Kokemuksia PMDD:stä
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
Kokemuksia PMDD:stä
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt josko uskaltaisin kokeilla PMDD:tä. Olen aina käyttänyt Tetran tuotteita. Niihin vaan menee pieni omaisuus
Minkälaisia käyttökokemuksia teillä on PMDD:stä?
Minkälaisia käyttökokemuksia teillä on PMDD:stä?
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
No, itse olen käyttänyt pääsääntöisesti itse tekemääni PMDDtä jo vuosia ja kasvit kyllä tykkäävät. Välillä laitan sitten kaupallisiakin litkuja että varmasti tulee kaikkea tarvittavaa, mutta yleensä PMDDtä. Ei ole ollut leväongelmia aikoihin, kasvit kasvavat mukavasti ja joskus vähän liikaakin.
"PMDD-allas"
Tärkeintä lienee ainakin alussa aloittaa vain puolikkaalla annoksella ja jakaa sekin muutaman osaan viikossa. Sitten pikkuhiljaa lisätä annostusta jos näyttää siltä että kasvit tarvitsisivat lisää.
"PMDD-allas"
Tärkeintä lienee ainakin alussa aloittaa vain puolikkaalla annoksella ja jakaa sekin muutaman osaan viikossa. Sitten pikkuhiljaa lisätä annostusta jos näyttää siltä että kasvit tarvitsisivat lisää.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1687
- Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
Täällä kans yksi PMDD-allas, lannoitus 2 ml päivässä ja vedenvaihdon jälkeen 4 ml, ja kasvit kasvavat ihan kiitettävästi. Leviä ei ole pahemmin, mitä nyt ehkä vähän piilevää, joka varmastikin johtuu vähäisestä valosta.
Pehmokalojen kotisivu: https://sites.google.com/site/pehmokala/
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 09:57, 17.09.2002
- Paikkakunta: Lieksan Akvaarioseura ry
Mutta PMDD ei yksin tee kasveista kauniita, reheviä ja lenpalttisen ihania. Valot vaikutaa, kuten muutkin tekijät . Kasvien kasvun kannalta en ole huomannut olevan mikään mullistava tekijä, mutta halvempi kuin muut, paljonkin. Jos kalliimpiaki olisi silloin ennen PMDD:tä jaksanut oikeilla suhteilla lutrata niin luulisin, että olisi kasvit silloinkin kasvaneet kuten nyt kun "raaskii" laittaa ravinteita kuten pitää .
*Kukaan ei vielä ole pilannut silmiään katsomalla elämän valoisaa puolta*
Toki, mutta tässä aiheessa keskusteltaneen ihan vain nestemäisestä lannoituksesta eikä muista lannoitteista, hiilidioksidista ja valostakiltsi kirjoitti:Mutta PMDD ei yksin tee kasveista kauniita, reheviä ja lenpalttisen ihania. Valot vaikutaa, kuten muutkin tekijät
PMDD on siitä erinomainen verrattuna kaupallisiin että sitä voi muokata omiin altaisiinsa ja vesiarvoihin sopivaksi.
-
- Junior Member
- Viestit: 51
- Liittynyt: 19:17, 19.03.2004
- Paikkakunta: Lahti
Pmdd Ja Sera Florena
Elikkäs, käytän tällä hetkellä seran lannoitetta ja haluaisin siirtyä PMDD:n käyttöön... joudunko odottamaan kunnes seran lannoite on lähes hävinnyt vedestä vai uskallanko aloittaa PMDD:n käytön samantien.
Käyttääkö kukaan seran tai muun valmistajan tuotteita samanaikaisesti PMMD:n kanssa?
Käyttääkö kukaan seran tai muun valmistajan tuotteita samanaikaisesti PMMD:n kanssa?
Vielä on kesää jäljellä vai onko ?
