CorydoradinaeFinland

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

On tullut aika tuoda julkisuuteen CorydoradinaeFinland, uusin yhdistys Suomen akvaarioyhdistysten joukkoon. Ei kilpailemaan jäsenistä paikallisyhdistysten kanssa, vaan edistämään monnisten parissa tapahtuvaa harrastamista. Lisätietoja toiminnasta viestin liittenä olevasta pdf:stä.

Mainittakoon että tarjonnan lisääminen lajimäärässä ei ole mitenkään utopistinen haave. Reilun vuoden aikana olemme Jaakon kanssa, osin yhteistuumin, osin yksin, hankkineet useita harvinaisempia monnislajeja, osa ensimmäistä kertaa Suomessa. Nyt haluamme tarjota mahdollisuuden myös muille monnisista kiinnostuneille. Yhdistyksenä toimiminen avaa ovia, jotka yksityishenkilöille eivät välttämättä aukea.

CorydoradinaeFinland ei ole pelkästään erikoisempien lajien harrastajille suunnattu yhdistys, vaan peruslajien harrastajat ovat yhtäläisesti tervetulleita mukaan toimintaan. Tietoa ja apua on tarjolla aivan samalla tavalla, olipa harrastuksen kohde miten erikoinen tai tavanomainen tahansa.
Liitteet
Perustamisasiakirja.pdf
(137.34 KiB) Tiedosto ladattu 296 kertaa
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
akvaristi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 976
Liittynyt: 20:53, 09.06.2004
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Satakunta

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja akvaristi »

Varmaan kannattaisi tuo nimi kirjoittaa erikseen (välilyönti Corydoradinaen ja Finlandin väliin), olisi helpompi ihmisten lukea ja kirjoittaa yhdistyksen nimi? On meinaan muutenkin aika vaikea tuo alkuosa, vaikka varmaan perustellusti sellainen onkin. Nimim. pilkku ;).

Vähän lisätietoa kaivattaisiin, miten olette konkreettisesti ajatelleet yhdistyksen toiminnan aloittaa :)? Sinänsä kyllä hyvä ajatus, kun monnisharrastajia kuitenkin melko runsaasti löytyy. Ja täällä se yksi kultapäämonnisesta kiinnostunut...
- 720l Afrikka-allas, 25l nano -
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Pitäisi kyllä mielestäni pystyä lukemaan! :) Ajatuksia on paljon, ja jtn. suunniteltukkin. Itsellä hieman hankaloittaa tämä pohjoinen sijainti, mutta eiköhän tästä jtn. mukavaa saada aikaiseksi! Monnisten asialla! ;) Selvitellään lisää, kun selvitään! Hyvää Joulun alusta kaikille!!!
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

akvaristi kirjoitti:Varmaan kannattaisi tuo nimi kirjoittaa erikseen (välilyönti Corydoradinaen ja Finlandin väliin), olisi helpompi ihmisten lukea ja kirjoittaa yhdistyksen nimi? On meinaan muutenkin aika vaikea tuo alkuosa, vaikka varmaan perustellusti sellainen onkin. Nimim. pilkku ;).
Niin, nimi on tosiaankin perusteellisen harkinnan jälkeen tuollainen. Ensinnäkin yhteen, koska siten netistä hakemalla oletettavasti löytyy helpommin yhdistystä koskevaa juttua, sen sijaan, että Google tarjoaisi kaikkea, josta löytyy molemmat sanat. Ja alkuosan tarkoituksena on ilmaista, että toiminta koskee kaikkia monnisten alaheimon lajeja, ei vain osaa suvuista. Lisäksi kun odotettavissa on, että monnisten alaheimo pilkotaan useampaan sukuun, nimi Corydoras viittaisi enää vain pieneen osaa lajeja, ja kaikki tutut pyöreäkuonoiset jäisivät ulkopuolelle. Ja kansainvälinen nimi, koska tiedossa on, että ulkomailla on tietoa ja tarjolla olevia lajeja aivan eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi ostosmatka Ruotsiin yhdistyksen nimissä, ja suomenkielinen monnisiin viittaava nimi jäisi paikallisille tajuamatta.
akvaristi kirjoitti:Vähän lisätietoa kaivattaisiin, miten olette konkreettisesti ajatelleet yhdistyksen toiminnan aloittaa :)?
Tällä hetkellä on jo tarjolla tiedosto josta selviää, mistä mikäkin monnislaji on kotoisin. Tosin siirtäminen omalta koneelta suunnitellulla tavalla julkaistavaan muotoon oli odotettua vaikeampaa, ainakin minulle. Linkit toimii taas, joten näkyy samalla seudulla elävät lajit, karttoja ei ole vielä kuin muutamalle alueelle. Tätä pystyy hyödyntämään lajille sopivia oikeita olosuhteita miettiessä.

