Meidän fisut

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kiitos Visumies, tein juuri testin ja hanvedenkin Gh arvot on taivaissa. Lähetin vesilaitokselle viikolla kyselyn paikallisen veden arvoista mutta en ole vielä saanut vastausta. Odotan sitä kunnes ostan toisen testin. Ei tässä kuitenkaan mikään hätä ole kun kalat ja kasvit voi hyvin.

Perjantaina oli ilon päivä kun hain tilaukseni postista, aika moista sähläystä tuo matkahuollon paketti vaati. Tilaus lähti nopsasti kaupasta tiistaina ja keskiviikkona oli jo seurannan mukaan kotikaupungissa. Siellä se odotti vuorokauden siirtoa noutopisteeseen. Torstaina näkyi että on siirrossa noutopisteeseen mutta perjantai-iltaan mennessä en ollut saanut ilmoitusta joten menin kauppaan kyselemään joko se olisi saapunut (ai miten niin malttamaton). No löytyhän se sieltä, joku virhe siinä oli tullut koska sitä ei olt merkitty saapuneeksi. Kaiken sähläyksen huipuksi kauppa unohti antaa 2/3 laatikosta. Kun pääsin kotiin ja huomasin että suurin osa tavaroista puuttui ja laatikon kylkeen oli kirjoitettu 1/3 soittelin perään kauppaan ja kyllähän ne loputkin laatikot löysivät. Aika onnetonta touhua omasta mielestä mutta pääasia että sain ne lopulta. Hyvä niin kun siellä oli kasvi joka ei varmaan ois pärjännyt kovin paljoa pidempää.

Pienen sähläyksen jälkeen sain tuon CO2 asennettua. Ei se vaikea ole mutta yritin jotenkin supertarkasti tehdä ja tein prosessista huomattavasti vaikeamman kun se oikeasti oli. Pulloa en ole vielä kiinnittänyt lopullisesti. Se mahtuu kivasti kaappiin ja seisoo nyt hyllyllä kunnes päätän mihin se asettuu lopullisesti. Tuotanto on jo alkanut ja kuplia tulee kivaan tahtiin. Tein juuri PH testin ja mun mielestä PH on jo laskenut siitä missä se on ollut, ihan vähän siis. Edelleen se heiluu 7-7.5 välillä mutta melkein 7 eikä 7.5 niin kuin aikaisemmin. En ole ihan varma kuinka alhaalla tuo CO2 systeemi pitäisi olla tankin sisällä, ajattelin laittaa sitä alemmas mutta monissa kuvissa se on tuolla korkeudella mihin sen näin ensimmäiseksi laitoin.

Sain myös askarreltua tuon puun siimasta, puusta ja liekkisammalleesta. Katsotaan lähteekö se kasvamaan. Tuo sisustus on keskeneräinen mutta tykkään siitä.

Kuva
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Onnistuin saamaan kuvan toisesta taistovauvasta

Kuva
Riippasaarni
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja Riippasaarni »

Voisin veikata tulevaa pääväriä siniseksi 80 % varmuudella.
Ahvenia ja monneja.
Onnimanni
Junior Member
Junior Member
Viestit: 223
Liittynyt: 20:21, 10.10.2012
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja Onnimanni »

Se GH testi vanhenee ja sitten tulee todella villejä tuloksia, niin tuli minullakin taannoin. Eli jos kaikista vesistä tulee tosi outoja tuloksia niin vika on todennäköisesti siinä testissä. Paketin pohjassa on Parasta ennen päiväys jota kannattaa uskoa. Heitä pois moinen testi ja hanki uusi. Kannattaa uskoa vesilaitosta jos menee pahasti ristiin omien vesitestien kanssa.
"What did the boy octopus say to the girl octopus? -I want to hold your hand hand hand hand hand hand hand hand."
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kiitos Onnimanni, tuo testi oli todella vanhentunut, en tosin vieläkään ole saanut tarkkoja mittoja kun lähikaupassa ei ole ollut tippatestejä ja juuri ennen tein tilauksen verkossa joten toista tilausta en halunnut tehdä kun on sen verran tyyriit nuo postituskulut jos vain yhden testin tilaisi. Ostin siis liuskoja ja niiden mukaan kaikki ok. Tässä on tullut muutenkin vähän vahingossa shoppailtua. Lähikaupassa oli joitain tuotteita 50% alessa joten ostin uutta kasvilannoitetta, seran blackwater uutetta, daphniaa ja normihintaan juwelin cirax suodatinosan. Ajattelin ostaa vielä toisenkin vähän myöhemmin. Tuo tumma uute oli aika jännää ja kalat selkeästi siitä tykkäsi. Aluksi se tunti kovin pimeältä mutta nyt silmä on jo tottunut ja etenkin nuo kardinaalit oikein loistaa ainakin omaan silmään.

