Kokemuksia kotimaisista

Ulkolammikoiden ja niissä pidettävien kalojen hoito, ongelmat ym. Mukaan lukien ulkona ja sisällä pidettävät kultakalat sekä kotimaiset kalat.

Valvoja: Moderaattorit

kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1262
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja kerttu »

Jatketaanpa tällaista vanhaa säiettä kokemuksilla luontokeskukselta, jossa olen töissä.

Viime vuonna jo avitin alkuun kala-altaan, johon tuli ruutanoita. Ne olivat helppoja, söivät mukavasti eivätkä tuhonneet kasveja. Yksi kuoli alkustressiin, muut olivat kesän jäljiltä vielä kaikki hengissä (paikka on siis auki vain kesällä, touko-elo). Ruutanat eivät olleet millänsäkään edes siitä, että nitriitti pääsi alussa kohoamaan.

Tuo ruutanoilla ollut allas on kooltaan vähän alle 400 litraa. Tälle kesälle siihen saatiin lahnoja, särkiä, sorvia, pasureita ja ahvenia. Muut ovat pärjänneet hyvin nyt tämän pari kuukautta, mutta ahvenet olivat alkujaankin hillittömän laihoja ja lopulta olen teilannut ne (tai yksi kolmesta kuoli kyllä kai ihan itsestään ennen kuin ennätin teilaamaan). Ahvenet kuitenkin söivät ihan hyvin, sekä madot pihalta, pakasteötökät että jopa pellettiruoka kelpasivat.

Yhden lahnoista poistin, koska se oli altaaseen aivan väärää kokoluokkaa eli liian suuri. Toinen lahna meni teilaukseen koska oli huonossa hapessa, ja avatessa huomattiin sitten koko kalan täyttävä hihnamato.

Pasurit, särjet ja sorvat ovat siis menestyneet parhaiten, ja uiskentelevat pulskasti ja vauhdikkaasti. Särjet ja sorvat ovat vaan tosi kovia napsimaan kasveja, ja kaikki mitä tuonne laittaa menee niiden kitusiin. Ainoastaan näkinsammal tekee poikkeuksen, se ei jostain syystä maistu ainakaan kokonaan (näyttävät ne vähän sitäkin napsivan, mutta ehkä vaan jotain ötöjä syövät sieltä seasta).

Sitten on vielä kiisket, joita oli alun perin parisataalitraisessa altaassa viisi. Yksi on hypännyt pois ja kaksi kuollut/tapettu heikkoina. Jäljellä olevista kahdesta toinen vaikuttaa huonokuntoiselta, toinen vielä ihan ok ja sille syötänkin madonpalasia suoraan kädestä. Josko se pysyisi vahvana ja elossa...

Pienempään altaaseen on tulossa, jos vaan kuljetukset onnistuu, myös tämänvuotisia hauenpoikasia (eli siis ihan minikokoisia). Niissä ongelmaksi voi kuulemma muodostua, etteivät ne syö mitään jos ei elävää pikkukalaa ole tarjolla. Hankintalistalla on jo pinsetit, joilla ruokkimista voi sitten yrittää.

Vesiä vaihdan altaista melkoisen tiuhaan, särkikalojen altaasta noin kaksi kertaa viikossa puolet tai vähän alle. Kiiskiltä vaihdan vettä yhtä usein mutta hieman vähemmän.

Olen alkanut miettiä muuttavani yhden kotialtaistakin kotimaisille, sinne ois helppo adoptoida noi kiisket jos vaan pysyvät hengissä syksyn loppuun.
mikaha

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja mikaha »

kerttu kirjoitti: Ahvenet kuitenkin söivät ihan hyvin, sekä madot pihalta, pakasteötökät että jopa pellettiruoka kelpasivat.
Itse olen ahvenille syöttänyt pakasteruokaa, eli pakastettuja katkarapuja. Aluksi paloiteltuna, kalan kasvaessa menee kokonaankin. Jos niitä malttaa vähän pieniä, niin särjet ja varsinkin kiiski syövät loput pohjalta.

