Lehtikalojen viljely

Akvaariokalojen ja muiden akvaarioasukkien viljely.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Tiutsi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 23:37, 09.04.2006
Paikkakunta: Espoo

Lehtikalojen viljely

Viesti Kirjoittaja Tiutsi »

Mulla on ollut sellaset 8 kk viisi nuorta lehtistä akvassa, ja olen odotellut sitä kuuluisaa pariutumista. :roll:

Tänään mies huomasi, että yksi aiemmin muita kalalajeja kohtaan rauhallisesti käyttäytynyt lehtis ajaa takaa mm. kirsikkabarbeja. Hetken asiaa tutkailtuani syy selvisi. Eka kutu oli ilmestynyt suodattimen kylkeen! 8O

Nyt ukko (tai akka, en oo varma) puolustaa koko toista akvan reunaa vimmatusti ja varsinkin muut 3 lehtistä on hätää kärsimässä. Puolustava kala tekee vauhdikkaita (ui lähes vaakatasossa) hyökkäyksiä muita kolmea kohtaan ja ne raukat värjöttelevät tällä hetkellä kasvien suojassa.
Myös toinen kutuparin osa (siis ukko tai akka) on saanut pahasti selkäeväänsä, se on ikäänkuin mennyt kahtia. Ei ne nyt just toisiaan näyki, mutta evät on vähän rispaantuneita. Normaalia?

Kuinka kauan uskallan pitää ne muut lehtikset samassa purkissa, litroja on 223? Akvassa siis nyt tämä uusi kutupari, yksi yksinäinen ja toinen mahdollinen pari. Toinen pari nimittäin ui vierekkäin, ja hengaa muutenkin yhdessä, luulen että ovat kuitenkin "pariutuneet", vaikkei kutua vielä ole näkynytkään. Vienkö pois vain "yksinäisen" ja pidän vielä toisen mahdollisen pariskunnan, vai vienkö kaikki kolme pois?

Kaikki neuvot/vinkit on tervetulleita, olen sen verran aloittelija tässä lehtisten kiehtovassa, mutta vaarallisessa maailmassa! [;)]

Edit: poistettu välimerkkifloodeja
Yhdistetty ketjut: Lehtikalojen eka kutu, lehtikala kutee.... ja lehtikalojen kutupuuhat.
Käytä hakua ennen uuden aiheen lähettämistä. Näin varmistat ettei vastaavaa aihetta ole jo aikaisemmin tehty.
Maaliskyy
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1201
Liittynyt: 21:21, 09.08.2003
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Maaliskyy »

Jos tilanne tankissa suinkin sallii, kannattaa katsella rauhassa mikä pariskunnista on se joka sinulle sitten jää, ja varmistua siitä että kyseessä on todellakin koiras ja naaras seuraamalla kututapahtumaa. Valitse pariskunnista se joka miellyttää sinua enemmän, on kauniimpi ja terveempi ja hoitaa tarmokkaammin jälkikasvuaan. 200 litraan tuskin kannattaa sijoittaa kahta pariskuntaa, sillä lehtikalat kutevat usein ja nahistelu saattaa olla aika täysipäiväistä.
Tiutsi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 23:37, 09.04.2006
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tiutsi »

Kutu oli aamulla hävinnyt, liekkö syöty?? Jätin kyllä yövalon, mutta silti.
Se ei sinällään haittaa, ei mulla tarkoituksena olekkaan mitään lehtisvauvoja alkaa tehtailemaan, kunhan saavat kalat "harrastaa" luonnollisia toimiaan! :mrgreen:

Meno altaassa hieman rauhoittunut, muut lehtikset saavat tällä hetkellä uida jo molemmissa päissä allasta, joten taidan hetken vielä odotella ja tarkkailla tilanteen kehittymistä.

Osaatteko muuten sanoa paranevatko lehtisten evät itsestään, jos ne on rispaantuneita/repaleisia? Kauanko siinä yleensä menee? Tarvitaanko jotain... bakteerilääkitystä tms?
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Jatkan tähän sinun topiciisi, kun en uutta viitsi aloittaa. Meilläkin oli tänään ensimmäinen lehtikalojen kutu! Oli tosi jännää.

Ihmettelin päivällä, että miksi kalat syövät sisäsuodatinseinää (kiinteä suodatin kiertovesipumpulla), että eihän siinä mitään ravinteita ole. Sitten tässä illalla ihmettelin, että miksi eivät kaksi kalaa tule syömään, mutta muut tulee... Selvisi, että kutua on suodatinseinässä ja paljon. Käytiin vieraisilla välillä ja kun tultiin takaisin oli akka pieksenyt ukkoansa niin, että kyljistä on suomuja rikki. Akalla näytti suuvärkkikin olevan rikki. Ja sitten nähtiin, kun ukko ja akka olivat suut kiinni toisissaan ja nahistelivat. En tiedä miksi noin tekevät. Välillä näytti siltä, että akka ajaa ukon pois kudulta. Muut lehtikalat pyörivät ympärillä sekä altaasta löytyy kongontetroja, helmimonnisia ja keltabarbeja sekä pari plekoa. Halusin suojella kutua ja vanhempia, joten laitoin kolme lasiseinää (peitinlasia) kudun ja vanhempien ympärille. Tämä voi mahdollisesti hieman vähentää virtausta, mutta lasit eivät ole pinnalle asti. Tämä erotti hyvin muita kaloja kudusta. Todennäköistä on, että kutu häviää yön aikana, vaikka meillä on altaassa kuuvalot. Mutta ensimmäinen tällainen kokemus on upea tunne. Lisää! :mrgreen:
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
Maaliskyy
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1201
Liittynyt: 21:21, 09.08.2003
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Maaliskyy »

Kiiki74 kirjoitti:Lisää!
Lisää on luvassa sillä jos kutu epäonnistuu ja poikaset katoavat, kalat kutevat seuraavan kerran noin viikon kuluttua :D
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Tänä aamuna oli vielä iloisia uutisia. Siellä he liehittelivät evillään kutua edelleen. :mrgreen: Laitoin illalla tosiaan ne lasit ympärille, kuuvalot ovat päällä ja laitoin karanteeniakvan pienen hehkulamppuvalaisimen siihen altaan päälle. Osassa altaasta hieman hämärää, mutta heidän kohdallaan suht valoisaa.

Ajatuksissa taas paljon kysymyksiä:
Mietin, että kuinkakohan paljon tämä kuitenkin rasittaa vanhempia? Toisaalta saavat enemmän valoa, mikä auttaa heitä huolehtimaan kudustaan. Välillä näytti heillä illalla olevan vielä aika moista taistelua keskenään. Akka on tosiaan kovasti evät ojossa ja isottelee ukolleen. Heh, hassua. Eli jos kutu häviää, kuinkakohan se ukko jaksaa uutta kutua alkaa väkästämään, kun on saanut niin akalta kyytiä (pieksitty)? Tänään vissiin pitää ostaa artemiahautomo... Jos sattuisi onni käymään, että kutu kuoriutuisi. Ymmärsin jostain ketjusta niin, että sitten kun ovat kuoriutuneet ne nutipäät voisi siirtää? Ovat tällä hetkellä kiinni suht röpelöisessä suodatinseinässä, joten nyt niitä ei ainakaan voi irrottaa. Ainoa mihin ne voisi siirtää on karanteeni allas, jossa on helmimonnisten poikasia, jossa on nitriitti piikkiä (emme ole päässeet siitä oikein eroon vaikka olemme yrittäneet). Jelppaisikohan poikashäkki asiassa mitenkään? Vinkit olisivat paikallaan. Kiits.

Lisäys: Kutu oli syöty kun tulin töistä kotiin 1.3. Näytti pariskunta olevan hieman repaleinen ja väsynyt. Kuka sitten lie ahminut kudun parempiin suihin. Olisi pitänyt olla joku webbikamera. :mrgreen:
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Meillä kuteminen jatkuu. Tällä kertaa toinen lehtikala pariskunta aloitti kudun teon, eilen. Nyt aamulla se on vielä tallella. Tämä pariskunta taas ei ole yhtään riidellyt keskenään, toisin kuin tuo toinen. Molemmat ovat ärhäköitä puolustamaan kutuaan, mutta eivät toisilleen. On se tosiaan mieltä ylentävää katsottavaa, kun haluavat jatkaa sukulinjaansa. Tekivät muuten samaan paikkaan kuin toinenkin pariskunta kudun. Ja edelleen kutua ei saa pois. Tylsää. :mrgreen:

Muoks: Ja kutu hävisi eilen 5.3. päivällä. Mikä siinä on, että se aina päivällä häviää? Taitaa mennä omiin suihin silloin?
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
<3partis<3
Starting Member
Starting Member
Viestit: 14
Liittynyt: 18:12, 09.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nummi-Pusula

Viesti Kirjoittaja <3partis<3 »

Tiutsi sanoi:
Osaatteko muuten sanoa paranevatko lehtisten evät itsestään, jos ne on rispaantuneita/repaleisia? Kauanko siinä yleensä menee? Tarvitaanko jotain... bakteerilääkitystä tms?

mulla ainakin partamonnien evät kutemisen jälkeen olivat aika repaleiset, mutta kyllä ne siitä paranivat :D en tiedä kylä miten on lehtisten laita kun ei ole kokemusta :mrgreen: mutta luulis ainaki että paranevat.
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

Se tavan ohjehan on että otetaan kirjoahvenia 4-6 ja annetaan pariutua luonnollisesti. Kuitenkaan se ensimmäinen pari ei aina ole se toimivin mitä tuosta parvesta voi muodostua. Joten kuten tuossa jo todettiinkin, kannattaa odotella ja katsella. Evien pitkittäiset vauriot palautuvat varsin hyvin, varsinaisesti poikki menneet huonommin, jos kohta nekin jossain määrin.
Minä juon nyt kahvia!
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Meillä on resupekkapariskunta parantunut todella hyvin. Jopa niin hyvin, että on taas kutuputki ja maitiputki esillä. Mutta tämä ylläkertomani jälkimmäinen pariskunta ehti ensin. Meillä on nyt taas kutua! Uskomatonta. Tällä kertaa kutivat levämagneettiin.

Ajattelin kokeillä magneetin siirtoa karanteeni/poikasaltaaseen. Olen lukenut kirjasta, että: altaan pitää olla puhdas, vettä laitetaan pääaltaasta poikasaltaaseen, sitten tämä kutu sinne ja johonkin lähelle ilmastinkivi. Sitten kuoriutumista odottelemaan. Artemian munat ovat valmiina ja jos kuoriutuminen tapahtuu, niin sitten laitan artemiaa tulemaan.

Onko mitään vinkkejä tai ohjeita tai niksejä siihen, että miten tulee toimia jatkossa? Pitääkö ottaa valkoiset homehtuneet munat pois (etteivät homehduta muita)?

Olen ymmärtänyt myös siirron poikasaltaaseen olevan mahdollista nyt, kun poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet? Kenelläkään kokemuksia asiasta?
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
pytty600L
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 23:41, 29.03.2006
Paikkakunta: Länsi-Vantaa

Lehtikala kutee...

Viesti Kirjoittaja pytty600L »

Meillä kans kutivat (onkohan oikein kirjoitettu?) suodattimen kylkeen. Täytettettiin iso sanko 25L akvaariovedellä ja siirrettiin ko. suodatinosa tähän ämpäriin munineen päivineen. Ilmaa pumpataan ämpäriin ja laiteltiin sinne pikkusuodatin+ lämmitin.

Artemian munia meillä ei ole... Mistä saa? Pitääkö alkaa kasvattamaan vielä artemian toukkiakin?

Mikä on kutuvalon funktio? Jotta vanhemmat näkevät suojella muniaan? Vaiko jotakin muuta? Jos munat erikseen, niin valolle ei liene tarvetta...?
Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

Re: Lehtikala kutee...

Viesti Kirjoittaja Johis »

pytty600L kirjoitti:Artemian munia meillä ei ole... Mistä saa? Pitääkö alkaa kasvattamaan vielä artemian toukkiakin?

Mikä on kutuvalon funktio? Jotta vanhemmat näkevät suojella muniaan? Vaiko jotakin muuta? Jos munat erikseen, niin valolle ei liene tarvetta...?
Valon funktio on todellakin se, että vanhemmat näkevät suojella mätiä akvaarion muilta pedoilta. Jos mäti on siirretty toiseen purkkiin, on kai tärkeämpää saada se ilmastettua, jottei homehdu.

Artemian lepomunia saat akvaarioliikkeestä, näyttipä täälläkin olevan jollain munia myynnissä. Toukkien kasvatus (keittäminen, niinkuin itse tointa nimitän) on helppoa: laitat vain varttia vaille litran n.25 asteista vettä pulloon (tämä ei itselläni ole ollut kovinkaan tarkkaa touhua) ja ruokalusikallinen suolaa perään. Aluksi vajaa teelusikallinen artemian lepomunia ja jatkossa (kun kalavauvat kasvavat) lisäät munien määrää keitokseen. Vuorokauden jälkeen alkaa jo satoa näkyä ja 1½-vuorokauden jälkeen uusi satsi tulemaan. Näin toukkia on koko ajan saatavilla.
Itse olen kasvattanut 2 poikuetta artemian toukilla ja hyvin ovat kasvaneet ja säilyneet hengissä.
40l. tyhjänä ja 40l. viljakäärmeen kotina. Niin se harrastus pikkuhiljaa hiipuu...
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Meillä sitten kutu siirrettiin levämagneetin kanssa pieneen altaaseen. Tänään kolmen päivän jälkeen kudusta, altaan pohjalla värisee siimahäntäisiä munia. Että näin meillä. :mrgreen: Nyt sitten alkaa se jännin osuus, että saanko kasvatettua kaloja isoiksi asti eli myyntikuntoisiksi. Jänskättää jo valmiiksi.
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
Virpi1
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 18:20, 16.11.2004
Paikkakunta: Orimattila

Viesti Kirjoittaja Virpi1 »

Kiva lukea muidenkin lehtikalojen kutupuuhista :) Meillä myös pariskunta teki ensimmäisen kutunsa "isoon akvaan"suodattimeen , jossa siis muitakin kaloja.Laitoin pikku akvaarioon vedet yms. ja siirsin kudun että vanhemmat sinne.

Tarviiko vanhempien olla siellä kuinka kauan, vai onko vaaraa, että syövät sitten omat poikasensa?Selviääkö "kutu" ilman hoivaa, ennenkuin lähtevät liikkumaan?
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Näin kokemattomana kasvattajana luulen, että vielä voipi olla, että kutu tulee syödyksi jos olet siirtänyt vanhemmat kutemisen jälkeen kudun kanssa. Se stressi sellaista aiheuttaa. En ole varma. Kutu pärjää myös ilman vanhempia. Lehtikalojen kysyntä on tällä hetkellä heikkoa. Kauppiaat kehoittavatkin, että antaa seura-akvaariossa olla vaan kaikki. Vanhemmat oppivat sitten hoitamaan näin poikasiaan, jos kutu tulee syödyksi, niin ehkä ensi kerralla sitten paremmin. Viikonpäästä taitavat kutea sitten, jos nyt kutu tulee syödyksi.

Meillä kutivat uudelleen jaavansaniaisen lehdelle (toinen pariskunta). Nyt lehdellä on siimahäntien vipellystä. Ensimmäinen kutu siis tuli syödyksi. Mielenkiinnolla seuraan, että kuinka pärjäävät nyt sitten seura-akvaariossa ja kasvavatko isoiksi. Jos ei, niin on tuolla poikasaltaassa nyt tulossa sitten (jos saan onnistumaan) kaloja. Tulee vaan kohta ruokinta ongelma... kerkee tarpeeks artemiaa tekemään. 8O
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
pytty600L
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 23:41, 29.03.2006
Paikkakunta: Länsi-Vantaa

Ja kutua riittää...

Viesti Kirjoittaja pytty600L »

Nyt kun edellä mainittu kutu on onnistunut pikkuisiksi poikaisiksi asti (isopäisiä isosilmäisiä siimahäntiä), olivat ahkerat vanhemmat tehneet jo toisen kudun lehden päälle. Siirrettiin nyt tämäkin ämpäriin.

Hmmm... Jos jatkavat tähän malliin, niin melkoinen katras tästä syntyy... Olisiko jokin tapa saada vanhemmat hiukkasen rauhoittuman tuon kutemisen kanssa, vai pitäisikö raakasti antaa muiden kalojen syödä kutu suuhunsa isossa akvaariossa? Voisiko ympäristön muutoksella saada vähän "jarrua" kutemiseen?
plenty
Senior Member
Senior Member
Viestit: 712
Liittynyt: 23:27, 13.08.2004
Paikkakunta: Vantaa, HAS
Viesti:

Re: Ja kutua riittää...

Viesti Kirjoittaja plenty »

pytty600L kirjoitti:Olisiko jokin tapa saada vanhemmat hiukkasen rauhoittuman tuon kutemisen kanssa, vai pitäisikö raakasti antaa muiden kalojen syödä kutu suuhunsa isossa akvaariossa? Voisiko ympäristön muutoksella saada vähän "jarrua" kutemiseen?
Lämpötilaa alas asteen tai puolitoista (riippuen tietysti, mikä lämpötila tällä hetkellä on ja millainen muu kalasto), niin eiköhän nuo rauhoitu ainakin vähän.
* Huvinsa kullakin! *
Tiutsi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 23:37, 09.04.2006
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tiutsi »

Mietin tässä edelleen, mitkä kalat jäävät ja mitkä lähtevät. Uutta kutua ei nimittäin ole tullut, ja tilanne altaassa on ollut aika rauhallinen. Nyt muutaman päivän ajan on alunperin kuteneella pariskunnalla ollut taas samat elkeet kuin kuukausi sitten. Kaikki pienemmätkin kalat saavat taas kyytiä, ja kolme muuta lehtistä myös. Asetelma altaassa on 2+3, eli se pariskunta pitää omaa päätään altaasta tiukasti reviirinään. Eli josko kutua olisi pian tulossa...?!

Tein kuitenkin tänään "analyysia" näistä sukupuolista, ja kas kummaa, kaikilla viidellä kalalla on munanasetusputket esillä!
Onko normaalia? Kun kuitenkaan muut eivät ole kutemista yrittäneet ja kaloja on vielä epätasaparit. Se kaloista, joka ei tunnu kuuluvan mihinkään pariskuntaan on naaras ja sillä oli munanasetusputki kaikkein eniten esillä, varmaan sellanen 0,6cm näkyy... 8O
Kenenköhän kanssa se raukka luulee pääsevänsä touhuamaan? Olen nimittäin käsittänyt, että putki olisi esillä vain hieman ennen kutemista?
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Paha sanoa, mutta tulee mieleen, että ei se estä kutuhaluja vaikka ei omaa ukkoo oliskaan. Meillä kävi tässä ylläri omassa 200:ssani kun siellä piti olla kaksi lehtikalapoikaa ja kaksi naarasta. Noh... Eipä sitten ollutkaan, vaan kolme naarasta ja yksi uros. Tämä luultu uros tappeli ja tappeli sitten tämän uroksen kanssa ja ajattelin, että niillä on kuninkaan pallista riita. Pöh, tekivät sitten kudun lehdelle viikon tappelemisen jälkeen. Niillä on evät repaleisena ja suomut sojottaa. Tavan tapauksia! Niin ja muut tietty ahdistettu nurkkaan! 8O Nyt sitten alkaa oleen sijoitusonkelmia...
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
balik
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 23:29, 13.11.2005
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja balik »

Kiiki74
Mites teillä ne poikaset siellä pohjalla? Olivatko siis seura-altaassa vai siirrettynä?
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

balik kirjoitti:Kiiki74
Mites teillä ne poikaset siellä pohjalla? Olivatko siis seura-altaassa vai siirrettynä?
Meillä jo liikaa kutuja, että tietäisin tarkkaan mitä kohtaa tarkoitat, mutta äkkiäkös minä vastailen ympäripyöreästi. :mrgreen:

Koska 470litraisen seura-akvaarion elämä on niin vilkasta siellä ei selviä mikään poikasseurue pitkään. Pisimmälle on selvinneet uimaan asti, mutta tämän jälkeen ovat tulleet syödyksi. Tällä hetkellä meillä ui 40 litraisessa poikasaltaassa enää 10:sen poikasta. Isoimmat ovat hieman yli 1cm mittaisia. Ne siirrettiin aivan kutuvaiheessa tuosta 470:stä 40:seen (kutu oli magneettiraapassa). Poikaset tippuivat pohjalle parin päivän ikäisinä. Viipottivat siellä aikansa ja ruskuaispussin syötyään lähtivät sitten uiskentelemaan. Tuolloin piti antaa sitä artemiaa, mutta kun en onnistunut sitä saamaan, niin osa varmaan kuoli nälkään. Pakastetulla kykloopilla olen näitä sitten ruokkinut ja nyttemmin antanut myös juoniori-ruokaa hienoksi jauhettuna.

Jos kasvatat poikaset isossa altaassasi niin lisäät sinne artemiaa kolmesti päivässä. Jos sitä itse kasvattelet niin laittele päivittäin erillisiin astioihin tulemaan artemiaa. Eli kypsyminen siinä kesti sen parisen päivää, täten pidät huoli, että sinulla jokaiselle päivälle artemiaa. Ja noin isossa altaassa artemiaa varmasti menee muihinkin suihin kuin poikaisille, mutta se riski sinun on vain otettava. Tästä syystä ruokinta useasti on se paras ratkaisu. Ja jos tosiaan kutu häivää tai poikaset tulee syödyksi emojenkin toimesta, niin elä huoli, kyllä ne kutee kohta uudelleen.

Poikas altaassa minulla on koko ajan ollut ilmastin (letku) tuomassa ilmaa ja suodatin päällä sitten kun ovat alkaaneet uimaan. Suodattimeen pitää myös kiinnittää huomiota, etteivät poikaset joudu sinne sisälle.

Tässä kannustukseksi meidän "Körmy". Körmy on suurin poikasista, joita meillä tällä hetkellä kasvaa. :mrgreen:
http://kuvablogi.com/nayta/iso/img316274.jpg
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
maltsa
Junior Member
Junior Member
Viestit: 173
Liittynyt: 19:36, 03.01.2007
Akvaarioseurat: Ciclidistit
Sukupuoli: Nainen

Viesti Kirjoittaja maltsa »

Meillkin kutivat lehtikalat työpaikan seuraakvaariossa ekaa kertaa, melalehdelle. Emot vahtivat kudun hyvin. Kuoriduttuaan poikasia alkoi tippua parempiin suihin sen verran paljon, että lapposin siitä niitä vastakuoriutuneita purkkiin ja toin ne saman päivänä kun kuoriutivat, kotiin. Tuolla ne nyt ovat ruskuaispussin varassa vielä, siis perjantaina kuoriutuivat, ja jos ruskuainen kestää 5 päivää, niin keskivikkona pitäisi lähteä uimaan. Syökö ne siis heti artemiaa? Minulla on toisessa purkissa seeprakalan pentuja, jotka eivät kyllä mahtaneet artemioille mitään ennen kuin 2 viikkoisena. Ihan kylmästi olen vaihtanut uutta seisotettua raanavetta siihen purkkiin joka päivä, jotenkin tuntuu että on puhtaampaa ja hapekkaampaa kuin kutualtaan vesi. Saa nähdä miten käy.
Kiiki74
Senior Member
Senior Member
Viestit: 581
Liittynyt: 23:09, 26.05.2006
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kiiki74 »

Niin ne viisaammat ovat sanoneet, että artemiaa syövät. Kolmesti pitäisi päivässä sitä antaa. Meillä ovat kasvaneet sen kykloopin avulla ja se taitaa olla jotain vastaavanlaista. En oo googlettanut sitä vielä itsekään, mutta näköjään menee nielusta alas ja ovat elossa. :mrgreen:
Tyhjänä ja myynnissä on 90 ja 412 litraiset jalustalliset kehysakvat.
marddatyyri
Starting Member
Starting Member
Viestit: 25
Liittynyt: 20:36, 25.04.2007

Viesti Kirjoittaja marddatyyri »

Voiko eri rotuiset lehtikalat kutea keskenään? tai onnistuuko se? (aloittelija vielä )... sillä mun toisen lehtikalan massu on kasvanu tän viikon ajan tosi isoks? oisko sit liikaruokintaa? paisuuko akan maha muutenkaan ennen kutua?
toukopouko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2035
Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja toukopouko »

Noh rotu ja rotu...... :D Rotuhan on siis tuo lehtikala ja sitten löytyy eri värejä.

Kyllähän nuo mokomat keskenään sekoilevat. Valkkaavat itse siipan itselleen väristä piittaamatta.

Ei mitään varsinaista pullistumista ole havaittavissa niinkuin esim eläviä synnyttävät (hammaskarpit), toki pikkuisen muhistuu kun mäti kehittyy massuun mutta lehtikset kutevat aika ahkerasti, saattavat kutea jopa 2 viikon välein, niin pulleudesta ei kantsi lukea hommelia, siinä vaiheessa kun koiraalla on sellainen terävämpi putki esillä kökköröintiröörin lähettyvillä ja naaraalla lyhyempi ja tylpempi niin alkaa olla kutu aikasta käsillä. Ennakoivia merkkejä toisilleen väristely ja esim jonkun kutualustan puhdistelu (eli nyppivät esim leveälehtistä kasvia, sisäsuodattimen kylkeä, kannon sivua ym, ym,)
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Viljely”