Riippasaarni, minäkin ajattelin että tuosta tulee pääväriltään sininen ihan niin kuin isänsä ja äitinsäkkin on!

Tankkiin on myös muuttanut uusia asukkaita, ostin 10kpl leväsukarapuja. Osa on kyllä voinut menehtyä koska en ole onnistunut kaikkia näkemään samaa aikaa. Tai mistä sitä tietää, hitsin hyviä piiloutumaan nuo on. Olen oikeastaan ihastunut noihin rapusiin, sellaisia ikuistohottajia ihan niin kuin helmimonniset. Siitä itseasiassa sain päähäni että olisi kiva jos voisin kokeilla niiden poikasten kasvatusta. Täältä ja internetin tiedonarkusta olen siitä lukenut ja ajattelin että sen jälkeen kun kokeilen niiden leviksien kasvattamista murtovedessä ja kun kyllästyn niin sitten voisin tehdä työpöydälle kasvinanon ihastuttamaan työpäivää.

Torista löysin sitten pienen etsimisen jälkeen 70e 30l Dennerle Nano Marinus paketin (kiitos vaan myyjälle hyvin pidetystä paketista jos käy täällä). Varsinaisesti merinanoa en ollut etsimässä mutta tässä vaiheessa kun en ole siellä kasveja kasvattamassa niin tuo merivalokin on kuulemma ok, ei ainakaan pitäisi olla ravuille pahaksi. Löysin torista myös erikseen kympillä käytetyn refraktometrin joten saan suolapitoisuudenkin mitattua kunhan ensin vaan opettelen ja opin käyttämään sitä. Nanon mukana tuli kätevästi mukana iso ämpärikin jossa on varmaan 8kg jäljellä merisuolaakin.

Kaiken huipuksi pääsin viikonloppuna käymään Akvaariolinnassa, mahtavaa palvelua ja kiva kauppa. Vaikka meille ei enempää niitä tule, pikkasen kuolasin taistojen perään oli ne niin komeita. Ilmeisesti juuri saapunut lasti. Tänne tulen varmasti menemään uudestaan.

Semmosta tällä kertaa, paljon on ehtinyt tapahtumaan. Muutama kuukausi ja toinen tankki jo hommattu, harrastus vie kyllä nopeasti mukanaan. Taapero tykkää edelleen tuijotella kaloja ja ruokkia niitä iltaisin, toisinaan antaa tankille haleja, ehkä tuo nano vielä päätyy joskus sen huoneeseen.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Hetki on vierähtänyt ja akvaario elää.

Kuva
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kalastoon on tullut sen verran muutoksia että taistoista luovun kokonaan kun löydän kodit sisaruksille. Mä en vaan jaksa niiden riitelyä niin kauniita kun ovatkin. Hirviö lähti toiseen kotiin ja tilalle tuli vaihdossa kaksi perhosplekoa jotka ovat aivan ihania.

Kuva

Ne on vielä pieniä ja pääsevät suurempaan kotiin vuoden loppuun mennessä kun hankin olohuoneeseen suuremman lätäkön. Haaveissa on Rio 450. Mä tykkään kovasti tuosta Rio125 akvasta ja haluan ehdottomasti samanlaisen, suuremman vaan. Ihan varma en ole jos hommaan 350 vai 450 kokoisen, pitää mittailla sillä onhan tuo aikamoisen kokoinen.

Nuo perhosplekot on niin söpöjä. Meidän hirviö ei kyllä levää vanhana poikana syönyt (tai jos söi niin yöllä). Päivällä sitä ei ikinä näkynyt. Nämä taaperot puolestaan viettää ihan päivälläkin aikaa ihmisten ilmoilla. Olen monesti löytänyt ne roikkumasta tuosta keskellä olevasta puusta. Pitää ottaa selvää voisiko niitä hommata vielä lisää sitten kun saan suuremman akvaarion on ne sen verran lutuisia.

Helmimonnisia myös rakastan. Ne jatkuvasti tohottaa paikasta toiseen. Sellaisia kaikkien kavereita.