Kuvagalleria on saanut jo ensimmäiset kuvat, tämän tarkoituksena on auttaa lajimäärityksessä. Soveltuu se myös niille, jotka hakevat muuhun kalastoon ja/tai omaan silmään sopivaa lajia. Ja saa niitä katsella ihan vaan ilman suurempaa päämäärää.

Netistä löytyvään tieteelliseen aineistoon on lista, josta löytyy jo muutamia linkkejä. Tulee sisältämään mm. useita ilmaiseksi löytyviä alkuperäiskuvauksia lajeista.
akvaristi kirjoitti:Ja täällä se yksi kultapäämonnisesta kiinnostunut...
Voisihan siinä olla yhdistyksen ensimmäinen yhteinen projekti.
Deicide kirjoitti:Hyvää Joulun alusta kaikille!!!
Hyvää Joulua minunkin puolestani.
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
fazerina82
Member
Member
Viestit: 369
Liittynyt: 12:35, 24.05.2005
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Perniö

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja fazerina82 »

Asiaa. Juuri tätä on kaivattu, kaivaa 5€ mielellään ja liittyy.
Akvaariot ovat vieneet sydämeni, lirisee siellä sun täällä ja isompaa tahdon..
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Ompa todella ihana viesti!!!
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Hienoa pojat! :mrgreen: Tää ottaa silmän käteen joulun jälkeen ja jos vaikka meikäläinenkin yhdistykseen liittyisi.

Milloinkas se Monniklubi muuten kuoli..?
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
Riveriana
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1645
Liittynyt: 10:46, 08.11.2010
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Riveriana »

En ole ihan kovin fanaattinen monnisten suhteen, mutta mikä jottei. Aina voi oppia lisää, ja tiedän, että tuo vie loputtomia määriä työtunteja ja innostusta.
Mukana.
akvaristi
Senior Member
Senior Member
Viestit: 976
Liittynyt: 20:53, 09.06.2004
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Satakunta

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja akvaristi »

Kiitos MHS erittäin perusteellisesta vastauksesta. Eikä nimessä kyllä ollutkaan muuta huomauttamista muuta kuin että ainakin itselläni meinaa silmät seota sen kanssa kun on kirjoitettu yhteen, mutta kaipa minäkin sen sitten opin aikanaan :roll:. Ja osittain senkin takia esitin kysymyksiä, kun halusin tietää vähän juuri taustaa tuosta nimestä ja mitä teillä siellä jo on meneillään ;). Kuulostaa oikein hyvältä, ilmoittaudun myös mukaan 8-) (ehkä olisi samalla aika harkita myös akvaarioseuraan liittymistä).
MHS kirjoitti:
akvaristi kirjoitti:Ja täällä se yksi kultapäämonnisesta kiinnostunut...
Voisihan siinä olla yhdistyksen ensimmäinen yhteinen projekti.
Nyt tarvittaisiin taas tykkää-peukkua. Ei muuta kuin projektia käynnistelemään.

Ja hyvät joulut kaikille minunkin puolestani!
- 720l Afrikka-allas, 25l nano -
fazerina82
Member
Member
Viestit: 369
Liittynyt: 12:35, 24.05.2005
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Perniö

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja fazerina82 »

akvaristi kirjoitti:Kiitos MHS erittäin perusteellisesta vastauksesta. Eikä nimessä kyllä ollutkaan muuta huomauttamista muuta kuin että ainakin itselläni meinaa silmät seota sen kanssa kun on kirjoitettu yhteen, mutta kaipa minäkin sen sitten opin aikanaan :roll:. Ja osittain senkin takia esitin kysymyksiä, kun halusin tietää vähän juuri taustaa tuosta nimestä ja mitä teillä siellä jo on meneillään ;). Kuulostaa oikein hyvältä, ilmoittaudun myös mukaan 8-) (ehkä olisi samalla aika harkita myös akvaarioseuraan liittymistä).
MHS kirjoitti:
akvaristi kirjoitti:Ja täällä se yksi kultapäämonnisesta kiinnostunut...
Voisihan siinä olla yhdistyksen ensimmäinen yhteinen projekti.
Nyt tarvittaisiin taas tykkää-peukkua. Ei muuta kuin projektia käynnistelemään.

