja sitten laskea kalat altaaseen.

Mitkä olivat ne hyvät arvot vedestä?

Arvot ovat tälläiset
PH 7,0
KH 5,5
GH 6,5
NO2 0,0-0,5 (tähän en saanut ihan varmuutta, väri kartan mukaan jompi kumpi kävi näistä tähän)
Testit tehty siis tippatesteillä.

Kun näytin arvoja myyjälle, sanoi niiden olevan hyvät.

Ja akvaliikkeessä sanottiin, että ei tule selviämään hengissä, ellet laita tästä isommasta altaasta vettä tähän tyhjänä olevaan?

Näin myyjä väitti.

Riippuen, miten olet ajatellut tuon uuden altaasi kypsyttää, saattaa olla, ettet tarvitse välttämättä hiekkaa ollenkaan pohjalle. Monni eläisi vähän kuin karanteenioloissa, mutta koska sinne on tulossa lisää populaa, niin ehkä ... hiekkaa on hyvä laittaa pohjalle, sen mukana tulee myös bakuja, mutta silloin parhainta olisi saada sinne suodatin tuosta pyörivästä altaasta ja pesemättä. Jos ihan törkyisen likainen, niin ihan virautus vedessä, ei pesua ja rutistelua.

Näin juuri meinasin tehdä. Ostin myös (tai myyjä tyrkytti mukaan) tabletti baku paketin, josta yksi tabletti laitetaan veteen ja toinen suodattimen sisään. Taisi olla myös tetra merkkinen

Tosin monnin ei tarvitsisi pitkään olla pienessä altaassa, kun saan tuon isomman laitettua kuntoon. Altaaseen jäisi siis vain kardinaali kala parvi.

Tuosta vedestäkin on kinattu, tarvitaanko vai ei, itse olen laittanut ns. pesäveden joka voi olla tuollaiset 10-15cm. Toiset ei laita yhtään. Koristeita, kantoja tms. jos on, laita myös sen rajoissa, että monni pääsee sujuvasti kuitenkin liikkumaan. Älä päästä mitään kuivumaan, mitkä tuo bakuja altaaseen (suodatin, hiekka, kannot, suodatin ym.)

Näin myös meinasin tehdä :D Eli voisin huoletta ottaa vanhasta akvaariosta vettä mukaan.

Oliko siis tämän 80 litraisen tarkoitus jäädä myös toimimaan jatkossa akvana?

Juu, joko olisi seura akvaario pienille kaloille tai sitten poika allas. Itsellä auki vielä tämä asia.

Kun laitan akvaarioon kasvit, niin kannattaa varmaan laittaa myös lannoitteet mukaan? Näin ainakin myyjä sanoi, että siitä ei ole mitään haittaa, saa kasvit hyvät alut kasvaa akvaariossa.

Huomaan, että into on nyt kova. Malta ihan hetkonen ja vedä vähän henkeä. Vaikka ihan samanlainen olin kun harrastuksen aloitin, ei vaan pystynyt hillitsemään :D . Mutta vähemmän tulee murheita ja ongelmia, kun teet niin päin, että laitat ensin akvat kuntoon ja sitten vasta kalaostoksille.

Jooh, intoo on enemmän kuin pienessä kylässä. :D
Havuja p*rkele!!!
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

kr70 kirjoitti:Minä oon laittanut uutta akvaariota perustaessa kalat täysin uuteen veteen ilman yhtään vettä vanhasta akvaariosta. Vesi vain parannettu vedenparannusaineella. Lisäks mahdollisesti kypsytykset. Mutta on hyvä totuttaa monni uuteen veteen samoin kuin akvaarioliikkeestä ostetut kalat: pussi kellumaan akvaarioon ja vähä kerrassaan uutta vettä pussiin.

Selvennys Poukon bakteeriohjeseen: Ensin vedenparannusaine, sitten vähintään tunti odotusta (mahdollisesti suodattimen tai ilmastimen kanssa, että aineet sekoittuu), sitten vasta bakteerit veteen tai suodattimeen.
Hey thanks! Tää selventi paljon :D

Nyt vain kala onnea matkaan, yrittää haavia tuota monia tuolta isosta altaasta.

Puoliso jo tuossa ohimennen sanoi, että olen kuin pieni lapsi karkkikaupassa joka ei osaa päättää mitä karkkia haluaisi ottaa.
Vastasin siihen, että haluan kaiken! :mrgreen:
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

kr70 kirjoitti:
Selvennys Poukon bakteeriohjeseen: Ensin vedenparannusaine, sitten vähintään tunti odotusta (mahdollisesti suodattimen tai ilmastimen kanssa, että aineet sekoittuu), sitten vasta bakteerit veteen tai suodattimeen.
Kiitos kr täydennyksestä. Jo toisen kerran sama yksityiskohta jäi kirjoittamatta alkajalle, josko jo seuraavaan muistaisin.

[sensuroitu] kirjoitti: NO2 0,0-0,5 (tähän en saanut ihan varmuutta, väri kartan mukaan jompi kumpi kävi näistä tähän)
Testit tehty siis tippatesteillä.
Onko sinulla tullut tuossa näppäilyvirhe, koska 0-0.5 nitriittiä on jo melkoinen skaala, josta jälkimmäinen määrä on jo ehdottomasti kaloille myrkyllinen. Pitikö olla 0.05? Nitriitti pitäisi saada pysymään 0.2, tietysti puhdas 0 aina parempi.