En ole vielä ihan varma mitä kalastoa tuohon suurempaan muuten haluan. Ehkä nuo kardinaalitetrat voisi siirtää sinne niin saisivat lisää uimatilaa. Tai ehkä siirrän kaikki ja teen tuosta nykyisestä sellaisten todella pienten kalojen paratiisin. Miljoonakala uroksetkin olisi hienoja, täällä vaan on todella pehmeä vesi enkä välttämättä haluaisi läträtä sitä kovemmaksi.

Isompaan haluan yhden, korkeintaan kaksi suurta tetraparvea ja suuren parven monnisia pohjalle perhosten lisäksi. Mä tykkään kovasti katsella noita kardinaaleja. Suuremmilla kaloilla on enemmän persoonaa kun taas noita parvikaloja on vaikea erottaa toisistaan eikä niihin niin kiinny samalla tavalla. Mutta ne on upeita. Joko kasvatan kardinaaliparvea tai sitten voisin ottaa lisäksi tai laittaa sinne yksistään sinineontetroja.

Mä tykkään kovasti tuosta Juwelin suodattimesta. Mulla on siellä karkea, cirax, hieno ja sitten vanu ja se toimii hyvin. Partaleväongelmakin alkaa ilmeisesti mennä pois. Vähensin valoa ja käänsin virtausta seinään päin. Ravinteita annan niin kuin ennenkin.

Tältä foorumilta löysin hyvän CO2 reseptin joka toimii hyvin. Mähän ostin sen JBL ProFlora160 CO2 kitin ja olen siihen laittanut omaa kiljusekoitusta: 2dl sokeria, 10ml ruokasoodaa, 3tl turbohiivaa ja merkkiin asti noin 7dl lämpöistä vettä. Sillä tulee kuplia noin 1.5 viikkoa mutta yleensä viikottaisen vedenvaihdon yhteydessä teen uuden miksin kun aika halpaahan tuo on. Löysin Tokmannilta mahdottoman suuren soodapaketin 2.5e, sokeri on alle euron kg ja hiiva on alle 5e paketti eikä sitä 'kulu ollenkaan' (toki kuivahiivakin vanhenee mutta pidän sen tiukasti suljettuna ilmatiiviissä pussissa) joten en ole sen takia pitänyt sitä loppuun asti kun on helpompi tehdä kaikki huoltotoimet samalla. JBL:n valmismiksi toimi mun mielestä huonommin kun tämä omatekonen ja onhan se aika kalliskin (n.9e satsi joka riitti 3-4vk).Tai siinä sanotaan että riittäisi mahdollisesti 40pv mutta vaihtelee oliko kh vai ph riippuen, no kummiski, meillä kesti huomattavasti vähemmän kun 40pv. Varsinaiseen ProFlora settiin olen ollut tosi tyytyväinen, olen putsannut levittimen muutamaan kertaan ja siitä saa auki ne osat joka helpottaa puhdistusta. Varsinaisen miksin vaihto on tosi siistiä ja vaivatonta.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Mua on alkanut houkuttaa ajatus muuttaa tämä nykyinen allas kasvikeitaaksi. Tuo suurempi vaatii varmasti sellaisen vähän järämmän CO2 systeemin johon en tässä vaiheessa halua investoida. Voisin siirtää kaikki nykyiset asukit ja kasvit uuteen altaaseen ja aloittaa alusta. Ajatuksena hyvin yksinkertainen kasvillisuus, pari kolme pientä kasvilajia ja sinineontetroja (+leväsukarapuarmeija). Pohjan pitäisi olla sellainen että se huolehtisi itse itsestään ilman varsinaista talkkariapua.
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja Ildar »

Suuresti kehtaisin väittää noita kyllä lähinnä kääpiöpuuplekoiksi tuon kuvan perusteella. Perhosplekon kuviointi on leveämpää simppelimpää raitaa.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Hui kun pelästyin hetkeksi. Mulla ei sinänsä ole mitään väliä mitä lajia nämä uudet tulokkaat ovat mutta pelästyin että nyt tuli hommattua jotain joka kasvaa isoksi ja/tai vaatii erilaiset olosuhteet mitä voin tarjota. Onneksi ilmeisesti ei. Nämä on saatu harrastajalta joka ne on tilannut kaupasta. Ei sen puoleen sattuuhan virheitä ammattilaisille ja kaupat myy mitä sattuu. Olisi kyllä kiva tietää mitä lajia nämä ovat, tässä on parempi kuva jonka entinen omistaja otti, ainakin luulen niin kun löysin sen kännykästäni ja muistelen että tuo se oli. Mun pitää kytätä että saan itse paremman kuvan vertailuun.

