Jaken nanoallas

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä

Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 23:35, 02.02.2014

Pienen takapakin vuoksi puroallasprojektini (viewtopic.php?f=105&t=223432) joutunee odottamaan toteuttamistaan puolisen vuotta, niin jatkan sepustuksieni raapustamista tähän viestiketjuun.

Tilasin pari viikko sitten Dennerlen 30-litraisen nanopaketin sukaravuille. Koska nanomittakaavan vesimäärät ja sukaravut ovat uusi tuttavuus, niin lähden toteuttamaan allasta ilman erityisen vaikeita haasteita. Jokainen akvaarioita pitävä tietää kuitenkin, ettei se aina helppoa ole jos altaan tasapaino ei ota löytyäkseen.

Aloitan homman ihan peruspaketilla hieman naiivisti olettaen, että kaipa ne siellä Dennerlellä tietävät suunnilleen mitä tekevät (eli koska pakettia ei yleensä haukuta susihuonoksi akvaharrastajien keskustelupalstoilla). Altaaseen tulee kolmea tai neljää eri kasvilajia, etualan mattokasvista suodattimen peittävään takakulman rykelmään. Rapujen osalta en lähde hifistelemään, vaan laitan tankkiin aluksi reilu 10 kirsikkasukarapua, jotka käsittääkseni ovat suht' kestäviä sukaravuiksi.

Asun vajaan kilometrin päässä Akvarielagretista (http://www.akvarielagret.se), joka taitaa olla monelle "se" makeavesiliike täällä Tukholmassa. Kävin eilen heilumassa liikkeessä, ja kattavalta liikkeen valikoima vaikutti. Liikeen habituksessa ei olla panostettu näyttävyyteen tai mainosarvoon, vaan ovea lähestyttäessä tulee miljööstä mieleen kämäinen rengasliike, jossa Jokke-niminen kaveri vaihtaa Corollaan renkaita sätkä huulessa ja seinällä roikkuu Pirellin tyttökalenteri vuosikymmenen takaa. Sisältäpäinkin liike vaikuttaa enemmän paikalta, jossa keskitytään enemmän itse asiaan ja jätetään mainostamiseen keskittyvä tuotteiden näytteillepano toisten liikkeiden huoleksi. Altailta puljussa oli paljon (ehkä sata) ja valikoima riittänee useimman harrastajan tarpeisiin.

Täytyy vielä tsekata paikalliset "aqua-webit", sillä toisilta harrastajilta saanee ostettua aina liikettä halvemmalla. Mietin takakulman nopeakasvuiseksi suodattimen näkösuojaksi Hygrophilia Polyspermaa, jota myös Akvarielagretista löytyi. Kuutioon tulevaan karahkaan virittelen jaavansammalta tai vastaavaa. Keskialueen kasviksi istutan ehkä Anubias Nana Petiteä. Etualueen mattokasvi täytyy vielä valkata.

Harvinaisuus (eli näyttävyys liitettynä värivirheettömyyteen) näyttää nostavan yksittäisen ravun hinnan taivaisiin. En ole koskaan jalostuspuuhista tai niiden tuotoksista sinällään innostunut, joten rahan latominen tiskiin hienon värin takia ei kiinnosta. Toki kirsikkasukarapukin on jalostuksen tuote.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 00:41, 05.02.2014

Tänään tulivat akvakamat kotiin DHL:n jakeluauton kyydissä. Hymy. Kaikki tilattu näyttäisi tulleen mukaan lähetykseen ja ehjänä perille. Työkiireiden vuoksi ehdin syventyä virittelyyn vasta viikonlopun aikana. Huomenissa täytän kuitenkin kuution vedellä ja katson miten saumat pitävät. Tsekkaan myös huomenna kuuluuko kotivakuutukseen akvaariot vai täytyykö vakuutus päivittää kattavampaan. Pikaisesti vilkaistuna vakuutus kattaa ainakin vesisängyn aiheuttaman tulvan.

Otin töistä tarpeettomana lojuvan sähkönjohtavuusmittarin. Testikappale, jolle ei ole kauhesti käyttöä koska päätyivät toiseen merkkiin. Kalibrointiliuoksilla testasin mittaria pariin otteeseen, ja ihan hyvin näyttää mittaavan. Vanhoista akvakamoista tallella on jotain tippatestejä, joten kaivoin ne esiin. En tiedä tosin kuinka luotettavia ovat kolme vuotta laatikossa lojuttuaan. Stockholm Vatten näyttää toimittavan tähän osoitteeseen vettä, jonka arvot ovat näillä välineillä seuraavat:

pH n. 8
GH n. 5 dH
KH n. 2,5 dH
Sähkönjohtavuus n. 200-250 uS/cm.

Pehmeähkö litkua siis. Soveltunee hyvin ainakin sille suunnittelemani puroaltaalle. Kirsikkasukarapujenkin pitäisi elellä ihan tyytyväisenä, jos homma on muuten kohdillaan. Aqua-webissähän on aika kattavasti keskusteltu mitä ko. testit oikesti mittaavat ja mitä eivät mittaa. Samoin kuin mitä niistä voi päätellä ja kuinka tärkeää se käytännössä on. Sisson vinkattua asiasta olen syventänyt vaatimattomia tietojani veden sähkönjohtavuuden merkityksestä kaloille. Aiemmin käytin sähköjohtavuutta lähinnä vedenvaihtovälin merkityksen hahmottamiseen.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Sisso » 07:46, 05.02.2014

No niin, pääset vihdoin lutaamaan, onnea uudesta pytystä!

