Akvaariopäiväkirja

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Noniin. Testejä tehty ja nitraatit ei ole akvoista kuluneet mihinkään. Oikeastaan päinvastoin. Veikkaan tuota hiilarin puutetta. Käytännössä tuon nitraatin ymppäys akvaan ei auta mitään, kun ei kasvit sitä käytä ilman hiilidioksidia. Valo voi olla kaasupoljin, mutta hiilari lohkasee suurimman palasen kasvien ravintoympyrästä. Kasveista kun kuitenkin melkein puolet on hiiltä. Aloinkin ympätä jokaiseen akvaarioon 5 ml EasyCarboa.

Keltainen 180 litranen akva porskuttaa oikein kivasti. Sinne tuli ensin viherleväinvaasio, jonka putsasin pois. Sen jälkeen aloin työntää nestehiiltä ja nitraattia massiivisen vedenvaihdon jälkeen ja näyttää oikein mukavalta. Vielä ei olla ihan voiton puolella, kun sinileväkin sinne ehti jo iskeä. Tosin niin pienenä määränä, että veikkaan korjaavan itsensä ilman sen suurempia toimenpiteitä kohan lannoitusta jatketaan.

Punaisessa 240 litran akvassakin on pieni määrä sinilevää isossa juurakossa, mutta se alkaa hävitä. Muusta levästä ei ole tietoakaan. Tämän akvan nitraattiymppiä mietiskelen. Todennäköisesti työnnän sinne 5 ml Nitroa ja 10 ml Profito/Ferro mixiä pari kertaa viikossa. Ainakin kunnes jauheet tulevat. Kasvit siellä eivät varsinaisesti ole mitään ravinnesyöppöjä, mutta ainakin puolet ottaa ravinteet suoraan vedestä. Riippuu paljolti siitä kuinka nopeasti ravinteet katoavat sieltä.

Sinisessä 240 litran akvassa sinilevä räjähti käsiin entisestäkin enemmän. Kuten mainitsinkin, niin hiilarit ja nitraatit oli molemmat liian matalat. Nitraattiympistä ei juuri olut hyötyä kun hiilaria puuttui. Lisäksi jos sinilevä pesiytyy akvaan kunnolla nollanitraateilla, niin se tuskin lähtee muuten kuin pimentämällä. Testailen nyt onko EasyCarbo oikeasti sellaista myrkkyä kun sanotaan, eli suihkutan sen suoraan sinilevän päälle. Tarvittaessa sitten pimennys ja resetti.

Kyselin Teknosafelta hiilaripulloista. 1,5 kg täysi hiilaripullo maksaisi 225€ ja 6kg pullo maksaisi 180€. Tämä siksi, että tuo 1,5 kg on uusi kun taas 6 kg heidän itse tekemänsä. Tuo 6kg on vaan vähän turhan iso. Taidan ostaa käytetyn tarkastetun 2 kg pullon jostain ja täytättää heillä. 2kg pullon täyttö maksaa 33€ ja 6kg 49€. Jos tilaa olisi, niin totta hemmetissä ottasin tuon 6kg pullon.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Huh, kun kevättalven kiireet iski kunnolla kimppuun. Akvoja ehtii onneksi hyvin hoitamaan, mutta muuten on ollut työkiireitä ja kuoppabilettä ja kaikenlaista muuta "mukavaa" aikaa syömässä.

Tämäkin päivitys tänne vain muistin virkistykseksi itselleni, eli seuraavaa on nyt työn alla:

Karanteeniakvan (~65l) monniset ja neontetrat ovat kaikki hengissä ja hyvissä voimissa sikäli kun minä mistään ymmärrän ja näen. Ensimmäinen Tremazol madotus tapahtui tiistaina ja kalat kestivät sen kokonaan kipuilematta mitenkään. Seuraava taitaa mennä ensi keskiviikoksi. Sitten pääsevät pulahtamaan 180 litraseen. Kaksi viikkoa tulee perjantaina täyteen, joten vielä viimeinen viikko karanteenia edessä.

Keltainen akva (180l) piti pimentää pariksi päiväksi. Aluksi näytti, että levää ei tule, mutta sitten iskikin kunnon epämääräinen sinilevä ja höttöboomi. Pimennyksen jälkeen akvan levätilanne on parantunut huomattavasti, mutta vieläkään ei tunnu ravinteiden määrä olevan ihan kohdallaan. Veikkaan, että sinne menee vieläkin liian vähän hiilaria, koska EasyCarbo on ainoa hiilarin lähde. Taiwanin lammikki on tosin lähtenyt reippaaseen kasvuun ja rankan karsimisen jälkeen vedensuosikkikin on alkanut kasvattaa itseään takaisin. Joudun sulkaärviän tilaamaan uudelleen, koska se ei selvinnyt muutosta. Tulee ensi viikolla. Tarkoitushan ei ole täyttää täysin tämän akvan pohjaa kasveilla, koska sinne tulee monnisia. Pohjalannoitus täällä onnistunee seiskakuulien ja flourish tabien sekoituksena.

Sinisessä akvassa (240l) oleva sinilevä lähti kävelemään miltei kokonaan ihan EasyCarbolla ja ravinteilla. Juurakossa kasvava sammalnippu oli aika lailla sen peitossa, mutta kun suihkuttelin suoraan EasyCarboa, niin sinileväpä otti ja kuoli. Putsasin myös ensimmäistä kertaa ulkosuodattimen sinilevän häviämisen jälkeen, vaikka se olikin hyvin siistissä kunnossa. Siirsin muutama päivä sitten Punaisen akvan LED-valaisimen tälle, joten akvassa on nyt 66W edestä 0,5W lediä. Eihän tuo vieläkään kovin paljon ole, mutta hieman enemmän kuitenkin. Lannoitus on pitkälti sama kuin 180 litrasessa, koska myös täällä pääasiassa juurella ravinteita ottavat kasvit ovat harvassa verrattuna suoraan vedestä ottaviin. Hiilaria tosin alan työntämään tänne ihan CO2 systeemillä (kts alta).

Punaiseen akvaan (240l) tulee täysremontti. Ensinnäkin suurin osa "medium" kasveista kuoli liian heikon valon ja ravinnepohjan puuttumisen takia. Pakko se on uskoa, että et bonsai rotalaa ja Monte Carloa saa kasvatettua ilman kunnon ravinnepohjaa ja valoa. Tosin partamonni tykästyi myös bonsai rotaloihin ja harvensi niitä urakalla. Nyt olen syöttänyt sille kesäkurpitsaa, jotta jättäisi kasvit rauhaan. Lisäksi punainen akva näyttää siltä, että sinne on työnnetty kaikki ylijäämätavara. Tähän tulee nyt muutos!

