Nostopumpun toiminnasta yöllä
Valvoja: Moderaattorit
Nostopumpun toiminnasta yöllä
Olen nyt pari päivää kuunnellut lähes yhtämittaista vaimeaa pesukoneen ääntä joka syntyy pesukoneen sijaan juuri kokoamani merivesiakvaarioprojektini putkistossa. Durson avulla olen saanut äänet pienenemään huomattavasti ja ääni syntyykin lähinnä veden tullessa ala-altaaseen. Minua ääni ei juurikaan haittaa, mutta avovaimoani kyrsii kyseinen ääni illalla/yöllä nukkumaan mennessä, koska akvaario sijaitsee makuuhuoneen viereisessä huoneessa. Putkistossa syntyvän äänen saan lähes kokonaan pois, kun pienennän virtausta venttiileiden kanssa, mutta näin pienee altaiden välinen virtauskin samalla.
Kysymykseni kuuluukin, että voiko altaiden välillä tapahtuva vedenkierto olla yöaikaan huomattavasti pienempää kuin päiväsaikaan tapahtuva, ilman että siitä seuraa eliöstölle mitään haittavaikutuksia? Ja voiko pumpun laittaa esimerkiksi ajastimella pois käytöstä muutamaksi tunniksi nukkumaanmenon ajaksi ja muutaman tunnin päästä pumppu alkaisi taas kierrättää vettä päivää pienemmällä teholla ja eliöstö pärjäisi silti hyvin?
Käytössäni on Aqua Medicin OR 6500 nostopumppu ja pumppu nostaa noin hieman alle 1,5 metrin korkeuteen 32 mm putkea pitkin jossa säiliöliittimen kohdalla on kapein paikka vain 25 mm. Pumpun pitäisi ohjeen taulukon mukaan nostaa 1,5 korkeuteen noin 2500-2800l/h. Tekniikan olisi tarkoitus olla ala-altaassa. Pääallas on noin 300 litrainen ja ala-allas noin 100 litraa pienen refun kanssa.

-
- Senior Member
- Viestit: 672
- Liittynyt: 17:54, 23.11.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
En itse näe siinä mitään haittavaikutuksia, jos laitat altaiden välisen kierron hetkeksi pois. Kunhan muistat, että molemmissa pitää veden silti liikkua. Eli streamit pauhaa siitä huolimatta sekä ylä- että ala-altaassa. Tuossa saattaa just se ala-altaan streami jäädä huomioimatta. Varsinkin kun siellä on refu (-> paljon pieneliöstöä).
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
Jos nostopumpun sammuttaa yöksi, kantsii varmistaa että esim. joku striimi pyörittää pintaa tehokkaasti.
(Ala-allas kierto hapettaa vettä ja yöllä kun valot ovat poissa eikä yhteytystäkään ole, on hapen loppuminen todennäköisempää kuin päivällä.)
(Ala-allas kierto hapettaa vettä ja yöllä kun valot ovat poissa eikä yhteytystäkään ole, on hapen loppuminen todennäköisempää kuin päivällä.)
-
- Advanced Member
- Viestit: 1417
- Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
- Akvaarioseurat: SMAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
Sinne ala-altaaseen on madollista rakentaa ns. äänenvaimennin. Näitä on useita erilaisia sovelluksia. Aluksi kuitenkin kannattaa lyhentää putki niin että just ylettyy veden pinnan alle. Ei siis viedä altaan pohjalle. Onko muu putkisto myös 32mm? Kyllä tolla kierrolla pitäis aika hiljainen systeemi olla mahdollinen. Yksi ongelma voi olla itse pumppu. OR on aika "jyrisiä" ja vanhemmiten ne yleensä alkaa " huutamaan".
Varsin yleistä on sammuttaa nostopumppu valojen sammumisen jälkeen jos esim. ruokkii koralleja. Näin ruoka jää kelle se kuuluu eikä mene alas. Tämäkin auttaa jos on nopea nukahtamaan...
Varsin yleistä on sammuttaa nostopumppu valojen sammumisen jälkeen jos esim. ruokkii koralleja. Näin ruoka jää kelle se kuuluu eikä mene alas. Tämäkin auttaa jos on nopea nukahtamaan...

-
- Member
- Viestit: 318
- Liittynyt: 12:53, 27.07.2007
- Akvaarioseurat: Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Ilmajoki
- Viesti:
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
Kiinnostaa toi edellä mainittu "äänenvaimennin", voisko joku linkittää, joka tietää millä sanoilla englanniksi löytyy tietoa? Mullakin tämä pitää vähän ääntä (ei kyllä häiritsevästi)
Olohuoneessa 800:n litran kalakeitto suolan kera.
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
Kiitoksia vastauksista, pitää vielä yrittää noita putkia säätää jospa sitä ääntä sais vielä pienemmäksi.
Ainakin yhden tälläisen äänenvaimentimen bongasin netistä http://www.thereeftank.com/forums/attac ... 1071695828 ja itse keskustelu josta tuon kuvan löysin löytyy tästä http://www.thereeftank.com/forums/f76/m ... 28315.html. Itse en sillä kovin kummoista tulosta saanut aikaan, mutta johtui varmaankin siitä, että en sitä aivan samalla tavalla saanut putkiston muodon vuoksi rakennettua. Ajattelinkin hieman muokata omia rakennelmia ja koittaa sitä uudelleen.

Sellainen kysymys vielä, että kun tuo minun OR 3500 on tosiaan tuntuu olevan melko äänekäs pumppu, niin minkäs merkkiset nostopumput ovat teidän kokemusten mukaan kaikkein hiljasimpia?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1417
- Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
- Akvaarioseurat: SMAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Nostopumpun toiminnasta yöllä
Itsellä Red Dragon 8000. Toimii kuin junan vessa. 2 vuotta ja kerran avattu. Ääni....Mikä se on...?Gorkki kirjoitti:Sellainen kysymys vielä, että kun tuo minun OR 3500 on tosiaan tuntuu olevan melko äänekäs pumppu, niin minkäs merkkiset nostopumput ovat teidän kokemusten mukaan kaikkein hiljasimpia?