pohjan lannoitus

Kasvien hoito, ongelmat ja sisustus.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
JaJu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 11:21, 28.06.2012
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Nurmijärvi

pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja JaJu »

Meinaan laittaa vähän uusiksi 450l akvaariotani joka on ollut käynnissä noin 3 vuotta. Ajattelin että saisin ainakin suureen osaan allasta nykyistä reilusti enemmän kasveja. Mietityttää vaan keinot joilla saisin kasvit kasvamaan nykyistä paremmin. Ainakin meinasin tästä syystä vaihtaa hiemen karkeampaan hiekkaan (soraa en halua, sillä kaloiksi tulee pieniä tonkijoita, ja ehkä monnisia). Tällä hetkellä altaassa on bilteman hienoa hiekkaa, jonka aikana kasvit eivät ole kehuttavasti menestyneet, epäilen että johtuu osittain liian hienosta hiekasta.

Aivan alussa altaan kasvit kasvoivat itseasiassa todella hyvin, ja minulla oli pohjalla soraa, jonka alle laitoin Tetran initial sticks lannoitetta. Jokin meni vain silloin pieleen, sillä pohja alkoi mädäntyä. Mielestäni pidin silloin huolta että pohjallakin kiersi vesi. Ja lannoitetta ei ollut pohjalla ainakaan liikaa. En siis aivan ymmärrä mikä silloin meni pieleen, tein kaiken mielestäni ohjeiden mukaan. Kasvien kannalta ei tosin mikään ollut huonosti, ne kasvoivat todella hyvin, kalat vaan ei tykänneet kun pohja alkoi mädäntyä. Tuolloin sitten vaihdoin pohjan kokonaan hienolle hiekalle, ja kaikki on toiminut hyvin, mutta kasvit on sitten tosiaan pikkuhiljaa "kuihtuneet" pois. Olen välillä yrittänyt pelastaa kasveja laittamalla juuriin lannoite tikkuja. Mutta huomasin että ainakaan ne lannoitetikut eivät edes hajonneet/levinneet juuriin, vaan ne löytyi kasvin jäänteitä ottaessani, kuin koskemattoman näköisenä pohjahiekasta. Liekö johtunut siitä, että hienossa hiekassa ei kierrä vesi? Tästä syystä haluan nyt muuttaa pohjan.

Toivoisin saavani hyviä vinkkejä pohjan lannoitukseen, ja ajatuksia mikä saattoi tuolloin allasta käynnistäessä mennä pieleen? Uskallanko enään lannoittaa koko pohjaa? Vaihdan kyllä valaistuksenkin sopivammaksi nyt samassa hötäkässä, ja minulla on jo hiilari vehkeet, joten niistä en tässä yhteydessä ainakaan halua kuulla kommentteja. Ellei ne olennaisesti liity pohjan lannoitukseen.
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Meillä on pohjana Bilteman hienompi hiekka eikä pohjaa lannoiteta millään tavalla. Tai ei ole lannoitettu pitkään aikaan kun pohjan lannoittamisesta ei ole huomattu olevat mitään hyötyä. Kasvit kasvaa ja voivat hyvin myös pohja voi hyvin.
http://aijaa.com/a/8BR0v0
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3033
Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Parainen

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Sisso »

Taitaa Koomikko kuitenkin muuten lannoittaa kasvejaan, siis veden kautta? Vaikea kuvitella sellaista kasvun ihmettä, mikä kuvissansa näkyy, ilman mitään lannoitusta :) !

Uh, taas kerran Tetra Initial sticks tulee vastaan kun pohja on mennyt pilalle! JaJu, et ole todellakaan ainoa, joka on kokenut saman. Myös meillä se mädätti pohjan mihin meni aikaa vain muutama viikko (Bilteman hiekka meilläkin). Selvästi se on tietyissä olosuhteissa herkkä mädättämään pohjan, jos kyllä joissain oloissa toimii ilmeisen hyvin. Itse en suosittele sitä kenellekkään, niin paljon se on jo pohjia mädättänyt de facto!

