Oma vetinen maailma

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

JESH! Nyt se alkaa. Kävin eilen Turun Akvaariopisteestä tilaamassa 200l akvan.

Alun perin tuumailin, että olohuoneen nurkkaan mahtuisi kivasti semmoinen noin 60l pikkupurkki. Perusteellisen mittailun jälkeen totesin, että kyllä siihen justiinsa 80cm pitkä akva mahtuu ja kävin jo kysymässä hintaa mittatilausakvalle joka olisi ollut 80x40x50 - valmiit 80cm akvat kun on niin hölmön matalia. Sitten yhtenä iltana iski älynväläys - tai hulluuden leimahdus, tulkitse ihan haluamallasi tavalla - ja keksin, että kirjahyllynhän voi jakaa osiin, jolloin olohuoneen paraatipaikalle vapautuu tilaa akvaariolle. Ja näin siis 60 litrasta saatiin 200l.

Akvaariopisteestä tulee vain akva ja valaisin (siihen Aquastar ja joku kaupan suosittelema päivänvaloputki). Loput tekniikat olisi nyt tarkoitus tilata Aquaristic.netistä. Muutaman viime päivän olenkin kiivaasti pähkäillyt mikä suodatin purkkiin laitetaan. Pelkkä sisäsuodatinhan tuohon tulee, kun pelkään aivan liikaa, että jonkun laitevian, sähkökatkon tai oman mokani johdosta ulkosuodatin pumppaisi vedet ulos akvasta, muttei enää takaisin sinne. Toisessa akvassani on Eheimin Powerline ja olen siihen kyllä tosi tyytyväinen, mutta hurjan hintaisia nuo Powerlinet on. Olin ajatellut Eheimin Aquaball suodatinta, mutta kun täälläkin on JBL:ää hehkutettu, niin olen kallistumassa isoimpaan JBL Crystal Profiin lisäosan kanssa.

Kalastopohdintoja olen käynyt unissanikin. Tänä aamuna herätessä ihka ensimmäinen ajatus päässäni oli "paracheirodon axelrodi". En tiedä pitäisikö jo huolestua, jos päässä pyörii kalojen tietellisiä nimiä jo ennenkuin saa silmiään auki. Minulla on aina ollut akvoissa lämpötilana 24-25 astetta ja ajattelin, että nyt voisi laittaa vähän enempi, niin voisi pohtia vähän eri kalojakin (kuten vaikka paracheirodon axelrodeja :D ). Tässä vaiheessa kuitenkin ainoa 100% varma kalastoasia on, että ainakin monnisia tulee akvan hienolla hiekkapohjalla möyrimään.

Kasveja haluan erittäin runsaasti ja niitä on tarkoitus etsiä täältä Aqua-webinkin kautta, jos saisi hieman kohtuullisempaan hintaan kuin akvakaupoista. Jotenkin olisin nyt tosi mieltynyt punaiseen tiikerilumpeeseen ja konnanputkeen, joita minulla ei olekaan koskaan ollut missään akvassa,
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Nyt on tavarat tilattu Aquaristicista. Pari kantoakin tilasin ja se oli kyllä hieman hämmentävää kun tarkemmissa tuotetiedoissa saattoi olla ihan eri kanto kuin pääsivulla ja saman kannon kuva oli useammalla eri numerolla, hinnalla ja jopa eri puulaatuna 8O . Minkähän kuvan mukaiset käppyrät sieltä on nyt sitten tulossa. Varmaan ihan hienot kuitenkin. Kunhan mahtuvat tankkiin.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
Tilpehööri
Junior Member
Junior Member
Viestit: 183
Liittynyt: 14:54, 12.01.2012
Sukupuoli: Mies

