Yunnanilus cruciatus

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Nuo nuoliaiset ovat kyllä joka kerroksessa, eli siksi varsinkin ruoka-aikaan ovat oikeita kiusankappaleita. Ne eivät siis fyysisesti vahingoita suklaarihmoja mutta suklaat hermostuvat kun ne ajavat iholle nyt sitten suklaatkin nahisevat keskenään kun ovat stressissä. Miulla on ihan pintaan asti kasvillisuutta akvaariossa, juurakoita, koriste-esineitä ym eikä mitään apua. Voin raportoida miten tilanne etenee. Tänäiltana nuoliaiset ovat olleet rauhallisempia ja touhunneet keskenään. Noista miun nuoliaisista pari on sellaisia yksinliikkujia ja muita vilkkaampia ja nimenomaan ne ovat niitä häiriköitä. Laumassa nämä eivät kulje suklaarihmojen perässä. Mutta miulla on olleet nämä altaassa vasta vajaan viikon, eli voi olla että tilanne paranee kun kalat kotiutuvat ja suklaat tottuvat nuoliaisiin. Miulla on 300 litrainen akvaario.
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
Butterflies
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1116
Liittynyt: 21:40, 28.04.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Butterflies »

Olen aina nähnyt nuoliaisten oleskelevan vain pohjalla, olen saanut sen käsityksen että monniset ennemminkin liikkuvat myös ylempänä..?

Tosin, mun tapauksessa ainakaan kääpiörihman ei luulisi niin paljon stressaantuvst tuollaisesta. :) Vai?
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Butterflies kirjoitti:Olen aina nähnyt nuoliaisten oleskelevan vain pohjalla, olen saanut sen käsityksen että monniset ennemminkin liikkuvat myös ylempänä..?
Taitaa kyse olla pikemminkin lajien välisistä eroista. Molemmista ryhmistä löytyy sekä tiiviisti pohjalla viihtyviä että keskivedessäkin pulikoivia lajeja, mutta akvaarioliikkeiden nuoliaisvalikoima on huomattavasti rajoitetumpi, eikä näitä keskiveden uimareita ole aiemmin juuri saatu. Yunnanilus cruciatus liikuskelee kyllä keskivedessä suunnilleen yhtä luontevasti kuin pienimmät monniset.

On kyllä vielä lisättävä, että myös harlekiininuoliaiseni hakevat ruokaa pinnalta ja keskenään kisaillessaan usein muutenkin liikkuvat pohjan yläpuolella.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Butterflies
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1116
Liittynyt: 21:40, 28.04.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Butterflies »

7330 kirjoitti:
Butterflies kirjoitti:Olen aina nähnyt nuoliaisten oleskelevan vain pohjalla, olen saanut sen käsityksen että monniset ennemminkin liikkuvat myös ylempänä..?
Taitaa kyse olla pikemminkin lajien välisistä eroista. Molemmista ryhmistä löytyy sekä tiiviisti pohjalla viihtyviä että keskivedessäkin pulikoivia lajeja, mutta akvaarioliikkeiden nuoliaisvalikoima on huomattavasti rajoitetumpi, eikä näitä keskiveden uimareita ole aiemmin juuri saatu. Yunnanilus cruciatus liikuskelee kyllä keskivedessä suunnilleen yhtä luontevasti kuin pienimmät monniset.

On kyllä vielä lisättävä, että myös harlekiininuoliaiseni hakevat ruokaa pinnalta ja keskenään kisaillessaan usein muutenkin liikkuvat pohjan yläpuolella.
Oho 8O Jännä tietää :) Isälläni oli joskus verkkonuoliaisia ja ne olivat aina pohjalla. Kaupoissakin olen nähnyt vain ''pohjanuoliaisia'' (mukaanlukien tämä kääpiöseepranuoliainen).

