Akvaariorakkaus

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Teen varmaan jonkinlaisen yhteenvedon ja esittelyn nykyisistä akvaarioista, mutta minulle oli aluksi tärkeintä muuton jälkeen saada kalat nopeasti kippoihin. Tuon operaation jälkeen uusi kämppä ja kaikki sen mukana tulleet hoidettavat asiat veivät kaiken ylimääräisen energian ja rahat. Viimeisimpänä episodina oli sitten tämä vanhempien vesivahinko ja heidän akvaarioidensa muutto. Lisäksi asuntolainan takaisinmaksuerät verottavat ikävästi jo muutenkin suhteellisen kapeaa tiliä, mikä rajoittaa entisestään harrastusbudjettia. Täytyy todeta, että vaikka viihdynkin paremmin kuin hyvin omissa oloissani, niin tämä on niitä hetkiä milloin alkaa kaipaamaan parisuhdetta ihan käytännön syistä ts. että olisi joku muukin hoitamassa asioita ja tuomassa talouteen rahaa.

Olen siis vasta nyt aloittanut varsinaisen akvaarioiden puunaamisen. Tällä hetkellä projektina on 140-litran allas ja sen vieressä oleva 60-litran kuutio - tai no jos tarkkoja ollaan niin tuo kuutio on 64-litraa.

Molemmat ovat kannettomia täyslasialtaita, kuten kuvasta näkyy. Molemmat altaat ovat vähän villissä tilassa siinä mielessä, että en ole kauheasti panostanut niiden estetiikkaan. Mitään sen kummempia suunnitelmia minulla ei näille ole, mutta epifyyttikasveja kaipaisin lisää. Käytännössä anubias nanaa, petiteä ja erilaisia buceja siis.

60-litraisen suodatuksen hoitaa riippusuodatin, jossa kasvaa ihan normaalia kultaköynnöstä ja liuska-araliaa. Näkyvät kuvassa hieman huonosti, koska tuikkasin väliaikaisesti yhden juurakon akvan reunalle. Tämän idea oli kaitten tarjota luolamainen kolo juurakon alle tulimakkarakaloille, mutta kalat olivat loppu listalta kun vihdoin olin tilausta tekemässä. Luolakin näkyy huonosti, koska en vielä putsannut lasia roiskeista. Voi olla, että pidän yhden taistoevakkopariskunnan ja siirrän tänne, mutta sitten akvaan pitäisi työntää lämmitin. Tästä tulee sitten parempi kuva kun teen varsinaiset akvaesittelyt.

140-litrainen toimii nykyisin kotona kaikille allekirjoittaneen omille monneille kultasampimonneja lukuunottamatta. Sieltä löytyy siis kaksi noitamonnia, tusina otoja, yksi Hypoptopoma sp. "Robocop", neljä nokkamonnia ja ainakin tusina pandamonnisia. Monnien lisäksi akvassa asustaa noin tusina hehkutetroja. Allas on myös täynnä maatiaissukia ja kierteisiä.

Lienee selvää, että tuollaisessa juurakkoviidakossa on miltei mahdotonta selvittää kuinka monta kalaa siellä oikeasti on, mutta kasaan pikkuhiljaa tuota hehkutetraparvea hieman isommaksi. Nokkamonneja löytyisi itse asiassa vielä lisää - minulla on äidiltä tullut kuteva pariskunta eri altaassa ja poikasia on pukannut jo puoli tusinaa. Monneja akvassa on kuitenkin jo nyt ihan tarpeeksi.

