1000L + 1000L Paludaria

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
totoro
Senior Member
Senior Member
Viestit: 567
Liittynyt: 14:40, 19.03.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja totoro »

Paljastan Kaituli sinulle, että olen lukenut tämän ketjun ainakin kaksi kertaa kokonaisuudessaan. Sieltä löytyy niin paljon tietoa ja niksejä kaikenlaiseen kotiväkertelyyn, itse voi vain haaveilla tuollaisesta tekemisestä kun asun alle 60 neliön kerrostaloasunnossa... Juuri ja juuri pystyy tekemään paludaarion taustaa parvekkeella ja parvekelaatikon muokkaus valutussuodattimeksi sujuu myös siellä parvekkeella. Apuvälineitäkin on aika rajallinen määrä. :mrgreen: Kilpailu kuulostaa hyvältä, pitääkin alkaa sitten lukemaan kolmatta kertaa tätä ketjua läpi!
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Hei totori!
Mukavaa jos olen antanut inspiraatiota :)

Ollut töissä hässäkkää ettei ole ollut aikaa ja jaksamista päivitellä.
Tänään otin kuitenkin Channan akvaariosta uuden kuvan ja vertailuksi kuva missä olin justiinsa istuttanut sinne kasvit.
Kuvilla on noin 3kk aikaeroa.
Tuota pintakasvia (pistia?) heitin muihin akvaarioihin ahventen sapuskaksi melkoisen määrän.
Lumme tuossa keskellä välillä kasvattaa varsiaan pintaan ja välillä kyseiset lehdet katoaa, muuten se on ehkä "tuuhistunut".
Oikealla oleva miekkalehti on vähän kärsiny kun jäi kelluvan kiven ja pistiamaton alle.
Vasemmalla oleva mikälie kasvi on kasvanut melkoisesti jopa pistiamaton alla, kasvatti muutaman varren 5cm pinnan yläpuolelle.
Vallisneriat leviää mukavasti ja kosta niitä saa siirtää muihin akvaarioihin.
Takana oleva tummalehtinen kasvi on pysynyt aika samana kuten myös anubiaat.
Viime kädessä olen aika tyytyväinen ekaan kasviakvaariooni.
Eläviä asukkeja tuolla on yksi Channa Laos Fireback sekä muutama partaonni jotka channa totesi liian rapeiksi syötäväksi.

Videolinkissä punainen teksasilainen näyttää mitä mieltä se on vedenvaihtopäivistä :mrgreen:
Lämmittimen töpseli ei ole ollut seinässä eli ei tarvi huolestua.
https://youtu.be/0-EexHd2dPA
Liitteet
Channa 400L.jpg
channa akva1.jpg
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Tänään hain Channalle tyttöystävän tai ainakin oli vahva veikkaus, että uusi kala oli tyttö.
Varmuuden vuoksi kuitenkin virittelin akvaarioon väliseinän jotta tulokas saa kotiutua rauhassa muutaman päivän ja tutustuminen tapahtuu "valvotuissa" oloissa ilman uhreja.

Otin päikkärit, tein sapuskaa ja siivoilin hieman, sitten menin tarkastamaan miten uusi channa pärjäilee.
Makoili siinä etulasin edessä ruokaa odottamassa eka yllätyin, että äkkiäpä uusi tulokas kotiutui ja seuraavaksi meni kylmät väreet selkärankaa pitkin kun tunnistin sen vanhaksi tutuksi.
Paskat sun suunnitelmista tuumasi poika channa ja oli hypännyt väliseinän yli.
Pelästyin heti, että onkohan uusi tulokas enää elossa vai ehtikö tuo rontti jo tappamaan sen.
Hetken kun seurailin niin näin sen pyrstön yhden kannon takana. Nappasin jakkaran ja käsikopelolla yritin ylettää kokeilemaan onko se elossa.
Sieltähän se tuli esiin ihan rauhallisesti ja samassa kunnossa kuin saapuessaan.
Otin väliseinän pois ja jatkoin seuraamista.
Siellä ne kannon takana makoilee välillä poski poskea vasten tai päällekäin oikein tyytyväisinä.
Kokeilin antaa ruokaakin ja molemmat tuli sulassa sovussa syömään.
Kivi putosi sydämmen päältä, pari on löytynyt <3
Parasta vielä, että toinen on Ruotsista ja toinen Saksasta joten ei tule sisäsiittoisuutta jos tulee poikasia.

Nyt jännittää, että mahdanko päästä todistamaan niiden erikoista kututanssia.
Minkähänlaisen jatkuvanauhotteisen kameran tuonne saisi viriteltyä ettei mitään mene sivu silmien?
Jos jollain on hyviä ehdotuksia niin kertokaa ihmeessä.