Ensinnäkin laiskana ihmisenä en jaksanut käydä virittelemään omia LED-häkkyröitä, vaan tilasin 120 cm Arcadia Classica Stretch LEDin. Huvittaa tuo markkinointi noilla mm. "ripple effect" jonka tekee käytännössä kaikki LEDit ja "low power consumption" luonnollisesti myös tarkoittaa, että LEDit ovat matalateholedejä. Tosin laadukkaampi se on kuin nuo minun aikaisemmat Hi-Lumenit. Classican LEDit ovat 1,5W vs Hi-lumenin 0,5W. Molemmat ovat aika sinisiä (8000K vs 10000K). Sinisemmällä valolla toki parempi veden läpäisykyky.

Samalla tilailin sitten hiilidioksidisysteemin, kun näillä suhteellisen pienilläkin valomäärillä tuntuu kasvit vaativan hiilaria. 2kg pullo tulee Aapelin Akvasta, kun ei lähempää löytynyt. Vastaavasti paineenalennin magneettiventtiilillä, splitteri ja kuplalaskurit splitteriin tulevat CO2 Supermarketilta, josta myös ravinteet tulivat. Diffuusoriksi testaan kahta eri mallia. Toisessa on ihan atomizer kun taas toiseen testaan taifuunia. Toki olisi voinut ottaa suoraan letkuun kytkettävän, mutta tykkään katsella kuplia.

Pohjamateriaaliksi otan 20kg JBL:n Sansibar Riveriä ja ravinnepohjaksi Dennerlen DeponitMixiä. Minulla on muutama turvekuutiokin jäljellä, joten ne voinee upottaa kanssa pohjaan. Tuleepahan nyt tuotakin kokeiltua. 20kg Sansibar Riveriä ei ehkä ihan riitä tarpeeksi paksuksi kerrokseksi, mutta hieman sekoitan siihen valkoista hiekkaa, jota minulla jäi yli ~6kg.

Kasvisto on hyvinkin avoin, mutta tarkoitus olisi jonkinlainen ruohikko tännekin kasvattaa. Kalasto tulee pysymään pitkälti samana, eli affenia, muutama noitamonni, rusokiilakylkiä ja viisi/kuusiraitabarbeja. Tosin houkuttaisi taas kokeilla piikkisilmiä...
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Näin se mieli muuttuu... Mietin, että jos työntäisinkin nuo neontetrat tuonne punapäätetrojen seuraan! Meinaan, että akvassa on sinisen sävyset valot, jotka tuovat neontetrojen värit todella mukavasti esiin. Verrattuna siis tuohon 180 litrasen 6800K Easy-LED Universaliin.

Sinisen akvan (240l) uusi kalastosuunnitelma näyttäisi siis seuraavalta jahka tuplaan neontetra parven jossain välissä, eli 30 neontetraa, 17 punapäätetraa, 6 otoa ja 3 kultasampimonnia.

Punaisen akvan (240l) kalastoksi 30 rusokiilakylkeä, 10 viisi/kuusiraitabarbia, 3-5 töyhtökääpiöahventa, 3 noitamonnia, 1 partamonni.

Keltaisen akvan (180l) kalastoksi taas 10 monnista, 8 intiaaninsulkaa, 2 partamonnia ja iso läjä sukarapuja.

Mielipiteitä? Pikkukalaparvissa on vielä kasvattamisenkin varaa noilla lukemilla.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Visumies
Junior Member
Junior Member
Viestit: 172
Liittynyt: 05:23, 27.01.2015
Sukupuoli: Mies

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Visumies »

Ei mitään mielipidettä mutta ihan pakko kysyä että saavatko nuo akvat rauhoittua ja kypsyä, kun siirtoja sinne ja tänne ainakin pikaisen päiväkirjan selaamisen perusteella näyttäisi tapahtuvan. Ei millään muotoa arvostellen vaan ihan uteliaisuudesta [;)]
450 litraa suolaista visiota...mitenhän sitä osaisi...
Lompsukka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 103
Liittynyt: 16:12, 19.01.2017
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Lompsukka »

Mä ottaisin kyllä jonkun ihanan plekon, jos oisi tilaa :D
Tuohon punaiseen vois partiksen tilalle ottaa jonkin vähän näyttävämmän plekon... menis varmaan lämpöihin?
Toki tää on vaan litrakateellisen haaveilua :mrgreen:
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Lompsukka kirjoitti:Mä ottaisin kyllä jonkun ihanan plekon, jos oisi tilaa :D
Tuohon punaiseen vois partiksen tilalle ottaa jonkin vähän näyttävämmän plekon... menis varmaan lämpöihin?
Toki tää on vaan litrakateellisen haaveilua :mrgreen:
Hyvä idis. Ajelenkin Imatran ohi luultavasti la 11-3 tienoilla ja tarjolla voisi olla Monte dourado, sokkelo- ja enkelipleksuja sopuhintaan 20 €/kpl. Menis 240 litraan kivasti, jos puhuria piisaa ja lämpöjä hapekkaan veden kera. :P :mrgreen:
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Visumies kirjoitti:Ei mitään mielipidettä mutta ihan pakko kysyä että saavatko nuo akvat rauhoittua ja kypsyä, kun siirtoja sinne ja tänne ainakin pikaisen päiväkirjan selaamisen perusteella näyttäisi tapahtuvan. Ei millään muotoa arvostellen vaan ihan uteliaisuudesta [;)]
En mie nyt rauhottumisesta tiiä, mutta kalat suurimmaksi osaksi muuttaneet vain kertaalleen, jos kaupan kiposta muuttoa ei lasketa.