Ahven oppii myös kuivaruualle; särjet syövät melkein mitä tahansa vedessä liikkuvaa, ja siksi esim. kirjolohen rehu menee niille. Ahven näyttää oppivan matkimalla saman. Tätä ruokaa ei kuitenkaan kannata syöttää liikaa, se on ahvenelle ja särjillekin turhan rasvaista. Kuhan rehu olisi varmaan parempaa, mutten ole sitä saanut käsiini.
kerttu kirjoitti: Pienempään altaaseen on tulossa, jos vaan kuljetukset onnistuu, myös tämänvuotisia hauenpoikasia (eli siis ihan minikokoisia). Niissä ongelmaksi voi kuulemma muodostua, etteivät ne syö mitään jos ei elävää pikkukalaa ole tarjolla. Hankintalistalla on jo pinsetit, joilla ruokkimista voi sitten yrittää.
Myös hauelle kelpaa katkarapu. Katkis vajoaa kohtuullisen hitaasti, joten hauella on aikaa reagoida.
kerttu kirjoitti: Vesiä vaihdan altaista melkoisen tiuhaan, särkikalojen altaasta noin kaksi kertaa viikossa puolet tai vähän alle. Kiiskiltä vaihdan vettä yhtä usein mutta hieman vähemmän.
Aika tiuhaan vaihtelet. Vanhin särkeni on harrastuksen alusta, eli reilut 4 vuotta sitten pyydetty, eikä se ole moksiskaan typpiarvoista. Suomen järvissäkin on todella isoja nitraattiarvoja, joten hyvä suodatus on vähemmän stressaavaa kaloille kuin tiuha vedenvaihto.

Yleisesti noista kaloista olen huomannut, että suhteellisesti parhaiten ovat selvinneet ne yksilöt, jotka on pyydetty talvella. Niissä eloonjääminen (nimenomaan alussa) on ollut paras, kunhan malttaa lämmitysvaiheen ottaa rauhallisesti. Epäilen tämän johtuvan siitä, että kylmässä vedessä taudinaiheuttajia olisi vähemmän kuin lämpimässä kesävedessä.
jiipeeoo
Starting Member
Starting Member
Viestit: 14
Liittynyt: 12:57, 03.10.2015
Sukupuoli: Mies

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja jiipeeoo »

Minullakin on joskus ollut akvaariossa pari särkeä ja sorvaa. Pianhan ne oppivat ruokintaan ja hauska niitä oli katsella. Ruutanoita haettiin (ongittiin) jakomäen hiekkamontuista kymmenkunta vuotta sitten kaverin kanssa ja laitoin silloin 5 kpl pihalampeen. Kesät talvet ovat siellä olleet ja usein kesäkavereiksi saaneet kultakaloja. Aina, kun lampeen on ilmestynyt poikasia, ne ovat "näyttäneet ruutanoilta", mutta saaneet jossain vaiheessa kultakalan värit.
Nyt on taas poikasia lammessa ja muutama onkin jo nostettu akvaarioon ihmeteltäviksi. Niitä kyllä riittää muillekin, jos joku haluaa.. (helsinki-vantaa). Jännittää itseäkin, että mitä noista tulee, koska lammessa on ollut tänä kesänä vain yksi kultakala ja kaksi ruutanaa. Nuo ruutanat ovat niistä viidestä kaksi jäljelle jäänyttä. Lammessa on myös vesiliskoja ja niidenkin poikasia ainakin tänä vuonna on löytynyt. Tuo kultakala on tainnut herkutella näillä poikasilla koska se on tosi paksussa kunnossa. Lahjoittaisin sen pois, jos vaan jostain koti löytyisi. Hän ei talvea lammessa pärjää, eikä enää oikein akvaarioomme mahdu. Hän on tuossa lammessa syntytnyt 3-4 vuotta sitten.

http://s1310.photobucket.com/user/jarpa ... sort=3&o=0
TopiasLaikkoja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 1
Liittynyt: 20:01, 12.11.2015
Akvaarioseurat: Luonnolliset Akvaariot
Sukupuoli: Mies

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja TopiasLaikkoja »

Moikka!
Minä aijon ostaa ensikesänä akvaarion ja aikoisin laitta kalat sinne jotka olisi ahventa ja rapua,joten mitä mun täytyisi thedä että saan kaloille hyvät oltavat.voin ostaa kaloja jos on....mutta vastatkaa jos on jotain juttuu..Heippa!
T:Topias Laikkoja. :D
möhkökala
Junior Member
Junior Member
Viestit: 169
Liittynyt: 15:16, 24.10.2002
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Joensuu

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja möhkökala »

Eiköhän nuo jiipeeoo:n poikaset ole kultakala-ruutanahybridejä. Jännä juttu! Ovat meinaan niin läheistä sukua, että pystyvät lisääntymään keskenään. Niinkuin itse asiassa aika monet särkikalat.