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja Tilpehööri »

omamaailma kirjoitti:JESH! Nyt se alkaa. Kävin eilen Turun Akvaariopisteestä tilaamassa 200l akvan. Akvaariopisteestä tulee vain akva ja valaisin (siihen Aquastar ja joku kaupan suosittelema päivänvaloputki). Loput tekniikat olisi nyt tarkoitus tilata Aquaristic.netistä. Muutaman viime päivän olenkin kiivaasti pähkäillyt mikä suodatin purkkiin laitetaan.
Asiantuntevasta akvaarioliikkestä olisit varmasti saanut tarjouksen altaaseen sopivasta tekniikastakin, ei tarvitsisi nyt ihmetellä onko oma ratkaisu oikea vai menevätkö samantein kierrätykseen epäsopivina. Toki hintaa tulee hieman enemmän mutta kaupantekijäisinä saa viimeistään pyydettäessä perusteelliset käyttöönotto- asennus- ja huolto-ohjeet koko tekniikalle.
omamaailma kirjoitti: on tavarat tilattu Aquaristicista. Pari kantoakin tilasin ja se oli kyllä hieman hämmentävää kun tarkemmissa tuotetiedoissa saattoi olla ihan eri kanto kuin pääsivulla ja saman kannon kuva oli useammalla eri numerolla, hinnalla ja jopa eri puulaatuna . Minkähän kuvan mukaiset käppyrät sieltä on nyt sitten tulossa. Varmaan ihan hienot kuitenkin. Kunhan mahtuvat tankkiin.
Netistä tilaamalla saa juuri sitä mitä pakkaajan käteen ensimmäisenä osuu. Parhaat kannot on säästetty kuvauskohteiksi ja niillä lienee erikoistilaushinta jos haluaa juurikin yksilöidyn kappaleen. Varmasti tulee koko sopasta ihan hyvä, pääasia on että hinta jää alle kotimaisen tarjonnan.
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Tilpehööri kirjoitti:
omamaailma kirjoitti:JESH! Nyt se alkaa. Kävin eilen Turun Akvaariopisteestä tilaamassa 200l akvan. Akvaariopisteestä tulee vain akva ja valaisin (siihen Aquastar ja joku kaupan suosittelema päivänvaloputki). Loput tekniikat olisi nyt tarkoitus tilata Aquaristic.netistä. Muutaman viime päivän olenkin kiivaasti pähkäillyt mikä suodatin purkkiin laitetaan.
Asiantuntevasta akvaarioliikkestä olisit varmasti saanut tarjouksen altaaseen sopivasta tekniikastakin, ei tarvitsisi nyt ihmetellä onko oma ratkaisu oikea vai menevätkö samantein kierrätykseen epäsopivina. Toki hintaa tulee hieman enemmän mutta kaupantekijäisinä saa viimeistään pyydettäessä perusteelliset käyttöönotto- asennus- ja huolto-ohjeet koko tekniikalle.
omamaailma kirjoitti: on tavarat tilattu Aquaristicista. Pari kantoakin tilasin ja se oli kyllä hieman hämmentävää kun tarkemmissa tuotetiedoissa saattoi olla ihan eri kanto kuin pääsivulla ja saman kannon kuva oli useammalla eri numerolla, hinnalla ja jopa eri puulaatuna . Minkähän kuvan mukaiset käppyrät sieltä on nyt sitten tulossa. Varmaan ihan hienot kuitenkin. Kunhan mahtuvat tankkiin.
Netistä tilaamalla saa juuri sitä mitä pakkaajan käteen ensimmäisenä osuu. Parhaat kannot on säästetty kuvauskohteiksi ja niillä lienee erikoistilaushinta jos haluaa juurikin yksilöidyn kappaleen. Varmasti tulee koko sopasta ihan hyvä, pääasia on että hinta jää alle kotimaisen tarjonnan.
Ööö. Tuota. Mistä tämä suoranainen vihamielisyys? En epäile suodatinvalintaani. Se, että minulla on ollut useampi vaihtoehto, joiden välillä olen puntaroinut, ei tarkoita, että olisin jotenkin pihalla asiasta. Omaa kokemusta ei kyllä nimenomaisesti JBL:n suodattimesta ole - aika monesta muusta kylläkin. Tämä on kaikkiaan kuudes akvaarioni vaikka juuri tällä hetkellä vain toinen. En väitä olevani akvaarioasiantuntija, mutta en ihan vasta-alkajakaan. Asennusohjeet on suodattimessa yleensä mukana. Ihan on niillä saatu kaikkien kuuden akvan suodattimet pörräämään kun olen kuitenkin lukutaitoinen. Kyseinen akvakauppa tarjosi tähän pakettiin Eheimin Pickuppia. Minulla on kokemusta kyseisestä suodattimesta ja vaikka se teknisesti on ihan OK, niin siinä on muutama seikka, joista en pidä. Lämmittimeksi valitsin Jägerin. Ei ollut halvin, mutta siitäkin on kokemusta (kuten taas muutamasta muustakin) ja Jäger on ollut luotettava lämmitin.