Kuviakin yritin tuoreesta parista saada, mutta tykkäävät olla yhden kannon takana etten onnistunut.
Jottei kuitenkaan ihan ilman kuvia niin tässä kuva mainitsemastani väliseinästä.
Tuonne ei jäänyt mitään rakoja joten ainoa miten se pääsi toiselle puolelle oli hyppääminen.
Jatkä oli ilmeisesti rankasti tyttöystävän puutteessa <3 :mrgreen:
Liitteet
channakaksio2.jpg
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Taas pitkä tauko päivityksissä, liian pitkä, joten liikaa päivitettävää yhteen postaukseen.
Channat olikin molemmat poikia, mutta edelleen molemmat elossa. Tulokas saanut ehkä vähän siipeen, mutta ei mitään vakavaa.
Koska tytön etsintä vaikuttaa liika hankalalta niin ehkä luovun etsinnästä. Itse kun ei voi etsintään vaikuttaa paljoakaan, sitä voi toivoa saavansa naaraan, mutta mitä saapuu onkin ihan eri asia. Toisaalta voisiko nuo molemmat olla tyttöjä??!!
Eivät ole kuitenkaan toisiaan tappaneet vaikka olisivat samaa sukupuolta, uudemmalla on selväevä vähän halkeillut, mutta siinä vahingot.
Nälkäisiä kuin sudet molemmat, kumpikin syö 3-4 pakastesinisimpukkaa per naama. Alapuolella akvaariossa oleva punainen teksasilainen joka on 5x isompi kuin channat yhteensä syö myös "vain" 3-4 pakastesinisimpukkaa.
Oheen jotain kuvia.

Sain myös lopulta viritettyä valmiiksi automaattisen vedentäydennyksen akvaariohuoneeseen. Minä sanon sitä helpotukseksi kun enää ei tarvi vedellä letkuja tai kantaa sankoja veden vaihtojen takia. Nyt ihan viime päivinä baarin puolelta tuli liitettyä loputkin 4 akvaariota viemäriin. Ihan lähiaikoina laitan niihinkin hanasta veden tiputtamaan niin se on bye letkuille. Miksen ole tehnyt aikaisemmin on oma syyni: laiskuus, saamattomuus, motivaation puute jne.

Tosiaan 100.000 lukukukertaa meni rikki jo jokin aika sitten ja ihan äskettäin itsekin rikoin 50-v pyykin. Jotain kivaa pitäisi keksiä, mutta ideat toteutukseen tökkii. Jos joku osaa jeesata kilpailujen toteuttamisessa niin laittakaa ihmeessä viestiä.

Olen myös hieman jumissa tuon Channojen akvaarion kanssa kun kasvit on nyt kasvaneet lähes kaikki pintaan saakka osa kuollut ja osa rehottaa.
Channat tykkää ja niille on ihan sama, mutta jotenkin tuota pitäisi trimmata koska se ei enää omaa silmää miellytä kuten alussa.
Vinkkejä (yv).

Tänään tuli hankittua uusia perheen jäseniä, joista todennäköisesti tulee maskotteja.
Eli 2kpl riikinkukkorauskuja (potamotrygon motoro).
3vko ikäisen pojan kävin hakemassa Lappeenrannasta toiselta harrastajalta joka oli saanut 4 pentua. Pojan lautanen on noin 8-10cm ja se on ihana sydäntensulattaja minirausku. Tuollaisia kun olisi olemassa nanoihin :D :D
Tytön kävin hakemassa Järvenpään Järvenneidosta. Tyttö on jo 25cm lautanen ja vissiin luonnosta pyydetty koska on melkoinen saalistaja ja syönyt muita kaloja aika paljon.
Tarkoitus oli laittaa molemmat samaan akvaarioon, mutta suunnitelmia piti muuttaa matkalla.
Päätinkin siirtää tytön isojen ahvenien ja plekojen kanssa samaan akvaarioon ja siivotessani sotkin veden aika lahjakkaasti. Olisi ollut liika suuri riski laittaa nuo samaan akvaarioon tai tuota naarasta sinne mihin meinasin. Tuo naaras olisi ehkä syönyt kaikki kalat.
Liitteet
Motoro boy02.jpg
motoro boy01.jpg
Motoro beib01.jpg
Motoro beib02.jpg
channa03.jpg
channa02.jpg
channa01.jpg
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Tämä perustamani päiväkirja ylitti jokin aika sitten älyttömän 100.000 lukukerran rajapyykin.
30.09.2020 itse täytin 50-v.
Jotain kivaa pitäisi keksiä molempien kunniaksi.
Itse olen päiväkirjassani kertonut kaikenlaista, mutta nyt olisi teidän vuoro kertoa:

Kuinka päädyit aloittamaan akvaarioharrastuksen?
Paras kokemuksesi harrastuksesta?
Huonoin kokemuksesi harrastuksesta?
2 parasta neuvoa mitkä haluasit saada?
2 parasta neuvoa mitkä haluaisit antaa?
Kerro yksi asia mikä on jäänyt parhaiten mieleesi minun aqua-web foorumien päiväkirjasta.

Voitte toki tehdä ihan listan em. asioista, mutta tarinamuodossa ne on toki mukavampia.
Kolmelle parhaalle tarinalle palkinnoksi ruokaa ja tekniikkaa.

