Rion ja Rekordin elämää

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Hui.. pitkään oon miettinyt päiväkirjan aloittamista ja nyt uskaltauduin 8O Tarkoituksena sepitellä 350 litraisen Juwel Rion ja 110 litraisen Juwel Rekordin elämästä, muutoksista, iloista ja harmista. Mahdollisimman paljon yritän myös kuvia ottaa ja laittaa tänne, niitä olen nyt kovasti saanut jo napsailtua, joten mitäpä niitä pitämään vaan tietokoneen syövereissä kun voi tännekin laittaa. Vasta muutama viikko sitten oli kunnon projekti päällä ja sain vaihdettua Juwel Trigonin tuohon Rioon, joten pahin akvaariohäsellys on takana päin, mutta edessä vielä paljon suunnittelua ja inspiraation etsimistä. Kalastokin odottelee koko ajan täydennystä molemmissa altaissa, mutta nyt on vähän pakko hillitä tai loppuu rahat ihan kokonaan :mrgreen:

Minun akvaariotaustastani ja harrastuksen alkulähteestä voisin jotakin myös mainita. Kalat ja vesi ovat aina kiehtoneet minua, pienestä pitäen. Pienenä minut sai suurin piirtein hakea järvestä pois, sillä olisin viihtynyt siellä varmaan koko päivän ihanina lämpiminä kesäpäivinä. Olin ihan hullu vesipeto. Sukeltelin aina sukelluslasien kanssa, keräilin simpukoita ja seurailin kaloja. Olen muistaakseni joskus myös pyydystänyt haavilla joitakin ihan pikkukaloja ja tehnyt niille "akvaarion", tosin aika huonolla menestyksellä.. :roll: Sieltä lähtien olen myös harrastanut kalastusta, mainittakoon tässä vielä erikseen se, että vaikka kalastankin, niin itse en kalaa mielellään syö, hyihyi!

Rakkaus kaloihin ja veteen sai uuden ulottuvuuden kun 9-vuotiaana sain synttärilahjaksi ikioman 60-litraisen akvaarion! Voi sitä onnen päivää ! Siitä lähtien olen akvaarioita harrastanut tauotta, eli noin 12 vuotta siis. Ylpeä olen harrastuksestani ja mikä parasta, se on juuri minun oma harrastukseni. Ei ole into laantunut yhtään, päin vastoin, koko ajan tekisi mieli uutta allasta hankkia ja vaikka mitä ihmettä. Olenkin jo miehelleni sanonut, että sitten kun tästä asunnosta päästään niin allas vaihtuu ainakin isompaan tai yksi tulee lisää! Sitten saa hänkin sen kinuamansa hienon plekon.. :roll: Nämä 2 allasta sijaitsevat siis eri paikoissa, pienempi 110 litrainen täällä omassa asunnossa ja 350 litrainen vanhempieni asunnossa, jota minä myöskin hoidan. Samalla kylällä sijaitsevat kuitenkin. Tässä 12 vuoden aikana on ollut ainakin 40, 60, 120 litraiset akvaariot myöskin jossakin välikkeessä. Kaksi jälkimmäistä myöskin Juweleita, eli aika merkkiuskollinen olen ollut.

No siinäpä nyt jo jotakin sepustusta ekaan päiväkirjaan! Kuvia rupean laittelemaan aikajärjestyksessä tuosta akvaarion vaihtoprojektista eteenpäin.. jos siellä edes on julkaisukelpoista materiaalia :mrgreen:
240 litrainen ikuisuusprojekti.
mirauria
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1051
Liittynyt: 18:06, 17.03.2014
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja mirauria »

Tervetuloa päikkyjen joukkoon ^^
720l, 2 * 40l, taistorivari || tyhjänä: nano, 54l
Lisäksi 2 koiraa ja 3 kania
marjalaulu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 19:23, 11.03.2015
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja marjalaulu »

Odotan kiinnostuksella tulevaa! Kaipaan juuri inspiraatiota toisten akvaariokuvista.
Lapsuuden touhusi kuulostavat kovin tutulta. :) Paitsi että ammattikalastajan lapsena en saanut ympäripuhuttua perhettä akvaarion hankintaan...
kalaton1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 791
Liittynyt: 18:37, 01.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja kalaton1 »

