+750 litran Amazon-allas

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

+750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Ajattelin laittaa tällaisen topikin pystyyn, sillä tarvitsisin kokeneempien harrastajien mielipiteitä muutamassa asiassa projektin saattamiseksi loppuun ja tietenkin ihan vain jakaakseni sen muiden harrastajien kanssa. Akvaarioon tulee etelä-amerikkalaista kalastoa, enimmäkseen tonkijoita ja plekoja. Osa näistä harvinaisia Suomessa. Lisäksi tulee joitain muita pienempiä kaloja, mutta näistä lisää aikanaan.

Eli altaaksi tulee pohjan pinta-alaltaan 180x70 cm kokoinen kokolasiakvaario. Tarkoitus olisi teettää etupuoli ja päädyt Optiwhite-lasista. Korkeus joko 60 tai 65 cm. Jalusta on 30x30x1.5 mm rosteriputkirunkoinen jossa filmivaneriverhoilu valkoisella automaalilla. Suodatuksena 120x50x40 cm ala-allas johon vesi tulee kaatokulman/ylivuodon kautta alas kahdesta 40 mm PVC-putkesta Herbie-tyylisesti. Valitsin sen ilmeisen yksinkertaisen rakenteen, turvallisuuden ja äänettömyyden vuoksi. Nostopumpuiksi ostin Eheim Compact 3000 ja Jebao DC-9000 DC-pumpun, jotka ajattelin alun perin molemmat laittaa nostamaan vettä akvaarioon, mutta päätin yksinkertaistaa putkistoa laittamalla vain Jebao-pumpun käyttöön. Samalla kaatokulman kautta tuleva paluuputkien määrä vähenee yhteen kappaleeseen, jolloin kaatokulman koko pienenee vieden vähemmän tilaa akvaariosta. Eheim voi jäädä varalle ja vedensiirtoihin. Lisäksi Eheim kuluttaa sähköä huomattavasti enemmän vaikkakin olen kuullut että nämä pumput tuottavat paljon hukkalämpöä, joten veden lämmittämisen takia kokonaisenergiatehokkuus ei periaatteessa ole huonompi kuin DC-pumpuissa.

Niin nostoksi mietin jotain 3000-4000 litra/h luokkaa todellista tarvetta vielä tietämättä, että riittäisikö 25 mm putki liikaa pumppua ahdistamatta? Pumppu kykenee nostamaan 1 metrin korkeuteen vettä 7000 l/h ja 1.5 metriin 6000 l/h. 32 mm on myös vaihtoehto, mutta onko turhan iso sillä täysiä tehoja pumpusta ei ole tarkoitus ottaa tai ainakin toivon.

Sitten itse kaatokulman mitat. Ajattelin että noin 5 mm rako runkoon läpivienneistä ja kaatokulmien lasien koot 28 cm ja 12 cm. Korkeus sitten sen mukaan minkä verran valitsen altaalle "mittaa". Nuitten porausten etäisyyksistäkin on olemassa työohjeita, mutta eiköhän tuossa ole etäisyyttä lasin reunasta ja porauksien välillä tarpeeksi (en ole tarkistanut)? Osaako joku sanoa lonkalta kestääkö?

Kaikki kuvat on suurin piirtein mittakaavassa.
Kaatokulma.jpg
Tietääkö joku mistä saisi neliö suodatinsientä? Esim. 10x10 cm tai 15x15 cm. PPI luokitukseltaan 10, 20 ja 30. Nämä tarkoitus laittaa mekaaniseksi suodattimeksi ala-altaaseen. Minusta tämä neliösieni olisi kätevimmän mallinen ala-altaan rakenteenkin kannalta.

Ala-allas 1 rakenne: Tehokkaampi biologinen suodatus, äänekkäämpi, monimutkaisempi rakentaa.
sumppu1.jpg
Ala-allas 2 rakenne: Hiljainen, yksinkertainen.
sumppu2.jpg
Seuraavaksi jalustan vanerit vien viimein maalattavaksi ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavana. Allas tarkoitus tilata lähiaikoina mahdollisimman pian kun suunnitelmat varmistuu.