Tippatestit vanhenee melko nopeasti ja 3v säilytystä kuulostaa paljolta. Toisaalta tulokset kuulostavat järkeen käyviltä...ilmoittaako vesiyhtiö nettisivuillaan arvoja? Henk koht laskisin vetesi keskikovaksi, mutta oli miten oli, kyllä tossa vedessä pitäisi ison osan myynnissä olevia kaloja käydä ja kukkua iloisesti. Ja rapujen, jos et ihan niitä kaikkein herkimpiä (joita ei yleensä kaupoissa edes myydä) ole etsimässä. Meillä on ollut Sakuroita (=kirsikan värikkäämpi muunnos) ongelmitta reilun vuoden tässä meidän pskassa hanavedessä, joskin nykyään niillä on 100% RO, mutta kasviravinteiden mukana tulee suoloja. Nyt poikastuotto on selvästi parempi kuin aiemmin ja mehiläiset kukoistavat, toisin kun ennen ROta. Melkoisen sitkeitä siis kirsikat ovat eikä sulla pitäisi ola ongelmia niiden pitämisen kanssa! Kun nyt tiedät millaisen veden kanssa olet tekemisissä etkä muokkaa sitä mitenkään, en näe tarvetta sitä pahemmin mittailla. Jos vesi vaihtuu ajallaan ja riittävästi, arvojen pitäisi pysyä suht kohdillaan aina. Toki EC-mittarilla voi aluksi seurailla kuormituksen käyttäytymistä ja tarvittaessa säätää vedenvaihtovälin sopivaksi tällä.

Aina tässä oppii uutta, olen antanut itseni aiemmin ymmärtää, että kaikki veteen liuennet suolat vaikuttaisivat johtavuuteen, mutta näin ei olekkaan. Diffuusio ja osmoosi ovat toki ilmiöinä entuudestaan tuttuja, mutta netistä löytyy aika vähän tietoa kalan osmoootisesta systeemistä ja vielä vähemmän tietoa siitä, mitä itse kukin suola saa, tai ei saa, aikaan, mutta täältä sain toistaiseksi parhaan vastauksen mitä kalassa tapahtuu suolojen vaikutuksesta Ceg4048 post 22 http://www.ukaps.org/forum/threads/what ... 225/page-2. Mielestäni varsin mielenkiintoinen ketju muutenkin, koska sivuaa pehmeiden lajien pitämistä kovemmassa vedessä, koskettaa monia meitä ei-niin-veden-kanssa-onnekkaita....

Miten olet ajatellut lähteä liikkeelle nanon kanssa? Kypsytätkö pitkän vai lyhyen kaavan mukaan? Joko olet ehtinyt pohtimaan sisustusta?
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3034
Ikä: 47
Liittynyt: 20:51, 30.11.2010
Paikkakunta: Parainen
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 22:31, 05.02.2014

Hyvä ketju vesikemiasta akvaariossa. Mielenkiintoinen ilmiö nuo tieteelliset uskomukset tai vanhentuneet teoriat. Tietenkään itselläni ei ole asiantuntemusta hyväksyä / hylätä näitä uskomuksia, mutta myös tieteentekijöiden keskuudessa viitataan näihin "tosiasioihin", luonnollisista syistä. Eli kukaan ei ole ottanut vanhoja tuloksia kriittiseen tarkasteluun tai uusinut tutkimusta.

Pitkän kaavan mukaan ajattelin laittaa purkin käyntiin. Bakteerivalmisteen kippaan veteen ja kalanruoalla tai vastaavalla ruokin samalla kun mittailen pitoisuuksia. Rapuset hankin joidenkin viikkojen kuluttua. On toiminut tähän asti kuten pitääkin, joten samalla linjalla ajattelin jatkaa. If it ain't broken, don't fix it -hengessä. Kiinnostaa tosin kokeilla multaymppiä tuosta limoviikunan ruukusta, mutta kokeilen seuraavan kulhon yhteydessä sitä.

Kasveja olen ehtinyt hieman miettiä.
Taakse Vallisneria nanaa tai Hygrophilia polyspermaa.
Keskelle Cryptocoryne parvaa tai Anubis nana petiteä.
Eteen... hmm. Kun ei ole hiilaria tai tehokasta valaistusta, niin maton kasvattaminen ei liene kovin helppoa. Ehkä Eleocharis acicularis, jos löytyy.
Subwassertangia tai jaavansammalta kiinni kiviin tai puunkarahkaan.

Suosituksia otan toki vastaan :).
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 18:24, 06.02.2014

Tuskaisen äheltämisen jälkeen Dennerlen taustamuovi meni jotenkuten paikoilleen ilman karmeita kuplia ja ruttuja. Kaikesta hinkkaamisesta huolimatta mikroskooppisia ilmakuplia jäi muovin ja takalasin väliin, joten mustalta tausta ei näytä, vaan enemmän läikikkäältä. En ole kauhean ihastunut siihen, joten aion repiä muovin irti kunhan jaksan käydä ostamassa arkin mustaa kartonkia. Siihen olen ollut aiemminkin tyytyväinen.

Sopivan kotivakuutuksen hankkiminen oli helppo juttu, eikä turhan kallis. Pikainen kierros suurimpien yhtiöiden sivuille ja hintojen vertailua. Muutamaan jouduin soittamaan, sillä en löytänyt vuokraehdoista selkeää mainintaa akvaariosta. Alivuokralaisen räveltämisiä ei päävuokralaisen/omistajan kotivakuutus korvaa, joten onneksi tuli mieleen. Allas pitää kuitenkin vettä yhden vuorokauden testirupeaman perusteella.

Lauantaina käyn ostamassa Akvarielagretista tukun kasveja, muutaman tykötarpeen ja hieman litkuja. Niillä pitäisi homma lähteä käytiin.
Ohjeet suosittelevat kasvien lilluttamista vedessä muutaman päivän ajan, jotta akvaarion sopimattomat lannoitteet ja kemikaalit suurimmaksi osaksi kaikkoaisivat. En kuitenkaan aio hankkia rapuja useampaa viikkoon, joten todennäköisesti laitan kasvit suoraan akvaarioon. Vedenvaihtoja tulee kuitenkin useita ennen rapujen saapumista. Toisaalta viisas pelaisi kyllä varman päälle.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 18:17, 08.02.2014

Tänään puoli päivää puuhailtuani voin ilokseni laittaa ekan kuvan nanostani. Kasvit hankin eilen ja tänään parista eri paikasta, ja käteen sattui myös sopiva pala mangrovea.