Mitä noihin kantoihin tulee, kaupan info kertoo asiakkaan saavan nimenomaan kuvassa olevan juurakon. Entä voiko kauppa huijata? No totta kai. Ihan samoin kuin suomalainen akvakauppias voi huijata asiakasta.

Sorppa nyt Tilpehööri, kun meikäläinen ei ole niin rikas, ettei tarvitsisi ollenkaan miettiä näitä rahajuttuja. Koitanpa voittaa lotossa lauantaina, niin voin sitten seuraavaan akvaan ostaa kaikki tyyriin palikat juuri sen mukaan mitä akvakaupassa suositellaan riippumatta siitä mikä oma kokemukseni näistä värkeistä on.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Korjataan - tämä on seitsemäs akvaarioni kun mukaan luetaan se noin 20 litrainen kultakalamalja, jonka asiantunteva akvaariokauppias minulle myi kolmen kultakalan kera joskus 80-luvulla :roll:
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
Vesihiisi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1012
Liittynyt: 21:32, 27.01.2006
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja Vesihiisi »

^^ Mulle on tuolta tullut aina se juurakko joka oli kuvassa jonka tilasin!
- Kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin -
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Vesihiisi kirjoitti:^^ Mulle on tuolta tullut aina se juurakko joka oli kuvassa jonka tilasin!
Jees. Tuolta sinun kiekkolapäivyristä bongasinkin tuon vinkin, että myös juurakkoja voisi saada tilattua Saksasta. Kaikkea muuta olen sieltä tilannut kyllä ennenkin. Usein on ollut akvaa perustaessani sellainen ongelma, että paikallisissa akvakaupoissa on ollut vain sellaisia pitkittäin makaavia tylsän näköisiä juurenpätkiä. 210 litraiseeni onnistuin löytämään oikein kauniin juurakon suomalaisesta kaupasta, mutta hintaakin oli kuudenkympin paikkeilla.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Nyt olisi tilattuna/varattuna hehkubarbeja. Juuri näitä fisuja toivoin löytäväni jo nykyiseen akvaan asukkaita etsiessäni, mutta nyt niitä sitten olisi tähän toivoa saada. Muu kalasto sitten näiden ehdoilla tietenkin ja kalaset noudan kotiin tietysti vasta kun akvaario on asianmukaisesti kypsytelty.