Sininen 240 litranen on pyörinyt 17 punapäätetran, kolmen sukaravun ja kahden monnin voimalla 27.12.2016 asti ja sitä ennen pari viikkoa kypsyteltiin, että luulisi sinne uskaltavan jo neontetroja yli 2kk pyörimisen jälkeen lisäillä. Tämän akvan kalastohan on tehnyt vain kertamuuton 180-litrasen purun yhteydessä. Teknisesti ainoa muutos tähän on toisen LED-valaisimen kääntö akvan päälle viime viikolla, eli 33W --> 66W.
  • Nykyinen kalasto (2kk akvassa): 17 punapäätetraa, 3 sukarapua, noitamonni, kultasampimonni
  • Muutos ensi viikolla: +15 neontetraa
  • Tavoite vuoden loppuun: 30 neontetraa, 17 punapäätetraa, 6 otoa, 3 kultasampimonnia, 3 leväsukaa
Punainen 240 litranen taas sai asukkaakseen 65-litrasessa olleet rusokiilakyljet ennen sen muuttoa karanteeniakvaksi, joten eivät nämäkään ole muuttaneet kuin kertaalleen. Samaten purkin partis ja inkkarit ovat muuttaneet vain karanteeniakvasta. Nämä saavat nyt toisen muuttonsa, eli inkkarit pysyvästi 180-litraseen ja rusokiilat ja muut palaavat väliaikaisesti 65-litraseen. Jahka olen saanut tämän rakenneltua uudelleen, niin rusokiilat, taisto ja partis palaavat takaisin tähän purkkiin.
  • Nykyinen kalasto (1,5 kk akvassa): 10 rusokiilakylkeä, 8 intiaaninsulkaa, 1 partamonni, 1 taistelukala
  • Muutos ensi viikolla: -8 intiaaninsulkaa (-->180 litraseen), loput karanteeniin purun ajaksi
  • Muutos uudelleenrakentamisen jälkeen: +10 rusokiilakylkeä, +1 partamonni, +1 taistelukala
  • Tavoite vuoden loppuun: 30 rusokiilakylkeä, 10 viisi/kuusiraitabarbia, 3-5 töyhtökääpiöahventa, 3 noitamonnia, 1 partis, 1 taisto
Keltainen 180 litranen on pyörinyt kahden partamonnin ja kahden monnisen voimin tämän kuun alusta asti ja saapi nyt ensi viikolla lisää monnisia asukkaikseen jahka kotiutuvat karanteenista. Sitä ennen kypsyi yksikseen noin kuukauden wanhan suodattimen voimalla. En usko, että kahdeksan monnisen ja kahdeksan inkkarin lisäys kauhiasti tuon tasapainoa heittää.
  • Nykyinen kalasto (3 vkoa akvassa): 2 partamonnia, 2 monnista
  • Muutos ensi viikolla: +8 monnista, +8 intiaaninsulkaa
  • Tavoite vuoden loppuun: 10 monnista, 8 intiaaninsulkaa, iso läjä sukarapuja
Fisutar10 kirjoitti:Hyvä idis. Ajelenkin Imatran ohi luultavasti la 11-3 tienoilla ja tarjolla voisi olla Monte dourado, sokkelo- ja enkelipleksuja sopuhintaan 20 €/kpl. Menis 240 litraan kivasti, jos puhuria piisaa ja lämpöjä hapekkaan veden kera. :P :mrgreen:
Muuten kyllä, mutta partikset ovat jo tankissa. Nämähän muutti minun työkaverilta noiden inkkarien kanssa. Tule silti akvoja kurkkaamaan, jos haluat! :)
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Niin ja noita lukemia ehkä sitten avaa vielä sekin, että:
  • 65 litran karanteeniakva on vanhin akvoista, eli 8kk käytössä ollut. Tämähän oli alkujaan rusokiilojen koti.
  • 180 litranen "ongelmatankki" tuli syyskuussa, tyhjeni joulukuussa, muutti toiseen huoneeseen, ja käynnistyi uudelleen alkukuusta
  • 240 litranen sininen tankki tuli joulukuussa ja on siis noin 2kk pyörinyt kalojen kanssa
  • 240 litranen punainen tankki tuli tammikuussa ja on pyörinyt sen 3 viikkoa kalojen kanssa
Akvojen uutuus selittyy helposti sillä, että ostin tämän kämpän aika tarkalleen vuosi sitten. Edelliseen vuokrakämppään ei kipoilla ollut asiaa. Enempää kippoja en myös aio ottaa, vaan nuo ovat millä mennään.

180-litranen oli se töräystankki missä meni kaikki pieleen. Liian nopeasti sairaita kaloja suoraan kippoon terveiden joukkoon, liian lyhyt kypsytys jne. 240-litraset käynnistyivät molemmat ihan kivuttomasti, kun apuja tuli kypsiltä suodattimilta. Samaten tämä 180-litrasen uudelleenkäynnistys meni ihan kivasti, joten se muuttui ongelmatankista keltaiseksi tankiksi.

Osittainen syy jaettuihin tankkeihin on se, että saan vähän eri lämpötiloissa viihtyviä kaloja eri tankkeihin. Pääasiallinen syy on kuitenkin se, että 240 litraa on melkein maksimikoko jota viittii raahata portaita ylös. Aluksihan meinasin luopua tuosta 180 litrasestakin, mutta se kuitenkin löysi itselleen niin mukavan paikan, että paikalleen jäi.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Hyvä, kippoja riittää :). Plekot toki menee partiksien kanssa, joskin herrat joskus ottavat hieman kisaa toisistaan. Mutta useimmiten ongelmatonta menoa.

Löytyy myös rediä ja albiinopartista, jos tarvis...mutta saattavat lisiä melko tehokkaasti ja maatiaisten kanssa jälkikasvu on maatiaista.

Juu, pistän vierailun mietintämyssyyn ja ilmoittelen tarkemmin vielä keikan aikatauluista. Tarkemmat jutut voi sitten sopia yv:nä, jos keikka järjestyy :).
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Vekslasin tänään valojen ajastusta. Nyt valaistusaika on 10-15 ja 16-21. Aikaisemmin napsahtivat päälle jo seitsemältä ja taukoa oli useampi tunti välissä ja sitten taas jatkui aina kymmeneen asti. Tuumailin, että hittojako minä niin aikaseen niitä päälle laitan, joten lyhensin taukoa. Saattaapi olla, että muutan tuon vielä suoraan välille 12-22.

Jahka hiilarikamppeet saapuu, niin hiilarin syötönkin saa samalle aikataululle. Hiilarista puheenollen - kyselin vähän planted tank foorumilta onko kenelläkään antaa noiden minun valojen PAR-arvoja. Sinisessä tankissa on nyt 132 x 0,5W Lediä porottamassa sinne, eli 66W edestä LED virtaa. Toisaalta kun nuo ovat vain 0,5W LEDejä, niin pohjalla valoteho ei voi olla kovin iso. Veikkaan, että puhutaan edelleen Tropican luokituksella matalasta valosta.

Arcadialta löytyy Stretch LEDeihin 18W ja 50 cm malliin PAR-taulukko. 13 PAR:a ei paljon päätä huimaa pohjalla, vaikka nyt puhutaankin 1,5W LEDeistä. Tämä minulle tulevahan on CS120F eli 47W malli. Käytännössä koska LEDit on sijoitettu samalla tavoin, mutta niitä on vain enemmän, niin todennäköisesti nuo PARit pohjalla ei ole juurikaan tuon kovempia. Puhutaan siis vieläkin matalasta valotehosta akvan pohjalla.