Nano_day1.jpg
Nanon eka päivä
Nano_day1.jpg (469.61 KiB) Katsottu 6866 kertaa
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 13:38, 09.02.2014

Eilen siis laitoin akvaarioon vedet ja lisäsin (toivottavasti elävän) bakteeriympin pullosta. Vanhoista akvakamoista löytyi myös neljä Bactozym-kapselia, joista kaksi laitoin veteen. Tänä aamuna vesi oli hieman valkean sameaa, joten nyt odotellaan, mittaillaan, vaihdellaan vettä jne.

Akvaarion sisustuksesta sen verran, että itselle tässä vaiheessa riittää "ihan kiva". Oma visuaalinen silmä ei taida olla kovinkaan harjaantunut, ja koska mielenkiinto akvaarioihin on liittynyt enemmän siihen systeemin ymmärtämiseen, tuskin niitä maisemointitaitoja tulee kauheasti edes treenattua. Tietysti yritän aluksi vain saada akvan käynnistymään ja toimimaan tasapainoisesti.

Pussissa lilluu vielä möykky jaavansammalta. Fiksailen sen tänään kiinni kiveen siiman avulla ja laitan akvaarioon. Kasveista eniten jännitän etualan Cryptoja, eli tykkäävätkö kyttyrää uuteen tankkiin siirrosta. Edelliseen akvaan Cryptot sopeutuivat kyllä hyvin heti alusta lähtien, mutta katsotaan miten näiden kanssa käy. Lannoitteena ovat paketin mukana tulleet Dennerlen pohjalannoite ja nestemäinen lannoite. Ihan mielenkiinnosta seuraan paketin ohjetta ja katson miten näiden kanssa homma toimii. Tosin nestemäinen lannoite maksaa verkkokaupasta ostettaessa noin 5 euroa / 15 ml, eli järjettömän tyyristä litkua, vaikkei sitä paljoa kulukaan pienessä akvaariossa.

Valoa laitan aluksi 1,5 h aamupäivällä ja 3,5 h iltapäivällä. Lisäilen sitä puoli tuntia viikossa ja tarkkailen levätilannetta.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 21:42, 09.02.2014

Kokeilin vesiarvoja vanhoilla tippatesteilläni, jotka tosin ovat 3 vuotta vanhoja.

Tällä hetkellä näyttää tältä:
Lämpötila 22 C (altaassa ei ole lämmitintä)
EC 250 uS/cm
pH 7.0
GH 5 dH
KH 2 dH
NH3/4+ 0 mg/l
NO2- <0,3 mg/l
NO3- <12.5 mg/l
O2 2 mg/l

Jos muistan oikein viime kerrasta, niin tuolla SafeStart + Bactozym yhdistelmällä ei tullut erityistä nitriittipiikkiä. Odottelin sitä, laittelin kalanruokaa jne., mutta nitriitti pysyi nollissa alhaalla ja nitraatti hiljalleen nousi. Toinen huomio on, että joko tuo happitesti on vanhentunut tai sitten aika vähähapekasta on vesi juuri nyt.

Aluksi, eli muutamien viikkojen kuluttua, laitan n. 10 kirsikkasukarapua, joten aivan valtava ei altaan kuormitus tule olemaan. kuormitus toki muuttuu, jos sattuvat lisääntymään. Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu sähkönjohtavuudelle ja nitraatille, eli millaiseksi vedenvaihtoväli tulee muodostumaan.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Sisso » 11:09, 10.02.2014

Siitä se lähtee, hyvältä näyttää! Arvotkin näyttää oikein mainioilta ottaen huomioon tilanne.

Itse olen aina kypsyttänyt vain bakuampulleilla kalallisena ja ollut niihin vallan tyytyväinen, välillä on tuiskaissut hiukan nitriittiä, yleensä ei. Akvahan kypsyy vaikket lisäisi sinne yhtään mitään, kasvien mukana ja ilmasta tulee ajan kanssa sopiva bakukanta, mutta aikaa siihen näin toteuttaen kyllä menee! Mites se menikään...good things happen to those who wait... Jos nyt kypsyttäisin, laittaisin kasveja ja ehkä hiukan suodatinlietetä muista pytyistä ja pari pikkuista kalaa sekä paaaaljon vettä vaihtoon. Siitä sitten kuormitusta hitaasti kasvattaen etejäpäin. Valmisteet jättäisin kauppaan, hanavesi on halvempaa.