Tästäkin sitten tarkempaa tietoa kun varsinaisesti esittelen akvaariot.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
prologi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 49
Liittynyt: 19:01, 17.07.2018
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja prologi »

Tosi komeat kasvit suodattimessa! Altaat ovat ihan kivan näköisiä noinkin, mutta niistä tulee varmasti hienot. :)
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Samaa mieltä prologin kanssa: altaat on kivan näköisiä just noin: paljon juurakoita eikä liian tuunattu kasvillisuus (minusta hollantilainen kasviakvaario on kauhean luonnottoman näköinen). Odotan kiinnostuksella, kuinka hieno siitä tulee, kun oikein paneudut sisustamiseen. Mutta miksi ei minkäänlaista taustaa - edes paperia?
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Norhie »

@kr70 minulla on taustoille jonkinlainen idea, mutta en nyt ole toistaiseksi saanut aikaiseksi niiden hankkimista. Tosin en meinannut kaikkiin edes taustoja laittaa. Kaloillehan niillä ei ole mitään merkitystä. Muiden osalta olen ollut vaan laiska. :D

Muutin tosiaan vuodenvaihteessa akvaarioiden kanssa puolitoistakerroksiseen rintamamiestaloon, missä kipoille on nyt teoriassa ihan oma akvaariohuone. Teoriassa sen takia, että osa kipoista karkasi välittömästi akvaariohuoneen ulkopuolelle varsinaiseen olohuoneeseen. Sisäneliöt pompsahtivat 46m2 --> 160m2 kun lasketaan mukaan myös alle 160 cm korkeat tilat ja kellari. Näistä tosin kellarikerroksesta noin 30m2 on puolilämmintä varastotilaa.

Akvaariohuone ja varastotilat tulivat todella tarpeeseen, koska akvaariot ja akvaarioroju täyttivät entisen kämpän täysin, vaikka osan akvaarioista olin jo työntänyt eteenpäin. Aloin jo hermostua, kun ei voinut kääntyä pukkaamatta nurin jotain pönikkää. Lisäksi aikaisemmissa postauksissa mainitsemani vesivahinko ja vakuutusyhtiön kanssa taistelu pitäisi olla nyt historiaa laajan kotivakuutuksen takia. Bonuksena asunnosta löytyy myös LTO-kone, joka pitää ilman raikkaana ja vie ylimääräisen kosteudenkin pois. Lisäksi talon sähköt, putket ja viemärit on uusittu täysin. Onpa muutaman vuoden sisään laitettu uusi kattokin, joten ihan mitään pikaista remppaa ei ole pakko tehdä.

Ensimmäisessä ja kellarikerroksessa neliöt ovat siis tehokkaasti käytössä. Yläkerrasta taas löytyy neliöitä vähän turhankin paljon, mutta eiköhän niille bonusneliöille jotain käyttöä vielä löydy.

Tarkoitus oli samalla muuttaa osa pienemmistä akvaarioista terraarioiksi ja sijoittaa ne yläkerran isoon makuuhuoneeseen tai alkoveihin. Suunnittelin jättäväni vain vain molemmat 240-litraiset, 140-litraisen pitkän altaan, ja pienen 60-litran kuution. Nämä suunnitelmat sitten hieman muuttuivat kun vanhemmilta hajosi akvaario ja jouduimme siirtämään remontin tieltä kalat ja loput akvaariot allekirjoittaneen kämppään.

Nyt kämpässä on siis seuraavat kipot, joita käytännössä kaikki on enemmän tai vähemmän vaiheessa. Toistaalta se on aika normaalitila ts. kun yhden kipon saa jollain tasolla valmiiksi, niin pari muuta odottaa tuunausta, ja kun ne saa valmiiksi, niin kierros alkaa alusta.
  • 1x 240-litran Juwel Rio - aka "Vasen akva" joka koti rubiiniseeprakaloille ja toiselle kultasampimonneista
  • 1x 240-litran Juwel Rio - aka "Oikea akva" jossa on rusokiilakyljet, hehkurasborat ja toinen kultasampimonneista
  • 1x 180-litran Juwel Rio - annoin tämän vanhemmille pari vuotta sitten, mutta nyt se siis jäänee kaloineen minulle evakkoaltaaksi
  • 1x 140-litran täyslasiallas - mitat 100x40x35 eli matalan mallinen allas ja teemaltaan varsin monnipitoinen
  • 1x 110-litran täyslasiallas - mitat 60x40x45 eli kohtalaisen korkea kippo karanteenikäytössä (tai no nyt albiinopartisevakkola)
  • 1x 60-litran täyslasiallas - vanhemmilta tullut vanha mustilla silikooneilla varustettu allas, nyt taistelukalapesueen kotikolo
  • 1x 60-litran täyslasiallas - 40x40x40 minikuutio, jossa vain muutama sukis ja kotiloita
Jos aivan tarkkoja ollaan, niin nuo 60-litraiset ovat 64-litraa ja 100-litrainen allas vain 108-litraa, mutta tykkään pyöristää lukuja. Pikkualtaissa vieläpä mieluumin alaspäin.