Eli plekoista tietävät, minkä lajin edustaja tämä kaunokainen on ?

Kuva
Andwin
Starting Member
Starting Member
Viestit: 31
Liittynyt: 13:08, 25.12.2016
Akvaarioseurat: HAS – Helsingin Akvaarioseura ry
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja Andwin »

MiniMe kirjoitti:Hui kun pelästyin hetkeksi. Mulla ei sinänsä ole mitään väliä mitä lajia nämä uudet tulokkaat ovat mutta pelästyin että nyt tuli hommattua jotain joka kasvaa isoksi ja/tai vaatii erilaiset olosuhteet mitä voin tarjota. Onneksi ilmeisesti ei. Nämä on saatu harrastajalta joka ne on tilannut kaupasta. Ei sen puoleen sattuuhan virheitä ammattilaisille ja kaupat myy mitä sattuu. Olisi kyllä kiva tietää mitä lajia nämä ovat, tässä on parempi kuva jonka entinen omistaja otti, ainakin luulen niin kun löysin sen kännykästäni ja muistelen että tuo se oli. Mun pitää kytätä että saan itse paremman kuvan vertailuun.

Eli plekoista tietävät, minkä lajin edustaja tämä kaunokainen on ?

Kuva
Näyttäisi olevan Tiger Peckoltia
Onko kädet jo kastuneet tänään?
Ildar
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 639
Liittynyt: 22:31, 06.12.2010
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja Ildar »

No tämä taas on hyvinkin todennäköisesti juuri perhonen tai sitten juurikin jokin niistä lukuisista koruplekoista (kuvakulman haastavuudesta huolimatta naama on aika matala koruplekolle, mutta kuva tosiaan voi hämätä), mutta tuo sun oman kuvasi etummainen kala poikkeaa jo päänmuodoltaan niin paljon siitä, että se ei kyllä ole sama kala.
650 + 275 litraa vettä ja aika monta osaomistuskarvakorvaa
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Onkohan tuo sitten se toinen joka on ylemmässä kuvassa vasemmalla piilossa...vai olenko tallentanut kännykkään jonkun random kuvan? Pitää varmaan saalistaa nämä ämpäriin ja pitää kuvaussessio illalla niin saan varmuuden siitä minkä näköisiä nuo oikeasti ovat ja sitten pyytää mielipiteitä. Kiitos ihanuudet avusta ❤
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

No niin, meni taas vähän enemmän aikaa kun luulin. Ensin puuttui sopiva kuvauspurkki ja sitten kun sain hommattua karkkipurkin en saanut plekoja kiinni joten jouduin odottamaan hetkeen jolloin mylläsin tankkia oikein kunnolla. Tässäpä näitä kuvia. Kalat pysyi paikoillaan koko ajan joten kuvistakin on helpompi arvioida kumpi on kumpi. Tuo vasemman puoleisen muoto oli mun mielestä vähemmän pyöreä ja pyrstön puolelta se oli karvaisempi. Väri on varmasti pelkoväri, luonnollisesti väri on kelta-oranssimpi. Jos joku osaa kertoa onko nämä perhosplekoja tai jos ei niin mitä lajia (sukupuoliarvaukset myös tervetulleita) niin olisin superkiitollinen ❤️


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
emiliapentti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 104
Liittynyt: 15:48, 17.02.2017
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja emiliapentti »

Upean näköinen tankki! :)
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kiitos emiliapentti ❤️

Olen viimeaikoina taistellut leväinvaasiota vastaan, taistelu on ollut hurja mutta ilmeisesti selviydyn voittajana. Kaikki alkoi siitä kun ostin kaupasta uuden moorapuun. Koska se oli melko iso en voinut liottaa sitä erikseen vaan se oli pakko laittaa suoraan akvaan. Siihen kasvoi heti valkoinen bakteerimömmö. Haiseva mömmö. Olen lueskellut että tämä on vaaratonta ja hyvin yleistä. Edellisessä moorapuussa kasvoi mömmöä hetken mutta ei tässä määrin. Otin puun pois ja raaputin puhtaaksi jumalattoman monta kertaa. Tuon haisevan limaisen mömmön. Ilmeisesti tämä mömmö (tai uudet sammalleet) kaikesta huolimatta sekoitti jotain arvoja sillä tuloksena oli levää lasissa, levää kasveissa ja niin edespäin. Vaihdoin vettä kolme kertaa viikossa (vesi meinaan haisi ja pelkäsin että sinilevä tulee käymään) vähensin ruokintaa, lisäsin pistiaa, lisäsin lannotteita... Nyt mömmön tulo on loppunut, levä tuotanto alkaa hiipumaan, toivotaan että balanssi saavutetaan seuraavan muutaman viikon sisällä.

