Albiinomonnisten kokoero

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Otava
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:34, 24.07.2018

Albiinomonnisten kokoero

Viesti Kirjoittaja Otava »

Hei!
Minulla on ihan tuore 126 litran akvaario, kalat tulivat 24.7. Olen saanut taistella helteiden ja nitriittiongelmien kanssa, nyt tilanne näyttäisi toivon mukaan olevan tasoittumassa. Kaloja oli alunperin 14 kiilakylkeä ja 8 albiinomonnista. Kiilakyljistä on kuollut viisi, yksi kerrallaan ovat menneet, epäilen tuota nitriittiongelmaa syyksi.

Monniset sen sijaan ovat pärjänneet hyvin alun muutaman päivän apaattisuuden jälkeen. Pitkiä aikojahan ne ovat paikoillaan, mutta liikkuvat välillä ihan reippaasti ja syövät hyvin. Yksi niistä on jonkinlainen puissakiipeilijä, joka viihtyy usein kasvien haaroissa. Nyt olen huomannut, että kahdeksasta albiinomonnisesta kaksi on kasvanut valtavasti näiden kolmen viikon aikana. Tullessaan kaikki olivat samankokoisia, varsin pikkuisia. Nämä kaksi ovat nyt sekä pituudeltaan että paksuudeltaan huomattavan paljon suurempia kuin toiset, noin puolitoistakertaisia elleivät vieläkin enemmän. Onko tämä sukupuoliero vai mistä kummasta on kyse?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”