Kilpailu päättyy 21.11.2020.
01.12.2020 julkaisen foorumilla ja fb:ssä kolme parasta kertomusta (luvan kanssa).
Ilman lupaa en julkaise yhtään tarinaa!
Palkinnot toimittaa perille Posti (toivottavasti) ennen jouluaattoa 2020 \o/ 
Tarinat voi lähettää osoitteeseen: kai.nuotio@pp2.inet.fi

Linkeissä videot rauskuista.
Tyttö: https://www.youtube.com/watch?v=fo-FNZZ_bXs
Poika: https://youtu.be/80fQvQ7ktZw
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Pientä pikapäivitystä rauskujen elämään.
Tarkoitus olisi ottaa niistä kerran viikossa videota, etenkin tuosta pikkupojasta jotta näen kuinka se kasvaa.

Motoro poika:
Jostain syystä tuumasin, että kokeilenpa hieman putsata tuota levää poitsun kahluualtaasta vaikka ei siitä mitään haittaa ole. Tuli sitten siinä samalla sotkettua vettä, mutta aika äkkiä se kirkastuu kun siellä on 750 litraisessa Fluvalin FX6, Eheimin Pro3 ja kaksi vaahtomuovisuodatinta.
Kun vesikin vaihtuu automaattisesti niin vedenlaatu pysyy jatkuvasti samalla tasolla lähes automaattisesti.
Vanhat syömättömät sapuskat kelpaa kahluualtaan ulkopuolella oleville kaloille ja sitten uutta tilalle.
Tällä kertaa kokeilin antaa myös hernettä, mutta poitsulla ei oikein ollut nälkä. Kyllä noista osa katoaa parempiin suihin kun taas illalla menen katsomaan ja antamaan lisää katkarapua.

Motoro tyttö:
Tällä kertaa tyttö halusi olla piilossa, välillä sitä saa tosissaan etsiä ennen kun sen huomaa. Tuo kirjava hiekkapohja on komppaa pahuksen hyvin tuon kuviota. Tuolle on pakko antaa pihdeillä ruokaa kun ahvenet syö kaiken mitä pinnalta yrittää sille antaa.
Sieltä tuli esiin myös kaikki kolme plekoa L96, L114 ja L203. Huvittavaa välillä kattella kun noille antaa sapuskaa kuinka rausku ja plekot nahistelee samasta plekotabletista vaikka tabuja olisi vieressä 20 lisää.
Vedessä leijuvat roskat on tuon L203 puuplekon järsimää puuta. Se on ihan järkyttävä sotkemaan tuota allasta, 90% kaikesta sotkusta on vain yhden kalan tekosia. Vaikka on komea kala niin alan taipua luopumisen kannalle. Jos kyseinen yksilö kiinnostaa niin laittakaa yksityisviesti.

Tuolle 1000L akvaariolle on tulossa massiivinen uudistus.
- Suodatus menee uusiksi uudella ala-altaalla johon tulee uusi "yläallas" esisuodattimeksi.
- Akvaarion jalusta kutistuu em. toimenpiteen ansiosta ja kokonaisuudesta tulee järkevämpi.
- Sisustus vaihtuu kokonaan ainoastaan hiekat jää, mutta sitä tulee lisää, mutta hienompaa rauskun hipiälle.
- Pihalla on vanhojen omenapuiden käppyräisiä kuorittuja oksia jotka näyttävät ihan puun juurilta. Niiden kuorimisessa meni kaksi päivää (huh).

1000+1000 Paludaarioon on myös tulossa täydellinen uudistus joka sisältää:
- Uuden 3D taustan tekemisen/vanhan muokkaamisen.
- Suodatus menee kokonaan uusiksi.
- Paludaarion eli akvaarion yläpuolinen osa menee myös lähes 100% uusiksi koska nykyinen varjostaa liikaa akvaariota.

Videot:
Motoro tyttö: https://youtu.be/Wd5L09R4uas
Motoro poika:https://youtu.be/NXCGtwohfzg
totoro
Senior Member
Senior Member
Viestit: 567
Liittynyt: 14:40, 19.03.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja totoro »

Kaituli kirjoitti: Tuolle 1000L akvaariolle on tulossa massiivinen uudistus.
- Suodatus menee uusiksi uudella ala-altaalla johon tulee uusi "yläallas" esisuodattimeksi.
- Akvaarion jalusta kutistuu em. toimenpiteen ansiosta ja kokonaisuudesta tulee järkevämpi.
- Sisustus vaihtuu kokonaan ainoastaan hiekat jää, mutta sitä tulee lisää, mutta hienompaa rauskun hipiälle.
- Pihalla on vanhojen omenapuiden käppyräisiä kuorittuja oksia jotka näyttävät ihan puun juurilta. Niiden kuorimisessa meni kaksi päivää (huh).

1000+1000 Paludaarioon on myös tulossa täydellinen uudistus joka sisältää:
- Uuden 3D taustan tekemisen/vanhan muokkaamisen.
- Suodatus menee kokonaan uusiksi.
- Paludaarion eli akvaarion yläpuolinen osa menee myös lähes 100% uusiksi koska nykyinen varjostaa liikaa akvaariota.
Odotan sitten kuvia ja videoita näistä, olisi mukava joskus päästä ihan paikan päälle katsomaan tai auttamaan jossakin projektissa! 3D-taustan rakennus kiinnostaisi minuakin, ehkä sitten kun on se omakotitalo ja akvaariohuone... :roll:
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Kaikki halukkaat saa tulla kylään ja katsomaan akvaarioita ja niiden asukkeja.
Kyllä täältä aina joku projekti löytyy seisomasta mikä odottaa tekijää tai kannustajaa :)

Tarkoitus on dokumentoida kaikki tekeminen ja postata niistä juttua tänne.
Jotain tuotetestauksiakin saattaa jossain vaiheessa tulla.