Olen unohtanut kertoa että tuo jbl:n pullo halkesi pohjasta loman aikana. En tiedä oliko siellä hiivat sen jotenki räjäyttänyt mutta kuitenkin. Nyt siellä on pulputtamassa ferplastin systeemi, se missä on sähköinen levitin koska löysin sen alesta ja maksoi 25e. Tuon jbl:n pullon saa varmaan ostettua jostain, sen verran uusi että ehkä pitäisi ottaa heidän asiakaspalveluun yhteyttä. Resepti on vaan jotenkin taas hakusessa. Voiko hiiva mennä vanhaksi kun jotenkin tuo ei pulputa samaan vanhaan malliin...

Eilen olin aivan taivaissa. Olen jo pidemmän aikaa halunnut vaihtaa ämpärisyteemin hieman helpompaan vedenvaihtojärjestelmään. Etenkin kun haaveissa on tuo suurempi tankki ei ämpärisysteemi ole toimiva. Monet on tehneet helposti oman halvan diy systeemin mutta mulla on sen verran peukalo keskellä kämmentä että en edes halunnut yrittää. Akvaariolinnassa käydessä näin syksyllä Marinan version, sama kun tämä https://www.akvaariokauppa.fi/new/p569- ... ma-fi.html

Se vaan on sen verran kallis enkä silloin kokenut välttämättömäksi joten ei lähtenyt mukaan. Meidän lähikaupoissa näitä ei ole ennen ollut tarjolla joten voi sitä riemua kun eilen löysin JBLn vastaavan https://www.jbl.de/?lang=en&mod=product ... il&id=2454 , kaiken huipuksi kaupassa oli kaikki JBL tuotteet -30% joten sain sen erinomaisella alella. Suuri ilonaihe eilen oli siis vedenvaihto, tuo oli helppo kytkeä kiinni meidän keittiön hanaan. Kaikista pelonpoikasista huolimatta mukana tullut adapteri oli sopiva eikä siis tarvinnut rautakaupasta mitään hakea. En ole koskaan suorittanut vedenvaihtoa noin nopeasti ja helposti. Tämmönen pitäis tulla kaikkien uusien akvaariopakettien mukana automaattisesti uusille harrastajille.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Vaihdoin taas vettä tänään. Tunnustan, sormet syyhysi kokeilemaan tuota letkusysteemiä. Kyllä se vaan on niin ihana luksusjuttu joka tekee elämän helpommaksi. Olen superiloinen että menin sen ostamaan. Putsasin samalla suodattimen ja lapposin sen Juwelin kotelon. Mä tykkään kovasti tuosta suodattimesta. Se tuntuu olevan kuin mämmi. Joko sitä rakastetaan tai vihataan. Ainoa mikä pitää mun mielestä tehdä on putsata se kunnolla silloin tällöin. Sinne koteloon kun kertyy mönjää.

Karsin samalla tiikerilummetta jonka lehdet oli jo pinnassa ja saanut osansa mun leväongelmista. Valon määrä tankissa lisääntyi huomattavasti.

Vaihdoin harrastelijan kanssa kasveja ja sain vihdoista viimein konnanputkea kaksi vartta. Se on viihtynyt hyvin ja lähtenyt jo viikossa kasvamaan. Voi kun se jatkuisi. Mun mielestä se on yksi kauneinpia akvaariokasveja.

Toinen minkä sain on näkkiruoho. Ihanan pulskat varret. Nekin on vielä hengissä mutta ei ole kasvaneet.

Vallesneriat jotka sain nanoon kituuttaa viimesillään. Yritän hillitä mun pakkomiellettä peuhata tuossa nanossa ja odottaa jos sieltä lähtisi lehtien sulamisen jälkeen uudet kasvuun. Laitoin nanoon soraa mutta luulen että myllään sen uudestaan kuun loppuun mennessä sillä huhtikuussa haluan sinne sukarapuja enkä sen jälkeen halua sitä muuttaa. Kalaksi mietin galaxy rasboroita sellaisen kuuden parven.

