Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

DIY - Do It Yourself, tee se itse ajatuksella toteutetut ja haaveissa olevat projektit.

Valvoja: Moderaattorit

Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja GTX » 14:35, 04.05.2018

Pitkään tuli pähkäiltyä loisteputkien korvaamista led-valolla. Valmiit kaupalliset led-valaisimet eivät tuntuneet olevan minulle sopivia. Kaupasta ostettuna kaksimetrisen 700 litraisen altaan hyvälle led-valaisimelle tulisi melkoisesti hintaa. Halvemmista perusvalaisimista puolestaan puuttui haluamiani ominaisuuksia. Siispä itse tekemään. Tavoitteena oli valaisin, jonka valotehoa ja valaisuaikaa voi säätää ohjelmallisesti.

Valaisimen rakenteelle ja huollettavuudelle asetin myös ehtoja. Minkä tahansa mahdollisesti rikki menevän osan korvaamisen on oltava helppoa ja nopeaa. Vakiomallisen virtalähteen saa kivijalkakaupasta heti. TC420-kontrolleri on tilaustuote, mutta valaisin toimii hätätilassa myös ilman kontrolleria. Rikkoutuneen ledin vaihto on helppoa.

Ledit asensin vanhaan loisteputkien valaisinkanteen, joka makaa akvaarion päällä. En halunnut akvaarion yläpuolelle ripustettavaa valaisinta hajavalon takia. Discoefektin välttämiseksi ledejä pitää olla lukumääräisesti paljon vierekkäin, koska valaisin on vain 5 cm vedenpinnan yläpuolella.


LED1.jpg
LED moduulit

Ledeiksi valitsin 12V moduulit. Yhdessä myyntiyksikössä on 20 moduulia kytkettynä. Löytyy vaikkapa Ebaysta hakuasanoilla "5630 3LED SMD Module Injection Waterproof 12V".

Led moduuleja laitoin 65 kpl kylmää valkoista, 26 kpl punaisia ja 26 kpl sinisiä. Yhteisteholtaan 84W, mikäli ilmoitettu 0,72W / moduuli pitää paikkansa. Silmämääräisesti arvioiden valoteho vastaa suunnilleen kahta 58W T8 loisteputkea, mikä olikin tavoitteena. Riittävä tällaiseen vähävaloiseen low tech altaaseen.


LED2.jpg
Ledien kiinnitys

Näissä led moduuleissa on kaksipuolinen tarranauha kiinnitystä varten. Hieman epäilin tarran kestävyyttä vuosikausiksi kosteassa ja lämpimässä ympäristössä, joten päädyin kiinnittämään moduulit nippusiteillä alumiiniverkkoon. Verkko on maskiverkkoa Motonetistä, tuote 40-3211. Ilman verkkoakin luultavasti pärjää, mutta verkkoon on helppo kiinnittää johdotukset ja vaihtaa komponenttien paikkaa, jos jotain tarvitsee siirtää. Verkon avulla sain led-valon rakennettua miltei valmiiksi ja testattua ennen vanhan valaisimen sisuskalujen purkua.


LED3.jpg
Testaus

Jäähdytystä ei tarvita näille ledeille. Täydellä teholla valaisinkannen sisälämpö nousee vain 32 C asteeseen (lähtötilanne huone 22° C ja akvaario 25° C). Minulla oli valaisinkannessa entuudestaan tuulettimet viilentämässä loisteputkia, mutta eipä tarvitse nyt tuulettimia käynnistää. Akvaarion ja huoneilman lämpökuorma väheni selvästi, mikä on hyvä asia.

Seuraavaksi varoituksen sana. Ostin ensin halvan kiinalaisen 15 euron 150W virtalähteen. Se piti ärsyttävää vinkunaa, joka voimistui ledejä himmennettäessä. Vinkumista ei tarvinnut pitkään kuunnella, sillä virtalähde hajosi 20 minuutin käytön jälkeen. Oli erittäin kuuma. Tilalle tuli Yleiselektroniikasta laadukkaampi Mean Well HLG-150H-12, joka on äänetön, eikä lämpene juuri ollenkaan.


LED4.jpg
TC420 kontrolleri

Valotehon säätöjä ja ajastuksia hoitaa TC420 kontrolleri. Lisää tietoa täällä http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=27&t=226037.


LED5.jpg
Valo täydellä teholla

Tässä vielä TC420 kontrollerin ajastukset ja tehot numeromuodossa.
- kanavat 1 ja 2 valkoinen valo
- kanava 3 punainen valo
- kanava 4 sininen valo
- kanava 5 tyhjä


LED6.jpg
Ohjelmointi

Aamuksi pehmeä punertava auringonnousu hitaasti kirkastuvalla valolla. Aamupäivällä puolitoista tuntia täyttä valotehoa kasveille. Keskipäivän neljän tunnin valotauon aiemman täyspimeyden tilalle hämärä 10% valaistus. Iltapäivällä pari tuntia 50% valoa, sitten vielä reilu pari tuntia täysvaloa kasveille, illaksi taas pari tuntia 50% valoa ja lopuksi himmenevä punertava auringonlasku.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Sain haluamani ominaisuudet ja toiminnot. Projekti oli helppo, lähinnä johtojen liittämistä toisiinsa, koska kaikki toimii vakiolla 12 voltilla.