On aina mielenkiintoista lukea muiden harratajien kokemuksia, joten mielenkiinnolla seuraan tätäkin :D
Krooninen akvaariokuume vuodesta 2012
valkyria
Junior Member
Junior Member
Viestit: 198
Liittynyt: 11:40, 08.10.2014
Paikkakunta: HML

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja valkyria »

Täällä myös, yksi seuraaja lisää :)
240l monnisia ja rihmakaloja ja 30l nano (poikasallas)
Eritysikiinnostuksen kohteena Corydoras-monniset <3
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Tervetuloa päikkyjen joukkoon ^^
On aina mielenkiintoista lukea muiden harratajien kokemuksia, joten mielenkiinnolla seuraan tätäkin :D
Täällä myös, yksi seuraaja lisää :)
Jihuu! Kiitoksia :) olenkin salaa jo seuraillut teidän päikkyjä mirauria, kalaton1 ja valkyria...
Odotan kiinnostuksella tulevaa! Kaipaan juuri inspiraatiota toisten akvaariokuvista.
Lapsuuden touhusi kuulostavat kovin tutulta. :) Paitsi että ammattikalastajan lapsena en saanut ympäripuhuttua perhettä akvaarion hankintaan...


Kiva kuulla! Niin ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä [;)] ?
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Noniin nyt sitten vähän kuvasatoa altaan vaihto-operaatiosta yms. Paljon ei ollut kyllä julkaisukelpoisia kuvia kun aina oma pärstä jossakin keikkuu :frown:

Altaan etsintä/hakuprosessista sen verran, että ainut mikä kelpuutettiin oli tämä Juwel Rio 300 ja Tumman puun värisenä, sillä vetoisuudeltaan se oli sama kuin Trigon ja pituudeltaan juuri sopiva (121cm), jotta se mahtuisi sille suunniteltuun kohtaan. Korkeuttakin mukavat 66cm. Väriksi sopi se Tumma puu, kun olkkarissa muutenkin puhaltavat nyt uudet tuulet ja vanhat kalusteet joutaa pellolle :D Ongelmana oli enää siis löytää juurikin tämä akvaario ja mieluiten käytettynä.. varmaan muutaman kuukauden ajan kolusin kaikkia nettimyyntipaikkoja ja tietty Aqua-Webbiä päivittäin monta kertaa. Sitten jostakin ihan tuurilla löytyi googlen haulla myynti-ilmoitus kyseisestä akvaariosta. Ja juuri oikea väri ja oikea koko. Kaiken huippu oli hinta mintä en uskalla edes paljastaa! Minulla on aina käynyt ihan uskomaton lykky näiden akvaariokauppojen kanssa, yleensä lähtenyt huippukuntoinen allas ihan pilkkahintaan 8O sama oli Trigonin kanssa aikoinaan.. näiköhän mahtaa tuuri enää tulevaisuudessa jatkua [;)]

Mutta kuitenkin.. sitten armotonta yhteydenottoa kyseiselle henkilölle ja pommitus tuotti kuin tuottikin tulosta. Heti hakua sopimaan joka tapahtui 15.3 sunnuntaina. Lähdettiin siis mamman kanssa pikku kevät reissulle, 3 tunnin ajomatkan päähän. Kyllä oli hulvaton reissu kun viimeiset 30km oli pelkkää mutavelliä ja auto meinasi lähteä hallinnasta ihan väkisin.. mutta sieltä se allas viimein löytyi ja kaikki meni niin mallikkaasti että! Kotimatkakin sujui ongelmitta. Seuraavan viikon aikana odottelin Lemmikkitalo.fi:n pakettia, josta oli tulossa Juwelin Stone Granite 3D-taustapaloja 2 kipaletta. Toimitus oli ihan super nopea. Taisin tilata ne maanantaina ja tulivat jo keskiviikkona.

