Kalapopulaatioiden suunnittelua ja geneettistä vaihtelua

[Karim]

Paitsi, että näin ei suinkaan käytännössä ole asianlaita. Jokainen pari "pyrkii" saamaan mahdollisimman paljon omaa jälkikasvuaan seuraavaan sukupolveen muiden kustannuksella (koska luonnonvalinta suosii siihen johtavia ominaisuuksia). Osa onnistuu, osa ei.

Kyllä juuri näin. Tämä vie lajin kehitystä eteenpäin. Mutta sitten tohtin olla eri mieltä Lajeilla, jotka panostavat suureen poikasmäärään on suuri poikaskuolleisuus. Linnuilla pieni poikastuotto kannattaa, koska jälkikasvusta pidetään huolta. Kädelliset ovat tästä ääriesimerkki. Useimmat kalat ja hyönteiset panostavat määrään laadun kustannuksella jos tällainen ilmaisu sallitaan.

Suomalaisella lohella (ja varmaan myös Tyynenmeren) on havaittu hauska tapa sotkea perintötekijöitä. Kaikki koiraat eivät smolttiutuessaan vaellakkaan mereen vaan jäävät jokeen. Noh, merestä noussut lohipari viettää "herkkiä hetkiä" jolloin tämä joessa ollut "liukas luikku" säntääkin paikalle ja "vetää välistä". Aika veijari

[Fisutar10]

http://rspb.royalsocietypublishing.org/ ... 9.full.pdf
Mielenkiintoinen tutkimus...Jos oikein ymmärsin...niin...

1. Naaras siemennetään: sekä "sukulaismies" että ei-sukulainen spermalla (samalle naaraalle kumpaakin spermaa!) ==> 10 % ero poikasmäärässä ei-sukulaisen hyväksi
2. Naaras siemennetään: vain sukulaisspermaa tai ei-sukulainen ==> sama poikasmäärä (ainakin kuoriutuneita, voihan sukusiitos toki vähentää elinkelpoisuutta hiven myöhemmin...oma lisäys)

Selitys: Naaras estää sukulaisjälkeläiset niin, että munarauhasen neste hidastaa sukulaissiittiöitä. Näin voittavat ei-sukulaissiittiöt hedelmöityksen jos molempia naaraan sisällä. Naaras valitsee mielummin ei-paikallisen näköisiä uroksia, mutta valikointi ei ole kovin varma. Myös ei-miellyttävien urosten parittelua naaras aina ei voi estää. Näin tavallaan parittelunkin jälkeen vähennetään sukusiitosta. Tämä selittäisi naaraan polyandriaa (naaras parittelee monen uroksen kanssa) ja spermakilpailun voittaa todennäköisemmin ei-sukulaisuroksen siittiöt (käytän sanaa uros, vaikka vain nisäkkäillä sitä virallisesti käytetään). Miljoonakalallahan on eväsiitin ja sisäinen siitos.

[7330]

Kyllä juuri näin. Tämä vie lajin kehitystä eteenpäin. Mutta sitten tohtin olla eri mieltä

En ole varma, mistä olet eri mieltä. Sanomasi poikasmäärien eroista ja määrään ja laatuun panostavista lajeista (ekologien kielellä r- ja k-strategisteista) on tietty totta, eikä se nähdäkseni ole ristiriidassa minkään aiemman sanomani kanssa.

Kaloissakin on kyllä huimaa vaihtelua siinä, tuotetaanko jälkeläisiä paljon vai annetaanko pienemmälle määrälle paremmat eväät elämään, niin että toisesta päästä päällekkäisyyttä on hyvän matkaa lintujen ja nisäkkäiden kanssa. Esimerkiksi latimeria synnyttää kymmenkunta poikasta yli vuoden raskausajan jälkeen, ja hietahai vajaan vuoden raskauden jälkeen kaksoset. Möhkäkala taas laskee kerrallaan jopa 300 miljoonaa mätimunaa.

Akvaariokaloilla haarukka ei ole ihan yhtä iso, mutta merkittävä kuitenkin.