Meillä on keittiötä vehreyttämässä suht vastaava nano kun toi sun. Asukkaina pikkuparvi hehkurasboroita, vaihdan vettä 3/4 viikossa ja korvausvesi on 75% RO joten vesi pysynee priimana. Suoloja tulee kasviravinteiden mukana. Alussa on hyvä pitää akvassa nopeakasvuisia köynnöstäviä ja valomäärä vähäisenä, juuri kuten teetkin, mutta myöhemmin kääpiöakvan hoitoa helpottaa huomattavasti kun kasveja ei tarvitse olla jatkuvasti rääppimässä eli suosittelen hidaskasvuisia sitten kun akva on asettunut ja alun leväherkkyys ohitettu. Mitä vähemmän akvaa rääpitään, sen paremmin säilyy balanssi ja on ihan törkeen helppoa kun ei tarvitse ikinä tehdä muuta kuin ruokkia kaloja ja vaihtaa vettä. Lasit voi pyyhkäistä kun muistaa ja sille päälle sattuu. Hitaastikasvavissa on tosin joskus ongelmana levääntymisherkkyys ellei valoa saa rajoitettua tai hiililisää menemään. Meillä nano pyrkii leväntymään herkästi ilman (neste)hiiltä (sen päällä on myös työtason valo akvan oman 11wn lisäksi), mutta pojan 45-litranen jossa on 15w ESL on aina todella siistissä kunnossa kun pinta on täynnä varjostavia kasveja ja limaskaa. Ravinteita lisään molempiin reippaasti ja tuntuu, että mitä enemmän lannoitan, sitä siistimpiä on akvat (45l ei mene hiililisää). Käytän vain lannoitejauheita ja teen itse valmiit liuokset, tämä on niin halpaa hupia ettei tarvitse kustannuksia juuri miettiä, suosittelen! Vaan eihän yhteen nanoon saa paljoa uppoamaan, ettei sen puoleen.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3034
Ikä: 47
Liittynyt: 20:51, 30.11.2010
Paikkakunta: Parainen
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 22:55, 10.02.2014

Kiitoksia jälleen Sisso kommenteistasi. Oletko kirjoittanut tänne jonnekin noista itse tekemistäsi lannoitteista? Voisin itsekin väsätä lannoitteet jauheista. Netistähän löytyy roppakaupalla ohjeita, jotka eivät taida kauheasti erota toisistaan. Samat aineet ja suht' samat suhteet. Mutta vasta-alkajana tekee helposti jonkun virheen, jonka kokenut osaa automaattisesti välttää.

Akvassa on tällä hetkellä nopeasti kasvavina kasveina Hygrophila polyspermaa ja Egeria densaa. Etualalla on Cryptocoryne Parvaa. Mangovessa on kiinni jaavansammalta ja Anubias barteri 'Nanaa'. Pohjalla möllöttää myös yksi sammalpallo. Käytän tässä osaksi latinankielisiä nimiä, sillä paikallisista kaupoista ei kasveja suomeksi saa, enkä jaksa etsiä niitä netistä :). Cryptoista muutama lehti on muuttunut keltaiseksi, mutta syynä voi olla myös niiden pilkkominen pienempiin osiin ja juurien trimmaus. Tai sitten niitä on jo alkanut jurppimaan tankin vaihto.

Olen lukenut lisää kaloista nanoissa, ja kun kerran nykyään on tarjolla lajeja jotka voitaneen pitää suht' onnellisina nanossa, niin olen alkanut pohtia sukarapujen ja esim. juuri hehkurasboran välillä. Paikallisessa kaupassa niitä myytiin muuten chilirasboran nimellä. Todennäköisesti molemmat voisivat asua samassakin tankissa, mutta hieman varoittelevia kommentteja löytyy tästä aiheesta. Lähinnä kai mahdolliset ravunpoikaset voisivat olla rasboroiden tähtäimessä.

En ole kauhean ihastunut paketin mukana tulleeseen Dennerlen "hiekkaan". Materiaali on raekooltaan suurempaa kuin edellisessä akvassani ollut Kauniston hiekka. Lisäksi näppituntumalta materiaali oli kevyempää / tilavuusmitta. Kasvien istuttaminen oli joka tapauksessa vaivalloisempaa ja niitä piti survoa syvemmälle jotta pysyisivät.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Sisso » 09:21, 11.02.2014

On noita tullut kirjoiteltua paljonkin (lähinnä EIstä, koska sen filosofia toimii kiistatta. Nykyään tosin sovellan sitä), mutta tässä ravinteista ja niiden hankintapaikoista jotain tuoreempaa viewtopic.php?f=88&t=221895. Suosittelen tutustumaan tähän sivustoon http://www.theplantedtank.co.uk/index.htm. Tuolta Dosing Methods-alta löytyy reseptejä, voisit kokeilla ilman PO4 olevaa "alkuperäistä" PMDD-reseptiä. EI on kiistatta hyvä, mutta musta low-lightille ilman hiilaria turhan hinnakas suhteessa hyötyyn. Sivuston leväosastoa pidetään tällä hetkellä (huomisesta ei kukaan tiedä...) ihan relevanteimpana ja kaikki kasvigurut allekirjoittaa pääosan sen informaatiosta. Sitä ajatuksella lukemalla pääsee vähän kuin takaoven kautta jyvälle siitä mistä levät tykkää. Tai olosuhteet kääntäen : ei tykkää.

Jep, chilirasbora on sama kuin hehku. Ja kyllä, se on varsinainen predator mitä tulee ravunpoikasiin, mutta jos akvassa on runsas ja tiheä kasvillisuus, osa ravunpoikasista voi hyvinkin selvitä. Meillä on rapuja vain sellaisten kalojen kanssa (pienten monnisten ja tosi pienikoisten hehkumillisukkojen) jotka ei voi syödä rapuja koska a)poika kasvattaa rapuja saadakseen vähän taskurahaa (lue: varainsiirtoa taskusta toiseen...) ja b) meillä ei ole sydäntä katsoa kun niitä popsitaan vaikka tuohan on ihan luonnollista. Noi hehkut on kyllä mainioita, ihan pöllöjä mitään pelkäämättömiä pikkuotuksia, valtavan uteliaita! Meillä on ollut niitä myös isommissa pytyissä, mutta lopputulos on aina sama: ne asuu jonkin puskan ympärillä eikä käytä loppua 90% uintitilasta mihinkään ja siksipä olen uskaltanut niitä nanoon. Mutta ei tulisi mieleenikään laitaa yhtään laajemmalti uivia kaloja, vaikka kuinka pieniä, noin pieneen pyttyyn. Meille tuli plekokauppojen kylkiäisenä pari aikuista sukarapua, joita ei voida sekoittumisen ja/tai syömisriskin takia laittaa kuin nanoon, nämä ovat kyllä saaneet olla ihan rauhassa. Täytyy miettiä niiden kohtaloa vielä. Ehkä kaksi rapua ei tällä kertaa lisi...?