Loppuviikosta sitten silikoonasin taustat kiinni lasiin. Hyvin onnistui, vaikka kädet täristen mentiin. Olen aina halunnut hankkia jonkinlaista taustaa ja nyt oli oiva tilanne siihen. Lopuksi vielä tajusimme, että taustahan oli ihan ehdoton juttu mielenterveyden kannalta :mrgreen: nimittäin vanhan akvaarion takana on kamala tapettiläntti, sillä maalasimme muutama vuosi sitten olohuoneen seinät, eikä sinne akvaarion taakse päässyt millään. Joten tapettiläntti jäi sinne taakse. Ja nyt kun uusi akvaario tuotaisiin siihen ja jos siinä ei olisi mitään taustaa niin kaunis tapettiläntti paistaisi kauniisti sieltä läpi. Joten taustat oli ihan ehdoton juttu! Nyt kukaan ei arvaa mitään :twisted:

Huh.. no siinäpä taas jotakin sepustusta. Kuvia lisää vähän myöhemmin.
Liitteet
Kulma-akvaarion tyhjennys. Olihan siinä hitosti hommaa ja selkä kiitti jälkikäteen..
Kulma-akvaarion tyhjennys. Olihan siinä hitosti hommaa ja selkä kiitti jälkikäteen..
Trigon tyhjennys.JPG (56.2 KiB) Katsottu 9284 kertaa
Tästä se lähti. Rio odotteli vaihtoa varastossa ja sillä välin oli 3D-taustan laittoa. Leikkaamista ja silikoonausta. Ikinä en ollut silikoonia käyttänyt, mutta ihan hyvinhän se meni, kun ensin vähän opetteli.
Tästä se lähti. Rio odotteli vaihtoa varastossa ja sillä välin oli 3D-taustan laittoa. Leikkaamista ja silikoonausta. Ikinä en ollut silikoonia käyttänyt, mutta ihan hyvinhän se meni, kun ensin vähän opetteli.
Rio varastossa.JPG (128.54 KiB) Katsottu 9284 kertaa
240 litrainen ikuisuusprojekti.
Kevis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 229
Liittynyt: 21:24, 09.10.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja Kevis »

Wuu päikky! Ilmottaudun stalkkeriksi. 8-)
Vanha harrastaja palaa "ihan vain seurailemaan"...
mirauria
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1051
Liittynyt: 18:06, 17.03.2014
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja mirauria »

Sulla on täällä jo siis monta stalkkeria :mrgreen: Hyvältä näyttii ainakin trigonin sisus. Sitten vaan kuvaa vielä rionkin sisuskaluista. Jookosta :P
720l, 2 * 40l, taistorivari || tyhjänä: nano, 54l
Lisäksi 2 koiraa ja 3 kania
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

mirauria kirjoitti:Sulla on täällä jo siis monta stalkkeria :mrgreen: Hyvältä näyttii ainakin trigonin sisus. Sitten vaan kuvaa vielä rionkin sisuskaluista. Jookosta :P
Jee :mrgreen: !! Joo Trigonin sisus oli ihan hyvä vielä viime hetkillään, mutta kasvit "vähän" (ja kalatkin) kärsivät siinä vaihdon yhteydessä, kun joutuivat yhden yön olemaan pikku purkissa ja lämmöt heitti häränpyllyä. Luojan kiitos kaikki kuitenkin selvisi, mutta lopputulos kasvien suhteen aika karu tällä hetkellä ja koko ajan kärkyn Aqua-Webin kasvimyynti osastoa jos joltakin tulisi iso satsi kasveja myyntiin, nyt olisi nimittäin tarvetta.. ja intoa puljata :D