Ei tässä viikon aikana ole juuri kummempia tapahtunut joten tällä kertaa ei ole paljoa päiviteltävää.
Yksi kala sairastui ja sen silmä on turvoksissa, sille huomenna hakemaan lääkettä jostain paikallisesta.

Tässä kuitenkin pari videota.

Ekassa ruokitaan kaloja ja todetaan jälkikäteen, että kamera lihottaa 500kg (jopa sormia). Rausku saa pihdeillä simpukoita koska muuten ahvenet syö kaiken.
Tokassa videossa sitruunakirjoahven kosii punaista teksasia, valitettavasti molemmat on poikia.

https://youtu.be/Q4NiOnWk2XM

https://youtu.be/Ry1tlQc41H4
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Sydän on maassa ja masentaa.
Rauskupoika oli hypännyt pois muiden kalojen joukkoon ja muut olivat näykkineet sitä aika rankasti. Huomasin asian kun tulin töistä ja menin antamaan porukalle ruokaa. Eli se oli ollut siellä pahimmillaan noin 12 tuntia.
Huolissani sitten selvittelin asiaa ja otin videota poikasesta mitä esittelin rauskuihmisille. Myyjä mukaanlukien kaikki oli sitä mieltä, että vammat ei olleet edes kovin pahat ja kalan pitäisi kyllä selvitä. Ilmeisesti reppana meni niin shokkiin, että siksi kuoli.
Yritän yleensä olla kiintymättä tai tykästyä kaloihin jottei [sensuroitu]/suruta jos jotain ikävää tapahtuu.
Tätä pikkupoikaa tuli ruokittua 2-3 kertaa päivässä ja se oli niin söpö kädestä syöjä.
Pari viikkoa on siis mennyt surressa ja kiroillessa! Muut kalat on joutuneet kärsimään kun ovat saaneet ruokaa ehkä vain joka toinen tai kolmas päivä.

Liitteeksi video rauskupojasta minkä nappasin kun pelastin sen takaisin omaan pesään.
Seuraavana aamuna se olikin kuollut.
https://youtu.be/UZGtasxburo

Nämä on näitä merkkipaaluja harrastuksessa mitkä muistaa ikuisesti.
Olisi pitänyt olla joku kansi sen altaan päällä..olisi ja olisi ja olisi pitänyt sitä ja tätä.
[sensuroitu] kun [sensuroitu] (se laulu)
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Sydän on maassa ja masentaa.
Rauskupoika oli hypännyt pois muiden kalojen joukkoon ja muut olivat näykkineet sitä aika rankasti. Huomasin asian kun tulin töistä ja menin antamaan porukalle ruokaa. Eli se oli ollut siellä pahimmillaan noin 12 tuntia.
Huolissani sitten selvittelin asiaa ja otin videota poikasesta mitä esittelin rauskuihmisille. Myyjä mukaanlukien kaikki oli sitä mieltä, että vammat ei olleet edes kovin pahat ja kalan pitäisi kyllä selvitä. Ilmeisesti reppana meni niin shokkiin, että siksi kuoli.
Yritän yleensä olla kiintymättä tai tykästyä kaloihin jottei [sensuroitu]/suruta jos jotain ikävää tapahtuu.
Tätä pikkupoikaa tuli ruokittua 2-3 kertaa päivässä ja se oli niin söpö kädestä syöjä.
Pari viikkoa on siis mennyt surressa ja kiroillessa! Muut kalat on joutuneet kärsimään kun ovat saaneet ruokaa ehkä vain joka toinen tai kolmas päivä.

Liitteeksi video rauskupojasta minkä nappasin kun pelastin sen takaisin omaan pesään.
Seuraavana aamuna se olikin kuollut.
https://youtu.be/UZGtasxburo

Nämä on näitä merkkipaaluja harrastuksessa mitkä muistaa ikuisesti.
Olisi pitänyt olla joku kansi sen altaan päällä..olisi ja olisi ja olisi pitänyt sitä ja tätä.
[sensuroitu] kun [sensuroitu] (se laulu)
SiriusAng
Member
Member
Viestit: 344
Liittynyt: 13:09, 30.09.2003
Akvaarioseurat: TAS

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja SiriusAng »

Lämpimät osanotot kaverin poismenosta <3 :(

Ja ymmärrän hyvin, että kaloihin kiintyy. Itseäni harmitti suunnattomasti, kun tein reissuhommia ja joka kerta kotiinpalatessa lattialta löytyy kalakaveri. Ja vaikka kuvittelin suojanneeni altaat hypyiltä hyvin, niin en osannut silti arvioida miten pienestä välistä mahtuu vielä pujahtamaan. Vikat reissut tein lopulta ilman ruokinta-automaattia ja päätin että pärjäävät 5 päivää ilman ruokaa paremmin kuin kuivalla lattialla.