"The fact of wide hybridization between C. auratus and C. carassius was proved to be true by large number of hybrids which can form populations consisting only from hybrid individuals. Hybrids C. auratus x C. carassius were diploid, tryploid and in exceptional cases tetraploid; females and males which most likely breed by hybridogenesis."
Mezhzheryn SV ym. 2012: Hybridization of crucian carp, Carassius carassius (Linnaeus, 1758), in Ukrainian reservoirs and genetic structure of hybrids.
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1262
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja kerttu »

Lisää kotimaiskokemusta taas: Tänä vuonna akvaarioihin saatiin särkikaloista samat mitä viime vuonna (lahna, pasuri, särki ja sorva) plus yksi salakka. Lahnoilla on tänäkin vuonna ollut pientä hihnamato-ongelmaa, joten niistä jokunen on tippunut/tiputettu menosta. Särkikalat on kyllä kerta kaikkisen helppoja: Yhdellä sorvalla oli tullessaan hirmuinen ruhje kyljessä, ja sekin parani hyvin. Pilkkutauti särkikaloille kyllä paukahti toukokuussa, mutta yksikään ei siihen kuollut kun lääkitys aloitettiin heti.

Pienempään altaaseen tuli tänä vuonna ahvenia, kiiskiä ja kivisimppuja. Kiisket eivät ole menestyneet: Ensimmäinen kuollut oli julmetun pulska, kuti pohjalle ja kuoli. Muut kaksi vaan laihtuivat ja olivat lopulta niin raakileita ettei niitä kestänyt katsoa - söivät kyllä, mutta ehkä joku loinen vaivasi? Nyt altaassa kuitenkin on yksi kiiski, joka näyttää ihan hyvältä. Se tuli mato-ongella ja oli niin sopivan kokoinen ja hyvän näköinen, että halusin testata miten sen altaassa käy. Kuusi pikkuahventa pullistelee toisilleen ja skabailee milloin mistäkin... Kolme niistäkin tuli mato-ongella tuon kiisken kanssa samassa satsissa.

Mutta kivisimput on parhaita! Niistä toinen on tosi pieni ja sillä on jostain syystä koko ajan suu auki. Se kuitenkin syö, en ole nähnyt tarpeelliseksi poistaa sitä. Suurempi on ihan normaali. Aika paljon kyllä saa altaaseen syytää madonpalasia ja pakastesurvaria, että myös kivisimput saa osansa. Ahvenet on sen verran vikkeliä ja ahneita.

Harkitsen ottavani pari pikkukalaa talveksi kotiin. Allas on vain 125-litrainen, joten ahvenista ei ehkä kannata haaveilla... Mutta jos kivisimput ja kiiski. Katsotaan.
myllys83
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 09:23, 20.02.2013
Akvaarioseurat: en kuulu
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Kokemuksia kotimaisista

Viesti Kirjoittaja myllys83 »

Sain matalasta vedestä mökkirannasta noin 20cm syvästä pari noin 7cm mittaista ahvenenpoikasta pienellä haavilla. Toin ne kotiin mutta mulla ei ollut tarjota niille kuin 100 litranen allas. Akvaario ja kalat on tällähetkellä autotallissa missä on noin 20 astetta lämmintä. Meneekö ahven huoneenlämmössä ympäri vuoden vai pitääkö vesi saada talveksi viilenemään? Talli mulla olis viilennystä ajatellen hyvä koska sielä on talven ajan lämpötila 5-10 astetta. Kuinka suuri allas tuollaselle yhdelle ahven parille pitäisi olla ja jos saan lähi viikkoina vielä pari lisää niin niitä olisi sitte 4 kpl. Kaikkia asioita ja vinkkejä saa laittaa sellaisiakin mitä en tässä maininnut esim. ruokintaki on pieni ? merkki ja kasvit mitkä menee viileässä vedessä jos vettä nyt pitää viilentää?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Lammikot, karpit, kultakalat ja kotimaiset kalat”