Hyvä kasvivalikoima sulla ajatellen nanon alkua. Limaska on hyvä rajoittamaan valoa ja sen huikea kasvupotentiaali pistää leville kampoihin, voisit ajatella sen hommaamista alkua tukemaan. Nanossa siitä pääsee eroon myöhemmin helposti jos haluaa. Nirputan, tiedän ja sori, mutta nimet ovat (suomen kielessä) tieteellisiä, ei latinalaisia. Ne perustuvat kyllä latinaan, mutta ovat vähän jargonia siitä. Ruotsiksihan se on latinsk namn, joten se saattaa hämätä (?). Terveisin nimimerkki Koulutukseltaan Puutarhuri... Itse olen aika huono suomenkielisissä nimissä ylipäätään, etenkin akvaariokasvien, koska monet ovat ei-vahvistamattomia, uusia tulee jatkuvasti ja suomekieliset nimet on usein ihan puutaheinää, vääriä, sekaisin, vanhoja.... Ja koska käytän paljon ulkomaisia foorumeita niin puutarha-, viher- kuin akvakasviasioissakin, on paljon helpompaa opetella tieteellinen nimi, pärjää paljon pidemmälle ja vaikkei hallitse sanaakaan puolaa, ranskaa tai espanjaa, tutut nimet löytyy aina! Tieteelliset nimet on siitä mukavia ja jopa hauskoja, että ne kuvailevat kasvia ja usein kertovat siitä jotain, sen ulkonäöstä, kasvupaikasta, kukinnasta, löytymisestä, historiasta jne. Sekin on ihan oma maailmansa!
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3034
Ikä: 47
Liittynyt: 20:51, 30.11.2010
Paikkakunta: Parainen
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 21:02, 11.02.2014

Ah, tieteelliset nimet på finska. Aina saa vähän nirputtaa :). Voi olla täysin turhaa pohdintaa, mutta mietin tänään ovatko 21-22 celsiusasteen lämpötilat liian alhaisia millekään noista kasveista. Mutta nyt on limaskaakin pytyssä. Akvarielagretista antoivat sitä periaatteella "ota tosta". Olisi ollut kuulemma liian vaivalloista naputella muutamaa kruunua kassakoneeseen. Katselin siellä myös hehkurasboroita (ja paria muuta lajia). Taitaa käydä niin, että akvaarioni ensimmäiset asukkaat ovatkin kaloja. Tosin hieman lisää lämpöä ne taitavat tarvita.

Tänään tein ensimmäisen vedenvaihdon. Mielenkiintoa herättää edelleen hapen määrä, jos testeihin on uskomista. Kaverini tuli pistäytymään ja otti oman JBL:n tippatestin mukaansa. Sekin näyttää noin 2 mg/l. Ammoniakki, nitriitti ja nitraati ovat kohdillaan, sähkönjohtavuus siellä 250 uS/cm jne. Vesikin liikkuu pinnassa ihan kivasti. Cryptojen lehtiä kun pohjan lähellä katsoo, niin kyllä niissäkin pientä liikettä huomaa, eli vesi kiertää kyllä (150 l/h, ainakin laskennallisesti). Tuossa lämpötilassa veden happipitoisuuden maksimi on kuitenkin noin 9 mg/l.

Töistä sain otettua, ihan luvan kanssa, kaliumsulfaattia ja kaliumnitraattia. Läheisestä akvakaupasta löytyy hivenainejauhetta, jos mikroravinteita tarvitsee joskus lisätä. Magnesiumsulfaattia en ole vielä käsiini saanut. Myös kaliumfosfaattia löytyy töistä, jos tulee tarve laittaa peeoonelosta joskus tankkiin. Laitan siellä huomenna laitteiston pöhisemään, jotta saan tislattua vettä tuohon Sisson suosittelemaan PMDD-liemeen.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 23:40, 14.02.2014

Pariin päivään ei ole tapahtunut mitään muuta ihmeempää, kuin että kasvit ovat päättäneet sulattaa lehtensä. Kirjoitinkin aiheesta viestin kasviosioon, ja hyviä neuvoja ja ideoita sieltä sain. Nyt kun altaassa ei ole vielä makrokokoista eläinkuntaa, niin lannoituksen ja valaistuksen kanssa sopii kokeilla hieman.

Otin töistä kemikaaleja kotitekoisiin lannoitteisiin, ja tislasin siellä myös vettä lannoitelitkujen väsäämiseen. Koska testit näyttävät typpikierron tuotteiden ja fosfaatin määrien olevan hyvin pienet (toivotaan että näyttävät nyt jotensakin sinnepäin), niin nostin nitraattipitoisuuden 10 ppm:ään ja fosfaatin 0,5 ppm:ään. Testasin uudestaan tarkistaakseni vielä käytännössä pitivätkö laskelmani kaliumnitraatin yms. kemikaalien määristä kutinsa ja etten tarkistuslaskelmista huolimatta tehnyt kertaluokan suuruusvirhettä. Ei ollut nitraattia 100 mg / l, joten oikein taisivat mennä. Huomenna lirautan viikkoannoksen mikroravinteita ja aloitan myös kokeilemaan easycarboa.