Joo ihan kohta rupean lisää kuvia laittelemaan!
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Jaaa jälleen kuvasaastetta :roll: nyt kun on lomalla niin on aikaa kirjoitella ja laitella kuvia vaikka mielinmäärin..
Liitteet
Enää hiekka jäljellä vanhasta akvasta..
Enää hiekka jäljellä vanhasta akvasta..
Trigon hiekka.JPG (132.37 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Tuli haettua paikallisesta rautakaupasta uusia kiuaskiviä kun liuskekiveä ei löytynyt sitten millään mistään. Kiuaskivet osoittautuivat kuitenkin toimiviksi.
Tuli haettua paikallisesta rautakaupasta uusia kiuaskiviä kun liuskekiveä ei löytynyt sitten millään mistään. Kiuaskivet osoittautuivat kuitenkin toimiviksi.
Kiuaskivet.JPG (59.7 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Siinä se nyt seisoo paikallaan!
Siinä se nyt seisoo paikallaan!
Rio paikoillaan.JPG (88.54 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Hiekkojen ja kivien asettelua. &quot;Hiekkapolku&quot; ja pengerrysyritystä. Yllättävän hyvin onnistui. Inspis löytyi Youtube -videosta.
Hiekkojen ja kivien asettelua. "Hiekkapolku" ja pengerrysyritystä. Yllättävän hyvin onnistui. Inspis löytyi Youtube -videosta.
Rio hiekat.JPG (89.66 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Raikas vesi päätettiin laittaa suodattimen kautta pulputtamaan, jotta kaikki asettelut ei heti pöllyä paikoiltaan. Puolet &quot;siemenvettä&quot; vanhasta akvaariosta + kaikki vanha sisältö.
Raikas vesi päätettiin laittaa suodattimen kautta pulputtamaan, jotta kaikki asettelut ei heti pöllyä paikoiltaan. Puolet "siemenvettä" vanhasta akvaariosta + kaikki vanha sisältö.
Suodatin.JPG (75.08 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Sameaa on mutta kyllä se siitä :)
Sameaa on mutta kyllä se siitä :)
Samea vesi.JPG (69.59 KiB) Katsottu 9223 kertaa
Nykytilanne ja päällä virallinen valvoja/toimitusjohtaja :D kansien päällä on vielä erillinen lasilevy, jotta varmasti kestää kisujen painon. Toi on kisujen ihan ykköspaikka!
Nykytilanne ja päällä virallinen valvoja/toimitusjohtaja :D kansien päällä on vielä erillinen lasilevy, jotta varmasti kestää kisujen painon. Toi on kisujen ihan ykköspaikka!
Rio ja kisu.JPG (106.33 KiB) Katsottu 9223 kertaa
240 litrainen ikuisuusprojekti.
mirauria
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1051
Liittynyt: 18:06, 17.03.2014
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja mirauria »

Jee ^^ Kyllähän se hyvältä näyttää jo noinkin ja varmasti paremmalta, kun kasvit kasvaa tai saat niitä lisää :)
720l, 2 * 40l, taistorivari || tyhjänä: nano, 54l
Lisäksi 2 koiraa ja 3 kania
valkyria
Junior Member
Junior Member
Viestit: 198
Liittynyt: 11:40, 08.10.2014
Paikkakunta: HML

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja valkyria »

Hienon näköinen on kyllä jo nyt, kyllä se siitä, kunhan tosiaan kasvit kasvavat ja purkki löytää muutenkin tasapainonsa :)
240l monnisia ja rihmakaloja ja 30l nano (poikasallas)
Eritysikiinnostuksen kohteena Corydoras-monniset <3
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

mirauria kirjoitti:Jee ^^ Kyllähän se hyvältä näyttää jo noinkin ja varmasti paremmalta, kun kasvit kasvaa tai saat niitä lisää :)


Joo se on nyt seuraava haaste! joskus aikoinaan ne kasvit kasvoi ihan hurjasti ilman mitään sen ihmeellisempiä aineita tms. Tiikerilumme kasvatti ihan jumalattomasti isoja lehtiä pintaan asti, mutta sitten yhden lääkekuurin jälkeen kaikki kasvit päätti että enää ei kasveta! Sen jälkeen on ollut kasvien kannalta vähän heikko menestys. Ihan tyhmää :x Tossa 110 litraisessa kasvit senkun kasvaa kasvamistaan niin, että melkeen rupee ärsyttämään kun joka kerta saa olla karsimassa. Mutta hyvähän se vaan on. Jospa toi kasvaminen joskus alkais tuolla isommassakin purkissa..
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

valkyria kirjoitti:Hienon näköinen on kyllä jo nyt, kyllä se siitä, kunhan tosiaan kasvit kasvavat ja purkki löytää muutenkin tasapainonsa :)
Kiitos :) Jep, toivotaan ja hiljaa hyvä tulee !
240 litrainen ikuisuusprojekti.
kalaton1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 791
Liittynyt: 18:37, 01.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja kalaton1 »