Ei välttämättä kauheasti lämmitä vielä, mutta iso kiitos kun olet pitänyt tätä päiväkirjaa. Itselleni ainakin tuottanut enemmän iloa näiden lueskeleminen ja saanut paljon ideoita omaankin altaaseen. Tällä hetkellä seurailen erityisellä mielenkiinnolla Channojen puuhailuja.
M4l4w1
Starting Member
Starting Member
Viestit: 7
Liittynyt: 11:49, 03.11.2020
Sukupuoli: Nainen

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja M4l4w1 »

No höh, vai sillä tavalla kävi pojalle :( tosi harmillista. Eipä noille mitään voi.

Mutta muuten piti kommentoida, että tämä sun ketjusi on kyllä ollut tosi mielenkiintoinen ja tänne on kiva aina tulla katsomaan uusia projektejasi :) Tosi kiva, että jaksat päivitellä!
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Pahoitteluni päivityksien puutteesta ja toiset pahoittelut jos teksti tuntuu hyppivän sinne sun tänne.
Antakaa palautetta jos kirjoitus harhailee liikaa. Yritän kyllä esilukea, karsia, leikata ja liimata, mutta sanasokeus tulee aina jossain vaiheessa.

En tiedä mikä talvessa on kun aikaa olisi, mutta jaksamista tosi vähän. Joku facessa käytti termiä "akvamasennus", mahtaakohan se olla ihan virallinen termi?
Projekteja olisi vaikka ammatiksi asti kun vain alkaisi tekemään.

Rauskupojan kuoleminen otti päähän todella rankasti ja ottaa päähän edelleen.
Tänä vuonna hankin tuolle rauskutytölle poikakaverin, mutta ennen sitä täytyy tehdä paljon töitä ja lihottaa fisulompakkoa. Plus vaimolle täytyy keksiä vedenpitävät perustelut useamman sadan euron kalan hankintaa varten ja miksi se ei tällä kertaa kuolisi sekin. Tai sitten mä vaan hankin sellaisen ja puolen vuoden päästä sanon vaimolle, että "tuuppa kattomaan mitä täällä on". sitten se vihaisena sanoo, että taasko joku uusi kala niin mä voin sanoa, että onhan tämä ollu meillä jo puoli vuotta :mrgreen:

Nyt kun aurinko on paistellut mukavasti niin sitä on samalla itsekin piristynyt ja olen ryhdistäytynyt ja kaivellut projekteja naftaliinista.
Kolmen akvaario räkki on ollut tyhjillään ties kuinka kauan. Vettä olen niissä kyllä pitänyt jottei silikonit kuivu ja ala vuotamaan. Niiden silikonisaumat on ihan tolkuttoman karseassa kunnossa, mutta silareita en vaihda jos mikään ei vuoda! Mulla on tietty se hyvä puoli, että vaikka jokin vuotaisi niin sillä ei ole juuri merkitystä kun lattia on betonia eikä mikään voi mennä pilalle.

Ylpein olen siitä, että sain lopultakin vaihdettua toiseen 1000 litraiseen uuden ala-altaan mikä on jo lähes vuoden odottanut tekijää. Päivä siinä meni aamusta iltaan, mutta homma oli tehtävä kerralla etteivät kalat joutuneet olemaan ilman suodatinta eikä bakut päässeet kuolemaan.
Uusi ala-allas on puolet pienempi kuin edellinen, mutta siinä pyörii tismalleen saman verran K1 Kaldness tavaraa kuin edeltäjässään. Edellisessä oli ihan turhia väliseiniä yms. jotka on uudessa mallissa karsittu pois. Alhaalla liitteenä kuva tyhjästä edeltäjästä joka on vanha 250L akvaario jota on rankasti muokattu. Tähän on tulossa vielä lisää tekniikkaa (esisuodatin), mutta kerron siitä lisää kunhan käyn hakemassa ne. Tekijän tuntien siinä voi mennä parikin kuukautta (huoh).
https://youtu.be/upm-i1E6Fz0

Huomasin juuri tänään, että channan akvaarioon on ilmestynyt partamonnin poikasia!
Kaikki aina niistä puhuneet, että ne lisääntyy kuin kanit, mutta itse en ole niitä koskaan saanut lisääntymään vaikka olen välillä yrittämällä yrittänyt ja haaremeita väsännyt niin ei niin ei. Nyt kun en edes yrittänyt niin nyt niitä poikasia tuli :D
Ei niitä kyllä tuolta poiskaan saa kalastettua joten channa saa hoitaa populaation harvennuksen.
Liitteenä todisteeksi kuva yhdestä poikasesta joita äkkiseltään laskin etulasissa 8kpl, tuosta kaverista sain tarkimman kuvan.