Lisäksi täytyy muistaa, että sininen akva ei ole oikeasti mikään kasviviidakko, vaan siellä on vain saareke keskellä. Punaisesta akvasta olisi tarkoitus rakennella viidakko. Toki molemmissa on se hyvä puoli, että hiilaria ja muita ravinteita ei sitten kulu niin paljoa. Käytännössä meinasin aloittaa näiden kanssa kunnolla ravinteiden lotrauksen vasta valojen, kalojen ja hiilarin vakiintuessa.

Sininen akva pääsi miltei tasapainoon yhdellä LED-valolla. Nyt kun lisäsin toisen, niin sinileväpä alkoi taas nostaa esiin rumaa päätään. Noh, josko katsoisi mitä vaikutusta valaistusajan muutoksella ja pienellä hiilarilisällä on tuohon.

Muoks: Ainiin.

Laitoin Eheim Experience 350 myyntiin, jos jotain kiinnostaa. Löytyy myös ylimääräisiä ilmapumppuja ja lämmittimiä.

Lisäksi ostopuolella kiinnostusta Cirax koreihin (täysiin tai tyhjiin), JBL:n Sansibar Riveriin ja Manadoon. Manadoa meinasin viskata pohjamateriaaliksi tuohon pieneen karanteenitankkiin.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Jos Cirax-koreja ei löydy, saa vaimon verkkosukkahousuista hyvän bioraksupussin, jota voi myös käyttää. Ei ihan yhtä siisti viritelmä, mutta hoitaa asian. Jos vaimo ei luovu verkkiksistä, löytyy https://fish.aquaristic.net/index.php?c ... d=s-031010 tai tuon tyyppistä apua ja sinne bioraksut.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Fisutar10 kirjoitti:Jos Cirax-koreja ei löydy, saa vaimon verkkosukkahousuista hyvän bioraksupussin, jota voi myös käyttää. Ei ihan yhtä siisti viritelmä, mutta hoitaa asian. Jos vaimo ei luovu verkkiksistä, löytyy https://fish.aquaristic.net/index.php?c ... d=s-031010 tai tuon tyyppistä apua ja sinne bioraksut.
Pitäisi varmaan hommata se vaimo ensin - tai ainakin ne sukkahousut. :twisted:

Toki minä voin ittekin sukkahousuostoksille mennä. Pääsee taas Prisman immeiset ihmettelemään kaljupäisen karvanaaman sukkahousuostoksia. Viimeeksihän kävin ostamassa naisten nilkkasukkia suodattimen imusiivilän ympärille.

2-litran suodatinpussukka muuten löytyy, mutta nuo korit ovat sen verran kivoja, että ajattelin kysyä niiden perään ensin. Pitää kanssa sitä Powerline XL:ää odotella. Hinnoittelin tuon Eheim Experience 350:n niin, että saisin tuon Powerlinen sen myyntihinnalla - jos sitä nyt joku ostaa. Jos ei osta, niin pitänee lahjottaa vaikka vanhemmille, työkavereille tai Norppikseen. Joku saa siitä joka tapauksessa hyvän, tehokkaan, ja käytännössä uudenveroisen suodattimen.

Nooh. Eihän tässä jäniksen selässä sentäs olla, joten jos vaikka odottelee tuonne vuoden loppuun ja sitten lahjottaa.


---------------------------
M: Eheim Experience 350, lämmittimiä, ilmapumppuja
O: JBL Sansibar River, JBL Manado, Cirax-koreja, Rio 180 tai Lido 120 kaapisto
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Kannattaa ehkä myös omien menojen mukaan laitella muitakin paikkoja kuin Imatran seutu, jossa ei hurjasti harrastajia. Itse myin aikoinani kaikki ulkkarini ja kun hinta oli melko kohdillaan, kauppa kävi yllättävän nopeasti. Toisaalta ulkkarin pakkaaminen banaanilaatikkoon ja Smartpostiin on melko kypsää puuhaa, mutta hyvin pitää pakata ja hyvin meni perille. Postittamalla meni paljon, osa haettiin himasta. Poruhkaa toki rundailee kesän korvilla paljonkin siitä läpi ehkä ja saat ainakin sitten kaupaksi. En ihan ilmaiseksi antaisi uutta pelia ja joku voi kärkkyä sitä nyt kun mainitsit. :mrgreen:

Noo, aina voi sukkahousuja mies osaa lahjaksi, jopa niitä edullisia Pirkka-sukkiksia. Kalliimmat lienevät kippoon tuhlausta.

Itse Cirax-korit näppäriä, toisin en saanut niitä auki kun kerran tutkiskelin....
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Juu. Posti on aina yksi vaihtoehto ja se mainitaankin tuolla myynti-ilmoituksessa. Minulla on vielä akuperäinen eXperiencen paketti tallella kaikkien pehmikkeineen. Näkyy mitat olevan 30x23x44. Harmillisesti just sen verran iso, että ei mene M-pakettiana. M-paketin syvyys on nimittäin maksimissaan 19 cm, muuten sopisi. Tosin L-paketti on vaan 2€ kalliimpi ts. 9,90€ että tuskin tuosta kukaan vararikkoon menee, tai jos kahden euron erosta menee, niin ehkä ei silloin kannata muutenkaan ostaa. :roll:

Ei minusta 125€+10€ postikuluja ole paha käytännössä uudesta suodattimesta. Toki joku voi karsastaa tuota ennakkomaksua, mutta pari kertaa on jäänyt rahat saamatta lähetyksistä (suurin summa satanen), joten en kyllä enää lähetä. Joillakin kun tuntuu olevan pokkaa tehdä vaikka minkälaisia tempauksia ja rahan perintä jälkikäteen tuntuu olevan yllättävän hankalaa. Etenkin jos ostaja on kroonisesti pa.

Toki moni varmaan hankkii akvan sillä idealla, että on halpa harrastus ja yli saturaisen maksava ulkosuodatin kuulostaa kalliilta. Etenkin kun suodatin laitteena kuulostaa tylsältä - eihän se kasvata kasveja tai tee mitään muuta kuin syö virtaa! Vaikka oikeasti onkin akvan laitteista se tärkein. Taidan muuten heittää tuon ilmoituksen Toriinkin.

Akvaariorintamalla sen verran uutisia, että siirsin inkkarit keltaiseen 180-litraseen ja tuolla ne nyt tukii uutta ympäristöä. Bertta omatoimisena fisun päätti loikata haaviin mukaan, joten se siirtyi myös tuohon altaaseen. Vesi on tosi asteen viileämpää (24 astetta) kuin punaisessa, joten toivottavasti ei vilustu. Heitin punaisesta akvasta aika paljon kasveja pois samalla kun siivosin sen. Osa oli niin onnettomia raaskuja, että sääliksi kävi. No kohta saavat lisää valoa ja ravinteita.