Mutta siinä kaikki tällä erää.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Kaatokulma versio 2.
Overflow2.png
Osaako joku sanoa onko porauksien etäisyys lasin laidasta ja toisistaan riittävä? En löytänyt googlella mitään porausohjeita, vaikka muistan joskus nähneeni sellaisen. Ainakin mitä kuvia nyt olen katsellut niin tässä minun suunnitelmassa pitäisi olla riittävästi porauksien välillä etäisyyttä, mutta satavarma en ole.

"Nostoputkiston" päätin nyt rakentaa siten että pumppuun tulee sen oma suurin letkuliitin kylkeen ja siihen 32 mm kirkasta letkua parikymmentä senttiä. Letku siksi että vaimentaa mahdolliset pumpun putkistolle aiheuttamat resonanssiäänet. Lisäksi halusin lähdön pumpulta mahdollisimman suurena, jolloin pienemmät virtausvastukset. Letkun perään 32 mm letkuliitin, vähän matkaa 32 mm PVC-putkea ja sitten supiste 32->25 mm ja loput 25 mm PCV-putkea altaaseen saakka. Välille vielä 25 mm palloventtiili.

Allas lähtee tilaukseen heti kun tuon kaatokulman mitat varmistuu. Sumpun rakennetta mietin sitten myöhemmin lisää, minkä muokkailen mieleiseksi normaalista akvaariosta, jonka tilaan uutena tod.näk. samasta paikasta mistä pääallas tulee.
dogfish
Member
Member
Viestit: 321
Liittynyt: 16:18, 04.11.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Porvoo

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja dogfish »

Suodatin"sienestä" en tiedä, mutta neliön mattoja löytyy tuolta http://fish.aquaristic.net/Filterfoam/.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

^^ Noita mattoja on hartaasti odoteltu jo reilu viikko ja sama 4-6 päivää kiiluu edelleen....odottavan aika käy hieman pitkäksi. :twisted:
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Kiitos vinkistä, mutta mattoa/levyä kyllä löytyy mutta etsin tällaista ns. patruunan, kuution mallista:

Kuva
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Nyt on allas tilattu. Ensi kuun puolelle menee ennen kuin täällä. Tosiaan nuista ylemmistä piirroksista jäi reikien väleistä mitat laittamatta ja ne oli 40 mm isojen välillä sekä pienen ja ison noin. 30 mm. Kyselin myyjältä nuista mitoista ja tod.näk. niitä muuttavat, mutta laittavat vielä piirustukset lopullisesta versiosta.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Mietin tässä että laittaisiko jonkun 2-3 mm joustavan levyn (depron, styrox, solumuovi) altaan ja jalustan väliin. Jalustarunkohan ei ole millilleen suora joten jouduin paikoin taltalla ottamaan filmikerroksia kannesta, kuten kuvasta näkyy. Nyt silmämääräisesti ei erotu kuin hyvin minimaalisia heittoja, eikä isommin vatupassillakaan. Puristuuko/tasoittuuko 18 mm filmivaneri ollenkaan tuollaisen kuorman alla? Voisi kuvitella että heitot tasoittuisivat ja jännityksiä ei jäisi pohjalasiin, koska kansilevy on melko pienellä alalla rungon päällä, joten tähän kohdistuu suurin kuorma. Ulkonäöllisesti olisi parempi ilman styroxia, mutta ei se ehkä maalilmanloppu ole jos sinne 2 mm levyn laittaisi. Eipä tuollainen rako enää "pistä silmään". Toisaalta onko nuin ohuella styroxilla käytännössä enää mitään merkitystä kokonaisuudessa?

Kuva
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Nyt on jalustan paneelit maalattuna. Aivan hyvä tuli ja toivottavasti tarttu sen verran lujasti maali filmiin että parin vuotta edes menisi. Maalaus maksoi 250 €.

Kuva

Tuli muuten altaantekijältä viesti että allas on valmis. En tiiä ehtiikö vielä ensi viikolla tänne, mutta viimeistään kesäkuun ekalla viikolla. Poraukset kuulemma teki lopulta samoin kuin piirustuksissani. Kaatokulman seinistä en tiedä. Tässä kuva heidän Facebook-sivulta:

Kuva

Niin ja tuossa kuvassa sillä on vain mallin vuoksi nuo putket paikallaan. Itse kasaan sitten oman tekeleen kotona.