Jos sulla on tulossa pohjaa kovasti tonkivia kaloja (pienet tonkijat? Esim rusokirjot ei juuri pohjaa saa kaiveltua), pohjalannoitteet voi olla haastavia. Ei ainakaan kannata lannoittaa koko pohjan alaa, vaan vain kasvien kohdalta ns täsmälannoittaen kasvien tyvet, ts juuristoalue, ja laittaa vaikka kiviä estämään tonkimista. En muutenkaan laitaisi pohjalannotteita köynnöstäville vaan ainoastaan yksittäiskasveille kuten miekoille, isoille cryptoille ja verkkolehdille. Koko pohjan lannoittamisessa en näe järkeä ylipäätään. Itse olen välillä käyttänyt vain pohjatabuja täsmälannoituksena enkä lannoittanut lainkaan veteen nestemäisella, välillä lannoite vain veteen ja välillä sekä että. Kaikki toimii ja akvasta ja sen kasveista riippuen joku tapa on paras. Tai helpoin. Kasville ei ole väliä, mistä se saa ravinteensa kunhan saa ne jostain riittävissä määrin. Voit siis itse valita, mikä tapa sopii tarpeisiisi parhaiten ja toimii sulla: ravinteet vain veteen, vain pohjalle vai sekä-että. Pohjatabut, etenkin ainoana tapana, täytyy yleensä uusia 3-6kk välein, mutta tämäkin on kasvikohtaista ja sen oppii käytännössä. Kun kasvu hiipuu tai muuttuu huonoksi, on viimeistään aika laittaa uudet tabut.

Laittaisin pohjalannoitteeksi Biolanin puikkoja (ja suojaus kivillä jos tarpeen) jos ei lannoita veteen lainkaan, koska niistä kasvit saa kaiken tarpeellisen, niin mikrot kuin makrotkin, mutta jos lannoittaa myös veteen ja haluaa pohjatabuilla täydentää kasvien saamisia, niin esim JBL 7-kuulat on oman kokemuksen mukaan hyviä (eivät sisällä makroja joten niiden saaminen pitää varmistaa jotenkin muutoin), kaikki muutkin vastaavat palleroiset ja tikkuset, mitä laitetaan 1-muutama per kasvi, passaa myös hyvin, valitse vapaasti. 7-kuulat kyllä pöllyää reippaasti jos niitä kaivellaan, koska ovat saveen tehtyjä. Oman kokemukseni mukaan ne ovat melkoisen riittoisat.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Sisso kirjoitti:Taitaa Koomikko kuitenkin muuten lannoittaa kasvejaan, siis veden kautta? Vaikea kuvitella sellaista kasvun ihmettä, mikä kuvissansa näkyy, ilman mitään lannoitusta :) !
Toki lannoitan kasveja veden kautta mutta pohjalannoitteita meillä ei ole käytetty pitkään pitkään aikaan. Ilmeisesti kasvit käyttävät myös juurillaan veteen lisätyt ravinteet.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3033
Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Parainen

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Sisso »

Koomikko kirjoitti: Ilmeisesti kasvit käyttävät myös juurillaan veteen lisätyt ravinteet.
Jep, kyllähän ne sinnekin vedenkierron mukana väkisinkin päätyvät.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
JaJu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 11:21, 28.06.2012
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja JaJu »

Jahas, pitääkö sittenkin kokeilla, jos ne paremmalla valaistuksella ja veden lannoituksella alkais kasvamaan tuossakin hiekassa?