---------------------------
M: Eheim eXperience 350, lämmittimiä, ilmapumppuja
O: JBL Sansibar River, JBL Manado, Cirax-koreja, Rio 180 tai Lido 120 kaapisto
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Löysin mukavan sivuston levästä (englanniksi) missä minusta ainakin puhutaan asiaa, eli selvitetään levän, valon, ja eri ravinteiden suhdetta toisiinsa. Suosittelen lukemaan, jos kiinnostaa. Varsinaisia perusteita ja testidataa tuolta ei löydy. Sitä on muutenkin vähän, mutta asiasta voi lukea enemmän esimerkiksi Barr report foorumilta, eli Estimative Indeksin kehittäjän Tom Barrin sivuilta.

Levistä puheenollen. Pimensin 180 litrasen sinilevän takia. Ainoat levät jotka tuntuvat minua enemmän kiusaavan ovat sinilevä ja lasiin tuleva viherlevä. Diatomeista olen pässyt eroon jo aikoja sitten ja muutkin levät pysyvät pääosin kiltisti poissa. Vain sinisessä 240 litrasessa on myös pistemäistä viherlevää, koska se oli vähän turhankin pitkään ilman lannoitusta - siis sinilevän lisäksi.

Keltaisen 180 litrasen pimennys alkoi keskiviikkona 1.3.2017 ja päättyi launtaina 4.3.2017. Ennen pimennystä poistin akvasta yhden hyvin kipeän oloisen intiaaninsulkavanhuksen, joka kuolikin samana päivänä. Itse pimennyksestä ja pakkodietistä kalat selvisivät ilman mitään oireita. Se oli kuitenkin vain kolme päivää pitkä. Sinilevä sen sijaan ei selvinnyt, vaan kuoli pois. Nyt olisi tarkoitus pitää se poissa lannoittamalla ja siivoamalla akvaa ahkerasti. Sinilevä tuntuu olevan vähän itseään ruokkiva ketju, sillä levän kuollessa se tuottaa lisää hajoavaa massaa, joka puolestaan luovuttaa jäljelle jääneelle levälle lisää ravinteita. Karanteeniakvan monniset muuten muuttivat tänään tänne ja pienen paniikkipyrähdyksen jälkeen alkoivat pyrstöt viuhuen penkoa pohjaa.

Sinisen 240 litrasen pimennys alkaa huomenna. Siellä ei sinilevää kauheasti ole, mutta kuitenkin niin paljon, että en saa sitä EasyCarbolla pois. Etenkin kun osa on hiekassa. Neontetrat siirtyivät tänne perjantaina ja parveilevat jo ympäri allasta punapäätetrojen kanssa. Yksi neoneista on hieman haaleampi kuin muut, joten katsotaan kuinka pitkään se tuolla jaksaa pyöriä.

Punaisen 240 litrasen uusinta on jäissä. Maahantuojalla ei ollut toimittaa sitä 10kg säkkiäkään Sansibar Riveriä, vaan se olikin Sansibar Whiteä, jota en todellakaan tahdo. Ensi viikolla saattaa tosin saada saman tyylistä vaaleaa luonnonhiekkaa. Muuten olisi kyllä kaikki kasveja lukuunottamatta valmiina.

Karanteeniallas sai tänään yllätysasukkaita. Hoksasin erään altaan lopettajan, jolla oli tarjolla noin neljävuotiaita juovanokkamonneja 4 kpl. Kävin poimimassa ne pois 20€ kokonaishintaan. Toinen 20€ meni ämpärilliseen kalanruokia, pariin puteliin EasyCarboa ja Vooglea, sekä isoon nippuun "coffeefolia" anubiaita ja afrikansaniaista - niin ja tarttuipa mukaan keraaminen luolakin. Olihan toki noista melkein kaikki avattuja ja kasvit leväsiä, mutta ei silti paha. Kasvit ovat nyt sooda-aluna-pimennys kylvyssä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Mitä sille rikkoutuneelle akvaariolle (kuljetus) kuuluu? Saitko uuden tilalle tai koravauksen?
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Sain korvauksen juu. Posti myönsi virheen ja korvasi sen ensin Lemmikkiexpressin Jonille, joka maksoi sen minulle viime viikolla. Vähän jo huoletti, että jää rahat saamatta, mutta tuli kuitenkin. Se risa purkki on tuolla alakerran häkkivarastossa tilaa viemässä. Jossain välissä varmaan pitää viskata poies.

Tänään muuten kotia tullessa löysin yhden uusista pandamonnisista kuolleena. Liekö tapaus joka ei löytänyt ruokaa vaikka kuinka tipautti sen eteen. Tyhmä fisu lähti aina uimaan toiseen reunaan kun toiset keräänty syömään. Jäi paljon pienemmäksi kuin muut. Toisaalta inkkarit on alkanu jostain syystä vähän äkäsiksi ja lennättävät toisiaan ja monnisia. Mietin että pitäisikö lahjottaa eteenpäin ja ottaa tuonne enemmän monnisia. Nythän siellä on 9 monnista.

Tällä viikolla jos vihdoin jaksaisi tehdä kunnon statuspäivityksen pitkästä aikaa. Virta on kyllä niin loppu, että saa nähdä. Ne on kuitenkin aika työläitä. Lomia odotellessa...
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Kyllä terve kala löytää syötävää (vrt. terve mies). En usko kuolinsyyksi vaan jokin muu syy. Muuten se mikroskooppi on hyvä hanke. Vähentää arvailua huomattavasti ja välillisesti rahaakin kärsimyksen lisäksi.

Muutossa aina heikommat menehtyy ja aika yleistä, että parvesta joku tippu pois. Monniset muuten hankaileva ensimmäisenä, jos pohjalla joku ärsyttää tai iho-/kidusloisia. Tosin ohimennen muutenkin joskus hierovat viiksiään, kun jokin ärsyttää tilapäisesti.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Fisutar10 kirjoitti:Kyllä terve kala löytää syötävää (vrt. terve mies). En usko kuolinsyyksi vaan jokin muu syy. Muuten se mikroskooppi on hyvä hanke. Vähentää arvailua huomattavasti ja välillisesti rahaakin kärsimyksen lisäksi.