Olen kyllä ajatellut joskus noita omaan altaaseeni hankkivani (kun nyt on suuri osa kasveistakin jo lähtenyt ja kalat mahtuvat taas uimaan :roll:). Ovat tosi hauskan näköisiä, pieniä, ja vieläpä todella halpoja verrattuna vaikka kääpiönuoliaiseen.
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja shays »

Minulla on näitä tällä hetkellä viisi kappaletta, pitäisi hankkia enemmän. Uiskentelevat pitkin akvaariota miten sattuu, mutta ovat ihan tuhottoman säikkyjä. Tykkäävät viettää aikaa sukarapujen kerrostalotuubissa,

Kuva

Asustelivat jonkun aikaa perhoskirjoahventen kanssa, muutoin ovat tuolla mutterissa keskenään. Ahventen kanssa ei ainakaan ollut mitään ongelmaa. Siirtynevät eri altaaseen kunhan jaksan niitä tuolta pyydystää ja hankkia lisää kavereita niille.
-Jossu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 37
Liittynyt: 15:41, 26.06.2009
Akvaarioseurat: TAS

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja -Jossu »

Hankin näitä raitapaitoja vajaa viikko sitten 15 yksilöä 73l lajiakvaarioon. Ovat todella ihastuttavia pikkukaloja ja olen aivan rakastunut :mrgreen: Kaupan kasvittomassa altaassa kyhjöttivät paikallaan pohjalla, mutta kotialtaaseen päästyään ovat olleet kivoja seurattavia. Välillä lepäilevät paikallaankin, mutta suurimman osan aikaa tonkivat pohjaa ja nuuskuttelevat kasveja pitkin. Oleskelevat sekä pohjalla että välivedessä. Välillä hakeutuvat yhteen parveen, mutta enimmäkseen liikkuvat hajallaan ympäriinsä muutaman yksilön porukoissa.

Tekisi mieli hankkia näitä vielä viisi lisää, mutta en tiedä tulisiko ahdasta kunhan kasvavat. 370 litraisessa olisi tilaa, mutta kyseisessä altaassa on voimakas virtaus ja nämä ilmeisesti luonnossa elävät hitaasti virtaavissa joen osissa. Onko kukaan kokeillut pitää näitä hieman voimakkaammassa virtauksessa?

Tarkoitus on pitää nykyinen akvaario lajialtaana, mutta olisi silti mielenkiintoista kuulla vielä lisää muiden harrastajien toimivista/epäonnistuneista kalastoyhdistelmistä. Tässä ketjussa olikin jo hyvää kriittistä keskustelua pienten rihmojen yhdistämisestä näiden kanssa. Voin kyllä kuvitella, että nämä saattavat olla rauhallisten ja omaa yksityisyyttä arvostavien lajien mielestä todella rasittavia. Ehkä pienet rasborat tai muut parvikalat voisivat olla sopivampia seuralaisia. Vai miten on?
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

En hankkisi enempää nuoliaisia 73 litraiseen. Ovat pieniä mutta todella liikkuvia ja meneviä, joten luulisi että varsinkin pienemmässä altaassa ahdistuvat ja häiritsevät muita kaloja. Minulla on noita 10kpl 300 litraisessa ja käyttävät kyllä liikkuessaan koko allasta jatkuvasti. Mietin yhä että otanko niitä vielä lisää vai onko niitä sitten liikaa suhteessa altaan kokoon. Laitoin nyt muutama päivä takaperin hyvän sisäsuodattimen altaaseen ja nämä nuoliaiset rakastavat uida virrassa vastavirtaan ja ottaa vauhteja myötävirtaan. Tuntuvat tykkäävät virtauksesta. En voi ihan täysillä suodatinta pitää noiden rihmojen takia mutta tuo sisäsuodatin on nuoliaisille mieluinen. Joudun vielä viikon verran odottamaan rusokiilakylkiparvea ja toivon että nuoliaiset & suklaat kestävät toistensa seuraa sen aikaa. Nuoliaiset ovat kasvaneet älyttömästi tässä muutamassa viikossa, varsinkin mahoistaan..
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
-Jossu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 37
Liittynyt: 15:41, 26.06.2009
Akvaarioseurat: TAS

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja -Jossu »

Hyvä tietää, että saattaisivat pärjätä virtauksessa. Siinä tapauksessa olisi mahdollisuus siirtää nämä isompaan altaaseen kunhan saavat kokonsa tuplattua. Tosin meillä virtaus on ehkä hieman eri luokkaa, koska esim. rihmakaloja ei tuossa puhurissa voisi pitää. Virtauksen voimakkuus on lähempänä imunuoliaisten vaatimuksia.
Zuwih
Senior Member
Senior Member
Viestit: 550
Liittynyt: 12:03, 08.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Zuwih »