Altaita löytyisi vielä lisää, mutta mm. iso kuutioallas hajosi kun kävin irrottamaan juwelin suodatinta siitä katkoteräveitsellä. Terä katkesi ja napsahti niin suurella voimalla lasiin, että lasi halkesi. Tämän saatan korjauttaa jossain välissä terraarioksi.

Altaista "valmiimpia" ovat 60-litran mysteerikuutio ja vasen 240-litrainen. Tosin meinasin myllätä tuohon 240-litraiseen vasempaan altaaseen polun keskelle jahka saan itsestäni niin paljon irti. Vastaavasti tuo 240-litrainen oikeanpuoleinen kippo... niin, no, ainakin sammaleet kaipaavat rankkaa trimmausta ja pitäisi jossain välissä saada heitettyä oikealla näkyvä, pari hassua rotalatupsua siltävä istutuskori jonnekin talteen.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Mun suosikit on "Vasen akva" ja "140L monnila". Todella hienoja, mutta taustat ne kyllä tarviis. Ehdotan, että älä tee sitä polkua. Sisustus on minun mielestä hyvä just noin. Niistä poluista on tullut siinä määrin muotia, että ne on jo jossain määrin klisheisiä (tietysti vain oma mielipiteeni).
Aaronjaaiti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 99
Liittynyt: 20:32, 07.07.2017
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Aaronjaaiti »

Molemmat 240litraset ja 140litranen olivat hienoja! Tosin taistoja kaipailisin minäkin, edes musta kartonki? :D
180 l
Aaronjaaiti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 99
Liittynyt: 20:32, 07.07.2017
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Aaronjaaiti »

Mikä tuon ensimmäisen 240litrasen puskamainen kasvi on?
180 l
prologi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 49
Liittynyt: 19:01, 17.07.2018
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja prologi »

Tosi hienoja noi 240-litraiset! Tykkään myös tuosta 60-litraisesta kuutiosta.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Aaronjaaiti kirjoitti:Mikä tuon ensimmäisen 240litrasen puskamainen kasvi on?
Se on isonäkinsammal (Fontinalis Antipyretica). Hidaskasvuinen ja pitää sammaleeksikin poikkeuksellisen viileästä vedestä. Sanoisin 25 astetta on maksimi ja silloinkin todennäköisesti voi sen verran huonosti, että kerää levää ja ruskistuu. Tuossa akvassa lämpötila on noin 21-23 astetta.

Haaroittuu kovasti, joten jos jaksat odotella 6-12kk, niin sen kasvu näennäisesti "räjähtää" koska jokainen haara kasvattaa uusia haaroja samaan aikaan. Voimakkaamman haaroituksen saat leikkaamalla. Omat sammaleet ovat alkaneet sellaisesta 2x3 cm pikkupuskasta pari vuotta sitten. Ei tarvitse hiilaria, mutta tykkää runsaasta valosta, virtauksesta ja valikoivasti ravinteista. Oma mutu ravinteiden suhteen on, että pitää suhteellisen alhaisesta nitraatista, mutta korkeasta fosfaatista ja kaliumista. Mikroravinteilla ei juuri väliä. Jos ravinteita puuttuu, niin ei juurikaan kasva ja ei tee itiöpesäkkeitä. Inhoaa yli kaiken seisovaa vettä, että ämpärissä roikottaminen on varmin tapa tappaa isonäkinsammal kuivumisen ohella. Puhtaasti vesisammal, eli ei kestä kuivuutta yhtään.