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 09:57, 17.09.2002
- Paikkakunta: Lieksan Akvaarioseura ry
Mten? Ei ole ollut ongelmia niilläkään annetuilla mitoilla joilla ainetta on ostettu ja tehty (1ml/10l.). Voihan ainetta käyttää enemmän/vähemmän miten tuntuu. Vai valkeneeko tämä minulle sitten kun ongelma tulee eteen ?rain- kirjoitti:
PMDD on siitä erinomainen verrattuna kaupallisiin että sitä voi muokata omiin altaisiinsa ja vesiarvoihin sopivaksi.
*Kukaan ei vielä ole pilannut silmiään katsomalla elämän valoisaa puolta*
Juu, kyllä se perusohje toimii ihan hyvin. Sitten vain kun haluaa säätää paremmin omaan altaaseensa niin sekin on mahdollista (esimerkiksi juuri vaikka vähemmän rautaa, enemmän kaliumia), sitä säädellään sitten näppituntumalla. Mutta yleensä se perussekoitus on ihan hyvä.kiltsi kirjoitti:Mten? Ei ole ollut ongelmia niilläkään annetuilla mitoilla joilla ainetta on ostettu ja tehty (1ml/10l.). Voihan ainetta käyttää enemmän/vähemmän miten tuntuu. Vai valkeneeko tämä minulle sitten kun ongelma tulee eteen ?rain- kirjoitti:
PMDD on siitä erinomainen verrattuna kaupallisiin että sitä voi muokata omiin altaisiinsa ja vesiarvoihin sopivaksi.
Rehtiheppu: Noita lannoitteitahan lisätään vedenvaihdon jälkeen, ei silloin siellä mitään ylettömiä määriä edellistä lannoitetta enää ole. Itse laitan puolet annoksesta heti viikottaisen vedenvaihdon jälkeen ja loput parin päivän kuluttua. Sekä PMDDtä ja kaupallista nestemäistä lannoitetta ei tokikaan kannata käyttää yhdessä, ainakaan täysiä annoksia, sehän olisi tuplamäärä lannoitetta, eli liikaa. Niinjuu, ja laitan sen 10ml/100l altaan tilavuuden mukaan, en vaihtoveden.
Käyttö kannattaa sitten aloittaa kuitenkin varovasti ja olen itse suositellut sitä puolikkaalla annoksella aloittamista.
-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Makuasia kyllä tuokin joskin silti oikein hyvä neuvo. Itse olen kovin laiska tekemään uutta lannoitesatsia kun edellinen loppuu ja välissä voi mennä parikin kuukautta lannoittamatta, mutta aina olen jatkanut suoraan joko täydellä annoksella tai 3/4 määrällä ilman mitään probleemia. Mangaani on itselläni vasta kokeilussa ja laitan sitä ja rautaa vähemmän kuin resepteissä on.rain- kirjoitti:Käyttö kannattaa sitten aloittaa kuitenkin varovasti ja olen itse suositellut sitä puolikkaalla annoksella aloittamista.
Yksi jekku minullakin on tarjota, voitte itse pähkäillä onko siinä mitään järkeä; olen kaikki nämä vuodet lisännyt PMDD:n aina pimeään altaaseen illalla ajatuksena kelaattien liian? nopea purkautuminen valossa.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1687
- Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
Hmmm...mutta minä en laita lannoitetta kaikkea kerralla, vaan säännöllisesti joka päivä, jolloin lannoitteen määrä pysyy suht vakiona joka päivä...