Yksi mikä voi vaikuttaa kasvien "kuihtumiseen" pikkuhiljaa, on tuo käänteisosmoosilaite jota aloin käyttää veden pehmennykseen tuon alun jälkeen. Sen vaikutusta olen ainakin miettinyt. Pitäisikö sitä sitten alkaa käyttämään reilusti enemmän lannotetta veteen.
Visumies
Junior Member
Junior Member
Viestit: 172
Liittynyt: 05:23, 27.01.2015
Sukupuoli: Mies

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Visumies »

Ei kait liene mitään syytä miksei kasvit menestyisi hiekassa. Muistat vaan että jos lisäät valoa ja mainitsemasi hiilarisysteemin tavalla tai toisella niin lannoitus nousee entistä tärkeämpään rooliin. ( Näin se kait Sisso meni :mrgreen: )
450 litraa suolaista visiota...mitenhän sitä osaisi...
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Vaikka et haluakkaan keskustella kuin pohjan lannoituksesta niin kysyn silti. Millainen valaistus sulla on akvaariossa? Miten ja millä suoritat veteen lisättävän lannoituksen? Kasvien huono kasvaminen voi johtua aivan muusta kuin pohjan lannoituksesta.

Aivan varmasti saat kasvit kasvamaan tuossa hiekassa. Kasvaa ne minullakin ja ja ovat kasvaneet vuodesta 2012 lähtien. Pohjaa ei siis ole lannoitettu piiiiitkään aikaan ja pohjaa ei ole lapottu eikä myllätty sen jälkeen kun hiekat akvaarioon laitettiin.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3033
Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Parainen

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Sisso »

Ei hiekassa ole mitään vikaa sinällään, ongelmana JaJulla oli se Tetra Initial Sticks, joka pilasi pohjan :x . Jos hiekaa halajaa, kannattaa valita niin karkea kun kalat vaan kestää. En ole enää toviin puljannut Bilteman kanssa (siirryin Kaunistoon ajat sitten), mutta se nykyinen karkeus pitäisi olla ihan OK. Niistä kahdesta, mitä oli ennen, se hienompi oli riski bisnes, vaikka tiedän senkin toimineen hyvin (olikos Koomikolla just tätä vai uudempi versio?).
Visumies kirjoitti:Ei kait liene mitään syytä miksei kasvit menestyisi hiekassa. Muistat vaan että jos lisäät valoa ja mainitsemasi hiilarisysteemin tavalla tai toisella niin lannoitus nousee entistä tärkeämpään rooliin. ( Näin se kait Sisso meni :mrgreen: )
Kyllä, tämäkin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon [;)] .

Voi hyvinkin olla, että RO-veden käyttö on vienyt kasveilta kaiken niiden tarvitseman. Toisaalta voi olla nurinkurista ensin poistaa vedestä kaikki ja sitten lisätä siihen "kaikki", mutta riippuu tietysti syystä, miksi RO-vettä ylipäätään käytetään. Joskus on hyvätkin perusteet rakentaa itse (kaloillensa) juuri sopiva vesi itse. Jos tarkoitus on pitää vesi pehmeänä, vaatii taitoa ravita riittävästi kasveja ilman että vesi menee kovaksi, mutta tähän tietysti vaikuttaa taas valon määrä>paljonko ravinteita tarvitaan ja se, kuinka paljon kasvit käyttävät vedestä ravinteita kontra lannoitusrutiinit, ts paljonko antaa vedessä olla vapaata ravinnereserviä, jolloin sähkönjohtavuus on tietysti sen mukainen. Jos kasveilta loppuu ruoka kesken, ne alkavat voimaan huonosti jolloin levät alkavat puolestaan hiipimään paikalle. Tämän takia säännöllinen lannoitus ja riittävä reservi, "puskuri", vedessä on hyväksi. Siitä huolimatta, että tiedän että on täysin mahdollista pelata paljolla valolla ja hiilarilla akvaariossa, jossa on todella pehmeää vettä arvostavia kaloja, en näe siinä oikein järkeä. Se on vähän jompikumpi, kalat tai kasvit, mutta puhun tässä nyt siis kaloista, jotka ovat oikeasti herkkiä ja tarvitsevat pehmeää ja puhdasta vettä, voivat olla esim suoraan luonnosta pyydettyjä, en mistään kasvatuslaitosten Tapajoksista tai Apistogrammoista. Etenkin jos kudettaa haluaa, kannattaa unohtaa kasvien kanssa ylimääräinen hömpöttäminen.