Tuli ostettua myös Varjon Akvaariokasvit -kirja. Muutama akvakirja kotoa löytyy, mutta kasveja niissä käsitellään parhaimmillaankin hyvin yleisellä tasolla (tyyliin isot taakse, pienet etualalle). Jospa tämän kirjan kanssa tulisi tehtyä vähän vähemmän vikatikkiostoksia kasvien suhteen, kun ovat kuitenkin aika hintavia. Vikatikillä tarkoitan nyt lähinnä kasveja, joiden valontarve on liian suuri tai joiden istutus on turhan hankala, mistä esimerkkinä nykyisessä akvassani on ajoittain hyvinkin tiheä kääpiökielimatto. Muuten hieno juttu, mutta se on akvan pinnalla, eikä pohjassa :roll: Kasvi kun on pikkuriikkinen ja sen juuretkin ovat pikkuriikkiset. Tällainen kasvi olisi pitäny hommata paljon enen kuin akvaan tuli kaloja, jotta se olisi edes jotenkin kerinnyt juurtua, mutta kun sen istutti kaloja vilisevään akvaan, niin eihän siinä tarvittu kuin pari partiksen syöksähdystä, niin kasvit olivat pohjasta irti. Pintakasvina tuo nyt sitten kukoistaa loistavasti. Kerran viikossa sitä pitää haavittaa pois ettei akva ihan pimene, mutta kokonaan en tuota ole yrittänytkään hävittää sillä näin vauhdikaskasvuinen kasvi ei paljon jätä leville elinmahdollisuuksia, eikä tuossa pöntössä juuri leviä ole nähty. Enpä silti halua vastaavaa pintamattoa uuttakin akvaani pimentämään.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Tänään illalla vihdoin saapuu uusi akvaario kotiin. Eilisilta meni kivasti siirrellessä huonekaluja, jotta akvalle saatiin tila olohuoneessa paraatipaikalle. Saksasta tilatut roippeetkin tulivat juuri hetki sitten. Tilaamistani kahdesta puusta ainakin toinen on juuri se kuvan puu ja livenä vieläkin hienompi kuin odotin. Vastaavankokoisia katselin hiljattain akvaarioliikkeessä yli 50€ hintalapuilla varustettuna. Tämä siis maksoi vain 19€. Toinen puu sen sijaan mielestäni ei ole kuvan puu. Valittamista ei asiassa ole, koska tämä on kyllä ehdottomasti hienompi kuin kuvan puu, mutta myös isompi, joten ei taida mahtua tankkiin (siis niin, että sinne mielellään mahtuisi vielä vettä ja kalojakin :)). No se selviää pian. Jos ei mahdu, niin ei se mitään. Kyllä sille ennenpitkää käyttöä tulee (ideanpoikanen jo mielessä hautuu), eikä sen 15€ hinta tosiaankaan päätä huimaa, kun tämä on vähintään saman kokoinen puu kuin tuo kalliimpikin. Turun Akvaariopisteeseen oli tullut tosi kauniita puukivi (petrified wood) järkäleitä. Pari ostin ja jos vain toinen puu tulee akvaan, niin näitä voisi hakea vielä jonkun isommankin lisäksi.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
Vesihiisi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1012
Liittynyt: 21:32, 27.01.2006
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja Vesihiisi »

^noita juurakoita on helppo sahata ja järjestellä palasia uuteen uskooon :-)
- Kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin -
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Vesihiisi kirjoitti:^noita juurakoita on helppo sahata ja järjestellä palasia uuteen uskooon :-)
Tuossa puussa on sellainen hieno luolamainen kolo (heti ajattelin, että jos minä olisin partamonni, niin tuohon muuttaisin asumaan :)) joka saattaisi mennä pilalle, jos puuta alkaisi paloitella, mutta täytyy tuota vähän käännellä ja pähkäillä.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Ei voi sanoa, että turhan nopeasti etenisi tämä projekti. Viime torstaina siis tuotiin akvaario kotiin. Viikonloppuna oli tarkoitus aloittaa sisutus, mutta olin koko viikonlopun töissä messuilla ja iltaisin niin zippi, etten jaksanut yhtään mitään. Maanantaina huljuttelin hiekat muutamaan kertaan ja kannoin ne akvaan Tetran complete substraten päälle. Sitten vietin noin tunnin siirtelemällä kantoja akvaarion päästä toiseen ja kääntelemällä niitä ja katselemalla akvaa eri kulmista. Kun lopulta päästiin siihen pisteeseen, että akvassa oli vettä ja suodatin paikoillaan, niin kellokin oli pitkästi yli kymmenen. Eilen taas iltaa myöten töissä ja tilanne on siis edelleen se, että akvassa on vain hiekkaa ja vettä (ne kannot on kylppärissä vettymässä, kun en onnistunut saamaan niihin kiviä kiinni niin luotettavasti, että olisivat pysyneet pohjassa).

Tänään olisi tarkoitus saada kasvitkin akvaarioon. Vanhasta akvaariosta lisätään tuonne vähän hiekkaa + kasveja ja lisäympiksi otetaan vanhan akvan yksi suodatinpatruuna kaikkine p***oineen. Katsotaan sitten, miten sillä lähtisi homma käyntiin.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Nyt olisi sitten kasvejakin tankissa. Vasen puoli on kokolailla kuosissaan (kunhan lykätään kellumaan karannut viuhkalehti takaisin pohjaan), mutta oikealla saattaa joutua kasveja siirtelemään, koska iso kanto on edelleen kylppärissä vettymässä ja oli hieman vaikea arvioida sen vaatimaa tilaa. Sen verran hyvin se kuitenkin edelleen kelluu, että taidan antaa sen pääsiäiseen asti liota ennekuin yritän laittaa sen akvaan.