Tässä kokeillaan nyt hieman kepillä jäätä, sillä viisainta olisi tietysti muuttaa vain yhtä muuttujaa kerralla ja katsoa aina muutamien viikkojen ajan mitä tapahtuu kasveille. Koska en omista räkillistä akvaarioita, joissa voisin testailla monia asioita samanaikaisesti taiteen sääntöjen mukaan, niin harpotaan hieman oikotietä. Eipä tämä kuitenkaan salatiedettä ole. Moni hoitaa tankkiaan menestyksellä, eivätkä ne menestysreseptit loppujen lopuksi suuresti toisistaan taida erota. Vesi on joko sopivaa tai sopimatonta kaloille, kasveilla on joko sopiva määrä kasvuun tarvittavia tekijöitä tai sitten ei [;)] . Tiedän ettei asia käytännössä ole noin simppeliä, ja arvostan kyllä korkealle kokemuksen tuomaa osaamista. Jos homma olisi äärimmäisen helppoa, niin suurin osa kirjoittamistani viesteistä olisi jäänyt kirjoittamatta.

Lisäsin lämmittimen tänään akvaarioon, sillä 21 astetta on kuitenkin liian alhainen tuleville asukkaille, eli hehkurasboroille. Akvarielagretissa on muuten 8 altaan räkki nanoihin sopiville lajeille, sukaravut toki joukossa. Sukarapuja mahtunee myös tankin pohjalle, kunhan katsotaan miten rasborat aikanaan kotiutuvat.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 13:33, 15.02.2014

Tänään aamulla bongattu ensimmäiset piilevät akvaariosta. Valaistus on nyt 7 tuntia (3h + 4h). Katselen hetken mitä tapahtuu tällä valaistuksella ja näillä ravinteilla, sillä muutin niitä juuri. Seuraavat toimenpiteet levän suhteen ovat sitten valaistuksen lisääminen tunnilla ja fosfaatin vähentäminen.

Otto olisi hyvä piilevän hävittäjä, mutta 30 litrainen nano taitaa vain olla liian pieni otolle.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja pisarat2 » 14:19, 15.02.2014

Piilevä taitaa olla uudessa altaassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Yleensä häviää ihan itsestään, kun tasapaino löytyy.
pisarat2
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 975
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 21:56, 15.02.2014

Ok, kiitos. Muistelinkin, että tietyt levätyypit ovat suht' yleisiä uudessa tankissa.

Vaikka kasveista osa voikin hieman huonosti, niin silti uutta kasvua on havaittavissa esimerkiksi argentiinanvesiruotossa ja intianvesitähdikissä. Lisäksi vesirutto on lyhyessä ajassa kasvattanut pitkiä (yli 5 cm) 'ilmajuuria'. Eivät ne ehkä superkauniita ole, mutta tuskin jaksan lähteä niitä poikki nyrsimään. Voipi olla taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Hehkurasborat saattaisin hankkia jopa suunniteltua aikaisemmin, mutta pitäisi vielä varmistaa bakukannan aktiivisuus esim. hirvensarvisuolalla. Yllättävä nitriittipiikki joidenkin viikkojen kuluttua olisi hieman tympeä yllätys jos kalat tai sukaravut ovat jo altaassa. Töistä löytyi kaapin perukoilta hirvensarvisuolaa suht' vanhassa pakkauksessa. Näytti että jotain muuta kamaa oli eksynyt samaa purkkiin, esim. joskus käytetty likaista mittalusikkaa ja otettu suoraan purkista vaikkei pitäisi, joten jätin ottamatta.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Sisso » 11:26, 16.02.2014

Tai sitten hommaat vaan ne kalat ja ruokit niitä tosi hintsusti, esim pikkiriikkisen (ja rasboiroillehan riittää ihan käsittämättömän pikkuinen murunen pullistamaan vatsan!) joka toinen päivä ja vaihdat vettä varmuudeksi vähän tihennetysti ja seuraat samalla vettä ammoniumin ja/tai nitriitin varalta. Jos paukahtaa, vaihdat sen vedellä pois. Nyt kun sun kasveissakin näkyy jo kasvua, ne käyttävät hyvin nopeasti vedestä pois ammoniumin, ennenkuin edes testi reagoi siihen jos määrä pysyy maltillisena. Kavatat ruokintamäärää hitaasti samalla vettä seuraten. Sitä sun täytyy tehdä nyt joka tapauksessa, mutta itse jättäisin pois hirvensarvosuolalla lätäämisen koska todennäköisesti saat aikaiseksi sillä nitriittiä, mikä vaan pitkittää hommaa. Toisaalta...tapa sekin.

Joo, ne ilmajuuret eivät ole mikään varsinainen kaunistus, mutta eipä niitä tosiaan kannata poiskaan leikellä, kasvavat nopeasti takaisin. Nanossa ne on ekstraärsyttäviä, koska runsaina voivat viedä sitä jo entuudestaan vähää uimatilaa. En ole löytänyt niille kunnollista selitystä, mutta oman kokemukseni mukaan ne alkavat kasvamaan ravinteikaassa vedessä. Otin äsken PO4 käyttöön yhdessä pytyssä ja sattumaa tai ei, niin ärviä alkoi kasvattamaan näitä varsijuuria kun niitä ei ollut näkynyt ennen PO4-lisää.

Vaihdoin nanosta pois megasuureksi kasvaneen jaavansaniaisen `Tridentin` tilalle Anubias nanaa, jotka ostin liikkeestä. Nyt se on heittänyt muutaman lehden irti siinä missä vanha nana `petite`on ihan ennallaan, joten onhan noilla taipumusta möksöttämiseen olosuhteiden muuttuessa. `Trident` puolestaan suuttui akvan vaihdosta niin että koko valtava puska (varmaan 30cm2) on nyt ihan ruskeana, mrrrrrrr..... Toipuuhan tuo, vaan harmittavan hitaasti. Oletko miettinyt jos laittaisit nanoon jotain sammalta? Omat suosikkini ovat Fissidens fontanus ja Riccardia chamedryfolia. Eka tarvitsee nestehiililisän kasvaakseen levättömänä, mutta on isoina puskina todella kaunis, jälkimmäistä olen kasvattanut vain high-tech-aikoina, joten en tiedä voiko sitä edes kasvattaa ilman kaasuhiilaria. Olen tilannut näistä nettikaupoista paljon kasveja, myös em sammalia: https://www.extraplant.com/ ja http://www.aquamoos.de/, voin suositella molempia.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Sisso
Advanced Member
Advanced Member
 
Viestit: 3034
Ikä: 47
Liittynyt: 20:51, 30.11.2010
Paikkakunta: Parainen
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 22:50, 16.02.2014

Minulla on siellä jaavansammalta magrovessa ja myös sammalpallo (moss ball). Toivotaan tosiaan, että nuo kasvit jotenkin sinnittelevät. Myllääminen kun näyttää usein, ymmärrettävästi, aiheuttavan niille mielipahaa. Monta akvaariota teillä, Sisso, muuten on?