Mitä lie tuolla puhuvat, kääntäjälläkään siitä tekstistä ei saanut selvää:
https://www.facebook.com/pages/Aquarien ... 18?fref=ts

Valoiksi mietin aluksi kolmea kappaletta "gooseneck E27 LED-spottia kätevänä vaihtoehtona altaan laidassa kiinnitettynä, mutta olen nyt kääntymässä DSuny:en puolelle. Nuo valmiit ledispotit kun ovat melko kalliita (35€+postit), tosin Amazonista saisi DIY-osina melko edullisesti, mutta kun tähän lisätään +50 € kunnollisiin E27-polttimoihin niin ollaan jo lähes nuiden DSuny:ien hintaluokassa. Lisäksi DSuny on täysin ohjelmoitava ja toisaalta nyt kun olen altaaseen ja jalustaan panostanut niin miksi tehdä "kompromissi" valojen osalta. Ajattelin kahta 58 cm paneelia, joiden hinnaksi tulisi Suomeen noin 230 € + verot. Seuraava koko 86 cm on yksistään liian lyhyt ja kaksistaan ehkä tarpeettoman pitkä. Lisäksi kalliimpi vaihtoehto eikä altaaseen ainakaan tällä kalastolla ole tulossa juurikaan kasveja niin valotehoakaan en niin tarvi. Ainoa mikä vähän mietityttää on ruma hyppyjohon pätkä kahden valopaneelin välillä. Saisipa jostain kiinteitä noin 120-150 cm pitkiä makean veden värimaailmalla varustettuja LED-valoja alle 500 euron. Ehdotukset on tervetulleita.

Tässä DSunY:
Kuva

Ainoa suunnitteleminen valojen osalta on enää niiden ripustaminen altaan päälle. Mietin ensin jotain valoihin kiinnitettäviä jalkoja tms, mutta totesin että altaan huollon kannalta vaijereista riippuva rakenne on kätevämpi. Nyt mieleisin ajatus on laittaa altaan yläpuolelle seinään taso, missä on tangot, johon valot ripustetaan. Taso tietenkin pitää kiinnittää jykevästi seinään. Kattoon olisi muuten laittanut, mutta betonisen katon poraaminen ei houkuta. Lisäksi tasolle voi laittaa esim. kalanruoat, sillä jalustan alla niille ei ole tilaa enkä halua koiran kynsivän maaleja pilalle kaapista sillä haistaisi ne varmasti sieltä. Valot ajattelin tilata tässä lähipäivinä, ellei vaihtoehtoista parempaa tuotetta löydy. Ai niin, päätin että laitan tumman 3 mm solumuovin altaan ja jalustan väliin, niin pienimmätkin jännitykset pohjalasista lähtee pois. En tiedä onko sillä todellista virkaa mutta olkoot siellä sitten vaikka oman mielenrauhan vuoksi.

Löysin muuten viimein tarpeeksi paksua mattosuodatinlevyä Akvaariolaaksolta: http://www.akvaariolaakso.fi/catalog/pr ... cts_id=871

Melko tyyris 59,90 €, mutta eipä ollut oikein valinnanvaraa. PPI luokka arviolta 10, mutta kertakäyttövanu on keksitty.
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja GTX »

7Pete kirjoitti:Lisäksi tasolle voi laittaa esim. kalanruoat
Kalanruoat mielellään pimeään, viileään ja kuivaan paikkaan. Akvaarion päällä huono paikka, koska valot lämmittää ja akvaariosta nousee kosteutta.
7Pete kirjoitti:Ai niin, päätin että laitan tumman 3 mm solumuovin altaan ja jalustan väliin, niin pienimmätkin jännitykset pohjalasista lähtee pois. En tiedä onko sillä todellista virkaa mutta olkoot siellä sitten vaikka oman mielenrauhan vuoksi.
Kannattaisi kysyä valmistajan mielipide, että saako/suositteleeko väliin laitettavaksi jotain.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

GTX kirjoitti: Kalanruoat mielellään pimeään, viileään ja kuivaan paikkaan. Akvaarion päällä huono paikka, koska valot lämmittää ja akvaariosta nousee kosteutta.
Joo no siinä mielessä huono paikka kieltämättä, mutta mulla on isoissa pöntöissä ruoat, joista sitten otan aina pienempään rasiaan. Jonkin pienen korin sinne tasolle tulen laittamaan, ettei nyt aivan näkösillä kuitenkaan ole. Viileää paikkaahan siitä ei kyllä saa.
GTX kirjoitti:Kannattaisi kysyä valmistajan mielipide, että saako/suositteleeko väliin laitettavaksi jotain.
Pitää kysyä.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Tähän väliin voisin lisäyksenä kertoa, että tässä topikissa oli jalustan rakentelusta tarkemmin tietoa.

