Kalojen jalostus jakaa mielipiteitä

Kirjoittanut Maija Karala - . Kijoitettu kategoriassa Etusivun Uutiset, Hammaskarpit, Kalat, Särkikalat, Viljely

kuva 1

Joillekin akvaarioharrastajille kauniit jalostusmuunnokset ovat harrastuksen suola, kun taas toiset välttävät niitä kuin ruttoa. Miksiköhän? Suomessa suositaan luonnonmukaista, eivätkä useimmat eksoottiset väri- ja evämuunnokset koskaan löydä tietään meille.

Maailman yli kolmessakymmenessä tuhannessa kalalajissa riittää vaihtelua ja valinnanvaraa. Luonnossa esiintyvien lajien lisäksi akvaarioharrastajalla on valittavanaan lähes loputtomasti jalostettuja viljelymuunnoksia. Tarjolla on niin huntueviä ja kirkkaita värejä kuin epätavallisia ruumiinmuotojakin.

Värin ja ulkomuodon jalostus on yhtä vanha harrastus kuin itse kalojen pitokin. Ensimmäisinä akvaarioharrastajina pidetään yleensä kiinalaisia, jotka raportoivat paikallisen ruutanansukuisen kalan (Carassius auratus) kultaisista yksilöistä jo vajaat pari tuhatta vuotta sitten. Lajia oli jo aiemmin kasvatettu lammikoissa ruokakaloiksi, mutta kultaisista mutanteista tuli lemmikkejä – kultakaloja.

Muinaisilla kiinalaisilla ei tietenkään ollut lasisia akvaarioita. He pitivät kultakalojaan posliinisissa maljoissa, joissa niitä pääsi katselemaan vain ylhäältä päin. Niinpä he suosivat sellaisia kaloja, jotka olivat näyttäviä ylhäältä katsoen.

Historia näkyy kultakaloissa

582px-Goldfish_RyukinMuinaisten kiinalaisten aloittaman jalostuksen tulokset näkyvät kultakalojen kirjossa nykyäänkin: lyhyt ja paksu ruumis, leveä kaksoishuntupyrstö ja erilaiset pään kasvannaiset, kuten teleskooppi- ja kuplasilmät ovat peruja posliinimaljojen ajalta. Parin tuhannen vuoden etumatkan ansiosta kultakala lienee yhä lemmikkikaloista monimuotoisin (kuva:Lerdsuwa/Wikipedia.

Toinen vanha jalostuksen kohde on taistelukala (Betta splendens). Taistelukalasta on tarjolla uskomaton kokoelma väri- ja evämuotoja, joista useimpia ei edes tunnistaisi samaksi kalaksi, joka rakentelee kuplapesiään kaakkoisaasialaisilla riisipelloilla.

Ensimmäiset taistelukalojen jalostajat Thaimaassa ja Malesiassa eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita värikkäistä evistä. 1700-luvulta saakka kaloja jalostettiin nimensä mukaiseen tehtävään: taistelemaan. Kalataisteluista lyötiin vetoa kuten koira- tai kukkotappeluista Euroopassa. Vasta paljon myöhemmin, kun taistelukala löysi tiensä tappelubisneksestä lemmikiksi, alkoi ulkonäön jalostus. Kalatappelut eivät toki siihen loppuneet, vaan ovat suosittu harrastus tänäkin päivänä.

Suosittuja jalostetaan

Nykyaikana suurimman osan jalostustyöstä tekevät suuret akvaariokalojen viljelijät, joiden laitoksilta markkinoille valuu loputon virta yhä eksoottisempia kaloja. Eniten jalostusmuotoja on syntynyt helposti viljeltävistä ja suosituista akvaariokaloista, erityisesti synnyttävistä hammaskarpeista.

Uusien muunnosten tuottamiseksi synnyttäviä kaloja on myös risteytetty innokkaasti. Akvaarioliikkeestä tuskin löytyy enää platyja (Xiphophorus maculatus) ja miekkapyrstöjä (X. helleri), joihin ei olisi sekoitettu toistensa verta. Kaunis mustamolli puolestaan on yleensä sekoitus mollia (Poecilia sphenops), leveäevämollia (P. latipinna) ja purjemollia (P. velifera).