Pehmokalojen kotisivu: https://sites.google.com/site/pehmokala/
Eräältä kasviakvaristilta kuulin hyvän neuvon eli PMDD:tä pitää lisätä suhteessa siihen paljonko altaassa on nitraattia. Eli jos veden vaihdon jälkeen nitraatti on lähes nollilla ja kumoaa altaaseen viikon annoksen, saa kasvien sijasta levät helposti kukoistamaan koska ravinnemäärät on silloin epätasapainossa. Tämä samainen tyyppi lisäsi PMDD:n pimeään altaaseen siksi että pimeässä kasvitkin sitä "imevät" itseensä mutta levät ei niinkään... tuon todenperäisyydestä en osaa sanoa mitään
-
- Advanced Member
- Viestit: 1687
- Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
Eikö ne kasvit taida parhaiten ne ravinteet imeä silloin, kun ne yhteyttävät?? Yön aikana tai siis pimeällä tapahtuu pääasiallisesti soluhengitystä, eli silloin kasvit eivät käytä ravinteita muutoin kuin omaa itse muodostamaansa energiaa.
Pehmokalojen kotisivu: https://sites.google.com/site/pehmokala/
Totta, mutta kai ne kasvit yölläkin ovat kykeneviä ottamaan ravinteita vaikkeivat niitä juuri silloin käytä. Ja varastoivat ravinteita sitten tehokkaammin kuin levät?kirjoplaty kirjoitti:Eikö ne kasvit taida parhaiten ne ravinteet imeä silloin, kun ne yhteyttävät?? Yön aikana tai siis pimeällä tapahtuu pääasiallisesti soluhengitystä, eli silloin kasvit eivät käytä ravinteita muutoin kuin omaa itse muodostamaansa energiaa.
-
- Elite Member
- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Täällä on myös yksi PMDD:llä läträävä harrastaja, lisänä Tetran Florapride ja Cryptot, sekä JBL:n savikuulat.
Kuvia altaasta;
http://www.saunalahti.fi/pistia/galleria2.html
Kuvia altaasta;
http://www.saunalahti.fi/pistia/galleria2.html
-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Vaan eikös kasviakvaristilla tilanne ole useimmiten päinvastainen; nitraattipiikki tulee hanavedestä eikä viikon mittaan?sani kirjoitti:Eräältä kasviakvaristilta kuulin hyvän neuvon eli PMDD:tä pitää lisätä suhteessa siihen paljonko altaassa on nitraattia. Eli jos veden vaihdon jälkeen nitraatti on lähes nollilla ja kumoaa altaaseen viikon annoksen, saa kasvien sijasta levät helposti kukoistamaan koska ravinnemäärät on silloin epätasapainossa.
-
- Senior Member
- Viestit: 731
- Liittynyt: 17:12, 30.01.2002
- Akvaarioseurat: TAS ry, HAS ry ja Ciklidistit ry
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Tuo on minusta makuasia. Lopputulos on sama, jos valmistaa komponenteista itse sekoittamalla samanlaista liuosta, kuin valmisliuos olisi.nallu80 kirjoitti:Olen nyt päättänyt kokeilla PMDD:tä.
Kannattaisiko ostaa valmista ainetta vai sellaista minkä sekoittaa sitten itse?
Jos haluaa varioida reseptiä, kannattaa ostaa komponentit erillään tai sitten hankkia tiettyä komponenttia, jonka pitoisuutta mahdollisesti jostain syystä haluaa kasvattaa käyttöliuoksessa.
www.akvaariotekniikka.fi tuolta saa pmdd:tä.
Suomalainen sotilas ei peräänny, kääntyy vain 180 astetta ja jatkaa matkaansa!
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
MPDD ainekset löytyy, askarruttaa vaan pätkä ohjetta: Sekoitetaan puhtaaseen veteen. Tarkoittaen? Vesijohtovesi vai tislattu vesi?
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Advanced Member
- Viestit: 1784
- Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
- Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala / TAS
Adrianna kirjoitti:MPDD ainekset löytyy, askarruttaa vaan pätkä ohjetta: Sekoitetaan puhtaaseen veteen. Tarkoittaen? Vesijohtovesi vai tislattu vesi?
www.akvaariotekniikka.fi :n valmiit PMDD:t ja pH-miinukset on sekoitettu RO-veteen, mutta jos sinulla ei ole käänteisosmoosilaitetta niin tavallinen keitetty vesikin riittänee.