Ja hyvät joulut kaikille minunkin puolestani!
Nyt ei tarttis kuin about lisää 4 helmimonnista että pääsisi kudetuspuuhiin.
Akvaariot ovat vieneet sydämeni, lirisee siellä sun täällä ja isompaa tahdon..
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

Tervetuloa mukaan. Fanaattinen ei tarvitse olla, mutta fanaattiseksi saa toki tulla. Kultapäämonnisen saatavuus hinta-arviolla on selvityksen kohteena, ja helmimonnisia kasvamassa, ei tosin ihan heti myynti-ikäisiä. Kotisivut työllistää, kun edistyminen tapahtuu erehdysten kautta, ja delete taitaa olla käytetyin näppäin.
Liitteet
logo 9.jpg
logo 9.jpg (3.89 KiB) Katsottu 6588 kertaa
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
heituliini
Senior Member
Senior Member
Viestit: 659
Liittynyt: 23:13, 24.09.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaenuun korpi :D

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja heituliini »

Deicide kirjoitti:Pitäisi kyllä mielestäni pystyä lukemaan! :) Ajatuksia on paljon, ja jtn. suunniteltukkin. Itsellä hieman hankaloittaa tämä pohjoinen sijainti, mutta eiköhän tästä jtn. mukavaa saada aikaiseksi! Monnisten asialla! ;) Selvitellään lisää, kun selvitään! Hyvää Joulun alusta kaikille!!!
Hienoa, että pohjoisessakin on aktiivisuutta!
On ne vaan niiiiiiiiin ihania :)
jippo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 749
Liittynyt: 15:45, 31.03.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Masku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja jippo »

Pullahiiri kirjoitti:Milloinkas se Monniklubi muuten kuoli..?
Itse olisin myös halunnut nähdä ennemmin monniklubin elvyttämisen kun aktiivisia näemmä löytyisi. Joka tapauksessa onnea uudelle seuralle.
pasihe
Member
Member
Viestit: 416
Liittynyt: 20:23, 04.01.2006
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura
Paikkakunta: Kempele

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja pasihe »

Monniklubin toiminta hiipui vuosituhannen vaihteessa. Elvytystä yriteltiin jotain 2003 mutta ei löytynyt riittävää innostusta.
Pj Oulun Akvaarioseura http://www.oulunakvaarioseura.net/
1080L Malawi
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

Kiitos onnentoivotuksista. Onneakin tarvitaan, että saadaan toiminta vauhtiin ja myös jatkuvuutta toiminnalle.

Mitä tulee tuohon monniklubin elvyttämiseen, niin uskoisin siihen tarvittavan enemmän kuin muutama innostunut, ja tietoa laajemmin kuin itse pystyn tarjoamaan. Käsittääkseni Suomessa on aika harvassa ne, joilta tietoa löytyy perusteita enemmän, kun puhutaan koko monnien ryhmästä, ja samojen ihmisten jatkuva kiusaaminen kysymyksillä käy pitemmän päälle työstä. Kun muistamme lisäksi nykypäivän kiireisen elämänrytmin, on tiedon julkiseksi saaminen vieläkin hankalampaa. Olen yhdistystoiminnasta huomannut, että hommat kaatuu harvojen hoidettaviksi, ja liian suurta palaa ei kannata yrittää haukata. Monnisista tietoa pystyn jakamaan, mutta iso osa muista monneista on liian vieraita, ja pelkkä innostus ei riitä korvaamaan tiedon puuttumista.
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
joedoe
Senior Member
Senior Member
Viestit: 769
Liittynyt: 15:28, 02.11.2010
Akvaarioseurat: HAS

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja joedoe »

Mielenkiinnolla seurataan ja ehkä liitytään.
900l kiekkola, 400l monnila/plekola ja 360l ???
VesiEläin
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5925
Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lempäälä

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja VesiEläin »

jippo kirjoitti:
Pullahiiri kirjoitti:Milloinkas se Monniklubi muuten kuoli..?
Itse olisin myös halunnut nähdä ennemmin monniklubin elvyttämisen kun aktiivisia näemmä löytyisi. Joka tapauksessa onnea uudelle seuralle.
Itseäni ei monniset juuri innosta, mutta omia kokemuksia joistakin plekoista ja "siimahännistä"(kudetus ym.) löytyisi(jossainmäärin), joten tuo monniklubi(n elvyttäminen) kiinnostaisi enempi.
Mahtavaa kuitenkin, että pojat ovat tarttuneet härkää sarvista. Toivomma menestystä. :)
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

Mielenkiintoa ja innostusta lisäämään:
https://sites.google.com/site/corydoradinaefinland/