Ajattelin tuohon 3 akvaarion räkin yhteen 200L akvaarioon siirtää 11 kaarimonnista toisesta akvaariosta ja laittaa niiden kaveriksi jotain paikallisilta akvanisteilta löytyviä halpoja sukarapuja. Lyhyempää vallisneriaa kasvaa valtoimenaan channan akvaariossa ja tähtipatsulia yhdessä ahvenakvaariossa joita meinasin niille kasveiksi.
Vähän tylsiä nuo kaarimonniset omasta mielestäni, makoilevat vaan paikoillaan ja liikkuvat vain jos antaa ruokaa. Voihan tuo flekmaattisuus tietty johtua kahdesta kirjoahvenesta joiden kanssa ne nyt jakaa yhden 250L akvaarion. Jos johtuu niin kohtahan ne piristyy kun saavat oman 200L akvaarion ja rapuja kaveriksi, jää nähtäväksi.
Joku akvanisti facessa kehui yhtä kasvivaloaan ja tsekkasin kaupan mistä se oli hankittu. Bongasin sieltä yhden kasvivalon minkä speksit oli ihan hyvät joten tilasin sen kokeiluun kun oli niin sopivan hintainen (monnisia ja rapuja varten siis). Siitä linkki alla:
https://pavunvarsi.fi/kasvivalaistus/le ... n-23w.html
Vaikka tuossa pitäisi olla 2200 lumenia niin se ei kyllä siltä näytä ja kelvineitä pitäisi olla 6400K niin kuva näyttää keltaiselta. Kuvan keltaisuus varmastikin johtuu Bilteman hiekasta jonka juuri pesin ja josta vedessä leijuu yhä partikkeleita. Mutta mistä lumenien vähäisyyden tuntu mahtaa johtua, osaako joku viisaampi kertoa? Otan parin päivän päästä uusia kuvia niin nähdään paljonko eroa niissä on.

Punainen teksasilainen sai kaverin joka olikin myös poika. Videon perusteella voisi kuvitella, että hyvin menee, mutta lopulta teksasi kyllästyi ja nyt sitruuna on ollut lähes kaksi viikkoa kukkaruukun alla piilossa. Ensi viikolla kuskaan reppanan Järvenneitoon ellei joku sitä sitä ennen itselleen lunasta.
https://youtu.be/5d_qRLSf-Ro
Mulla on toinenkin samankokoinen sitruuna jonka pitäisi olla naaras, mutta en uskalla sitä tuonne teksasin akvaan vielä heittää ennen kun edellisestä sitruunasta on päästy eroon. Mun säkällä tuo toinenkin on koiras [}:)]

Ensi viikolla kuskaan Järvenneitoon munasta kasvatettuja vieja hartwegejä (hiilloskirjoahven) joista isoimmat on jo venähtäneet 15cm kokoisiksi. Niitä on 7 joista pari jätän itselleni ja loput menee myyntiin. Toisessa akvaariossa on yksi samanlainen joka on hankittu ruotsista ja niistä kolmesta olisi tarkoitus saada aikaiseksi yksi pariskunta. Pitäkää peukkuja, että käy tuuri koska noista minä en osaa lukea sukupuolta vaikka ovatkin jo sukukypsiä. Tavoite on perustaa pariskunta jotka eivät ole mitään sukua keskenään ja sillä tavoin luoda "uusi" kanta ilman sisäsiittoisuutta.

Edellisen päivityksen jälkeen uusi kotimainen nettifirma aquanomad.fi pyysi minua tuotetestaajaksi. Testailin niille ekana Oasen ulkosuodatinta joka oli kyllä pahuksen hyvä. Vajaa puoli vuotta ei kuitenkaan kerro vielä mitään kestävyydestä, mutta koska se on Saksalainen merkki niin luulisi sen kestävän. Tilasin siihen juuri lämmittimen josta kirjoittelen lisää em. firman sivuille. Linkki ekaan kirjoitukseeni, toinenkin odottaa julkaisua jossain limbossa :)
https://www.aqnomad.fi/blogs/news/oase- ... kset-osa-1
Seuraavaksi on tarkoitus testata ja kirjoittaa säädettävästä led valaisimesta sekä parista erilaisesta lasin raaputtimesta joista toinen magneetilla ja toinen pitkä varrellinen.

Toisessa 1000 litraisessa mihin laitoin rauskutytön kävi sellainen paska juttu, että jollain tavalla kalat rikkoivat lämmittimen lasiputken jonka seurauksena pari isoa kalaa hyppäsi lattialle. Om nom sitä tuoksua seuraavana päivänä kun lattialämmitys oli hitaasti kypsentänyt niitä lähes vuorokauden, edes meidän kissan paska ei haise yhtä kauhealta!
En muuten edes huomannut, että sieltä oli lämmitin rikki kun keräsin kalat pois lattialta vaan syytin sitruunakirjoahventa, että se pentele lopulta ajoi nuo pois altaasta.
Ihan sattumalta lopulta huomasin, että jotain outoa kiiltelee akvaarion pohjalla ja kun tarkemmin katselin niin siellä oli lämmittimen lasiputken palaset. Niinkin olisi voinut käydä, että olisin laittanut käteni akvaarioon ja saanut helvetinmoiset jytkyt tai pahempaa, mutta onneksi niin ei käynyt.
Hyvä homma, että joissain ulkosuodattimissa (Oase, Eheim) on nykyään lämmitin tai ainakin mahdollisuus lisätä sellainen. Samalla on vähemmän tekniikkaakin piilotettavana.

Johan siinä oli jo tekstiseinää liikaakin, eikä siinä vielä kaikki.
Lisää myöhemmin.