Suomalaisella lohella (ja varmaan myös Tyynenmeren) on havaittu hauska tapa sotkea perintötekijöitä. Kaikki koiraat eivät smolttiutuessaan vaellakkaan mereen vaan jäävät jokeen. Noh, merestä noussut lohipari viettää "herkkiä hetkiä" jolloin tämä joessa ollut "liukas luikku" säntääkin paikalle ja "vetää välistä". Aika veijari

Tällaisia satelliittikoiraita tai sniikkereitä (sneaker males) on aika monilla kaloilla, ja tunnetaan niitä linnuilta, matelijoilta ja mustekaloiltakin, näin ulkomuistista. Se on hauska ilmiö: koiras, joka ei ole tarpeeksi iso ja vahva tappelemaan naaraista tai puolustamaan reviiriä, ottaa vaihtoehtoisen lähestymistavan lisääntymiseen. Se pysyttelee huomaamattoman värisenä ja kokoisena tai peräti jäljittelee naarasta niin, että se pääsee hiippailemaan isompien koiraiden silmien alla. Monella lajilla naaraat parittelevat näiden sniikkereiden kanssa aivan vapaaehtoisesti, ja niiden poikasissa on sitten molempien koirastyyppien jälkeläisiä.

Tätä tapahtuu akvaariokaloillakin, ja hyvä niin, noin geneettisen monimuotoisuuden kannalta. Muistan nähneeni videon, jossa jonkin tutun kirjoahvenlajin kutemista oli kuvattu akvaariossa, ja pikkuruinen sniikkerikoiras kävi vikkelästi hedelmöittämässä osan mätimunista, kun pariskunnan silmä vältti, mutten harmi kyllä löydä sitä nyt uudelleen.

Myös miekkapyrstön myöhäiskoiraita voisi ajatella variaatioksi tästä teemasta. Koirasmiekkapyrstöthän ovat jonkin verran reviiritietoisia ja nahistelevat naaraista. Myöhäiskoiraat pysyttelevät pitkään naaraan näköisinä ja kasvavat aikuisen naaraan kokoon, ennen kuin äkkiä kasvattavat miekan ja ryhtyvät käyttäytymään koiraiden tapaan. Ne ovat saaneet kasvaa rauhassa saamatta selkäänsä ärhenteleviltä varhaiskoirailta, ja siinä vaiheessa kun ne alkavat näyttää koirailta, ne ovatkin jo isompia kuin varhaiskoiraat koskaan.

[kerttu]

Myös miekkapyrstön myöhäiskoiraita voisi ajatella variaatioksi tästä teemasta. Koirasmiekkapyrstöthän ovat jonkin verran reviiritietoisia ja nahistelevat naaraista. Myöhäiskoiraat pysyttelevät pitkään naaraan näköisinä ja kasvavat aikuisen naaraan kokoon, ennen kuin äkkiä kasvattavat miekan ja ryhtyvät käyttäytymään koiraiden tapaan. Ne ovat saaneet kasvaa rauhassa saamatta selkäänsä ärhenteleviltä varhaiskoirailta, ja siinä vaiheessa kun ne alkavat näyttää koirailta, ne ovatkin jo isompia kuin varhaiskoiraat koskaan.

Synnyttävät hammaskarpit eivät myöskään ole kovin pitkäikäisiä kaloja - sekin auttanee geeniperimän monipuolisempana pitämisessä, kun samat yksilöt eivät vaan kerta kaikkiaan ole montaa vuotta lisimässä poikastensa kanssa kerta toisensa jälkeen. Myöhäiskoiraat on siitäkin vinkee juttu, että platy- tai miekkapyrstö (tai näiden sekoitus, mitä useimmat "platyt" ainakin ovat, ja kaiketi myös toisin päin) lisääntyy parvessa niin että lisääntyviä koiraita on kerrallaan jokseenkin rajattu määrä: myöhäiskoiraat koirastuvat vasta isompien poistuttua ajasta ikuisuuteen jolloin tulee heidän vuoronsa. Näin ollen heille on tarjolla sitten jo näiden poistuneiden koiraiden jälkeläisiä lisimiskumppaneiksi sen sijaan että porukka koostuisi pääosin heidän omasta sukupolvestaan.