Takaoikealla niksi-pirkka osastoa oikeaoppisesti Pirkka sukkahousuja käyttäen.

Kuva

Kuten kuvasta juuri ja juuri näkyy, niin jalustana on alumiinijalusta, mutta sekin on tarkoitus virittää täysin olohuonekelpoiseksi. Jalustan alaosassa on lasitaso, jolle tulee iso juurakko johtoja piilottamaan ja viherkasveja (+tarvittaessa niille valaistusta).
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Tilanne tänään NO2=0 NO3=10 kanto=edelleen kylppärissä likoamassa.

Lähtötilanne oli NO3=5 eli jotain bakteeritoimintaa tuolla on. Huolestuttaa kuitenkin onko ymppi riittävä, joten alkusuunnitelmista poiketen kävin sitten kuitenkin hakemassa Prodibion baku-ampulleja vähän vauhdittamaan kehitystä. Samalla kysyin saisiko akvakauppias hommattua minulle punaisen partiksen eli "Super redin".

Uusi akva näyttää ilman kantoakin niin kivalta, että pakko oli ruveta vanhaakin vähän uudelleensisustamaan. Eilen keräsin sieltä ämpärillisen kasveja pois, istutin pari uutta anubiasta ja lisäilin vähän kiviä. Akvaario on nyt huomattavasti valoisampi. Vähän jännäsin hermostuuko kalat puskien vähenemisestä ja valon lisääntymisestä, mutta tyytyväiseltä vain vaikuttavat kun uimatila on lisääntynyt.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Kyllähän tuolla vanhoissa kypsyttelyketjuissa on juttua miten laskea onko ammonium muuttunut nitraatiksi, mutta päätin sitten kuitenkin pelata sen verran varman päälle, että hommasin NH4/NH3 testin. Hirvensarvisuolaa kun käyttää, niin ei ole oikein tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon ammoniumia on altaaseen mennyt. Tokihan voi löytyä tietoja, että puoli teelusikkaa vastaisi niin ja niin monta mg, mutta kun "teelusikallinen" ei tosiaankaan ole mikään tarkka mitta kun lusikoita ja lusikoijia on vähän reilumpia ja vähän naftimpia.

Varaamani barbitkin (puntius fasciatus) oli tulleet kauppaan ja nättejähän ne olivat. Toivottavasti saadaan ne pian kotiutettua.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Torstai-iltana sitten melkein sain sydärin, eikä se johtunut siitä, että ammonium testi osoitti minun yliannosteelleen hirvensarvisuolaa, vaikka sekin kyllä pitää paikkansa. Katselin kaikessa rauhassa TV:tä kun yht'äkkiä huomasin, että uuden akvan vieressä lattaialla oli vettä. Tässä vaiheessa pulssi nousi nopeaan tahtiin 200 huippeille. Äkkiä pyyhettä lattialle ja tutkimaan mistä se nyt vuotaa. Ei mistään. Kaikki saumat ja lasit oli täysin kuivia. Lattialla konttailu paljasti, että vettä oli myös jalkalistan päällä vähän matkan päässä akvaariosta, mihin se ei olisi voinut akvasta valua. Itse siis olin onnistunut loiskuttamaan vettä akvan kanssa häärätessäni. Phuuh :roll: . Pientä pulssin tasaantumista tapahtui tämän paljastuessa, mutta siitä huolimatta kontin ainakin 20 kertaa illan miittaan (ja kerran keskellä yötäkin) tarkistamaan, ettei lattialla ole vettä ja akva on edelleen rutikuiva ulkopinnoiltaan.

Mitä siihen ammoniumiin tulee, niin tein reilun vedenvaihdon ja ammoniumia on nyt 5mg/l. Homma jatkuu. Hirvensarvisuolan yliannostelusta huolimatta (vai siitä johtuen?) akvassa ei edelleenkään ole mittauksissa ollut nitriittiä. Nitraatti nousee kyllä hitaasti, joten jotain bakteeritoimintaa siellä on.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Kuva

Onko se ulkoavaaruuden hirviöameeba?
Onko se vettynyt HK:n sininen?
Sehän on - MAGGARA! Tieteelliseltä nimeltään Pircca Succelius Maccarus. Akvakaupoissa näitä ei yleensä näe, mutta havaintoja on kuitenkin tehty suomalaistenkin akvaristien altaista.