Jos valon pitää maltillisena ja tyytyy randomkasveihin aquascapingin sijaan, voi hiilari+maltillinen, mutta riittävä, määrä ravinteita vedessä antaa hyvinkin vaikuttavan lopputuloksen kasvien kannalta. Ongelma on vaan siinä, että jos lataa paljon valoa, ei voi varmasti tietää mihin lopulta päätyy, onnistumiseen, leväkatastrofiin vain hillittömään määrään ravinteita vedessä, jolloin vesi ei teknisesti ottaen enää ole pehmeää. Pohjan kautta ravitseminen pitää veden puhtaana suoloista, mutta se ei välttämättä riitä yksinään jos valoa on paljon.

Hiukan yleistäen voisi sanoa, että kasvien huonoon kasvuun on tuskin koskaan syynä liian vähäinen valomäärä, ainakaan jos akvassa on ihan peruskasveja. Osa sitkeimmistä kasvaa miltei vaikka sängyn alla. Väitän että 80% tapauksista ongelman syynä on ravinteet, ml hiilari, jollain tapaa. 18% on jokin muu syy (umpeen kasvaminen, huono vedenkierto, pohja jne) ja loppu 2% joku muu, määrittelemätön.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
JaJu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 11:21, 28.06.2012
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja JaJu »

Jep, en tiedä minäkään onko hiekassa sinänsä mitään vikaa. Olen vain jostain kirjoista ja liikkeistä saanut sellaisen käsityksen ettei olisi paras alusta kasveille, sillä ravinteet ja vesi eivät pääse siinä kiertämään kasvien juurissa? Minun kokemuksen mukaan hiekka on ollut loistava alusta, sillä soran kanssa tosiaan kävi niin, että pohja alkoi mädäntyä. Hiekka on ollut helppohoitoinen, nätti ja kaloillakaan ei ole ollut pahaa sanottavaa. Ainakin tuon hiekan miinus puolena on, ettei oikein pidä muotoaan, vaan siirtyy pikkuhiljaa sinnepäin mihin virtaus vie, ja kasvit eivät pysy helposti paikallaan. Varsinkaan kun tonkijat tonkivat pohjaa kovasti. Mutta ne tonkijat nyt ainakin vaihtuu pienempiin. joka ehkä vähän helpottaa. Pitää katsoa tuota kauniston soran hiekkaa, jos olisi vaikka vähän isompi jakoista, ja sillä tavalla parempaa... ei taida vaan omaa silmää miellyttää niin paljon.

Tuota osmoosivettä sekoitan meidän raanaveteen, sillä täällä nurmijärvellä on aika kova vesi, ja ph:takin oli vaikea pitää sopivana kaloille. Mielestäni kaikki kalat ovat voineet osmoosiveden käytön aikana paremmin. Tiedän että olisi alunperin pitänyt aloittaa kaloista jotka sopivat kovempaan veteen, mutta houkutti enemmän etelä-amerikan lajit. Ja niin on edelleen, joten tulen käyttämään tuota osmoosivettä osana. Tosin olen ajatellutkin lisätä raanaveden osuutta siinä, ehkä sekin osaltaan auttaa kasvien kanssa.

Valaistus on ollut kokoajan vähän huono, mutta toisaalta noilla valoilla kasvit alussa kasvoivat todella hyvin. Aion kuitenkin rakennella altaaseen led valot, ja yritän tehdä sellaiset ettei niistä jää kiinni kasvien kasvaminen. Veteen lisättäviä lannoitteita on ollut erilaisia. Nyt on ollut pitkään easy-life profitoa, jota olen lisännyt aina vettä vaihtaessa vähintään sen määrän kuin uutta vettä laitoin, mutta tällä hetkellä altaassa onkin aivan minimaalinen kasvisto. Välillä oli joitain muitakin lannoitteita ja koitin niistä lukea ja lisäilin paristakin eri purkista veteen lannoitetta. Niin kai se oli että niitä tarvittais pariakin erilaista lannoitetta lisätä, jos haluaa homman toimivan.