Mies on näyttänyt vihreää valoa tuolle suuremmalle tankille. Mietiskelen 450l Rion ja Vision välillä. Tykkään kovasti tuosta Riosta ja ehkä tuo kaareva lasi ärsyttäisi joistain kulmista katsoen. Hankalaa kun ei pääse niitä livenä vertailemaan. Kaloiksi edelleen haluan ison helmimonnisparven, nuo plekot ja sitten tetroja, paljon. Timanttitetrat houkuttelee kovasti. Nuo kardinaalitkin voisi mennä sinne ja parvea suurentaa.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Mitä enemmän asiaa pohdiskelen, sitä enemmän ajattelen että nuo nykyiset asukit siirtyvät kokonaisuudessaan suurempaan akvaan kun se joskus tulee. Lisäksi ajattelin timanttitetroja. Niitä en tuohon nykyiseen voinut laittaa ja ne on sen verran erilaisia että ei sekottuisi kardinaaleihin. Juovaimumonneihin olen rakastunut, niistä löytyy vaan ristiriitaista tietoa. Uusikin akva tulee olemaan lämmin noin 26c ja osan mielestä ne on siinä ok, osan mielestä ne vaatii kylmempää vettä.

Konnanputki on lähtenyt mukavaan kasvuun. Haluan niitä muutaman joten kohta pitää googlata mistä se kannattaa katkaista niin että saa hyvän alun. Muistaakseni alalehtiäkin on hyvä nypätä alusta muutama pois ennen kun sen tökkäsee hiekkaan. Tiikerilumpeen taimen laitoin eteenpäin ja taas siirsin veden vaihdon yhteydessä kaksi uutta alkua parempaan kasvupaikkaan. Ihanaa kun se viihtyy niin hyvin. Alan varmaan säästämään pian taimia sillä haluan laittaa niitä reilusti uuteen akvaan. Siellä ne ilahduttaa varmasti silmää vieläkin enemmän kun on kunnolla tilaa kasvaa.

Hain karttulehtipuskan tänään harrastelijalta, oikein ihanan näköinen. Se vaan joutui odottamaan pussissa koko pitkän työpäivän mutta toivottavasti selviää.

Ostin käytettynä tuon saman suodattimen ja se on pölyyntynyt kaapinpohjalla. Päähänpistosta laitoin sen pyörimään toiselle puolelle kun halusin kokeilla toimiiko se. No toimiihan tuo. Monniset ja kardinaalit riemastui virtauksesta niin etten ole hennonnut sitä laittaa takaisin kaappiin. Ne ui virtaan, ylös alas ja leikkii sen kanssa. Monniset alkoi kutemaan sen seurauksena. Joten nyt tuossa on sitten paljon suodatusta. Erittäin paljon mutta mitäpä se haittaa. Tilaa toki vie mutta toisaalta se on kuin kalojen kuntopyörä.

Tässä nykyhetken tilanne joka on otettu vedenvaihdon jälkeen, ruokailun yhteydessä.

Kuva
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Olen ihan höpsähtänyt perhosjuovanuoliaisiin. Ne näyttää niin lutuisilta. Ensin mietin että hommaisin niitä siihen suureen mutta ongelmaksi muodostuu lämpötila. Mun kaikki kalat on lämpimän veden kalasia ja nyt tankissa on 26c joka on ilmeisesti liian paljon vaikka Varjon kirjan mukaan se olisikin ylälämpö. Ajatuksiin puikahti että tuosta nykyisestä voisi tehdä kylmemmän ja laittaa noita mahdollisimman ison parven. Kuinka monta sinne sopisi? Pitäisikö siellä olla monnisia niiden lisäksi talkkareina vai yksin? Muita kaloja tulisi joku yksi laji, joku pienilaji lämpötilan mukaan ja varmaan sukarapuja.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Tyypillistä. Mä ostin nanon jotta voisin kokeilla leväsukarapujen kasvattamista. Ostin leväsukarapuja ja olen niitä hoivannut kuin kuuta nousevaa. Ne oli ostettaessa todella pieniä joten munia ei ole näkynyt. Kyllästyin tyhjään nanoon joten vähän aikaa sitten täytin sen ja laitoin taistovauvan, viimeisen seuralassa syntyneen todellisen yllärilapsen sinne köllöttelemään koska virtaus seuralassa on sille vähän liian kova. Sain vallua harrastelijalta joka aiheutti aikamoisen sotkun kun sitä oli tankki täynnä ja tietenkin suli. Se oli just alkanut juurtua. Sain myös vaihdossa soraa, tosi nättiä mutta sora ei ole mun juttu. Sen puhdistaminen vaatii liikaa kun on tottunut Bilteman hiekkaan joka pitää itsensä puhtaana kierteis-ja monnisarmejan avulla. Seuraavaankin laitan Biltemaa vaikka alunperin ajattelin sinne pelkästään kunnon mullat, teen varmaan yhdistelmän eli jonkun pienen kummun multaa yhteen nurkkaan.