Hinta oli mielestäni kohdallaan akvaarion kokoon suhteutettuna.
- ledit 32 eur, Ebay
- virtalähde 50 eur, Yleiselektroniikka
- TC420 kontrolleri 16 eur, Ebay
- maskiverkko 2 kpl, yht. 28 eur (ei pakollinen), Motonet
- pientarvikkeet 5 eur
GTX
Member
Member
 
Viestit: 314
Liittynyt: 00:14, 02.01.2014

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja fl0be » 16:06, 04.05.2018

Ihanan näköinen allas !
fl0be
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 16
Liittynyt: 00:46, 06.02.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja GTX » 16:47, 04.05.2018

Kiitos.
GTX
Member
Member
 
Viestit: 314
Liittynyt: 00:14, 02.01.2014

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja Pallokala » 19:26, 04.05.2018

Kiitos erittäin selkeästä ja informatiivisesta projektikuvauksesta!
Näillä ohjeilla jopa minä (vain paperilla pätevä laivasähköasentaja) osaisin todennäköisesti koota toimivan valaisimen.
Hieno aquascape myös.
Näitä lisää!
Pallokala
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 1826
Ikä: 34
Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
Paikkakunta: Tampere, Hervanta
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja Ahve » 08:58, 05.05.2018

Ei oo kyllä hinnalla pilattu tämä projekti, hienohan siitä tuli ja valo näyttää hyvälle 8-)
Ahve
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 57
Liittynyt: 15:39, 13.01.2015
Sukupuoli: Mies

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja kultuaiset » 23:40, 05.05.2018

komppaan edellisiä, hieno selostus valojen teosta. jopa tällainen tunari osaisi näiden ohjeiden avulla tehdä :D
ja ihana allas :D
kultuaiset
Member
Member
 
Viestit: 286
Liittynyt: 12:26, 17.02.2017
Sukupuoli: Nainen

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja GTX » 11:45, 08.05.2018

Kiitos kehuista ja mukava huomata, että kiinnostusta löytyy. Jos osaa itse laittaa ulkosuodattimen toimintakuntoon ja vaihtaa tv:n kaukosäätimen paristot, niin pätevyys riittänee vastaavaan led-projektiin.

Pykälää helpommalla pääsee laittamalla led-nauhaa, kuten jäsen Ahve teki http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=27&t=242185. Yksinkertaisuudessaan kaunis ratkaisu.

Virtalähteen valinnassa suosittelen tunnettuja merkkituotteita, kuten Mean Well. Virtalähteen tehon olisi hyvä olla ainakin 20% suurempi kuin ledien yhteenlaskettu teho. Eipä sitten virtalähde hajoa ylikuormituksen takia.

TC420 kontrollerista huomio, että maksimivirta per kanava on neljä ampeeria. Tuossa minun valaisimessa valkoiset ledit vievät virtaa yhteensä 3,9 ampeeria, joten jaoin valkoiset ledit varmuuden vuoksi kahdelle kanavalle.

Laskutoimitus:
Valkoisia ledejä 65 kpl x 0,7 Wattia = 47 Wattia
47 Wattia / 12 Volttia = 3,9 Ampeeria

Vastaavasti jos käyttää TC420 kontrolleria led-nauhojen kanssa ja yhden nauhan virrankulutus on yli neljä ampeeria, niin nauhan voi tarvittaessa katkaista ja jakaa kahdelle kahdelle kanavalle.

Seuraan nyt parin kuukauden ajan kasvien ja levien reagointia uuteen valoon. Päivitän sitten tähän ketjuun miltä näyttää.
GTX
Member
Member
 
Viestit: 314
Liittynyt: 00:14, 02.01.2014

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja Pavetsu » 17:43, 10.05.2018

Muistatko yhtään noiden moduulien kokoa? Mietin monta mahtuisi alumiiniprofiiliin vierekkäin.
Pavetsu
Starting Member
Starting Member
 
Viestit: 11
Liittynyt: 20:09, 19.03.2018
Sukupuoli: Mies

Re: Tee itse: LED-valoa loisteputkien tilalle

ViestiKirjoittaja GTX » 20:11, 10.05.2018

Pituus 77 mm
Leveys 13 mm
Korkeus 5,6 mm

Voisin kuvitella, että mitoissa saattaa olla pientä heittoa eri valmistajilla.

Moduulien etäisyys toisistaan on suunnilleen 60 mm, vaihteluväliä +/- 5mm. Luulisi tulevan valmistuskoneesta samalla johdonpituudella, mutta vaihtelua on jopa peräkkäisten moduulien välillä.
GTX
Member
Member
 
Viestit: 314
Liittynyt: 00:14, 02.01.2014


Paluu DIY, eli tee se itse

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ahve ja 3 vierailijaa