Tunnettuja hybridikaloja ovat myös ripsimonnit (Synodontis), joista tuotetut edulliset risteymät ovat lähestulkoon tunkeneet alkuperäiset lajit ulos markkinoilta. Kauniinvärisiä papukaijakirjoahvenia ei niitäkään ole luonnossa olemassakaan: ne ovat Taiwanissa tuotettuja huulikirjoahvenen (Amphilophus labiatus) ja raitavanneahvenen (Heros severus) risteytys.

kuva 2Miljoonakalalla (Poecilia reticulata) oli jo alun perin etu puolellaan: villienkin miljoonakalojen koiraat ovat väreiltään, kuvioiltaan ja eviltään niin vaihtelevia, että kahta täysin samanlaista on vaikea löytää. Uusien tutkimusten mukaan villien miljoonakalakoiraiden väriin vaikuttaa niiden kotivesien värimaailma -koiraathan haluavat erottua taustasta edukseen – ja toisaalta myös näön varassa saalistavien petokalojen määrä.

Useimmista suosituista akvaariokaloista on olemassa ainakin jokunen muunnos. Suomalaisissakin akvaarioliikkeissä voi tavata vihreitä tiikeribarbeja (Puntigrus tetrazona), huntueväisiä ja täplikkäitä seeprakaloja (Danio rerio), valkoeväisiä ruusutetroja (Hyphessobrycon rosaceus) tai timanttineontetroja (Paracheirodon innesi), joilta puuttuu kyljen sininen juova. Klassinen vaaleanpunainen pusukalakin (Helostomus temmickii) on luonnossa hopeanvihreä.

Valikoimaa katsoessa voi tuntua, että monimuotoisuus on loputonta, mutta kalat muistuttavat toisiaan enemmän kuin päälle päin uskoisi. Niiden kaikkien ulkonäön määrää suurin piirtein sama kokoelma geenejä, joissa sattuvat mutaatiot usein muuttavat ulkonäköä samalla tavalla.

Niinpä samat muutokset toistuvat lajissa toisensa jälkeen: huntueväisyys, albiinous tai tietyn väripigmentin puuttuminen, tavallista tummempi väritys ja lyhyt, paksu vartalo. Ruumiinmuodoltaan pallomaisista kaloista Suomeen on eksynyt lähinnä huntueväisiä kultakaloja ja pallomolleja. Aasiassa viljellään jopa pallosateenkaarikaloja ja pallopanssaripäämonneja.

Luonnollisuuden ystävät

Suuressa maailmassa, erityisesti USA:ssa ja Aasiassa, yhä eksoottisempien kalojen jalostus on kehittynyt suorastaan taiteenlajiksi. Jalostajat kilpailevat erilaisissa kalanäyttelyissä, joissa palkintona voi olla hyvinkin suuria rahasummia. Suomalaisessa akvaarioharrastuksessa on vallalla luonnonmukaisempi linja, jossa eksoottisimpia ilmestyksiä karsastetaan. Pallomolleja ja mustia teleskooppisilmäisiä kultakaloja ei enää juuri näe kaupan.

Silti meilläkin jalostetut kalat kuuluvat akvaarioliikkeiden myydyimpiin tuotteisiin. Värikkäät elävät jalokivet kiehtovat etenkin lapsia ja akvaarioharrastustaan aloittelevia. Toisaalta ne ovat myös sellaisten harrastajien suosiossa, jotka haluavat koettaa onneaan kasvattajina.

Toista koulukuntaa edustavat ne harrastajat, joiden mielestä luonnollinen on kauneinta. Äärimmillään harrastajien saattaa kuulla jopa sanovan, että kaikki luonnossa esiintyvät kalat ovat kauniimpia kuin mikään ihmisen jalostamista.

Yksi peruste luonnonmuotojen harrastamiselle on kiinnostus kalojen elintapoihin luonnossa. Moni harrastaja on kiinnostunut kalojen elintavoista ja käyttäytymisestä luonnossa. Akvaariokalojenkin tarkkailu voi kertoa siitä paljon, jos kalojen elinolot järjestetään niiden kotiseutua vastaaviksi. Mitä enemmän kala poikkeaa luonnonmuodosta, sitä vähemmän se kertoo villeistä sukulaisistaan.