Ei murustele joka paikkaan, joten siipisammaleen ohella helpoin sammal hoidon kannalta - ainakin niistä sammalista mitä minulla on ollut.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Norhie »

prologi kirjoitti:Tosi hienoja noi 240-litraiset! Tykkään myös tuosta 60-litraisesta kuutiosta.
Nuo 240-litraiset on tehty periaatteessa helpoiksi, kun ei ole hirveästi kaloja ja kasvit ovat todella helppoja kasvattaa. Vasen on vieläpä varsin helppohoitoinen muutenkin. Oikea taas ei, koska itkusammal tykkää murustella joka paikkaan. Se pitäisi trimmata, mutta palasten putsaamisessa trimmauksen jälkeen on hirveä urakka - vaikka kuinka koittaisit letkulla imeä samaan aikaan. Olen myös odotellut, että sammakonputken jämät toipuvat muutosta ja siipisammal leviää hieman enemmän.

Oikeassa altaassa on muutenkin aika matalatehoinen valo (vain 47W Arcadia Stretch LED). Pitäisi hommata siihen jossain välissä Juwel Helialux Spectrum, mutta kun äääh... kallis, eikä rahaa nyt ole moiseen törsäykseen. Vasemmassa altaassa tosin moinen jo on. Onneksi toisen kontrollerin hinnan sentäs säästää splitterillä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Oma lemppis on ensimmäinen, 240l Juwel.
kr70 kirjoitti: (minusta hollantilainen kasviakvaario on kauhean luonnottoman näköinen)
Voi kyllä kr kammoksuisi altaitani, vaikkakin kantoja ja kiviä löytyy :D . Ei tarkalleen hollantilaista, ei sentilleen pätkittyjä kasveja, mutta sinne päin kuitenkin. Hollantilaisen ideahan ei olekaan olla luonnollinen vaan kasviunelma ryhmineen ja monine väreineen.

Ja juu, minusta polut on hienoja, ainakin vielä, en ole kyllästynyt.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Pouko! Minä olin jo huolissani, mikä on, kun okamonni ei ole yli viikkoon osallistunut. Ei kai taas joku narttu ole kuollut?
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Hahaa, mihinkäs okaPouko katoaisi. Ei vaan ole ollut kerrassaan yhtään aikaa eikä jaksamista kirjoitella. Korona ja sen sivuvaikutukset vie järjen.

Talon kaikki nartut voivat hyvin, itseni mukaan lukien.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Olen viikon mittaan pikkasen töniny vasemmanpuoleista 240-litraista ja päädyin tekemään jonkinlaisen polun ja louhikon välimaastossa olevan hommelin. Alla asiasta lisää.

240L Vasen Akvastatus / 29042020
Louhikko ja sen oikealla puolella oleva puska alkavat pikkuhiljaa näyttää siltä kuin pitääkin. Lisäilen kuitenkin pienissä erissä joko jotain keihäslehteä tai sitten bucea juurakon alareunan ja kivien väliseen kohtaan. Veikkaisin näin mutulta Anubias Petiteä tai Anubias Bonsaita. Minusta niissä ainoa käytännön ero on toimitettavan kasvin koko. Petite tulee hieman suurempana ja Bonsaissa on taas paljon miniatyyrialkuja, joiden takia se kasvaa hieman tiheämmäksi (mutta toooodella hitaasti). Bonsaita vaan pitäisi ottaa hirveästi, että se täyttäisi nuo kolot.

Molemmat Echinodorus 'Reni' vesimiekat ja Echinodorus 'Barthii' vesimiekka ovat edelleen altaassa, mutta ne piileskelevät oikeanpuoleisen puskan takana. Niiden juuret ovat tosin jotakuinkin juurakon yläreunan tasolla, joten teoriassa ainakin niiden pitäisi kasvaa sen verran puskan reunojen yli, että sieltä kurkistaa takaa aaltomaisia lehtiä jahka kasvit kasvavat "aikuiskokoon". Saas nähdä käykö näin.