Mutta oikeasti - jos tuo puu ei ala pian pysyä pohjassa, niin en kestä. Tuo viritys on järkyttävän näköinen.

Nitriitti lähti nousuun heti kun ammonium oli järjellisellä tasolla. Eteenpäin mennään.

Täällä kun olen ihaillut ihmisten akvaariokuvia, niin piti nyt itsekin yrittää kalakuvausta. Valokuvausta harrastin aikoinaan aktiivisestikin, mutta jostain syystä en ole ikinä ennen yrittänyt ottaa akvoista muuta kuin ihan yleiskuvia. Alla siis vanhasta akvastani eilen ottamiani kuvia. Pientä harjoittelua vielä vaatii, että löytää oikeat säädöt kameraan, mutta kyllä se tästä lähtee.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Melkoisia linssiluteita nuo rihmikset. No oikeasti niitä on joka kuvassa siksi, että kamera tarkentui helposti noihin kirkkaan keltaisiin fisuihin joten rihmiskuvat onnistuivat parhaiten.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Niitriittisouvista on selvitty ja eilen pääsi vihdoin hehkubarbit uuteen kotiinsa. Alkuun tutkivat uutta paikkaa hyvinkin rohkeasti, mutta kun sitten kävelin akvan ohi, saivat sätkyn ja piilottelivat lopun iltaa kannon alla. Vastahan nuo ovat uuteen kotiinsa päässeet, mutta pohdin vain ovatko luonnosta pydetyt kalat noin ylipäätään arempiluontoisia kuin viljellyt?

Vanhaan akvaan muutti samalla eilen 6 kirsikkabarbia, jotka kyllä ovat hyvin rohkeita, mutta siellä toki on muita rohkeita kaloja antamassa esimerkkiä miten ruoka-aikaan hyökätään lasiin kiinni :D

Hehkujen lisäksi uuteen akvaan muutti punainen "super red" partis. Tämä kyllä meinasi jäädä kauppaan, kun ei millään olisi tullut ulos kolopuustaan. Kuvia koitan saada sitten kun barbit vähän rauhoittuvat. Niiden kuvaaminen tosin voi olla haastavaa sillä vaikuttavat melkoisilta vauhtiveikoilta.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Hehkubarbit on edelleen aivan hermoheikkoja. En voi edes nenää niistää parin metrin päässä sohvalla, ettei sekin pieni liike jo saa tuota porukkaa säntäämään piiloon. Huomenaamuna vielä mittailen nitriitin, ettei ole mitään uutta piikkiä iskenyt ja jos kaikki on ok, käyn huomenna hakemassa näille tueksi ja turvaksi parven jotain rautahermoisia kaloja.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Barbit säntää edelleen piiloon isompaa liikettä havaitessaan, mutta tulevat kyllä nopeasti takaisin esiin, eli hieman nuo alkaa rauhoittua. Niinkin paljon, että eilen illalla käytiin kerrassaan epäbarbimaisen tuntuisia kutijaisia. En siis todellakaan väitä, että olisin asiantuntija särkikalojen kutumenoissa, mutta onhan minulla noita monenlaisia ollut ja yleensähän se menee jota kuinkin niin, että jossain puskassa vauhdikkaasti kiehnätään ja väristellään - ja muu parvi sitten innolla ui perässä ja syö kudun. Netistä löytämieni kuvausten perusteella se kävisi näin myös hehkubarbeilla. Vaan mitä tapahtuikaan...