Ulkonäkö vielä hyvinkin pelkistetty, sisällön tuottaminen nyt etusijalla. Ja se sisältöhän näkyy kunhan jäsenmaksu (vain 5€) näkyy ensin tilillä. Lisäksi toimintahan on muutakin kuin pelkät nettisivut.
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
satuheikkila
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 21:40, 29.10.2011
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland, Meri-Lapin Akvaristit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tornio

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja satuheikkila »

Onnea uuden seuran perustamisesta!
Kiinnostusta seuraan liittymisestä on kun jäsenmaksukaan ei päätä huimaa! :))
Itselläni on 450l akvaario jossa on kultakaloja, 4kuparimonnista, 4täplämonnista ja 8pandamonnista sekä 2partamonnia.
-Satu Torniosta
bj
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2426
Liittynyt: 06:44, 27.12.2006
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja bj »

Kas, en olekaan palstaa aikoihin lukenut ja täältä löytyikin tämmöinen aktiivisten aikaan saannos. Onnittelut, luultavasti mäkin liityn, ainakin kannatuksen takia. Monniset, kun on munkin lemppareita yhä edelleen. Lajimäärä vain pysynyt vakiona, kun pitkäikäisiähän ne :D . Milloinkas yhdistys rekisteröidään?
SaksanpaimenKoira - kotisivut http://www.kamuteams.fi, kalajuttuja http://www.kamuteams.fi/Akvaariokalat.html
Mika Sandell
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2027
Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Mika Sandell »

Kiitokset onnentoivotuksista.
bj kirjoitti:Milloinkas yhdistys rekisteröidään?
Kunhan nyt ensin katsellaan, minkä laajuisena toiminta lähtee käyntiin. Yhdistysrekisteriin vieminen kun maksaa 75/100€, ei ole järkevää ihan pienellä porukalla puuhailtaessa. Tai sitten olisi vaatinut eri luokkaa olevan jäsenmaksun. Ja kun on tarkoitus tuoda tarjontaa myös vähemmän fanaattisille monnisharrastajille ja kaikkien saavutettavaksi, alhainen jäsenmaksu on mielestäni oikea valinta. Itse toimintaanhan rekisteröiminen ei vaikuta, yhdistyksestä tulee vain oikeustoimikelpoinen. Ja samalla on mainittu rahasumma vähemmän käytettäväksi kaiken kivan järjestämisestä.
28.1.2012 asti MHS

CorydoradinaeFinland
bluefish1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 524
Liittynyt: 09:47, 21.08.2010
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja bluefish1 »

Tämä kuulostaa kyllä hyvältä, miten muuten muita monneja, onko järjestöllä näiden hankintaa mahdollisuuksia? Itseäni kyllä kiinnostavat Monniset eniten, mutta aloittelija niin neuvot ym. auttaisivat vähän joka lajilla :mrgreen: . Eli lähinnä tuolla muilla monneilla tarkoitan, että jos yhdistys aikoo hankkia monnisia harrastajille, niin pystyykö myös muita monneja hankkimaan, jos ymmärsitte sekavasta sepustuksesta :roll: ? Aion varmasti liittyä yhdistykseen!
pasihe
Member
Member
Viestit: 416
Liittynyt: 20:23, 04.01.2006
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura
Paikkakunta: Kempele

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja pasihe »

voisin kuvitella että tähän porukkaan kulkeutuu myös muiden monnilajien harrastajia joten ainakin tietotaitoa löytyy. Aion porukkaan liittyä vaikka olen touhunnut melkeinpä pelkästään Pimelodidae sukujen parissa jo monniklubin alkuajoista lähtien. Lajien hankintaan en tässä vaiheessa osaa sanoa mitään.
Pj Oulun Akvaarioseura http://www.oulunakvaarioseura.net/
1080L Malawi
fazerina82
Member
Member
Viestit: 369
Liittynyt: 12:35, 24.05.2005
Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Perniö

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja fazerina82 »

Minnekäs sitä maksetaan? En löytänyt liittymisohjeita vaikka kuinka surffailin.
Akvaariot ovat vieneet sydämeni, lirisee siellä sun täällä ja isompaa tahdon..
Amos
Senior Member
Senior Member
Viestit: 710
Liittynyt: 01:35, 01.05.2008
Sukupuoli: Mies

Re: CorydoradinaeFinland

Viesti Kirjoittaja Amos »

Juu,ja voisikohan :roll: myös tehdä tänne jonkinlaista listaa jäsenistä sekä määrästä. Nimimerkkien salassapito täytyy tietty huomioida, mutta jos joku haluaa antaa kerhon tietoon nimimerkkinsä, on listan teko kaiketi mahdollista?

Moderaattorithan mielellään päivittävät listaa, kun heille siitä tietoa antaa.
1000, 100 ja 10 litraa
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”