Mutta takaisin nykyhetkeen. Altaat saapui viime tiistaina ja saatiin neljällä imukupilla kannettua pääallas kohtuu kivuttomasti portaikkoa ylös pari kerrosta 4-5 hengen voimin. Voin kyllä sanoa että ilman imukuppeja kantaminen portaikossa olisi ollut huomattavasti vaikeampaa ellei mahdotonta. Kaikki tuli ehjänä perille Saksasta asti, mitä nyt 40 mm venttiili oli jäänyt tai pudonnut matkasta, joka tulee perästä. Altaan ja jalustan väliin laitoin 1.5 mm laminaatin alle asennettavaa vaaleaa solumuovia, joka osoittautui aivan riittävän paksuiseksi, eikä pistä silmään. Jalusta on nyt säädetty vaateriin ja allaskin lähes täynnä vettä ja "kypsyttely" menossa.

Kuva

Kuten kuvasta näkyy ala-allas on jo "kasattu" ja seuraavaksi siirrän sen jalustan alle. Laittelen seuraavaan postaukseen sitten paljon enemmän kuvia kaikesta.

Sanokaapa joku mikä tuohon letkuliittimeen olisi oikeaan päätyyn tarkoitus laittaa? Kuvassa 32 mm putki. 25 mm putki on liian pieni ja 40 mm taas liian iso. Tottakai voin letkunpätkällä nuo yhdistää, mutta kohta melkein sama laittaa suoraan 32 mm putki letkuun klemmarilla kiinni.

Kuva
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja GTX »

7Pete kirjoitti:Sanokaapa joku mikä tuohon letkuliittimeen olisi oikeaan päätyyn tarkoitus laittaa? Kuvassa 32 mm putki.
http://www.kotielaintarvike.fi/tuote/ja ... /3.90.032/
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Eikö niin tietenkin perus jatkomuhvi siihen tulee. Kiitos.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Noniin, akvaario on ollut toiminnassa nyt kolmisen viikkoa eikä isompia ongelmia ole ollut. Pientä säätöä siellä sun täällä tietenkin pitänyt tehdä lähes päivittäin ja tekemistä on riittänyt. Kuvia on kertynyt paljon joten koitan parhaani mukaan osioida kuvat ja kertomukset. Muuten kokonaisuus alkaa olla jo valmis lukuunottamatta akvaarion valaistusta ja sisustukseen tulee vielä myöhemmin todennäköisesti 3D-tausta. Ensi viikolla on tarkoitus tehdä LED-paneeleille jalusta joka tulee altaan päälle takalasin varaan. Alkuperäinen suunnitelmahan oli laittaa seinään taso josta valot roikkuisivat, mutta hallituksen kanssa päätimmekin viime hetkellä laittaa altaan eri paikkaan olohuoneen betoniseinää vasten, enkä halua alkaa vasta maalattua seinää poraamaan. Muutenkin hyvin veemäistä betonia kun täynnä kiviä ja rautaa eikä meinaa reikää saada kunnolla tehtyä ja lähtee vetelemään aina mihin sattuu reikää. Lisäksi allaskin on vielä edessä. Mutta valaistuksesta sitten myöhemmin lisää.

Yleiskuvia altaasta ja jalustasta, putket:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kaatokulman läpiviennit siis olivat samalla mitoituksella minkä altaantekijälle laitoin, mutta oli pari senttiä suuntaansa suurentanut seinämien pituuksia. Nyt ne on 320x150 mm. Hieman matalamman olisi voinut ehkä kaatokulmasta tehdä koska pumpun ollessa täydellä teholla tukilasit ovat osittain veden alla. Mutta eipä ole tarkoituskaan pitää täysillä pumppua.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Paluuputken lappoamisen estämiseksi tein reijän ensin liian ylös, mutta tukin sen sopivalla puutapilla ja tein hieman alemmas uudet reijät. Ei pidä enää ääntä.