Mutta otanpa vinkistä vaarin, ja käyn huomenna ostamassa hehkurasborat ja muutaman kirsikkasukaravun, esim. viisi.

Piilevä ei ole mainittavasti lisääntynyt viime päivinä, joten siitä ei sen ihmeempää. Pinnalle alkoi muodostua bakteeri- tms. filmiä, joten nostin suodatuksen ulostulon niin, että se rikkoo nyt veden pinnan. Aiemmin se teki vain "nimismiehen kiharaa".

Koska kasvit ovat lähikaupassa kohtuullisissa hinnoissa, niin testaan nuo nettikaupat. Isommassa akvaariossa lienee hintaerollakin jo selvä merkitys lompakon sisältöön.

Planted tank vaikuttaa olevan hyvä sivusto. Tom Barr näyttää myös kommentoivan siellä ahkeraan. Sieltä löytyi hyvä ketju low tech -tankin (tässä taidetaan rinnastaa low tech ~ non co2, low light) EI-metodista.

http://www.plantedtank.net/forums/showt ... p?t=533706
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 21:29, 17.02.2014

Tänään kävin sitten Akvarielagretista ostamassa rasborat. Ensin oli tarkoitus ottaa hehkurasboroita (Boraras brigittae), mutta seurasin niitä jonkin aikaa, enkä ollut varma näkemästäni. Tämä tietysti ihan fiilispohjalta, mutta osa vähän isommistakin näytti hieman riutuneilta. Viereisessä altaassa olevat Boraras naevukset näyttivät paremmilta. Olin etukäteen käynyt katsomassa paikan tarjonnan, joten listasin neljä sopivaa kaupasta löytyvää lajia. Naevukset ("mansikkarasbora" Akvaariokeskuksen sivuilla) olivat listan kakkosena, joten päädyin ottamaan niitä 10 kappaletta.

Asun lähellä kauppaa, joten vesi tulee samasta laitoksesta. Kysyin kaupassa heidän vesiarvojaan, mutta eivät tienneet sähkönjohtavuutta. Sanoivat lisäävänsä vedenparannusainetta kuitenkin. Kotona odotti yllätys. Aloittelin kotiutuspuuhat, ja mittasin alkajaiseksi pussiveden arvoja. Sähkönjohtavuus oli hieman yli 900 uS/cm. Hanavesi täällä on noin 200-250 uS/cm. Epäilin hetken mittaria, joten testasin oman akvaarioni vettä ja vielä kalibrointiliuosta, mutta oikein se näytti. Aloin pohdiskelemaan noin hurjan eron merkitystä kaloille (kirjoitin viestin myös tänne aqua-webiin), mutta en löytänyt hetken nettiselailun jälkeen tyhjentävää selvitystä asiasta. Päätin kotiuttaa kalat rauhalliseen tahtiin. Jotta hommassa ei menisi yömyöhään. Päätin tiputtaa sähköjohtavuutta noin 200-250 uS/cm tunnissa ja samalla seurata kaloja. Tällä hetkellä pussin EC on noin 520 uS/cm, joten menee vielä hetki ennen kuin ollaan noin 350 uS/cm:ssä ja vapautan kalat tutustumaan uuteen majapaikkaansa. Oman akvani EC on siis noin 300 uS/cm.

Hetken aikaa rasborat olivat jokseenkin jämähtäneen oloisia, mutta ovat nyt elävöityneet pussissa. Joku pieni höttö siellä leijailee, ja tyypit yrittävät kerta toisensa jälkeen syödä sitä. Tulkitsen tämän niin, että asiat eivät ole pahimmalla mahdollisella tavalla. Äkillistä hengenlähtöä odotellessa luulisin ruokahalun olevan kateissa, myös normirasboralla.

Pohdin myös syitä tuohon pussiveden korkeaan sähkönjohtavuuteen. Mieleeni tulivat seuraavat seikat:
1) Kaupan putkista irtoaa roinaa ja paljon. Toisaalta tällöin todennäköisyys myrkyllisiin aineisiin olisi luultavasti aika suuri, eli tuskin nuokaan särkikalat olisivat koskaan tänne asti päässeet.
2) Kaupan altaassa on jotain, mikä nostaa sähkönjohtavuuden taivaisiin. Sisustuksena siellä on mustaa kvartsikiteen näköistä "soraa" ja yksi magrovekanto.
3) Kalaparat ovat paniikkipissineet pussiveden täyteen suoloja. En tiedä kuinka paljon 10 pientä rasboraa ehtii noin litraan vettä pissiä alle vartissa (matka kaupasta kotiin).
4) Joku on livauttanut kaupan tankkiin jotain sinne kuulumatonta. Allas oli suht' ylhäällä, joten tuskin kukaan lapsi on päässyt sinne ruokkimaan kalaa salmiakkikarkeilla.