Eli nano oli juuri valmis kaikessa kauneudessaan...ja sitten aamukahvia hörppiessä meinas mennä väärään kurkkuun. Yhdellä rapusella oli munia,tai ainakin luulen että ne on munia...paras olla sillä revin nanon taas tyhjilleen joka oli tajuttoman suuri vaiva ottaen huomioon kuinka pieni se on. Laitoin sinne vettä seuralasta ja piilopaikan jaavasaniaisen lisäksi. Suodatin on pyörinyt pidemmän aikaa joten sen puolesta ok.

Siirsin vähän vallua seuralaan turvaan, se on oikein nättiä. Varmaan taas sulaa ja aiheuttaa ongelmia.

Tuo nano on dennerlen merinanona myyty ja edellinen omistaja sitä sellaisena käytti. Sain silloin oston yhteydessä ison ämpärin merisuolaa ja innoissani ostin käytettynä suolamittarin odottamaan jota en ole edes kunnolla katsonut oston jälkeen. Toivottavasti pian pääsisi kokeilemaan. Aamulla yritän saada rouvan kiinni ja arvoida kuinka kauan mahtaa mennä kuunnes sieltä tippuu poikasia.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kuva
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kuva
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Leväongelma on poistunut. Iso syvä huokaus ja helpotus. Akvaario on palannut arkeen ja se pyörii melkein itsestään. Pohja pysyy puhtaana ilman lappoamista, vettä vaihdan kerran viikossa. Kasveja olen lisännyt maltillisesti ja huuhdellut huolellisesti ennen siirtoa akvaarioon. Konnanputki on lähtenyt kivasti kasvuun. Aika täynnähän tuo on mutta tykkään siitä että on paljon kasveja. Seuraavaksi lisään punarotalaa. Saan sitä toiselta harrastelijalta viikonloppuna.

Huhtikuussa saan lahjaksi CO2 systeemin, jee! Tuo hiiva ajaa mut raivonpartaalle. Kyllä se toimii ihan ok mutta...tahtoo sellaisen järjestelmän jota ei tarvitse vekslata. Pitää katsella eri vaihtoehtoja rauhassa.

Nettikauppaankin pitää tehdä tällä viikolla tilaus perustarvikkeista, tarvitsen vedenparannusainetta ja lannoitetta. Mulla oli aluksi se JBL lannoite mutta sitten löysin poistokorista Seran version ja sillä ollaan menty eteenpäin viimeaikoina. Viikonloppuna ostin pienen pullon Tetran omaa peruslannoitetta mutta ilmeisesti sitä pitäisi käyttää jonkun Tetran muun lannoitteen kanssa sillä ohjeiden mukaan sitä pitäisi lisätä kerran kuukaudessa. Seraan en ollut tyytyväinen, en osaa perustella miksi. Ehkä mulla vaan oli huono kokemus kun juuri silloin oli just nuo tappelut levää vastaan. Eli päätin palata JBLn lannoitteeseen mutta sitten vastaan käveli Tropica ja Seachem. Tieto lisää tuskaa. Nyt taas arvuuttelen mikä olisi hyvä.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Kuva

Co2 systeemi lähti tilaukseen, voittajaksi valikoitui CO2Artsin Sodastream Advance Complete Bazuuka 80mm:llä. Kiitän Niksunen vinkistä! En ole varma toimiiko tuo Bazuuka tässä nykyisessä akvassa hyvin kun se on tarkoitettu isompaan. Haluan siis siirtää tuon tulevaan akvaan lopulta ja sitä silmällä pitäen sen valitsin mutta kokeillan. Mä tykkään sodastream ajatuksesta, siitä että voin käydä hakemassa uuden pullon lähikaupasta. Liputan kaiken puolesta joka tekee elämästä hiukan helpompaa. Jos tulevaisuudessa kulutus on hirmuinen siitä voi ottaa adapterin pois ja laittaa ns.tavallisen pullon kiinni. Siitäkin tykkään.