Mulla on nyt kymmenen mussukkaa plus ehkäviiskyt sukarapua satalitraisessa. Vaikuttaa ihan hyvältä kokoonpanolta. Vähän himottaisi kokeilla rubiiniseeprakaloja tuohon soppaan... .__.
Butterflies
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1116
Liittynyt: 21:40, 28.04.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Butterflies »

Zuwih kirjoitti:Mulla on nyt kymmenen mussukkaa plus ehkäviiskyt sukarapua satalitraisessa. Vaikuttaa ihan hyvältä kokoonpanolta. Vähän himottaisi kokeilla rubiiniseeprakaloja tuohon soppaan... .__.
Määki haluun!! :mrgreen: Mut ei voi ...
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Hahaha. Altaaseeni muutti tänään 15 rusokiilakylkeä ja nuoliaiset muuttivat samantien pohjakerrokseen. Eivät ole vilkaisseetkaan suklaarihmoja sen jälkeen. Välillä matkaavat rusokiilojen imussa mutta useimmiten puuhailevat keskenään PARVESSA. Jatkuisipa tämä nyt näin hyvin miltä eka päivä näytti.
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Nyt uskaltaa jo sanoa että nämä nuoliaiset sopivat hyvin suklaarihmojen seuraan kunhan altaassa on aktiivinen parvi kaloja. Nuoliaiset eivät välitä enää ollenkaan mennä pintaan vaan hoitavat duuniaan pohjakerroksessa. Hyvä näin!
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Onko teillä kellään mitään tietoa näiden kututavoista? Olen jo pitkään ihmetellyt kun parvea ei näy käytännössä koskaan esillä vaan ovat alkaneet liikkua takaosassa yhden juurakon luona. Äsken seurailin niiden touhua niin siellä pötköttää kaksi lihavaa nuoliaista juurakon alla ja vieressä vahtii yksi hoikka nuoliainen. Pian tämä hoikka kaveri meni toisen lihavan luo ja kietoutuivat toisiinsa ja tätä jatkui monta minuuttia. Harmi kun ei ole mitään tietoa että miten nämä kutevat ja mitä tässä pitäisi tehdä. Olisi upeaa jos saisi näiltä kutua talteen jos nämä nyt ylipäänsä kutevat.. Olen jo tässä kuukausi takaperin oppinut luultavasti tunnistamaan naaraat ja koiraat. Tai ainakin parvessa on näitä pulskia ja hoikempia, joissa on ihan järjetön kokoero. Hoikat ovat siis normaaleja rakenteeltaan ja nämä pulskat ovat tosi lihavia.
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja shays »

Kaitpa sitä kietoutumiseksi voisi sanoa.. :D Uiskentelevat pitkin allasta uroksen pörrätessä naaraan ympärillä. Kutu on aivan onnettoman pientä, ei toivoakaan että sitä saisi kerättyä mitenkään. Lisäksi roiskivat sen kudun aivan mihin sattuu, yksittäisiä palluroita joka paikkaan (eli siis liimailevat sen pintoihin kiinni yksitellen). Kutu jatkuu useamman tunnin ja tykkäävät myös syödä omaa kutuansa, eli olisi paras saada kutu eri altaaseen josta sitten poistaa kalat kudun jälkeen. Omani kutevat aina toisinaan ja kerran siirsin kalat pois altaasta joitain päiviä kudun jälkeen. Luulin ettei sieltä jäänyt mitään talteen, mutta hurjat kolme kappaletta olikin säilynyt :D Kasvavat aivan tolkutonta vauhtia, taitaa olla parin kuukauden ikäisiä nuo poikaset nyt ja kokoa on jo melkeinpä saman verran mitä aikuisilla uroksilla.