Kaikesta huolimatta lykkyä pyttyyn rasboroille kotiuttamiskoitoksen jatkuessa, vaikka hieman kalpeita ovatkin juuri nyt.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 20:05, 18.02.2014

Ensimmäinen vuorokausi rasboroilla takana uudessa altaassa. Oletettavasti kaikki uivat vielä tässä hiippakunnassa. Satavarmasti on vaikea sanoa, sillä en ole onnistunut kaikkia kymmentä bongaamaan samalla kertaa tiheähköstä kasvustosta. Värit ovat vahvistuneet eilisestä kalpeudesta, ja kalat liikkuvat aktiivisesti. Käytännössä ne yrittävät syödä jokaista vedessä leijailevaa pienenpientä höttöstä, joten kokeilen tänään hyvin varovaista ruokintaa.

Viidellä veijarilla on aina toisinaan karuselli käynnissä. Ne etsivät sen ainoan vähän voimakkaamman virtauskohdan ja uivat viistosti sitä pitkin. Pikkuinen rasbora saa melko lipakan kyydin (tyyliin aikuinen roikale vuoristoradassa), ja virtauksen heikentyessä ne palaavat jonossa takaisin lähtöön. Jossain vaiheessa ne sitten kyllästyvät tähän ja lähtevät palloilemaan muualle. Pienen hetken kuluttua ruletti jatkuu taas.

Kasvien osalta ei kehitys ole ollut ainakaan huonompaan suuntaan. Muutama liaani argentiinanvesiruttoa näyttää jo tuottavan suht' tervettä kasvustoa, vaikka yksikään ei ole kokonaan lopettanut kiukuttelua. Muutamalla myös uudessa kasvustossa tapahtuu lehtien mössööntymistä. Intianvesitähdikit kasvavat myös pituutta, eivätkä ole henkihieverissä. Cryptot kellastavat lehtiä hiljalleen, mutteivät ehkä ihan niin paljon enää. Anubias näyttää suunnilleen samalta kuin minä pitkän työviikon jälkeen, eli ei se varsinaisesti kukoista, mutta ei kuitenkaan tarvitse hävetä jos vieraita tulee. Piilevä-tilanne ei ole muuttunut mihinkään useampaan päivään. Hieman sitä näkyy, muttei se tankkia ole ottanut hallintaansa.

Tänään bongasin myös ensimmäisen salamatkustaneen kotilon Täytyy ottaa se purkkiin, yrittää tunnistaa ja katsoa mitä se mahdollisine tovereineen meinaa puuhata. Pituutta puoli senttiä. Osa kuorasta on mustapohjainen keltaisilla pilkuilla. Tällä hetkellä se näyttää syövän piilevää altaan lasista.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 19:54, 19.02.2014

Toinen vuorokausi ei ollut rasboroiden kannalta niin onnekas. kaksi surffaajaa olivat onnistunut ottamaan sellaiset vauhdit, että olivat hypännyt kannen ja laidan välisestä puolen sentin raosta lattialle. Löysin ne kuivuneena parketilta. Oppirahoja maksetaan, eli nyt tiedän peittää kyseisen raon. Suuntaan myös virtausta hieman toisaalle. Jostain löytyy kuitenkin aina se yksi extreme-urheilija, jolle mikään hyppy ei ole liian iso. Kaverinsa jatkavat kuitenkin menoa. Vaikuttavat olevan elämäntapasurffaajia, muutaman veljen tai siskon poismeno ei saa aalloilta pois. Live by ridin', die by ridin'.

Eilenen kotilo osoittautui ainoastaan pieneksi etujoukoksi. Tänään olen löytänyt niitä jo neljä. Taistelut ovat siis laajenneet yksittäisestä kohtaamisesta laajamittaiseksi koko rintaman sodaksi.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja pisarat2 » 20:19, 19.02.2014

Olisiko touhukotilo?
pisarat2
Senior Member
Senior Member
 
Viestit: 975
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 20:23, 19.02.2014

Juu, taitaa olla touhukotilo kuvan perusteella. Kiitos vinkistä. Anubiaan lehdet näyttävät maistuvan tuolle yhdelle isolle, jonka poistin.
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 20:42, 19.02.2014

Tässä hieman videokuvaa rasboroiden puuhista.

https://www.youtube.com/watch?v=2OjiwEXoyn8
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Re: Jaken nanoallas

ViestiKirjoittaja Jake_101 » 21:37, 20.02.2014

Vedenvaihtopäivä. Rasborat ovat lyhyessä ajassa heittäytyneet melko rohkeiksi. Näyttää olevan aivan sama mitä tankkiin työntää, letkun, sakset tai käden, niin ympärillä kalat pörräävät. Huomenna rasboroilla on paastopäivä, eli hiljentyminen viikonlopun viettoon.

Kasvien osalta on havaittavissa verkkaista edistymistä. Cryptot ovat edelleen vähentäneet keltaisten lehtien tuotantoa, ja muutama uuden lehden alkukin näyttää syntyneen. Suurimmat ongelmat ovat edelleen argentiinanvesirutolla. Vanhat lehdet sulavat ja aiheuttavat aika paljon töhnää akvaarioon, vaikka yritän harventaa niitä vielä silloin kun ne ovat pääosin kiinteässä olomuodossa. Muutama varsi tuottaa kuitenkin tervettä uutta kasvustoa, eivätkä niiden lehdet ole alkaneet sulamaan.
IMAG1390-1.jpg
Tervettä vesiruttoa.
IMAG1390-1.jpg (97.79 KiB) Katsottu 5984 kertaa


Lisäksi vielä tilannekuva koko pytystä.
IMAG1392-1.jpg
Kaksi viikkoa perustamisesta.
IMAG1392-1.jpg (385.54 KiB) Katsottu 5984 kertaa
Jake_101
Junior Member
Junior Member
 
Viestit: 185
Liittynyt: 14:42, 28.02.2010
Paikkakunta: Tukholma
Sukupuoli: Mies

Seuraava

Paluu Akvaariopäiväkirjat ja projektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa