Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
janskur
Junior Member
Junior Member
Viestit: 124
Liittynyt: 09:38, 08.09.2012
Sukupuoli: Nainen

Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja janskur »

Vuosien varrelle mahtuu toki hyviäkin kokemuksia, mutta nyt etenkin viime aikoina vähän epämiellyttäviä kokemuksia kolmesta eri liikkeestä, joista kaksi ihan tunnettuakin Suomessa.

Liike 1. Yritin kolmella eri kalatilauskerralla tilata vähän erikoisempia kaloja. Kahdella ekalla kerralla minulle ei ilmoitettu mitään että kaloja ei ollut tukussa, kävin aina itse tiedustelemassa asiaa liikkeestä jälkikäteen. Kolmannella kerralla kävi samoin, minulle ei ilmoitettu mitään, ja yritin kalatilauspäivänä soittaa useamman kerran liikkeeseen, että onko kaloja saatu. Noh puheluihin ei vastattu, oletin että kaloja ei ole saatu, kun minulle oli luvattu soittaa (ja ilmoittaa hinta ja kysyä tilattava määrä) jos niitä tukussa on. Tilasin sitten toiseen liikkeeseen. Seuraavan kerran kun kävin tässä liikkeessä niin kertoivat että ovat tilanneet niitä haluamiani kaloja :(

Liike 2. Soittelin tiedustellakseni kalliimmista kaloista, joita liikkeessä oli. Ehdottivat sitten itse että varaisivat ne minulle, vaikka kuljetuspäivästä ei ollut vielä tietoa. Meniköhän muutama päivä ja soittivat etteivät voi pitää varauksessa niin pitkää aikaa. Puhelun jälkeen samana päivänä huomasin että olivat jo myyneet kalat. Harmitti kun olisin järjestänyt haun jo nopeastikin jos olisin tiennyt aiemmin että haulla on kiire.

Liike 3. Tilasin ja varasin kaloja, joita lähdin kauempaa junalla hakemaan. Perillä huomasin ettei kaloja ollut edes varattu minulle, vaikka ne oli minulle tilattu ja hinnasta sähköpostitse sovittu yms. Kuka vain olisi ne voinut ennen hakupäivääni liikkeestä ostaa.

Olenko vain herkkänahkainen vai onko nämä mielestänne vähän leväperäistä toimintaa akvaarioliikkeissä?
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Suomessa ei hirveästi ole akvaarioliikkeitä jotka olisivat keskittyneet vain akvaariopuoleen. Itselläni ei ole kokemusta kuin yhdestä akvaarioliikkeestä. Eläinkaupoista on enemmän kokemusta. Kokemukset akvaarioliikkeestä jää kahteen yritykseen osta ihan normi ulkosuodatin. Kumpaakaan suodatinta ei ollut liikkeessä eikä maahantuojalla. Tilausaika olisi venynyt kohtuuttomaksi.

Eläinkaupat ja niiden akvaario/tarvike nurkkaukset on mielestäni todella surkeita. Kalanruokaa niistä löytyy mutta eipä juuri muuta. Tilaamalla tietysti saa mutta odotusajat ovat pitkät eikä yksittäisiä tuotteita tilata erikseen. Tästä syystä kaupanteko on vaikeaa kun pienenkin tuotteen takia kaupassa joutuu käymään pariin kertaan. Ensin tilaamassa ja sitten toisella reissulla noutamassa ja tässä välissä saa kysellä onko tuote saapunut sovitussa ajassa. Yleensä ei ole. On sitä soitettu puhelimellakin etukäteen onko tiettyä tuotetta saatavilla. Se se vasta harmittaa kun lähdet Kouvolasta Helsinkiin noutamaan itselle varattua suodatinta ja perillä todetaan ettei semmoista löydy. Tai lähteä Lahteen juuri varmistettuaan puhelimella onko tiettyjä kaloja saatavilla ja perillä selviää ettei niitäkään liikkeestä löydy.

Nyt on taas valitettu tarpeeksi niin voidaan kehua. Edellä mainituista ongelmista johtuen olen siirtynyt tilaamaan kaiken netistä. Perustuotteet tulee tilattua akvaarioon.fi eli aapelin akvaariosta jossa asiakaspalvelu on aivan mahtavaa. Nopea ja makea toimitus ja kaikki mitä on myynnissä myös löytyvät varastosta. Toimitus on oikeasti käsittämättömän nopea. Pari kertaa myös käynyt kyseisessä liikkeessä ja palvelu on myös paikan päällä aivan mahtavaa, ihania ihmisiä. Tästä voisi moni liike ottaa mallia tai älkää ottako ettei aapelin akvaarion myynti kärsi. Akvaarioharrastus menisi vaikeaksi ilman heitä. Mitä en tilaa aapelin akvaariosta tilaan ne saksasta. Myös saksan liikkeissä palvelu pelaa. Tuotteet on edullisia ja toimitus nopeaa jopa niin nopeaa että vain harva Suomalainen liike pystyy samaan. Saksan paketti on ovella kun suomalainen myyjä vasta ilmoittaa että tilaus on otettu käsittelyyn. Saksan liikkeiden kanssa asiointi on helppoa ja tuotteet voi maksaa tilattaessa ja olla varma että niitä myös on myyjällä. Suomen liikkeissä en maksa etukäteen koska maksun jälkeen liian usein selviää ettei tuotetta ole saatavilla ja rahojen palautuksesta syntyy taas turhaa harmia. Akvaarioo.fi siis poikkeus tässä asiassa siellä homma pelaa.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
janskur
Junior Member
Junior Member
Viestit: 124
Liittynyt: 09:38, 08.09.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja janskur »

Itsekin tilaan paljon tuotteita netistä, Suomesta ja Saksasta. Kaloja kun ei vaan voi nykyisin lähettää... Pitääkö näitä sitten kohta itse ruveta tuomaan ulkomailta [}:)]
Norhie
Senior Member
Senior Member
Viestit: 667
Liittynyt: 14:26, 18.01.2016
Sukupuoli: N/A
Paikkakunta: Imatra

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Norhie »

Täällä Imatralla ei ainakaan ole yhtään puhdasta akvaarioliikettä, eikä sellaiset täällä kannattaisikaan. Norppiksessa ja Superpetissä on molemmissa ihan kivat allassetit, mutta suurin osa tuotteista sielläkin pitää tilata ennakkoon. Norppiksessa on ehkä parempi valikoima akvaristeille tavaraa, kun Pirjo (myyjä) on itse entinen akvaristi ja hoitaa kaupan altaita pitkällä kokemuksella. Veikkaisin, että jos olisi pelkästään Tiinan (omistaja) varassa, niin Norppiksen altaat olisi lähteneet kävelemään.

Pirjokin pariin otteeseen tuumannut, että on miettinyt allasosaston lopettamista. Sanoi että altaisiin käytettävä työ ei maksa itseään takaisin. Raha on oheistuotteissa. Veikkaan, että aika iso osa Norppiksen tuloksesta tulee trimmauspalvelusta ja koira- ja kissatuotteista. Melkein aina on ollut koira trimmipöydällä siellä käydessä. Harvemmin on ollut kukaan kalaostoksilla silloin kun minä olen käynyt.

Sen takia aina mainostankin, kun Norppikseen tullut uusi satsi jotain kivaa, kuten nyt kasveja. Samaten tullut iso kuorma kaloja, jotka vapautuu torstaina kaupan karanteenista. Kannattaa siis käydä poimimassa omansa pois, jos asuu Imatralla - kohan ette vie miun pandamonnisia ja neontetroja. :)

Koomikon kanssa samaa mieltä, että Aapelin Akva on ehdottamasti suomen verkkokauppojen ykkönen. Nopeaa ja hyvää palvelua, ja Petri jaksaa vastailla typerimpiinkin kysymyksiin kärsivällisesti. Monta kertaa vielä illallakin tulee postia!

Muoks: Mietin, että jos Norppis lopettaa akvatoiminnan, niin sitten jää vaan Superpet. Sieltä ei minusta saa tilattua kaloja yhtä helposti. Lappeenrannassakin tilanne on vähän niin ja näin. Kouvolan tilanteesta en tiedä, mutta melkein sitten samalla vaivalla ajaa Lahteen.
2x 240-litraa (seurala), 1x 180-litraa (evakkoallas), 1x 140-litraa (monnila), 1x 110 litraa (karanteeni), 1x 60 litraa (mysteerikuutio), 1x 60-litraa (taistoevakkola) ja aivan liikaa sekalaisia muovikippoja poikasille. Lue akvaariopäiväkirjaani.
dogfish
Member
Member
Viestit: 321
Liittynyt: 16:18, 04.11.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Porvoo

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja dogfish »

Olen tilaillut kaloja useaan kertaan, ja kokemukset osittain samoja kuin Janskurilla. Yleensä tilauksissa ei ole ollut mitään ongelmaa. Viime kerroilla kysytty tilauksen yhteydessä, voinko noutaa kalat heti kun saapuvat liikkeeseen, johon vastaan että onnistuu. Sitten kun kyseinen päivä koittaa, ei ilmoitusta kuulu, ei myöskään seuraavana päivänä. Kun sitten parin päivän odottelun (päivystyksen) jälkeen soitan liikkeeseen, minulle kerrotaan että ei niitä kaloja ollutkaan tukussa. Tämä tapahtunut tosin vain yhden kerran ja sen annan antaaksi :). Mietin vaan että kilpailu on kovaa ja asiakkaat pidettävä tyytyväisinä...
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Norhie kirjoitti: Pirjokin pariin otteeseen tuumannut, että on miettinyt allasosaston lopettamista. Sanoi että altaisiin käytettävä työ ei maksa itseään takaisin. Raha on oheistuotteissa.
Pitkällä aikavälillä oheistuotteidenkin myynti loppuu jos kalojakaan ei ole saatavilla-
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Lompsukka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 103
Liittynyt: 16:12, 19.01.2017
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Lompsukka »

Tää on kyllä tosi harmi, sillä itse olisin valmis maksamaan muutaman rahan enemmän kunnolla karanteenatuista kaloista, mikäli tietäisi liikkeen olevan hyvä ja asiantunteva. Tuntuu, ettei akvaariokaupan pito oikein kannata enää Suomessa. Toisaalta tähän voimme mekin kuluttajina osaltamme vaikuttaa juurikin tukemalla niitä asiantuntevia liikkeitä ja vaatimalla laadukkaita tuotteita. Miten se sitten käytännössä toimii, liekö tästä ja nettikauppojen vetovoimasta johtuen moni liike sitten mennyt nurin.
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Itse ainakin olin pakotettu siirtymään nettikauppojen asiakkaaksi kun kivijalkakaupoista ei yksinkertaisesti saanut mitään. Vaihtoehtoina oli lopettaa akvaarioharrastus tai jatkaa harrastusta ja siirtyä nettikauppojen asiakkaaksi. Nyt sitten olen pakotettu osittain siirtymään Saksalaisten nettikauppojen asiakkaaksi kun maahantuoja ei tuo Suomeen kaikkea mitä tarvitsen. Jokaisella akvaario/eläinkaupalla pitäisi olla myös nettikauppa. Minusta paras vaihtoehto olisi tilata tuotteet nettikaupasta ja noutaa ne kivijalkakaupasta ja tehdä siinä samalla heräteostoksia. Tässä tullaan toki siihen ongelmaan että ettei suurinosa kauppiasta osaa pitää varastosaldoa ajantasalla eikä osaa ilmoittaa toimitusaikaa niille tuotteille mitä varastosta ei löydy.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Lompsukka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 103
Liittynyt: 16:12, 19.01.2017
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Lompsukka »

Saataisiin muuten Koomikon idealla työllistettyä aika rypäs datanomejakin toimivia verkkokauppoja ja logistiikkaohjelmia värkkäämään akvaariokauppohin. Pitänee kirjoittaa asiasta Hesarin mielipidepalstalle [;)]

Ei vais, ymmärrän kyllä pointin. Olin itsekkin ihan pöyristynyt kun tuosta lähiliikkeestä ei heti löytynyt vesitestejä (siis ihan perus kh ja nitriitti), vaan piti ajella tuonne Aapelille asti. Onneksi toi Aapeli nyt on puolen tunnin ajon päässä niin siellä voi käydä tuntojansa purkamassa. Vähän vaan harmittaa, kun joutuu kalat tilaamaan tuohon lähiliikkeeseen ja tiedä sitten kuinka hyvän karanteenin ovat käyneet läpi...
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Tosi monella akvaario/eläinkaupalla on jo nyt verkkokauppa. Tiedä sitten kuinka paljon ne ovat työllistäneet datanomeja. Jossain kaupungissa on useampi ja jossain ei ainuttakaan lähimainkaan.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Rallenriutta
Starting Member
Starting Member
Viestit: 31
Liittynyt: 16:49, 13.07.2016
Sukupuoli: N/A

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Rallenriutta »

Se on todella harmi, että elävien kuljetus on tehty Suomessa niin vaikeaksi. Olemme saaneet sovittua kaksi toimitustapaa, joilla paketti kulkee perille päivässä, mutta makean veden kalojen hintaan suhteutettuna toimituskulu on iso.
Siksi kokeilemmekin kiinnostaako ketään kotiintoimitusmahdollisuus.

https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/ ... e=5905AD3F

https://www.facebook.com/rallenriutta/
-Tetratar-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 564
Liittynyt: 13:26, 23.08.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja -Tetratar- »

Siis ymmärsinkö nyt oikein, että teillä kuitenkin on joku toimitustapa olemassa jolla eläviä (makeanveden)kaloja voi myös lähettää ja erikoisesti kiinostaa paljonko niille kuljetuskustannuksille sitten noin keskimäärin tulisi hintaa?
Meiltä lähimpään kaloja myyvään akvaarioliikkeeseen on matkaa n. 100 km. suuntaansa, joten kuluja meidän kalojen haku reissuille aina joka tapauksessa tulee.
Onnamyy
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 21:56, 31.01.2018
Sukupuoli: Nainen

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Onnamyy »

Kävin vasta eläintarvikeliikkeessä, jossa on myynnissä myös akvaariokaloja. Innostuneena menin katsomaan tarjontaa, mutta innostus vaihtui pian suruksi, kun katsoin altaat läpi; monessa altaassa kalat olivat laihoja ruipeloita ja useassa altaassa oli myös epämuodostuneen näköisiä kaloja. Joissakin altaissa oli myös kuolleita/vioittuneita kaloja. Järkytyin :cry: Onko tämmöinen kuinka yleistä?
mickey2004
Senior Member
Senior Member
Viestit: 862
Liittynyt: 12:20, 12.04.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jokioinen

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja mickey2004 »

Hyvin monenlaisia kokemuksi, ihan laidasta laitaan. Valitettavan monesta liikkeestä olen joutunut poistumaan hammasta purren sillä asiallista ja hienovaraista ohjausta, vinkkiä tai tietoa ei olla osattu ottaa vastaan. Kyseessä usein kalojen olosuhteet, näiden hoito-ohjeet, jne.

Mutta onneksi Suomesta löytyy myös joitakin aivan timanttisia liikkeitä asiallisine henkilökuntineen :).
Kohtele toisia niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Minkälaisia kokemuksia teillä akvaarioliikkeistä?

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Amazon on tulossa pohjoismaihin. Oliskohan tästä helpotusta akvaarioharrastukseen. Nopeat toimitukset ja laaja tuotevalikoima.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”