Kuva

Jouduin viilaamaan kampoja hieman ettei vesi nouse niin korkealle. Nyt on teho 3/6 asennossa ja ei vastaa kuin aallot hieman tukilaseihin. Aiemmin tukilasit oli kokoajan vedenpinnan alapuolelta katsottuna näkyvissä.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Sumppu:

Kuva
Kuva
Päätin laittaa 3 mm Depronia eristeeksi ala-altaan ympärille. Eipä sinne paljon paksumpi ainakaan taakse olisi sopinut. Tuplakerroksen kun laitto niin luulisi eristävän jo jotain. Kätevä kun staattista niin pystyy itsestään lasissa kiinni.

Kuva

6 mm lasia. Ensin arvoin että oliko turhan paksua, mutta eipä se enää kasatessa tuntunut liian paksulta. Kyllähän nuihin välitasoihinkin kohdistuu aika paljon painetta mediasta, vedestä ja suodatinsienistä.

Kuva
Kuva

Tuo pystylasi oli tarkoitus tilata vain 20 cm leveänä, mutta merkkasin vahingossa kokolevänä niin kuin muutkin lasit, ja jouduin sitä sitten leikkaamaan, mutta eihän se ensikertalaisella mennyt vielä ihan putkeen. Vahingossa halkesi viistoon, mutta totesin että se on oikein hyvän muotoinen tähän käyttökohteeseen.

Kuva
Kuva

Kuka huomaa failin ylemmässä kuvassa?

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Ylivuotoputkien sovitus oli sen verran tiukka, että jouduin laittamaan ala-altaan aivan kiinni kaukaloon niin depronia pystyi laittamaan takana ja päädyssä vain lasien ylälaitaan.

Kuva
Kuva
Kuva

Kanneksi hain 10 €:lla paikallisesta lasiliikkeestä hukkapaloista leikattuja 4 mm akryylilevyjä. Huomattavasti paksumpaa se näköjään ois voinut olla kun lähtee taipumaan ajan kanssa. Ehkä laitan jotkin lisätukilasisoirot tms sumppuun poikittain niin ei lähde taipuilemaan. Mutta eipä tuo ole kuin kääntää aina välillä toisin päin niin lähtee taas oikenemaan. Seurailin sähkönkulutusmittarilla lämmittimen sähkönkulutusta niin arviolta 3.5 kWh menee vuorokaudessa eli puhutaan noin 15 €/kk kuluista. Lämpöä altaassa noin +28.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Kuva

Viikossa kertyy tuon verran höttöä.

Kuva

Aufwuchs.

Kuva

Tarkkasilmäisimmät huomaa että vesi tulvii mediaosioiden yli, joten siellä on tukos tai tukkeutumassa.

Kuva

Syylliseksi osoittautuivat mediapussit jotka ovat niin hienosilmäistä verkkoa että lika jää niiden sisään virrattuaan läpi. No ne piti poistaa ja lasisoirojen päälle piti hommata akryylilevyt kuten alun perin olin suunnitellutkin.

Kuva

Olipahan vain poraaminen vaikka päällekäin niitä tietenkin porasin kolmesta 6 mm levystä läpi. Viisas pääsisi vähemmällä vai miten se meni.

Kuva
Kuva

Joudun luultavasti vaihtamaan biopallot toiseen lokeroon missä vesi nousee ylös ritilän läpi. Hoksasin vasta kun olin jo alkanut mediaa lappamaan lokeroon että tässä osassa sumppua vesi menee alaspäin levystä läpi joten pallot tukkivat aika varmasti reijät nopeasti.

Kuva

Lohkoin ison mattosuodatinlevyn 10x10 cm pötkylöiksi niin niitä on helpompi käsitellä ja menevät paremmin 9.5 cm lasien väliin sumppuun. Mediaa luulisi olevan riittävästi. 5 l Eheim SUBSTRAT, 5 l Eheim SUBSTRATpro ja noin 10 l Eheim MECH:iä. Tosin liikaahan sitä ei koskaan voi olla. :D Olenkin miettinyt jos laittaisi sumppuun vielä valutusreaktorin, mihin erillisellä pumpulla laskettaisiin vettä. Luultavasti hiljaisempi kuin avomalli.
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja GTX »

7Pete kirjoitti:Alkuperäinen suunnitelmahan oli laittaa seinään taso josta valot roikkuisivat, mutta hallituksen kanssa päätimmekin viime hetkellä laittaa altaan eri paikkaan olohuoneen betoniseinää vasten, enkä halua alkaa vasta maalattua seinää poraamaan.
Yhtenä vaihtoehtona voisi laittaa akvaarion taakse neliskanttisesta teräsputkesta sopivan korkuiset pystyputket, joiden varaan tekisi tason valaisimille. Pystyputket voisi kiinnittää alhaalta jalustan putkiin vaikka u-pulteilla, niin ei tarvitsisi porailla mitään ja samalla saisi hieman säätövaraa korkeussuunnassa. Pystyputkiin samaa maalia tai sävyä kuin seinässä.

Kuvista katsottuna akvaario on miltei seinässä kiinni. Jos vielä mahdollista, niin siirtäisin akvaa sen verran ulospäin seinästä, että takalasin ja seinän välistä mahtuu pyyhkimään pölyt ja liat pois. Takalasin ulkopinnalle kerääntyy aikaa myöten pölyä, joka sitten näkyy ikävästi läpi. Saattaa sinne roiskahtaa vesitippoja yms, joista myös jää lävitse näkyviä tahroja. Toisaalta tämän ongelman voi poistaa 3D-taustalla, joko on tilattu ... [;)]

Päivityksiä ja uusia kuvapläjäyksiä odotellaan jo.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

GTX kirjoitti: Yhtenä vaihtoehtona voisi laittaa akvaarion taakse neliskanttisesta teräsputkesta sopivan korkuiset pystyputket, joiden varaan tekisi tason valaisimille. Pystyputket voisi kiinnittää alhaalta jalustan putkiin vaikka u-pulteilla, niin ei tarvitsisi porailla mitään ja samalla saisi hieman säätövaraa korkeussuunnassa. Pystyputkiin samaa maalia tai sävyä kuin seinässä.

Kuvista katsottuna akvaario on miltei seinässä kiinni. Jos vielä mahdollista, niin siirtäisin akvaa sen verran ulospäin seinästä, että takalasin ja seinän välistä mahtuu pyyhkimään pölyt ja liat pois. Takalasin ulkopinnalle kerääntyy aikaa myöten pölyä, joka sitten näkyy ikävästi läpi. Saattaa sinne roiskahtaa vesitippoja yms, joista myös jää lävitse näkyviä tahroja. Toisaalta tämän ongelman voi poistaa 3D-taustalla, joko on tilattu ... [;)]
Alussa kun mietin valaistuksen kannakerakennevaihtoehtoja, tuli minullakin mieleen laittaa suorakulmaiset putket takapuolelta jalustaan kiinni, mutta siihen paikkaan mihin allas oli alun perin menossa, halusin altaan mahdollisimman seinään kiinni (esteettinen syy) joten päädyin siihen hylly/tasoviritelmään, mikä muutenkin oli kätevämpi tehdä levyseinään. Nyt kun allas laitettiin eri paikkaan niin tuohan koko allas olisi voinut olla isompi ja leveämpi. :mrgreen: Tosin oisko se sitten mahtunut enää edes rappukäytävästä ylös. Valonkannatin tulee samalla sävyllä kuin jalustan ulkopinta, mutta puoliso heitti idean että kromin värinenkin sopisi. Hmm pitää tutkia asiaa, jospa jenkkiautomiehet tietäisi siitä paremmin.

Allasta en viitti enää alkaa siirtelemään. Kyllähän se ehkä onnistuisikin pikkuhiljaa varovasti siirtelemällä, mutta oishan siinä vesihommassakin työmaata. Jalustan säätöjalat on kahden 40x3 mm alumiinilistan päällä, joten nekin asettaa haastetta jos yrittää liikuttaa ja vaateriinkin säätö oli melko hifistelyä. Nythän jalkoja ei enää pysty säätämään takaa, koska sumpun kaukalo edessä. On mulla suunnitelmat jo päässä ja vähän paperilla siitä altaan laidan päälle laitettavasta kannattimesta, mutta hitsarin kanssa suunnittellaan sitä sitten ensi viikolla miten toteutus onnistuu.

Taustana nyt 5 mm musta solumuovi, ettei sinne pölyä kovin pitäisi mennä, mutta hyvä huomio. Vedän kirkkaan teipin koko ylälaidan mitalta niin ei vesi mene väliin. Sisäpuolen mahdollista 3D-taustaa alan suunnittelemaan sitten kun valot on paikallaan. Hieman hankala vielä hahmotella yhden ledispotin voimin.
hippikala
Senior Member
Senior Member
Viestit: 793
Liittynyt: 08:22, 16.06.2011
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: N/A

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja hippikala »

Wau tämä on varsin vaikuttava viritelmä. Tämä on ehkä tyhmä kysymys, mutta eikö noiden sähköjen kanssa ole riskiä, että pistokkeisiin menee takakautta vettä? Olen pyrkinyt omat johtoni virittelemään niin, että pistorasiat ovat korkeammalla kuin allas ja altaan sivussa niin ei ole pienintäkään riskiä, että roiskuisi vettä minnekään. Toki isossa altaassa on massiivinen määrä pistokkeita, mutta olen tuuminut, että nehän voi piilottaa jonkinlaisen kannen taakse näkymättömiin. Mutta tuossa on varmaan joku kytkin millä saa kaikki sähköt kerralla poikki joka vempeleestä?
Hohtomiljoonakalahybridit & sukaravut 54l
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Ei tuossa minun toteutuksessa ole ainakaan mitään erikoisempaa suojausta vedeltä. Joskus mietin allasta vielä suunnitellessa että teen jonkilaisen boxin jatkojohdoille, mutta jäi sitten tekemättä koska en pitänyt riskiä niin suurena ja kosteuttakin poistaa 12 v säädettävä tietokoneen tuuletin. Toisaalta jos jatkojohdot on boxissa, niin yksittäisiä johtoja on kiireellisemmässä tilanteessa huono vedellä irti. Vaikka allas vuotaisikin takakautta vettä, sen on hyvin vaikea päästä pistorasioihin asti ainakaan suuria määriä. Tai en minä aikanaan keksi miten vesi pääsisi pistokeisiin. Kahden kytkimen takana on kaikki sähköt. Kahteen suurimpaan jatkojohtoon tulee omat virrat huoneiston seinästä, pienemmät saa virran isommilta. En ole vielä lopullista johtoasetelmaa/asennusta tehnyt, koska LED-valot on vielä asentamatta, mutta koitan laittaa sitten johdot siistiin järjestykseen kun kaikki virtajohdot on vedetty jalustan sisään.
hippikala
Senior Member
Senior Member
Viestit: 793
Liittynyt: 08:22, 16.06.2011
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: N/A

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja hippikala »

Arvelinkin, että tuossa on joku näpsäkkä kytkin jossain. Itse olen ihan vainoharhainen sähkön suhteen 8O Meillä on mitkä lie ylijännitesuojatkin, turvaamassa sekä tietokoneita että akvaariota. Ja kuitenkin kerrostalossa asutaan, missä muutenkin pienehkö riski sähköhäiriöille... Mutta kukin tyylillään! 8-)
Hohtomiljoonakalahybridit & sukaravut 54l
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Valaistus:

Kuten aiemmin oli puhetta niin valaistukseksi valitsin LED:it, tarkemmin DSunyn LED-paneelit. Kaksi 58 cm paneelia + ohjain. LED:ien yhteismaksimiteho 120 W. Paneelien paino yht. noin 3.1 kiloa.

Valaisin olisi sitä mitä toivoin. Värit saa säädettyä luonnollisen näköiseksi, valoa riittää ja valot voi ohjelmoida miten haluaa eri vuorokauden ajalle mieleiseksi eli kirkastuvat hiljalleen aamusta lähtien ja iltaa kohden taas himmenevät. "Käyttöjärjestelmä" on aivan looginen ja kätevä. Lisäksi LED-valojen aiheuttamaa veden väreilyä on mukava katsella.

Kuva
Kuva
Paneeleissa suojamuovit vielä paikallaan.

Kuva
Kuva
Kuva

LED:ien melko kapea keila tekee mielestäni miellyttävän hämyisän tunnelman altaaseen ja tausta jää varjoon, jolloin allas näyttää leveämmältä/syvemmältä. Täten 3D-taustaa en vielä ala hommaamaan. Kaatokulman päälle toki pitää jotakin kehitellä sillä se erottuu vielä vähän. Kuvissa todellinen ledien teho on ehkä 60-75% luokkaa.

Itse valoissahan ei ollut ihmeellistä asentamista, mutta suurin "ongelma" oli niitten saattaminen altaan päälle. Päätin lopulta teettää altaaseen "kiinteän" kannattimen, joka on osa akvaariokokonaisuutta. Hetki sitä piti miettiä ja alla näkyykin kuva suunnitelmasta.
Valaisinkannattimen piirustukset
Valaisinkannattimen piirustukset
Eli materiaali on 50x25x1.5mm teräsputki + 40x8mm latta. Kannattimien välissä 50x5 mm latta. Kannatin pysyy pystyssä 40x8mm latan alapäässä olevan pultin avulla joka kiristetään seinään kiinni. Seinää vasten hommasin lattiaan asti yltävät 15 cm leveät 3mm akryylipalat niin seinään ei tule pultista jälkiä. Suunnitelmassa oli sellainen lapsus että tuo taustana toiminut 5 mm solumuovi antoi hissukseen periksi ja kannatin alkoi kaatua. Solumuovi lähti ja tilalle tuli ohut musta karonki ja laitoin altaan lasin ja latan väliin 5 mm akryylin jolla kannatin asettui hyvin jämäkästi. Kannatin ei notku eikä heilu ja on enää vain hyvin vähän etukenossa vatupassilla katsottuna. Silmin näyttää aivan suoralta.

Huom! 2. ja 3. kuvassa vielä solumuovi taustana ja kannatin kallellaan. Johdot vielä asentamatta siististi.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Valaisinkannattimeen olen tyytyväinen ulkonäöllisesti. Ainoa miinushan on sen aiheuttama pieni vääntörasitus altaan laseihin, mutta arvioin sen olevan hyvin pieni muihin laseihin kohdistuviin voimiin nähden. Kannatinhan tarvii maalauksen, mutta minusta tuollainen metallilookki olisi hyvä. Tietenkin hieman siistimpänä. Lopullista maalausta täytyy vielä harkita ja asialla ei ole onneksi kiirettä.

Seuraavaksi kerron sisustuksesta ja kaloista kun saan postauksen aikaan. Lisäksi kansiakryylien asianmukainen lopullinen asennus täytyy vielä tehdä.
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

7Pete kirjoitti:Ainoa miinushan on sen aiheuttama pieni vääntörasitus altaan laseihin, mutta arvioin sen olevan hyvin pieni muihin laseihin kohdistuviin voimiin nähden.
Kiinnität valojen kannattimet seinään niin ei tule vääntöä akvaarion lasiin. Kyllä näyttää tämän kokoinen kehyksetön akvaario hienolalta. Hienolta näyttää myös koko projekti. DsunY:n valojen välijohtoa kun mietit niin itse lyhensin johdon ja vaihdoin liittimet kulmamallisiin. Välijohdosta tuli aika huomaamaton. http://aijaa.com/JlIVIA
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
7Pete
Member
Member
Viestit: 316
Liittynyt: 19:50, 07.02.2013
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja 7Pete »

Kiitoksia palautteesta.

Mulla on ilmeisesti uudempaa mallia kun tässä ei enää ole niitä hyppyjohtoja. Toisessa päässä (katselusuunta) valaisinta ei ole ollenkaan johtoja mikä on hyvä homma. Muutenkin johdot saa menemään hämysti takaa halutessaan. Pittää kuvata sitten uudestaan kun kaikki hifistelty kohdilleen.

Kuva
Kuva
GTX
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:14, 01.01.2014

Re: +750 litran Amazon-allas

Viesti Kirjoittaja GTX »

Upea on. Sisustus todella tyylikäs, onnittelut hyvästä toteutuksesta. Kaunis, karun yksinkertainen ja syvyysvaikutelma tulee hienosti esille. Olen samaa mieltä, että tuota ei kannata pilata 3D-taustalla.

Mitä puuta nuo oksat ovat?

Tätä on ollut mukava seurata. Olet edennyt rauhassa ajan kanssa ja toteuttanut omia ratkaisuja. Hienoa! Odotan jo seuraavaa päivitystä. Kun saat lisää kokemusta ala-altaan toiminnasta, niin kerro myös siitä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”