Joukossa on yksi hyvissä punaisissa kutu- ja polleiluväreissä oleva koiras. Akvassa olevassa isossa kannossa on kolo, johon olen kiinnittänyt kääpiökeihäslehden. Illalla tämä koiras alkoi vahtia kyseistä koloa/anubiasta ja ajoi muut kalat hyvin agressiivisesti pois alueelta. Ihmettelin mitä se nyt touhuaa, kunnes kyseinen koiras saikin naaraan houkuteltua koloon ja alkoi melkoinen sutina. Koiras vahti tätä "lemmenpesäänsä" koko illan. Aina välillä päästi sinne naaraan ja taas alkoi kiehnäys ja väristely kunnes naaras ui pois ja koiras jäi taas vahtimaan koloaan.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Anubiaan vahtiminen jatkuu. Mielenkiintoista sillä en ole lukenut, että tällä barbilajilla olisi mitään kummoista reviirikäyttäytymistä.

Allastovereita ei ole vielä tullut lisää. Tuo fisu antaa sellaista kyytiä pikku nuolimonneillekin, että ihan mitä tahansa kaloja noille ei voi seuraksi harkita. Tarkoitus oli ottaa toiseksi parveksi jotain pienempää barbia tai rasboraa, mutta jos meno jatkuu samanlaisena, niin pitää alkaa harkita jotain saman kokoista puolensa pitävää barbia ja/tai riittävän ärhäkkää ahvenpariskuntaa/haaremia. Ehdotuksiakin mielellään otetaan vastaan.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
omamaailma
Junior Member
Junior Member
Viestit: 214
Liittynyt: 08:24, 18.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vaasa

Re: Oma vetinen maailma

Viesti Kirjoittaja omamaailma »

Hehkubarbien uusiksi allastovereiksi muutti eilen 7 keltabarbia ja 4 klovninuoliaista. Tai ainakin 3 näistä on klovneja. Kotiin päästyäni huomasin, että neljäs on vähän erinäköinen kuin muut. Se on saman pituinen (nyt noin 5cm), mutta kun muiden raidat ovat kiinteät niinkuin kuvien mukaan nuorilla klovneilla on, niin tämän raidat ovat hieman jakaantuneet. Pyrstössä on enemmän pilkkuja ja profiilikin on hieman korkeampi. Kyllähän tuo muistuttaa aikuisia klovninuoliaisia, mutta kun tuo ei tosiaan ole aikuinen - ei ainakaan aikuinen klovninuoliainen. Täytyy vähän katsella netistä nuorien nuoliaisten kuvia jos vaikka asia selkenisi.

Oli mikä oli, niin samassa porukassa ne nyt siellä ui, enkä ala ketään tässä vaiheessa pois onkia. Yhden kalan olen tuolta joutunut poistamaan ja sitä varten jouduin ottamaan akvasta pois kaikki kannot ja osan kasveja. Homma kesti silti yli tunnin ja akva oli lopulta kuin räjähdyksen jäljiltä. Kun lamppu on akvan päällä = pitää nostaa pois kun akvaa huoltaa tai kaloja onkii, niin miten saisi akvaa valaistua niin, että olisi jotain toivoa nähdä kalat kunnolla ja jopa erottaa yksilöt toisistaan?

Keltabarbeilla on ollut rohkaiseva vaikutus hehkuihin, mikä olikin tavoitteena tässä yhdistelmässä. Klovninuoliaiset taas yllättivät positiivisesti olemalla koko sakin rohkeimmat kalat. Ne alkoivat heti pussista päästyään innokkaasti tutkia ympäristöään, eivätkä ole säikkyneet vaikka olen liikkunut akvan lähellä. Klovnit tuntuvat myös ajattelevan, että kaikki raidalliset ovat samaa sakkia ja uivat paljon yhdessä hehkubarbien kanssa, mikä on oikein hauskan näköistä :D .

Ainut harmin aihe on, että hehkubarbit jatkavat edelleen nuolimonnien jahtaamista :frown: . En ymmärrä mikä siinä on, että nuo nuolimonnit laukaisee moisen jahtausinnon. Jokin niiden tavassa liikkua? Nuoliaisia tai partamonnia kohtaan nuo eivät ole ainakaan toistaiseksi osoittaneet mitään agressiivisuutta.
210l monneja, kuusraitoja, kardinaalitetroja ja 3 keltarihmakalatyttöä
200l hehkubarbeja, keltabarbeja, "Super red" partis ja nuoliaisia
53l kypsymässä
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”