Hyvältä näyttää, tykkään taustasta tosi paljon.
Komea karvainen kaveri :D
Krooninen akvaariokuume vuodesta 2012
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

kalaton1 kirjoitti:Hyvältä näyttää, tykkään taustasta tosi paljon.
Komea karvainen kaveri :D


Kiitos! hih, saa nähdä onko enää ensi viikolla komea kun eläinlääkäri kutsuu karvatakkujen takia.. :roll:
240 litrainen ikuisuusprojekti.
jennali
Senior Member
Senior Member
Viestit: 687
Liittynyt: 22:46, 31.01.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja jennali »

Heips ja tervetuloa päikkyilijöiden joukkoon! :D Hienolta näyttää jo nyt ja tosiaan tuo trigonin entinenkin sisustus näytti hienolta! 8O Täällä ilmoittautuu siis myös yksi stalkkeri!! :mrgreen:
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

jennali kirjoitti:Heips ja tervetuloa päikkyilijöiden joukkoon! :D Hienolta näyttää jo nyt ja tosiaan tuo trigonin entinenkin sisustus näytti hienolta! 8O Täällä ilmoittautuu siis myös yksi stalkkeri!! :mrgreen:


Hei, kiitos ja tervetuloa stalkkeriksi 8-)
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Tässä pitkäperjantain ratoksi rupesin pohdiskelemaan kasvilannoite-asioita. Tällä hetkellä käytössä vain noita nestemäisiä litkuja, mutta tekisi mieli kokeilla joitakin tabletteja/tikkuja mitä tungetaan juurien alle hiekkaan. Tuolla pikkuakvaariossa noi litkut toimii kun suurin osa kasveista on köynnöstäviä tms jotka ottavat ravinteet vedestä, mutta tuonne isompaan vois kokeilla myös juurien kautta ravitsemista. Oiskos kenelläkään tietoa tai kokemusta mikä/mitkä olisi todettu toimiviksi?

Tää ei nyt todellakaan ole hyvä perjantai, täytyy saada näitten akvaariohömpötyksien kautta jotakin muuta ajateltavaa..
240 litrainen ikuisuusprojekti.
Siltsu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 938
Liittynyt: 21:32, 10.02.2012
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tuusula

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja Siltsu »

raijaaa kirjoitti: Oiskos kenelläkään tietoa tai kokemusta mikä/mitkä olisi todettu toimiviksi?

Tää ei nyt todellakaan ole hyvä perjantai, täytyy saada näitten akvaariohömpötyksien kautta jotakin muuta ajateltavaa..
Itsellä on käytössä ruokakaupasta saatava biolanin ravinnepuikko.

Ja mitä tulee huonoihin päiviin, niin akvaarioterapia toimii mulla parhaiten. Jos ei jaksa tehdä itse altaille mitään, niin sitten voi istua koneella ja lueskella aiheeseen liittyviä juttuja :mrgreen:
450L kiipiät, teräkalat, norsukala, L75, L128, L201
180L L199, L-411, tetroja ><((((º> ><((((º> ><((((º>
100L L046, tetroja
jennali
Senior Member
Senior Member
Viestit: 687
Liittynyt: 22:46, 31.01.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja jennali »

raijaaa kirjoitti:Tässä pitkäperjantain ratoksi rupesin pohdiskelemaan kasvilannoite-asioita. Tällä hetkellä käytössä vain noita nestemäisiä litkuja, mutta tekisi mieli kokeilla joitakin tabletteja/tikkuja mitä tungetaan juurien alle hiekkaan. Tuolla pikkuakvaariossa noi litkut toimii kun suurin osa kasveista on köynnöstäviä tms jotka ottavat ravinteet vedestä, mutta tuonne isompaan vois kokeilla myös juurien kautta ravitsemista. Oiskos kenelläkään tietoa tai kokemusta mikä/mitkä olisi todettu toimiviksi?

