aloittelijalle sopiva rihmakala?
Valvoja: Moderaattorit
aloittelijalle sopiva rihmakala?
Mitä rihmakalaa suosittelisitte aloittelijalle? (Koskaan en ole akvaariota omistanut.)
Itse olen tykästynyt aikoinaan hunajarihmakalaan, mutta kauppiaan mielestä se on vaativa ja harvoin tarjolla. Minua viehättää huniksen pieni koko, olisiko kääpiörihmakala vähemmän vaativa? Niitä ainakin näkyy usein liikkeissä. Vai olisiko joku toinen rihmakala vielä helpompi/ varmempi?
Minkälainen sisustus rihmakalalle? Pintakasvit mainitaan kirjallisuudessa. Lähinnä olen miettinyt miten paljon tiheää kasvillisuutta suhteessa vapaaseen uintitilaan tarvitaan. Monet seura-akvaariot, joissa on rihmakaloja ovat melko autioita. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva kirjoista, että rihmakala tykkäisi puskista.
Ja vielä mitä muita kaloja rihmakalan kaveriksi?
Piikkisilmä on hauskannäköinen ja viehättää siksi. Mutta taitaa aika autio akvaario tulla jos siellä on vain rihmakala haaremi ja piikkisilmiä
Mielelläni suosisin Aasialaisia kaloja, mutta sieltä ei taida löytyä kunnon levänsyöjää. Onko sukarapu tarpeeksi tehokas siinä hommassa?
Akvaario, joka minulla on suunnitelmissa on 300l, joten sinne nyt hiukan isompikin kala menisi. Omaa silmääni kuitenkin viehättää harvaan pienillä kaloilla asuttu akvaario enempi, kuin isot kalat tai tiheä kalasto.

-
- Junior Member
- Viestit: 221
- Liittynyt: 12:05, 02.01.2012
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuopio
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Minun mielestä ainakin, jos haaremista haaveilee, niin puskainen akvaario olisi parempi. Pääsee vaimot tarvittaessa miestään piiloon ja stressaavat vähemmän... Meillä on pienessä akvaariossa pieni rihmakalapariskunta (hunajana ostettu, mutta todennäköisesti ei kyllä hunaja ole) ja kun kasveja karsii välillä pois, niin huomaa kyllä heti muutoksen käytöksessä - uros kurmuttaa naarastaan huomattavasti enemmän. Kun kasvit kasvavat taas, niin ovat todella sopuisa pari, kun pääsevät välillä toistensa näkökentästä pois.
Sitä en tiedä, mikä rihmakala aloittelijalle sopisi... Itsekin lasken itseni vielä hyvinkin aloittelijaksi. Tämän meidän lajin (mikä lie onkaan) kanssa ei kuitenkaan ole ollut ongelmia.
Sitä en tiedä, mikä rihmakala aloittelijalle sopisi... Itsekin lasken itseni vielä hyvinkin aloittelijaksi. Tämän meidän lajin (mikä lie onkaan) kanssa ei kuitenkaan ole ollut ongelmia.
60L+160L+kissa
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
En kyllä pitäisi hunajarihmaa mitenkään erityisen vaativana, eikä se kyllä mikään harvinainenkaan ole. Ainakin täällä Turun seudulla niitä on aina joka liikkeessä tarjolla. Kunhan akvaariossa on tarpeeksi kasvillisuutta (menevät ihan sujuvasti jopa läpitunkemattomassa viidakossa, eli liikaa kasvillisuutta ei voi olla) eikä liikaa virtausta, niin kalat viihtyvät ihan hyvin. Kunhan siis lämpötila on kunnossa myös ja vesiarvojakaan ei saa unohtaa. Oman kokemuksen mukaan hunajarihma on ehkä hiukan rauhallisempi mitä vastaavan kokoinen kääpiörihma, mutta omat kääpiörihmanikin ovat olleet aina rauhallisia. Tosin on paljon juttuja kiukkuisistakin rihmoista, mutta ainoat kohdalleni osuneet kiukuttelevat rihmat ovat olleet sini- ja keltarihmoja Ja koska akvaariosi on noinkin iso, voisin suositella yhdeksi rihmakalavaihtoehdoksi myös helmirihmaa. Mutta mielestäni omat ehdotuksesi käyvät myös molemmat ihan hyvin, eli en pelkäisi niiden vaativuutta.
Kyllä sukaravutkin riittää talkkareiksi ihan hyvin, jos ei altaassa ole liikaa valoa, liikaruokintaa tms, jolloin levät helposti lähtee rehottamaan. Parvikalaksi vaikka joku kiilakylkilaji ja pohjalle ne piikkisilmät, niin kyllä siitä saa jo kauniin ja mielenkiintoisen akvaarion aikaiseksi!

- Senior Member
- Viestit: 547
- Liittynyt: 13:57, 28.05.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Iisalmi
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Minusta 300 litraiseen helppo kala aloittelijalle olisi helmirihmakala haaremi. Itsellä on 1 uros ja 3 naarasta, mitään taisteluja tai vastaavia ei ole ollut vaikka välillä kuplapesä virityksiäkin uroksella olen nähnyt. Eivät vaadi edes niin tiheää kasvillisuutta minusta kuin monet pienenmät rihmikset, pintakasvillisuus on kyllä meilläkin arvossaan. Ja tietenkin lämpötila saa olla melko korkea, meillä 27`-30`C, sopii myös piikkisilmille joita löytyy myös samasta altaasta.
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2208
- Liittynyt: 12:24, 27.02.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Itsellä kokemusta korurihmoista, ihan SUPERERKKIÄ! Älä niitä ota, et halunnut mutta sanon jo valmiiksi!
Hunispari nyt kyyläyksen alla tuolla makkarissa... 40l, ja hyvinhän noilla menee.
Ehkä hankin vähän lisää naikkosia, jonkin vanhemman kutija-naaraan.
Hunispari nyt kyyläyksen alla tuolla makkarissa... 40l, ja hyvinhän noilla menee.
Ehkä hankin vähän lisää naikkosia, jonkin vanhemman kutija-naaraan.
!\/!. /\. /. x. ('';. €.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1330
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Moikka! Ainoa rihmakala, jota välttelisin, on kääpiorihmakala. Ne alkavat olemaan niin sairastelevia massaviljelyn tuotteita, että niiden menestyksekäs hoito on hankalaa/mahdotonta, vaikka olisi kuinka kokenut harrastaja. Yhden akvaarioliikeen omistajan kanssa kerran asiasta juttelin, ja hän sanoi, että hän ei edes ota niitä myyntiin, kun ne ovat niin huonoja nykyään. Ja jos lueskelee tuota hoito, ongelmat ja kalataudit aluetta, niin aika paljon siellä on kysymyksiä koskien kääpiörihmaa. Tosin osin sitä selittää, että se on ollut suosittu kala.
Huulirihma voisi olla yksi vaihtoehto myös, se ei ole ihan pieni ja hento, mutta noin isossa akvaariossa näyttäisi kuitenkin "pikkukalalta". Sellaiset kalat kuin murisijarihma- ja timanttirihmakala on myös olemassa, nekin ovat alle 10 pitkiä.
Ihan hyvin pärjää ilman levänsyöjäkalaa. Itselläni on 240 litrainen pikkukalala, jossa talkkarin virkaa hoitaa sukarapuporukka. Esitän aavistuksen eriävän mielipiteen levättömänä pidosta kuin mitä Sinfonia. Siinä olen samaa mieltä, että liikaruokintaa tulee välttää, mutta valoa voi olla paljon, vaikka olisi pelkkiä rapuja levänsyöjinä. Kun jos on paljon valoa, niin kannattaa miltei olla hiilidioksidilannoitus, varsinkin jos kaloja on vähän. Ja jos valoa on paljon, niin tarvitaan paljon myös ravinteita, eli kasvien aktiivinen lannoittaminen on tarpeen. Jos kasvien kasvatus kiinnostaa aloittajaa, niin yhden näkökulman lannoittamiseen löytää tämän AW:n nettilehdestä, se numero, jossa puhutaan estimated index:sisitä. (en valitettavasti nyt etsinyt sitä valmiiksi)

- Member
- Viestit: 311
- Liittynyt: 22:23, 03.01.2009
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Kurikka
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Tämäkin riippuu mistä kalan ostaa.. Itse ostin kaupasta josta sain paikallisen kasvattajan poikasia. Ei niin yhtään herkkiä.Anniquu_ kirjoitti:Moikka! Ainoa rihmakala, jota välttelisin, on kääpiorihmakala. Ne alkavat olemaan niin sairastelevia massaviljelyn tuotteita, että niiden menestyksekäs hoito on hankalaa/mahdotonta, vaikka olisi kuinka kokenut harrastaja. Yhden akvaarioliikeen omistajan kanssa kerran asiasta juttelin, ja hän sanoi, että hän ei edes ota niitä myyntiin, kun ne ovat niin huonoja nykyään. Ja jos lueskelee tuota hoito, ongelmat ja kalataudit aluetta, niin aika paljon siellä on kysymyksiä koskien kääpiörihmaa. Tosin osin sitä selittää, että se on ollut suosittu kala.