Kiitos vastauksista. Kukaan ei ole oikeastaan kuitenkaan neuvonut vielä pohjalannoitteiden käytössä. Nyt on tullut taas sellainen olo, että kannattaako pohjan lannoitusta edes kokeilla enään. Taidampa tupsautella vaan lannoitetabletteja juurille. Varsinkin kun osaksi kalastoa tulee tonkijoita, jotka eivät jätä pohjaa rauhaan, vaikka pienempiä ovatkin.
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3033
Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Parainen

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Sisso »

Millaisia ohjeita kaipaat pohjan lannoittamisen suhteen? Kirjoitin tuolla ekassa vastauksessani pohjan lannoittamisesta. En suosittele koko pohjaa vaan vain täsmälannoituksena kasvien juurille.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Ei hirveästi puhuttu pohjan lannoituksesta mutta miksi pitäisikään jos kaikki muu mahdollisesti on pielessä. Pitäisi ensin tietää jotain akvaarion valaistuksesta ja vesiarvoista. Ei pohjan lannoitus korjaa tilannetta jos muut asiat ovat pielessä. Sisson ohjeilla pääsee pohjan lannoituksessa jo pitkälle.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
JaJu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 11:21, 28.06.2012
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja JaJu »

Joo, anteeksi... En ole lukenut kaikkea riittävän tarkasti. Tai jääny oikeastaan tuo yksi sisson vastaus huomiotta. Onhan siinä jo vastausta, kiitos. Kuulinkin jo silloinkin kun se mädäntyminen kävi että jollekin muullekin on nuo initial stickit aiheuttanu ongelmia. Eli voisi olla että jollain toisella tuotteella homma toimisikin paremmin? Tuota täsmälannoitusta vain kasvien juuriin olen jo kokeillut.

En usko että ainakaan koko aikaa ollut kaikki muu pielessä. Vesi on voinut nyt viime aikoina käydä kyllä liian köyhäksi. Mutta jossain vaiheessa tosiaan kaikki oli kasvien osalta hyvin. Siksi en halunnut kirjoitella sen enempää muista asioista. Kirjoittaa halusin vain pohjan lannoituksesta koska pelkään taas saavani sen mätänemään jos lannoitan...
pippurimakrilli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 13:57, 23.03.2015

Re: pohjan lannoitus

Viesti Kirjoittaja pippurimakrilli »

Sorapohjan kanssa ei kannata laittaa kovasti pohjalannoitteita, ei ainakaan koko pohjan alalle, koska lapotessa lannoite nousee ylös ja letkua pitkin ämpäriin. Meillä käytetään ravinnetabletteja niiden kasvien juurille, jotka tekee vahvoja juuria, esim. lumme, isokriinumi ja miekkakasvit. Tabletit painetaan soran sekaan niin syvälle, että pohjalasi tulee vastaan ja niiden tablettien kohdalta ei lapota pohjaa kovin syvältä, että ne tabletit ei pöllähtele veteen. Muutenhan sorapohjaa ei saa mätänemään mitenkään, paitsi tietysti niin, että jättää sen lappoamatta. Jos sorapohjaa jaksaa lapota viikottain säännöllisesti, niin se lienee ikuinen. Meillä sama sora on ollut akvan pohjalla jo 14 vuotta ilman mitään ongelmia ja ainoa selitys tälle pitkäikäisyydelle on kaiketi se, että olemme hoitaneet sitä ahkerasti lappoamalla viikottain, niin sinne ei ehdi jaska tekemään pesää ja sitä myöden pilaamaan pohjaa.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kasvit ja sisustus”