Loppuun liitteeksi vielä kuvia koska kuvat on aina kivoja:

mun eka partiksen poikanen minkä huomasin :)
mun eka partiksen poikanen minkä huomasin :)
vieja hartewegit 15cm myynnissä
vieja hartewegit 15cm myynnissä
Channa laittoi tietty selkäevänsä piiloon kun näki kameran. Noin 20cm
Channa laittoi tietty selkäevänsä piiloon kun näki kameran. Noin 20cm
Teksasi siis etsii tyttöseuraa eikä poikaseuraa :)
Teksasi siis etsii tyttöseuraa eikä poikaseuraa :)
Vanha ala-allas, uudessa ei enää väliseiniä.
Vanha ala-allas, uudessa ei enää väliseiniä.
Tässä valaisee tekstissä mainittu kasvivalaisin.
Tässä valaisee tekstissä mainittu kasvivalaisin.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1058
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Mitä luulet, onko nuo helposti irroitettava lämmitin ja varsinkin esisuodatin vuotoriski, kun sitä joutuu usein ottamaan pois ja takas?

Kiva jos laitat tulevaisuudessakin linkkejä sun tuotearvosteluihin! Onko Aqnomad Oasen maahantuoja? Eli pitääkö arvosteluiden olla positiivisia? ;)
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Mä olen sitä esisuodatinta putsaillut aika laiskasti eli ehkä noin joka kolmas viikko.
Siitä syystä ne esisuodattimen vaahtomuovipatruunat meni paskasta lyttyyn ja pilalle. Pyysin lähettämään uuden satsin karkeampaa mallia, mutta kun niitä ei näkynyt niin leikkailin uudet suodattimen omien korien vaahtomuovipatruunoista (joiden tilalle laitoin biomassat). Ihan hyviä tuli kun hetken viitsi mattoveitsen kanssa askarrella, mutta ovat harmillisesti yhtä tiiviitä kuin edeltäjänsä, mutta mä voin leikata niitä vielä 3 satsia lisää :mrgreen:

Tietääkseni Aquanomad on Oasen ainoa maahantuoja.
Silloin kun AQ:n omistaja pyysi mua tekemään tuotearvosteluita heidän sivuilleen niin mä sanoin heti alkuun, että jos joku tavara ei ole hyvä niin mä sanon, että se ei ole hyvä.
Tokihan siellä toivotaan, että minun kirjoitukset on positiivisia ja ainahan ne voi päättää olla julkaisematta kirjoituksia joidenka teksti ei miellytä.
Se mitä omistajan kanssa olen jutellut niin mikään muu nettikauppa ei tarjoa blogeja ja arvosteluita. Haluavat olla ekoja sillä saralla ja ansaita asiakkaiden luottamuksen uudella tavalla, mikä on mielestäni nerokas idea.
Itse haluan olla rehellinen arvosteluissani itselleni ja muille koska omatuntoni on korkea, ja huijaamisesta jää lopulta aina kiinni!

Tuosta Oasesta oli helppo tehdä positiivinen juttu koska siinä oli pahuksen hyviä ominaisuuksia.
Lämmitintähän ei tarvi irroittaa oikeastaan koskaan kun sen on laittanut paikoilleen, ellei siihen tule vikaa ja se pitäisi vaihtaa.
Esisuodattimen tiiviste joutuu kestämään paljonkin käyttöä.
Kannentiiviste näkee actionia ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Arvelen etukäteen, että esisuodattimen tiiviste pysyy paremmassa kunnossa kuin nuo kaksi muuta jotka kovettuu käytön puutteessa paikoilleen.
Varmasti palaan tähän kokemukseen kunhan kapine on ollut mulla reilun vuoden käytössä.
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Päivitystä

Youtube:
Youtuben omalle tilille on tullut postattua kaikenlaista ja siellä alkaa olla niin paljon akvaariovideoitakin, että on aika perustaa akvaarioita varten oma Youtubekanava. Paljastan/julkaisen kanavan kunhan saan tehtyä sinne hieman katseltavaakin.
Ostin video editointiohjelman minkä demoon pääsin nopeasti sisälle joten nyt mä voin (ja osaan jopa) leikata eri videopätkistä jotain järkevämpää kuin yhdellä kameran otolla kuvattuja pätkiä. Seuraavaksi täytyy opiskella videoiden kuvaamista ja kuvakulmia.
Tarkoitus on julkaista tuolla kanavalla kaikenlaisia akvaarioihin liittyviä videoita; kaloista, tekniikasta ja tee se itse projekteista sekä tuotearvosteluita.
Jos kerran viikossa saisi aikaiseksi jotain järkevää katsottavaa niin olen itse tyytyväinen.

Kalajuttuja:
Sain lopultakin laitettua baarin puolella toiselle 1000 litraiselle uudet suodatinlaatikot paikoilleen. Vielä on pari ideaa miten sitä voisi säätää paremmaksi, mutta paljon parempi siitä tuli jo nyt mitä se oli.