Toinen huolenaihe ovat kalojen jalostuksen eettiset ongelmat. Jalostus ei aina ole kalaystävällistä puuhaa, etenkään jos sitä tehdään teollisessa mittakaavassa. Siihen kuuluu kovaotteisia hormonikäsittelyjä ja voimakasta sisäsiitosta, kun sisaruksia paritetaan keskenään puhtaiden linjojen luomiseksi. Huhujen mukaan uusien mutaatioiden tuottamiseen käytetään säteilytystä tai solumyrkkyjä.

Sisäsiitoksella on usein seurauksia kalojen terveydelle. Esimerkiksi vielä pari vuosikymmentä sitten kestävinä aloittelijan kaloina tunnetut koristeelliset miljoonakalat, platyt ja mollit ovat nykyään konstikkaita hoidokkeja, jotka sairastelevat herkästi ja jäävät yleensä lyhytikäisiksi. Niitä halajavan kannattaakin suosia kotimaassa kasvatettuja maatiaiskantoja.

Ei ihan harmitonta hupia

Itse ulkonäön muutoksetkaan eivät aina ole vailla seurauksia. Lyhyt, pallomainen ruumiinmuoto, kuten pallomolleilla ja monilla kultakaloilla, johtuu epämuodostuneesta selkärangasta ja pakottaa sisäelimet pienempään tilaan kuin ne luonnostaan olisivat. Tämä herkistää kalan erilaisille sisäelinongelmille uimarakkotulehduksesta vesipöhöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuntuevät näyttävät vaarattomilta, mutta ne tekevät uimisesta selvästi raskaampaa etenkin vilkkaille parvikaloille, kuten seeprakaloille ja barbeille. Hunnut ovat lisäksi helppo maali näykkiville kaloille. Huntueväisillä lehtikaloilla (Pterophyllum scalare) evät alkavat vanhemmiten roikkua, kun kala ei enää jaksa kannatella niitä. Pitkäeväiset miekkapyrstökoiraat taas ovat lisääntymiskyvyttömiä, koska niiden parittelueväkin on venynyt käyttökelvottomiin mittoihin.

Albiinot kalatkaan eivät selviä värityksestään ilman haittoja. Albiinolta kalalta puuttuvat kaikki väripigmentit, joten kala on kauttaaltaan läpikuultavan vaaleanpunertava ja punasilmäinen. Albiinoeläinten näköaisti on huonompi kuin tavallisten sukulaistensa, koska ylimääräistä valoa pääsee silmän sisään suoraan läpikuultavien kudosten läpi, mikä voi hankaloittaa ruoan löytämistä tai aiheuttaa esineisiin törmäilyä. Jos akvaarioon pääsee suoraa auringonvaloa, säteily saattaa vahingoittaa kalaa, jota pigmentti ei suojaa.

Oltiinpa kalojen jalostuksesta mitä mieltä hyvänsä, se jatkuu niin kauan kuin ostajia riittää. Jalostusmuotojen suuret markkinat ovat Aasiassa ja USA:ssa, missä akvaarioharrastuksen kulttuuri on varsin toisenlainen kuin meillä. Vain pieni osa uusista muunnoksista löytää koskaan tiensä suomalaisharrastajien akvaarioihin – ja hyvä niin. Eiköhän luonnonkaloissa ole tarpeeksi valinnanvaraa.

Lisäluettavaa:

Wikipedia: Goldfish history, Blood parrot cichlid.

Teo Way Yong & Sons Fish Catalogue. Singaporelaisen akvaariokalavälittäjän kotisivuilla on usein kaupan eksoottisia jalostusmuotoja. Thaimaalaisen All Fish Thailand -välittäjän valikoima on vielä hurjempi: kaupan on esimerkiksi ilmapallorihmakaloja.

Seriously Fish: Black Molly, Giant Sailfin Molly.

Tagit: ,

Faunatar

Arkisto

helmikuu 2014
ma ti ke to pe la su
« tammi   maalis »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728