Nämä siis omia havaintoja näiden lisääntymisestä :)
jarios
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 08:44, 24.09.2009
Sukupuoli: Mies

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja jarios »

Shays. Mielenkiintoista. Onko sulla kuvia kututapahtumasta?
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja shays »

Eipä tullut kuvailtua :/ Tuskin siitä mitään kuvia olisi saanutkaan, sen verran vikkelää touhua.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Y. cruciatus onkin käsittäkseni poikkeuksellisen nopeakasvuinen, ja poikaset ovat aikuisen koossa ja sukukypsiä parissa kuukaudessa. Tämä maininta tuli vastaan useaan otteeseen, kun selailin hoito-ohjeita ulkomaisilta sivuilta.

Millaisissa oloissa, Shays, sinulla kutivat? Vesiarvot, lämpötila, virtaus? Laitoin joulun jälkeen kutu-poikasaltaan pystyyn hapsutähtisilmille, mutta miksei siinä voisi yrittää nuoliaisiakin kudettaa. 8-)
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja shays »

Joo, itse olen tutkaillut myös netistä ja tullut samaan tulokseen, että kasvavat aivan huimaa vauhtia.

Asuivat keskenään ilman muuta kalastoa, lämpö 25, vesi kohtuullisen virtaavaa (enimmäkseen pinnassa, allas korkean mallinen). Vesiarvoja en sen tarkemmin muista, mutta arvailtuna jokseenkin pehmeä vesi, ph jotain 6-7 luokkaa. Hurjasti apua, eikös? :D Söivät lähinnä nls:n rakeita ja toisinaan survaria. Paljon kasveja ja pinnalla oli paljon kilpukkaa, niiden alapintoihin liimailivat kutua myös.
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Miun pitäis melkeinpä saada noita poimittua kutualtaaseen kutemaan jos haluan jälkikasvua saada mut niitä on ihan mahdoton saada kiinni. Miulla on niin paljon kasveja, juurakkoja ym altaassa että on ihan toivoton urakka. Yritin kerran niitä kalastaa mutta en onnistunut..
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
Zuwih
Senior Member
Senior Member
Viestit: 550
Liittynyt: 12:03, 08.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Zuwih »

Tee pienestä muovipullosta "katiska", mulla ainakin menivät sellaiseen aika tehokkaasti, kun yritin sukarapuja pyydystää. :D
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Kiitos vinkistä! Olen kolme päivää onkinut katiskalla kaloja ja yhden koiraan olen saanut kiinni. Vaatii pitkää pinnaa kun ovat erityisen tarkkoina kutupuuhien takia. :D
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
Zuwih
Senior Member
Senior Member
Viestit: 550
Liittynyt: 12:03, 08.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja Zuwih »

Aika epätoivoiselta kuulostaa, mutta eipähän ainakaan tarvi sisustusta myllätä! :mrgreen:
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Annoin periksi, tyhjensin koko altaan kaikesta ja ajattelin sitten vain ottaa ne haavilla kiinni.. Mutta ehei! Ei toivoakaan.. Lopulta kolmen tunnin miettimisen jälkeen laitoin kalapussin ansaksi ja ohjasin joukon typeryksiä sinne. Nyt miulla on viisi nuoliaista kutualtaassa. Enpä ihan äkkiä aatellut niitä pyydystää uudestaan.. Toivottavasti reppanat (myös muut pääaltaan kalat) toipuvat tästä suht pian. :P
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
laauuraauu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 89
Liittynyt: 16:06, 11.06.2011

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja laauuraauu »

Se unohtui kysyä että syövätkö nämä omat poikasensa? Eli uskaltaako poikaset jättää altaaseen vai kerätä heti talteen sieltä?
300 l: pilkkutimanttiahvenia, avainkirjoahvenia, suklaarihmakaloja, rusokiilakylkiä, kääpiöseepranuoliaisia, raitakoruplekopari, juovapuuplekopari, salamanteripleko, päälle 60 kultapartamonnivauvaa
shays
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 581
Liittynyt: 20:34, 06.07.2005
Sukupuoli: Nainen

Re: Yunnanilus cruciatus

Viesti Kirjoittaja shays »

Minulla napsivat melko tehokkaasti sen itse kutunsa, eli kannattaa kutemisen jälkeen haavia aikuiset taas eri altaaseen.. :D
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”