Muutossa aina heikommat menehtyy ja aika yleistä, että parvesta joku tippu pois. Monniset muuten hankaileva ensimmäisenä, jos pohjalla joku ärsyttää tai iho-/kidusloisia. Tosin ohimennen muutenkin joskus hierovat viiksiään, kun jokin ärsyttää tilapäisesti.
Voi olla. Jos loisia on niin ne on jotain jotka selviää Trema + Camacell kuurista. Kaikki fisut kuitenkin kävi ne läpi. Minusta kukaan ei viiksiään ole tuolla hieronut. Vaikea sanoa mihin tuo kuoli, mutta kuolleen kalan väriseksi oli jo ehtinyt mennä, eli lienee kuollut yöllä. Edellisenä päivänä niitä joka tapauksessa viipotti vielä viisi. Tämä oli kupsahtanut partamonnin luolan viereen - joskus nuo monniset tykkää mennä sinne hengailemaan, mutta yleensä silloin alkaa reipas pyrstönviuhtominen monnilta.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

En usko sitten matojen olleen asialla. Ja mistäpä me tiedämme monnisten kaikkia sairauksia. Jospa vaikka synnynnäinen ongelma tai vaikka sydäri. Maailmassa on ziljoona kuolinsyytä varmasti monnisillekin, emmekä niitä tiedä. Bakut ja viruksetkin voi olla asialla, mutta arvailujen varassa on. Itse en huolestuisi, jos ovat yksittäisiä tapauksia. Useamman tapauksen suhteen sitten pohtisin jo vesiarvojakin....Emme me ihmisetkään elä kaikki 100-vuotiaiksi, vaikka hoidossakaan ei olisi valittamista :).
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

En nyt varmaan tänäänkään jaksa tehdä kunnon raporttia, mutta lyhyenä yhteenvetona muistilistaa itselleni:

Keltainen akva (180l) on EasyCarbo (päivittäin) + Plantamin ruokinnalla. Vedensuosikki ja lammikki ovat lähteneet reippaaseen kasvuun mikä tuskin on yllätys kenellekään joka niitä on kasvattanut. Lammikista leikkasin jo vanhimmat lehdet pois. Myös sulkaärviä ja patsulit kasvavat ihan kivasti. Patsulit tarvitsevat kohta trimmausta, sillä kasvatin ne aika raaskuista ja puska ei ole kovin esteettinen. Altaan lasin viherlevän määrä kääntyi odotetusti laskuun vain odottamalla. Muuta levää akvasta saa hakemalla hakea.

Akvan kalasto: 7 intiaaninsulkaa ja 9 monnista, 2 partista. Pandamonnisista menehtyi tällä viikolla yksi. Oletan myös viimeisen vanhimman inkkarin päättävän kalaisan vaelluksensa vuoden sisään. Se näyttää jo aika kuihtuneelta, harmaasuomuiselta vanhukselta verrattuna nuoriin kavereihinsa.

Sininen akva (240l) sai tänään suuremman vedenvaihdon. Sinilevä on pysynyt poissa akvan pimennyksen jälkeen. Musta partalevä sen sijaan ei ottanut lähteäkseen, vaan levisi oksassa olevaan itkusammaleeseen. Poistin tänään koko sammalnipun, joka oli kyllä oikein komeasti kasvanut koko oksan pituiseksi. Samalla trimmasin rotalat ja hentonäkinruohon. Partalevä tuli harrastajalta ostetun hentonäkinruohon mukana, vaikka luulinkin tappaneeni sen karanteenivaiheessa, ja levisi rotaloihin myös. Putsasin myös lasit pistemäisestä viherlevästä. Itkusammal saattaa palata tai saattaa olla palaamatta.

Säädin magneettiventtiilillä hiilarinsyötön alkamaan tuntia ennen valoja ja sammumaan tunnin valojen jälkeen. Tämä ihan siitä syystä, että hiilidioksidi ei heittelisi kovasti valojen ollessa päällä. Kasvit kuitenkin tarvitsevat eniten ravinteita juuri parin ensimmäisen tunnin aikana. Aloitin myös akvan ruokinnan CO2-supermarketin nestelannoitteella. Jauheet on toki ollut jo pidemmän aikaa, mutta halusin tarkan pumppupullon johon sekoittaa niitä, eli en ole vielä jauhepussia edes avannut. Nyt sitten haetaan oikeaa lannoitemäärää.

Kalasto: 17 punapäätetraa, 15 neontetraa, 1 kultasampimonni, 1 noitamonni. Harkitsen punapäätetroista luopumista ja neontetraparven kasvattamista noin 50 fisuun. Seuraksi otoja ja kultasampimonneja. Todennäköisesti myös parvi leopardimonnisia.

Punainen akva (240l) on vielä pystyssä, mutta siellä ei oikeastaan tapahdu mitään ennen kuin saan uudet hiekat. Siirsin karanteenista nokkamonnit ja afrikansaniaiset tänne, koska ensi viikolla tulee taas uudet kalat karanteeniin. Tilasin Norppiksesta kaksi kultasampimonnia ja noitamonnia lisää. Toivottavasti saivat. Samalla voisi ottaa ne sinisen akvan otot, jos niitä vielä kaupasta löytyy.

Sekalaista sähellystä: Uusia hiekkoja punaiseen 240-litraseen on metsästetty nyt jo miltei kuukauden verran. Haluttua hiekkaa ei ensin ollut varastossa, sitten maahantuoja toimitti väärää hiekkaa, ja lopuksi päädyin nimettömään vastaavaan hiekkaan. Senkin toimitus hieman takertelee, mutta ensi viikolla pitäisi tulla. Valitettavasti olen loppuviikon työmatkalla, joten taas siirtyy eteenpäin. Tilasin myös Juwelin Helialux LEDin kontrollereineen punaiseen akvaan osana LED-kokeiluja, mutta kauppapa ilmoitti, että maahantuojan ja jälleenmyyjien varastot on tyhjillään. Tuon kontrollerin kanssa LED on myös sen verran hintava, että sillä olisi saanut jo yksittäisen kalliimman LEDin jossa sisäänrakennettu kontrolleri. Noh... korvaapahan Juwelin oman valokiskon.

Pandamonnisia on hauska seurata. Yksi niistä on itsenäisempi, mutta kolme muuta viipottaa aina yhdessä. Kutsun tätä porukkaa "kolmen koplaksi". Kolmen kopla juuri sekosi ja lentää ympäri allasta kuin raketit. Lieneekö kutu mielessä. Täplämonnisista toinen puolestaan on syönyt itsensä pallokalaksi. Fisu puputtaa sapuskaa kuin viimeistä päivää, vaikka yleensä kyllä albiinokupari Moby Dick on ensimmäisenä pohjatabulla - pikkupandat vanavedessä. Silti tämä tapaus tuntuu jostain löytävän ruokaa toistenkin edestä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Päätin tehdä pitkästä aikaa akvastatuspäivityksen. Valitsin kohteeksi sinisen akvan, koska se on tavallaan nyt kaikista ajankohtaisin. Punaisen akvan uusiminen viivästyy, joten siitä ei ole mitään kerrottavaa muutenkaan. Keltaisesta on taas tullut turistua eniten. Viimeinen oikea status tästä näyttäisi pienellä selailulla tapahtuneen 5.2.2017 joten johan tässä on aikaakin hieman päivittää tilannetta. Akvaario näytti silloin tältä, eikä siihen paljon muutoksia ole tullut rakenteellisesti.