Louhikon vasemmanpuoleinen alue on ok vasemmalla näkyvään siniseen suodatinmaton palaseen asti. Se on esteenä ettei muu pohjasubstraatti leviäisi niin pahasti Seachemin Flourite Sandin päälle. Tuo Flourite sand on ihan sikamaisen kallista ja todennäköisesti siinä oleva rauta on niin lukossa, että kasvit ei siitä mitään hyödy. Lisäksi se on toddella täynnä savisakkaa, että tarvitaan ylimääräinen suodatin (vasemmalla) ohuella suodatusnukalla putsaamaan vettä parin päivän ajan. Jos ei jostain käsittämättömästä syystä (kuten allekirjoittanut) halua ehdottomasti juuri tuon väristä pohjasubstraattia, niin parempia hiekkavaihtoehtoja löytyy. Etenkin kun tuo pakkautuu todella tiiviisti.

Sijoitin suuriman osan Blyxista uusiin paikkoihin. Ne ilmeisesti tykkäsivät siirrosta, koska jo parin päivän sisään tapahtui kasvuspurtti? Sikäli hauskaa, kun minulla ei tuohon akvaan mene ollenkaan hiilaria. Odotan innolla, että jaksaako leinikin jämät tehdä saman tempun.

Mietiskelen että pitäisikö tuohon hieman alastoman näköiseen juurakkoon istuttaa siipisammalta. Voisi näyttää kivalta, jos jaksaisi vaan trimmata sitä jatkuvasti lyhyeksi.

Noh onneksi tämän kanssa ei ole mikään kiire. Voi rakennella pikkuhiljaa mielensä mukaiseksi. Pitää vähän pähkäillä mitä tekee tuolle vasemmalle puoliskolle. Niin ja hommata sen taustan...

Osaako kukaan muuten opastaa kännykän kameralle hyviä asetuksia akvaarion kuvaamiseen? Minun Samsung S9 tuntuu ylivalottavan kuvaa kovasti. Näkyy tosi selkeästi kivissä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Aaronjaaiti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 99
Liittynyt: 20:32, 07.07.2017
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja Aaronjaaiti »

Hieno siitä tuli! Vaikka meikäläistä häiritsee edelleenkin taustan puuttuminen :D
Itse en osaa vieläkään liittää kuvia foorumille [:I]
180 l
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Veikkaan, että kuvien liittäminen tökkäisee siihen, että maksimikoko on 1MB, mikä on todella vähän suhteessa nykykameroiden ja -kännyköiden kykyihin. Kuvia pitäisi pienentää jotenkin, vaikka kuvankäsittelyohjelmalla.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1921
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Norhie, sun akvaariot on niin hyvän näköisiä, että niitä tekee mieli arvioida. :) Tuo louhikkopolkku ei ole klisheisen näköinen, kun se on tuon louhikon ansiosta omintakeinen. Siitä huolimatta pidän enemmän alkuperäisestä. Siinä tuo iso miekkakasvi muodostaa visuaalisen painopisteen, johon katse hakeutuu. Polku tunnetusti johtaa aina johonkin. Mihin? Akvaarion takana olevaan tapettiin! Hieno tuo akvaario on joka tapauksessa. Saa nähdä, mitä tausta tekee ulkonäölle ja mihin polku sitten johtaa.
prologi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 49
Liittynyt: 19:01, 17.07.2018
Sukupuoli: Nainen

Re: Akvaariorakkaus

Viesti Kirjoittaja prologi »

Tosi hienon näköinen! Akvaarion kuvaaminen on aika haastavaa. Mulla on Galaxy S8 ja ainakin siinä valotusta voi säätää: osoita kamera kohti allasta, tökkää näyttöä jostain keskeltä ja säädä ilmestyvän sliderin avulla. Itse myös säädän jälkikäteen, lähinnä siksi, että kuvan lataaminen instagramiin tekee siitä sen verran pienen, että voi käyttää täälläkin. :D
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”