Lannoitteissa palasin takaisin JBL:n versioon. En tehnytkään nettitilausta vaan hain sen kivijalkaliikkeestä. Elämä akvassa on tällä hetkellä melko leppoisaa. Otin toisen suodattimen pois kun laitoin sen sinne kokeilumielessä enkä ollut siis kiinnittänyt sitä varsinaisesti mitenkään. Tämä on ihan suoraan vaikuttanut levän palaamiseen ja siihen että pohja ei ole niin puhdas kuin se oli. Tarvitsen siis ehdottomasti lisäsuodattimen. Saan harrastelijalta jonkun vanhan kokeiluun ja jos se ei toimi niin sitten tulee oston paikka. Aquaballia olen miettinyt kun monet siitä tuntuu tykkäävän.

Nano ei ole edistynyt. Nyt ajattelin tehdä siitä rapulan. CO2 tilauksen mukana tulee UP Aqua Shrimp Sand kokeiluun, oli niin hyvä hinta ja se kuullostaa mielenkiintoiselta. Olen myös yrittänyt miettiä pohjamateriaalia siihen tulevaan isompaan. Aikaisempi sorakokeilu nanossa päättyi huonosti. Olen niin tottunut Bilteman itsehuoltavaan hiekkaan ettei musta ole soran lappoajaksi, ei etenkään kun siellä on kasveja. Joten Biltema tulee olemaan päämateriaali uudessakin. Haluan kuitenkin sellaisen kasvikeitaan, ruoho yms ei mulla ole onnistunut hiekassa joten haluan tehdä pienen saaren jollain muulla. ADA on muuten hyvä mutta en halua että se pölyyntyy, sen takia tämä UP kuullostaa melko hyvältä kompromissilta. Tulen kuitenkin sörkkimään sitä.
MiniMe
Junior Member
Junior Member
Viestit: 118
Liittynyt: 21:10, 06.06.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Meidän fisut

Viesti Kirjoittaja MiniMe »

Tuota hiekkaa ei sitten voitukkaan toimittaa. Harmittava tapaus sillä olin kovin innostunut sitä kokeilemaan.

Co2 systeemi tuli. Loman takia en sitä päässyt eilistä aikaisemmin kokoamaan. Osat vaikuttaa kovin laadukkailta mutta ohjeiden puuttuminen aiheutti hiustenlähtöä. Ohjeet löytyy siis netistä mutta koska systeemiin voi ostaa eri osia, oikeiden ohjeiden hakeminen on sellaista tilkkutäkkiä joka ei kyllä ole minulle (tekniikan kanssa peukalo keskellä kämmentä) sopiva vaihtoehto. Onneksi sain Niksuselta apua niin pääsin eteenpäin. Tänään jatkuu asennus koska illalla en enää väsyneenä jaksanut hakea vuotokohtaa. Tuo systeemi on ihanan pieni mutta kuitenkin sen verran iso ettei se mahdu juwelin kaappiin kun hylly on sisällä. Otin siis keskihyllyn pois. Ei se varmaankaan haittaa hyllyn kestävyyteen koska monet ovat tehneet niin. Tuo pullo kyllä pelottaa mua jostain tyhmästä syystä, pikkuhiljaa yritän oppia mitä jokainen osa tekee ja kaipa tuohon tottuu ajan kanssa. Hiivan kanssa läträilyä en kyllä kaipaa.

Sain harrastelijalta ylimääräisen suodattimen. Valitettavasti se oli sen verran vanha ja johdot roikkui niin pahasti etten sitä sitten käyttänytkään viikkoa kauempaa. Nyt pitää metsästää joku toinen roskankerääjäksi.

Mylläsin taas tuota hieman, otin puuta pois koska sitä oli siellä paljon ja karsin kasveja. Tiikerilumme on taas tehnyt salaa pienen poikasen joka on kasvanut jo aika isoksi. En edes huomannut sitä ennen tätä mylläystä. Nyt tykkään akvan ilmeestä enemmän koska siellä on enemmän uimatilaa. Hiekkaa pitää vielä myllätä mutta teen sen seuraavan vedenvaihdon yhteydessä ettei mene bakteerit ihan sekaisin koska putsasin tuon suodattimen.

Kaloja on tullut lisää kolme kardinaalitetraa jotka tuli harrastelijalta parvijäminä. Mä tykkään noista kardinaaleista tosi paljon. Niin yksinkertaisia ja suosittuja mutta oih niin näyttäviä kun niitä on enemmän. Suuremman akvaarion hommaaminen saa odottaa loppuvuoteen. Tässä on niin paljon muita hankintoja ja se on kuitenkin sellainen tonnin investointi ilman kaloja johon pitää säästää.

Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”