Sininen akvaario (240 litraa) / PE240317
Sininen akvaario on 240-litrasista marginaalisesti vanhempi ja toiminnassa nykyisessä muodossaan pisimpään. 180-litranen "keltainen" akvaariohan on vanhin iältään, mutta uudelleenkäynnistyi nykyisessä muodossaan sinisen jälkeen.

Sinistä akvaariota on pisimpään kiusanneet myös levät, joita näkyy myös yllä olevassa kuvassa. Ensin akvaan iski sinilevä, jonka poistin pimentämällä. Sitten akvaan iski pistemäinen viherlevä, joka alkaa pikkuhiljaa korjaantua lannoituksella. Viimeisimpänä vitsauksena on musta partalevä, joka tuli akvaan harrastajalta saadun hentonäkinruohon mukana.

Laiminlöin akvan lannoitusta aivan liian pitkään kun odottelin CO2-supermarketin lähetystä ja pähkäilin haluanko akvaan hiilidioksidipullon ja paljon valoa vai en. Lopulta päädyin hiilidioksidipullon ja kohtalaisen valaistuksen yhdistelmään. Nestehiili jääköön keltaiselle akvalle. Myös vähäinen kalakuorma aiheutti ravinnepuutosta.

Veivausta pullohiilen ja ravinteiden kanssa

Sinisen akvan pullohiili on nyt ollut käytössä aika tarkkaan kaksi viikkoa. Otin sen käyttöön muistaakseni lauantaina 11.3.2017. Ensimmäinen hienosäätö tapahtui sunnuntaina 19.3.2017 milloin säädin hiilarinsyötön alkamaan tuntia ennen valojen päällekytkeytymistä ja loppumaan tunnin sen jälkeen.

Kasveissa lisätty hiilari ja CO2 supermarketin "All-in-One Pre-Mixed Macros and Micros" lannoite näkyvät jo. Hentonäkinruoho sai kasvuspurtin ja hentorotalakin alkoi kasvattamaan suurempia lehtiä kitukasvuisten tilalle. Valitettavasti jouduin trimmaamaan molempia jo kerran partalevän takia. Samalla poistin juurakon oksasta komean itkusammaleen, joka myös keräsi levää.

Tippatestien mukaan PH on 7 ja KH3. CO2-taulukon mukaan hiilidioksidia on vieläkin vain 9 ppm:ää. Netin wiisaiden mukaan partalevä viihtyy parhaiten vedessä, jonka hiilidioksidipitoisuus on välillä 5-15 tai vaihtelee kovasti. Tämä oli pääasiallinen syy magneettiventtiilin ajastuksen säätöön - siis jotta kasveilla olisi jo heti yhteyttämisen alussa tarpeeksi hiilaria käytettävissä. Tänään 24.3.2017 säädin myös hiilarin syöttöä hieman kovemmaksi. Tavoitteena olisi pysäyttää partalevän kavu, jonka jälkeen voin trimmata nykyiset pois altaasta.

Tähtään aluksi noin 20 ppm:ään hiilaria, joka KH3:lla tarkottaisi, että pH:n pitäisi olla noin 6,6 - 6,7. Todennäköisesti lasken sen 6,5 mikä olisi aika mieluinen altaan tetroille. Se nostaisi hiilarinkin jo lähelle 30 ppm:ää. Tuossa on vain vaarana, että lipsahtaa yli ja tulee kaasutettua kalat. Sen takia pyrinkin tekemään 0,1 asteen muutoksia.

Kalasto kasvaa

Akvan asukkaina on tällä hetkellä 17 punapäätetraa, 15 neontetraa, 1 kultasampimonni ja 1 punainen noitamonni, sekä 3 leväsukarapua.

Huomenna karanteeniin tulee kaksi kultasampimonnia ja kaksi noitamonnia. Lisäksi tavoitteena olisi saada akvaan myös viisi juovanuolimonnia, eli ottoa.

Noitamonnit tulevat muutamaan punaiseen akvaarioon jahka saan sen uusittua, mutta kultasammet ja otot tulevat tähän purkkiin. Lisäksi siirrän jossain välissä 180-litrasen leopardimonnisen tänne ja hommaan sille neljä kaveria. Lopuksi vielä kasvatan neontetra parvea.

Lopputulos olisi siis: ~30 neontetraa, 17 punapäätetraa, 5 ottoa, 5 leopardimonnista, 3 kultasampimonnia ja 3 leväsukaa.

Tämän takia tehostan hieman akvaarion biologista suodatusta, jotta tulevaisuudessa ei tule ongelmia. Onneksi kultsampimonneja lukuunottamatta kalat ovat pikkutirrejä.

Suuria suunnitelmia

Akvan hentorotalat lentävät mäkeen jahka saan seuraavan kasvitilauksen kohdilleen. Niiden tilalle tulee anubiaita - mutta ei ihan tavallisesti kiinnitettynä. Näette sitten, jos saan homman toimimaan. Jos en, niin teeskentelen että en ikinä sanonutkaan tätä.

Myös suodatinten biologisen suodatuspinnan kasvatus on työn alla lisääntyvän kalamäärän takia. Uusin JBL:n suodatinmassat osittain. Alimmaksi tulee Eheimin MechPro:ta, ylempään koriin siirtyvät JBL:n omat sintratut lasipallot, sen yläpuolelle Matrixia, ja ylimmäksi jää JBL:n oma esisuodatusmoduulihäkkyrä.

Todennäköisesti jätän Juwelin omat suodatinpatruunat ennalleen, tai sitten lisään vielä kaksi Ciraxia alempaan koriin. En usko, että biologinen suodatus loppuu kesken JBL:n muutosten jälkeen, mutta Juwelit toimii sitten paremmin backuppina teknisten häiriöiden varalta.

Lisäksi akvan valaisimista toinen vaihtuu heti kun saan Juwelin Helialuxin punaiseen akvaan. Punaisen akvan Arcadian valaisin siis siirtyy tähän.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Olenkos minä tilannut noin pieniä fisuja? 8O

Uudet kultasampparit ja noidat ovat molemmat sellaisia ~4 cm tikkuja. Näyttävät hurjan pieniltä verrattuna sinisen akvan edeltäjiinsä. Sinisen akvan kultasamppari on jo noin 15 cm pitkä ja noitakin on noin 12 cm.