Tää ei nyt todellakaan ole hyvä perjantai, täytyy saada näitten akvaariohömpötyksien kautta jotakin muuta ajateltavaa..
Minä tykkään käyttää niitä 7 kuulia.. Hajoitan aina sellaisen pallon kahtia tai vähän pienemmäksikin ja tökin niitä sitten kasvien juurille.. Kasvit näkyy tykkäävän niistä eniten, käytän pohjalannoitteena siis myös crypto-tabuja ja sitten ferrotabseja ( ..näitä ferroja ei kuulemma käytetä pohjalannoituksena, vaan pitäisi antaa vaan sulaa jotenkin veteen, mutta mä tökin ne palasina juurille..! :D )
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Siltsu kirjoitti:
raijaaa kirjoitti: Oiskos kenelläkään tietoa tai kokemusta mikä/mitkä olisi todettu toimiviksi?

Tää ei nyt todellakaan ole hyvä perjantai, täytyy saada näitten akvaariohömpötyksien kautta jotakin muuta ajateltavaa..
Itsellä on käytössä ruokakaupasta saatava biolanin ravinnepuikko.

Ja mitä tulee huonoihin päiviin, niin akvaarioterapia toimii mulla parhaiten. Jos ei jaksa tehdä itse altaille mitään, niin sitten voi istua koneella ja lueskella aiheeseen liittyviä juttuja :mrgreen:
No onneksi on akvaarioterapiaa! Tänäänkin tuli tuijoteltua akvaarion elämää tuntitolkulla kun ei oikein muutakaan voi. Akvaarion katselu rauhoittaa. Mutta tää on todellinen piinaviikko ja pitkäperjantai, tuun aina välillä just tänne aqua-webin puolelle, että saa muuta ajateltavaa.

Pitääkin tsekata toi biolanin puikko!
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

jennali kirjoitti:
raijaaa kirjoitti:Tässä pitkäperjantain ratoksi rupesin pohdiskelemaan kasvilannoite-asioita. Tällä hetkellä käytössä vain noita nestemäisiä litkuja, mutta tekisi mieli kokeilla joitakin tabletteja/tikkuja mitä tungetaan juurien alle hiekkaan. Tuolla pikkuakvaariossa noi litkut toimii kun suurin osa kasveista on köynnöstäviä tms jotka ottavat ravinteet vedestä, mutta tuonne isompaan vois kokeilla myös juurien kautta ravitsemista. Oiskos kenelläkään tietoa tai kokemusta mikä/mitkä olisi todettu toimiviksi?

Tää ei nyt todellakaan ole hyvä perjantai, täytyy saada näitten akvaariohömpötyksien kautta jotakin muuta ajateltavaa..
Minä tykkään käyttää niitä 7 kuulia.. Hajoitan aina sellaisen pallon kahtia tai vähän pienemmäksikin ja tökin niitä sitten kasvien juurille.. Kasvit näkyy tykkäävän niistä eniten, käytän pohjalannoitteena siis myös crypto-tabuja ja sitten ferrotabseja ( ..näitä ferroja ei kuulemma käytetä pohjalannoituksena, vaan pitäisi antaa vaan sulaa jotenkin veteen, mutta mä tökin ne palasina juurille..! :D )
Itekkin just noita selailin netissä tänään. Voishan tuota joitakin tilata ja kokeilla ja seurata mitä kasvit tuumaa :)
240 litrainen ikuisuusprojekti.
raijaaa
Member
Member
Viestit: 259
Liittynyt: 20:03, 27.12.2006
Sukupuoli: Nainen

Re: Rion ja Rekordin elämää

Viesti Kirjoittaja raijaaa »

Noniin nyt kiviasetelmakuvat mitkä lupasin [;)] kiitos vaan jennali vinkistä. Hauskaa oli puuhatessa ja ihan kohta puoliin vedenvaihdon yhteydessä taidan jo asetella altaaseenkin.
Liitteet
Tämmöset sain aikaiseksi!
Tämmöset sain aikaiseksi!
IMG_2837.JPG (79.99 KiB) Katsottu 8880 kertaa
240 litrainen ikuisuusprojekti.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”