Eihän geeniperimän monipuolisuudesta huolehtiminen akvaario-oloissa ole näillä synnyttävillä hammaskarpeilla mitenkään vaikeaa, riittää kun pitää vaihtelua yllä erityisesti koiraissa. Muutama koiras kerrallaan parvessa ja ne vaihtoon jossain vaiheessa.

[Fisutar10]

Sukusiitos milleillä voi kyllä tulla myös sitä kautta, että poikaset lisääntyvät keskenään. 1. asteen sukulaisia ovat (50 % samoja geenejä keskimäärin) ovat vanhempi-lapsi, sisarukset keskenään. 2. aste (25 %) tyyliin isovanhemmat-lapsenlapsi, oma täti/eno.

Jos vaihdan vain uudet koiraat ja pytyssä on jälkeläiset, sisarukset pökkivät toisiaan ja sukusiitos on valmis. Myös äiti voi pökkiä poikiaan, jos isäpapat vain on vaihdossa.

[kerttu]

Toki näin. Itse kuitenkin pidän riittävänä, että akvaariossa on yhden ikäluokan kaloja useammalta koiraalta ja että koiraita vaihdetaan silloin tällöin. Jos ostaa uusia koiraita jo melko suurina niin on suuri todennäköisyys että valtaosa poikasista on tämän jälkeen näiden jälkeläisiä. Tietenkään se ei ole niin yksinkertaista kuin vaikkapa kanaparvessa jossa kukot oikeasti voidaan vaihtaa eikä ne pääse polkemaan ennen kuin jo nähdään että ne selvästi on kukkoja, mutta koska koiraita kuitenkin on vähemmän kuin naaraita niin niiden vaihtaminen on mielekkäämpää kuin naaraiden.

[7330]

Synnyttävät hammaskarpit eivät myöskään ole kovin pitkäikäisiä kaloja - sekin auttanee geeniperimän monipuolisempana pitämisessä, kun samat yksilöt eivät vaan kerta kaikkiaan ole montaa vuotta lisimässä poikastensa kanssa kerta toisensa jälkeen.

Ei sillä ole sisäsiitoksen kannalta paljonkaan väliä, tekeekö eläin poikueen kuukauden välein ja elää kaksi vuotta, vai tekeekö se poikueen vuoden välein ja elää 24 vuotta. Useimmilla lajeilla sukupolvissa on joka tapauksessa niin paljon päällekkäisyyttä, että omien lasten ja lastenlasten ja lastenlastenlasten kanssa on hyvää aikaa lisääntyä ennen kuin aika jättää.

Toki, jos poikueiden välinen aika ja sukukypsyyden saavuttamiseen kuluva aika pysyvät suunnilleen samoilla tienoilla, niin kymmenen vuotta elävillä kaloilla lisääntyminen oman jälkikasvun kanssa on isompi ongelma kuin kaksi vuotta elävillä. Sisarusten ja serkusten välistä lisääntymistähän se ei tosin estä.

Jos ostaa uusia koiraita jo melko suurina niin on suuri todennäköisyys että valtaosa poikasista on tämän jälkeen näiden jälkeläisiä.

Synnyttävillä hammaskarpeilla soppaa hämmentää se tosiasia, että koiraat lisääntyvät vielä kuolemansa (tai altaasta poistumisen) jälkeen. Naaraat nimittäin voivat säilöä siittiöitä miljoonakalojen tapauksessa kahdeksankin kuukautta, eli ei ole vielä pitkään aikaan takeita siitä, että syntyvät poikaset olisivat uusien koiraiden jälkikasvua.

Naaraat kuitenkin vaikuttavat suosivan sekä paritteluissa että spermakilpailussa ei-sukulaisia, mikä helpottaa asioita melkoisesti.