Ps: kandee vaihtaa nikkiä, sut on sensuroitu :mrgreen: .
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja kr70 »

[sensuroitu] kirjoitti:Vastasin siihen, että haluan kaiken! :mrgreen:
Maltahan! Akvaario ei ole hyvän näköinen eikä kalat voi hyvin, jos se on täynnä sekalaisia kaloja.

Kyllä ainakin Seran NO2-testi näyttää 0:n jälkeen 0,5. Liekö Tetran myös. Kerpeleelle vinkki, että kannattaa ostaa jatkossa JBL:n testejä. Ne ovat tarkempia ja niitä on helpompi lukea.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

No jopas. Akvaristin olisi hyvä tietää kumpaa se on, erikoinen haarukka.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

toukopouko kirjoitti:
kr70 kirjoitti:
Selvennys Poukon bakteeriohjeseen: Ensin vedenparannusaine, sitten vähintään tunti odotusta (mahdollisesti suodattimen tai ilmastimen kanssa, että aineet sekoittuu), sitten vasta bakteerit veteen tai suodattimeen.
Kiitos kr täydennyksestä. Jo toisen kerran sama yksityiskohta jäi kirjoittamatta alkajalle, josko jo seuraavaan muistaisin.

[sensuroitu] kirjoitti: NO2 0,0-0,5 (tähän en saanut ihan varmuutta, väri kartan mukaan jompi kumpi kävi näistä tähän)
Testit tehty siis tippatesteillä.
Onko sinulla tullut tuossa näppäilyvirhe, koska 0-0.5 nitriittiä on jo melkoinen skaala, josta jälkimmäinen määrä on jo ehdottomasti kaloille myrkyllinen. Pitikö olla 0.05? Nitriitti pitäisi saada pysymään 0.2, tietysti puhdas 0 aina parempi.

Ps: kandee vaihtaa nikkiä, sut on sensuroitu :mrgreen: .
Siis en osannut/varma kumpaa väriä (taulukosta) näyte näytti. Uskoisin sen kumminkin olevan 0,0. Toki voin tehä uuden testin, ja yrittää katsoa saisinko paremmin värin tulemaan esiin. Helpompi sitten katsoa.

Miten saapi vaihdettua nimen tähän foorumiin? (jotenkin arvasin että tuo nimi ei käy)
Havuja p*rkele!!!
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

kr70 kirjoitti:
[sensuroitu] kirjoitti:Vastasin siihen, että haluan kaiken! :mrgreen:
Maltahan! Akvaario ei ole hyvän näköinen eikä kalat voi hyvin, jos se on täynnä sekalaisia kaloja.

Kyllä ainakin Seran NO2-testi näyttää 0:n jälkeen 0,5. Liekö Tetran myös. Kerpeleelle vinkki, että kannattaa ostaa jatkossa JBL:n testejä. Ne ovat tarkempia ja niitä on helpompi lukea.

Siis tuo vastaus oli sarkasmia puolisolleni :D

Ja siis seran testillä siis tein nää testit, vaihto ehtona oli joko 0,0 tai 0,5, mutta en osannut päättää/valita tulosta, kun testi putkessa oli siltä väliltä oleva väri (en nyt osaa tän paremmin kertoa
, toivottavasti työ hyvät ihmiset ymmärrätte mitä tarkoitan.)

Niimpä teen uudelleen tuon testin, jos nyt saisin paremmin nuo värit esiin, niin että nappaisi taulukossa olevaan. Voin kyll napata tänne myös kuvan.
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Ymmärrän joo, päivittelin tuota väliä lukemissa, kun akvaristille on kuitenkin olennaista tietää onko nitriittiarvo 0 vai 0.5. Jos tulos testin mukaan on ehkä 0, ehkä 0.5, niin se ei akvaristin sydäntä lämmitä. Pidetään yleisesti arvoon 0.2mg/l asti turvallisena kaloille ja muille öttiäisille, sukaravut on yksi laji herkimmästä päästä, mm. jotkin kääpiöahvenet myös, ja siitä ylöspäin alkaa olla haitallista, 0.5 jopa hengenvaarallista. Siksi aika hömelö haarukka.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Tadaa, syy olikin yksinkertainen, miksi ei näyttänyt selkeää tulosta. Ohjeessa luki että odottaa 5min, ennen kuin lukee tuloksen. Ja nyt näytti selvää nollaa.

Hitto kun nuo ohjeet on itikan kokosilla kirjaimilla kirjoitettu, saa melkein suurennus lasin kanssa lukea ohjeet.
Havuja p*rkele!!!
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

No sehän on hyvä. Kuulostaa heti paremmalta.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
PERKELE
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 01:07, 20.04.2020

Re: Rengasripsimonnin muutto

Viesti Kirjoittaja PERKELE »

Noniin, nyt on onnistettu siirtämään monni vanhus pienempään akvaarioon,
jossa seurana kardinaalikaloja. Hyvin näyttää monni viihtyvän, makoilee päivät juuren alla piilossa,
mutta kun valot sammuttaa vanhus lähtee uimaan pitkin akvaariota.
Onnellinen olen, että monni ei kuollut muutossa!

Parin päivän päästä pääsisi takaisin isompaan altaaseen, missä sen olisi sitten hyvä olla. :mrgreen:
Havuja p*rkele!!!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”