Yleisesti ottaen samaa tavataan perhoskirjoahven-kannoilla, mahdottoman herkkiä kaloja..
useita pieniä altaita ,317l , 3 kissaa ja 1 berninpaimenkoira vanhus :)
-
- Advanced Member
- Viestit: 2208
- Liittynyt: 12:24, 27.02.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
No yleensähän jos harrastaja sattuu saamaan hyväkuntoisen parin, niin tod. näk. poikasetkin ovat paljon parempikuntoisia kuin vastaavat megaviljellyt yksilöt.kala-Jalmari kirjoitti:Tämäkin riippuu mistä kalan ostaa.. Itse ostin kaupasta josta sain paikallisen kasvattajan poikasia. Ei niin yhtään herkkiä.Anniquu_ kirjoitti:Moikka! Ainoa rihmakala, jota välttelisin, on kääpiorihmakala. Ne alkavat olemaan niin sairastelevia massaviljelyn tuotteita, että niiden menestyksekäs hoito on hankalaa/mahdotonta, vaikka olisi kuinka kokenut harrastaja. Yhden akvaarioliikeen omistajan kanssa kerran asiasta juttelin, ja hän sanoi, että hän ei edes ota niitä myyntiin, kun ne ovat niin huonoja nykyään. Ja jos lueskelee tuota hoito, ongelmat ja kalataudit aluetta, niin aika paljon siellä on kysymyksiä koskien kääpiörihmaa. Tosin osin sitä selittää, että se on ollut suosittu kala.
Yleisesti ottaen samaa tavataan perhoskirjoahven-kannoilla, mahdottoman herkkiä kaloja..
Sekin taitaa aika lailla olla perinnöllisyydestä kiinni, heikot vanhemmat (kalat, siis) saavat aika harvoin elossa pysyviä jälkeläisiä. Sisäsiittoisuushan lisää tuota heikkoutta, ja milläs eri värimuunnokset on saatu aikaan jossei sisäsiittoisuudella?
!\/!. /\. /. x. ('';. €.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1330
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: aloittelijalle sopiva rihmakala?
Juu, tottakai jotain tuosta edellisestä viestistäni unohtui... Eli olen samaa mieltä teidän kanssanne, eli jos löytää Suomessa viljeltyjä kääpiörihmoja, niin ne voivat olla ihan hyvä vaihtoehto. Sellaisia saattaisin itsekin hankkia, vaikka muuten tuota kääpiörihmaa karsastankin.MA7xGE kirjoitti:No yleensähän jos harrastaja sattuu saamaan hyväkuntoisen parin, niin tod. näk. poikasetkin ovat paljon parempikuntoisia kuin vastaavat megaviljellyt yksilöt. ....kala-Jalmari kirjoitti:Tämäkin riippuu mistä kalan ostaa.. Itse ostin kaupasta josta sain paikallisen kasvattajan poikasia. Ei niin yhtään herkkiä.Anniquu_ kirjoitti:Moikka! Ainoa rihmakala, jota välttelisin, on kääpiorihmakala. Ne alkavat olemaan niin sairastelevia massaviljelyn tuotteita, että niiden menestyksekäs hoito on hankalaa/mahdotonta, vaikka olisi kuinka kokenut harrastaja. Yhden akvaarioliikeen omistajan kanssa kerran asiasta juttelin, ja hän sanoi, että hän ei edes ota niitä myyntiin, kun ne ovat niin huonoja nykyään. Ja jos lueskelee tuota hoito, ongelmat ja kalataudit aluetta, niin aika paljon siellä on kysymyksiä koskien kääpiörihmaa. Tosin osin sitä selittää, että se on ollut suosittu kala.
Yleisesti ottaen samaa tavataan perhoskirjoahven-kannoilla, mahdottoman herkkiä kaloja..