Hain siis tänään Norppiksesta kaksi kultasampimonnia ja kaksi punaista noitamonnia. Ottoja ei kaupassa enää ollut ja myös muut itseäni kiinnostavat lajit olivat kaupasta kadonneet. Taisivat kiinnostaa muitakin.

Kesäkaudella tuskin tulee hankittua kauhiasti muita kuin ns. tusinakaloja, eli rusokiilakylkiä ja neontetroja. Leopardimonnistenkin kohdalla hinnat ovat jo tuplaantuneet, että en taida viitsiä ottaa ~12-15€/pyrstö monnisia, kun niitä saa loppuvuodesta puolella tuosta. Tosin jos joku lähistöllä sattuu kasvattamaan ko. monnisia, niin kiva olisi saada tietoa.

Toivotaan että tikut viihtyvät ja syövät, jotta niistäkin kasvaa isoja, terveitä fisuja. Noidat tykkäävät enempi lihapitoisesta sapuskasta, mutta kultasamppareille viherlevä on miltei elinehto. Valitettavasti akvan levä on pitkälti pistemäistä viherlevää, joka on monneille liian kovaa syötäväksi.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Huh. Sininen 240 litranen oli levättynyt huomattavasti pahemmin kuin luulin. Akvan keskellä oleva juurakko anubiaineen ja sammaleineen on helppo nostaa pois akvaariosta, joten noukin sen tänään pois tarkastettavaksi. Juurakko itsessään oli puhdas levästä - anubiaat ja isonäkinsammal eivät.

Annoin juurakon kasveille yhdistetyn vetyperoksidi (suihkepullosta) ja EasyCarbo kylvyn. Sen jälkeen kunnon huuhtelu. Siitä huolimatta heitin suurimman osan isonäkinsammaleesta pois ja karsin etenkin vasemmalla olevan anubiaan lehtiä rankasti.

Nyvin myös kaikki leväiset minihapsiluikat pois, eli siis kaikki. Nämä toivottavasti palaavat akvaan jahka saan partalevän niistä pois. Hentonäkinruohoista trimmasin kaikki leväiset varret pois ja istutin päät uudelleen. Suurin ongelma tulee olemaan vitojen kanssa, sillä niitä ei tekisi mieli nyppiä pois. Ne ovat kuitenkin aika pahasti partalevän peitossa. Hentorotalapuskan heitän todennäköisesti pois. Se on sen verran kitukasvuinen ja leväinen.

Nyt akva näyttää juuri perustetulta. Sen siitä saa kun laiminlyö akvaansa... mutta onneksi ei sentäs kaikki akvat ole leväisiä, kuten alta näkyy.


Keltainen akvaario (180 litraa) / TI280317
Keltaisesta akvasta on tullut varsinainen viidakko. Hyvänä puolena voidaan todeta, että mikään levä ei pysty kilpailemaan akvan ravinnesyöppöjen kanssa. Akva on oikeastaan kasvien puoleen aika simppeli, eli sieltä löytyy vasemmalta lammikkia, keskeltä vedensuosikkia ja oikealta sulkaärviää. Taustalla myös karanteeniakvasta pelastettuja patsuleita, joiden en uskonut selviävän. No luulo ei ollut taaskaan tiedon väärti.

Kalastona on tällä hetkellä 8 intiaaninsulkaa, 4 pandamonnista, 2 täplämonista, 1 albiinokuparimonninen, 1 leopardimonninen ja 1 täpläpyrstömonninen (ehkä). Sekalainen sakki siis. Albiinokuparikin saattaa oikeasti olla albiinotäplä, mutta luulisin kupariksi.

Jatkossa kasvatan täplämonnisparvea parilla yksilöllä. Kasvatan myös leopardimonnisparvea ja siirrän ne sitten kaikki siniseen 240-litraseen. Sukaravut ovat edelleen suunnitelmissa, mutta en ole vielä päättänyt lajiketta.

Sekalaista sähellystä

Punaisen akvan hiekat ja muu Aapelin akvan kuorma lähti tänään matkaan, joten kohtapuoleen alkaa punaisen 240-litrasen uusintaprojekti. Johan niitä oli ehditty jo melkein kuukausi odotella kaiken veivaamisen kanssa (ei toki Aapelin akvan vika).

En tilannut punaiseen akvaan yhtään uutta kasvia! Tämän kuun budjetti meni kaikenlaiseen muuhun. Senpä seurauksena keltaisen akvan vedensuosikit muutavat punaiseen akvaan, kuten myös sulkaärviä. Sulkaärviän paikan ottaa patsulit ja vedensuosikin tilalle keskelle muuttaa nyt vasemmalla oleva lammikki. Samalla saan yksinkertaistettua akvan kasvivalikoimaa, koska yksinkertainen on kaunista.

Akvaan jää vasemmalla aukko, johon meinasin paikottaa toiselle partikselle putken. Nyt ne kiistelevät samasta putkesta jatkuvasti. Siihen oli tarkoitus laittaa isonäkinsammalta sinisestä akvasta, mutta kun se oli niin partaleväistä, niin en tiedä uskallanko riskeerata. Tämä allas kun on miltei levätön.

Saa nährä...
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Akvaariopäiväkirja

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Huhhuh... tänään tuli punaisen akvan uusi hiekka ja päätin livetä töistä hieman aikaisemmin sitä hakemaan - ja akvaa rakentelemaan. Eipä siinä sitten muuta kuin vedet ja vanhat sorat pois, ja tämän jälkeen uudet hiekat ja uutta vettä kippoon. Niin ja pitihän sieltä kalat, kasvit ja koristeet, sekä suodatinmatskut väliaikaisesti poistaa.

Juuri hetki sitten viimeistelin kalojen kippauksen takaisin kippoon. Niille seuraksi muutamia erilaisia kasveja ja koristeita. Väliaikainen ratkaisu tämäkin, mutta tänään ei enää ehdi. Suodatinmatskuista huuhtelin vaahtomuovimallit, mutta biopallerot meni takaisin sellaisenaan. Myöskään laavakiveä en sen kummemmin putsannut. Eiköhän noilla nyt suodatus pääse hyvään alkuun.

Aamulla sen sitten näkee kuinka moni kala vielä pyrstöään vispaa.

p.s. kerrostaloasujan iloja. Seinänaapurina asuu vanha juoppopariskunta, joilla ainoa puhevolyymin asetus on maksimiteho. Pitänee kohta mennä huutaan naama punasena niille, kun tätä jatkuu päivästä toiseen seitsemänä päivänä viikossa. Vuoden verran jo tätä kuunnellu ja nyt alkaa olla mitta täynnä. En tajua miten jotkut jaksaa olla aina kännissä.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”