Muutamasta aikaisemmassa postauksessa mainitsemasta ahvenesta piti päästä eroon kun alkoivat jo pikku kasvatit viemään liikaa tilaa. Paikallinen harrastaja osti muutaman ja loput on myynnissä Järvenneidossa (Järvenpäässä).
Järvenneidosta matkaan lähti 4 uarua (5-10cm), pari helmikirjoahventa jotka tekivät heti poikasia sekä kaksi korukirjoahventa (mesoheros gephyrum).
Paikallisesta kivijalkapuodista nappasin 8 haarniskamonnia talkkareiksi.
Meinasi unohtua, että lähtihän Järvenneidosta matkaan myös sterletti eli sampi.

Uutta tavaraakin on tullut hankittua: kaksi kiinalaista tehokasta ilmapumppua, Fluval FX6, Seachem Tidal 55 (ulkolaitasuodatin?), Tunze Care Magnet Long (leväskrapa) lisäksi tulossa on vielä kaksi Twinstar B90 Wifillä säädettävää led valaisinta. Kaikista kamoista on tarkoitus tehdä jonkinlainen video ja kaikki olen ostanut omalla rahallani joten ei ole pelkoa videoiden puolueellisuudesta [;)] Aquanomadin toimittamasta Oasen ulkosuodattimestakin varmaan teen vielä jonkin videon kirjoituksien kaveriksi.
Kaikki muut tavarat paitsi kiinalaiset pumput on ostettu Aquanomadista.

Yksi mitä voisi olla mielenkiintoista verrata on laittaa yksi Twinstar ja Pavunvarren taimivalaisin samanlaisiin akvaarioihin joissa samanlainen Pickup suodatin. Molempiin akvaarioihin voisi istuttaa samat kasvit samoihin paikkoihin sekä mahdollisuuksien mukaan myös sama kalasto. Tosin vertailukelpoisten ja näkyvien tuloksien saamiseen saattaa valaisimilta vierähtää tovi jos toinenkin.
Tuollainen testi olisi kuitenkin mahdollista tehdä.

Ei hyvää ettei harmiakin :x
Kuoli kolme kauneinta kalaa yhdestä akvaariosta tosin oli sen verran tuuria, että muut kalat selvisivät.
Kävi nimittäin niin, että mun automaattisesta kastelusysteemistä irtosi kyseiseen akvaarioon menevän letkun päässä oleva pieni metallinen hana. Se siis irtosi letkun päästä ja tipahti akvaarion pohjalle.
Aikaisemmin säätelin veden sekoittimen kanssa lämpötiloja ja jostain syystä sekoitin jäi kylmälle (epätarkka vanha paska) joten kalat saivat todella kylmän kylvyn. Pahemminkin olisi voinut käydä koska se lirutti 4mm letkua pitkin kuitenkin sen verran hitaasti vettä, että kun tulin paikalle toteamaan asian niin onnistuin elvyttämään suurimman osan kaloista.
En käsitä miksi isoin hopeakirjoahven altaan pomo ei selvinnyt kun sitä puoli senttiä pienempi lajikumppani selvisi. Tuota isointa elvyttelin kädestä pitäen varmaan pari tuntia, mutta ei selvinnyt. Samalla meni pari 10cm galaxyplekoa.
Nyt on jokaiseen liittimeen tehty ruostumattomasta teräslangasta kiristimet ettei letkut irtoa ilman väkivaltaa.
Paska homma oppia tuommoinenkin asia näin [sensuroitu] tavalla.


Jottei ihan ilman kuvia ja videoita niin alla videopätkä sterletistä.
https://youtu.be/4861nWxDp20
.
GroH
Starting Member
Starting Member
Viestit: 40
Liittynyt: 22:15, 30.03.2021
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja GroH »

Olipa kiva video! Tuli oikein rento olo heti näin aamusta :)

Ikävä kuulla, että olet menettänyt kaloja. Akvaarion pitäminen on varmaankin ainut harrastus missä lemmikit saattaa olla aamulla hengettömiä, vaikka illalla kaikki oli vielä hyvin.
80L, 300L, chowi neiti ja corgi poika.
Kaituli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 609
Liittynyt: 00:15, 27.09.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuusankoski
Viesti:

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja Kaituli »

Akvaariobaari niminen Youtubekanava on nyt auki 8-)

Punaisesta teksasilaisesta on tavallaan tullut mun kamu/maskotti joten siitähän se ensimmäinen video piti luonnollisesti tehdä.
Hieman väänsin kättä itseni kanssa olisiko pitänyt tehdä videot englanniksi vai suomeksi. Päädyin näin aluksi suomeen koska englantilaisia kanavia on jo vaikka kuinka paljon.

Hassua muuten kuinka paljon erilaiselta oma ääni kuullostaa kun sen kuulee kaiuttimista verrattuna miltä se kuullostaa omaan korvaan puhuessa.

Linkki Youtubekanavalle:
https://www.youtube.com/channel/UCW2W_E ... ln_AqUju9w
Ei muuta kuin törkeästi mainostamaan ja jakamaan kanavaa :)
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1926
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: 1000L + 1000L Paludaria

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Mä en kestä tuota "lentävää lautasta". Ihana mussuturpa :D .

Mites en ole tänne hoksinu tulla lueskelemaan. Ei kait tuo lautanen ollut juuri yksi niistä kuolleista?
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”