Mini Playa Jeremi

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Laitetaan tähän nyt sitten pari kuvaa allasprojektista. Ensimmäiseksi valitan kuvien huonoa laatua, mutta kuten jo jossain viestiketjussa totesin, järkkäri ei ole nyt juuri tässä maassa. Päätin kokeilla merivesiakvaa pienoiskoossa ensin, huolimatta kaikesta varoittelusta. Ajattelin, että vaivannäöllä ja vaikeuksilla opin ymmärtämään tätä toutua kenties paremmin. Olemme rakentamassa taloa ja meidän pitäisi muuttaa ensi syksynä, joten tästä ei pitäisi olla liikaa vaivaa muuttoon. Lisäksi uuteen taloon voin suunnitella tilat akvaarion ehdoilla.

No sitten altaaseen: Inspiraationa on Playa Jeremistä Curacaolta löytyvä muodostelma. Karibialaisia lajeja löytyy aika vähän kaupan, mutta yritän luoda samanlaista tunnelmaa ja värimaailmaa saatavilla palikoilla. (Jos kiinnostaa katsella, mitä tavoittelen, niin netistä löytyy oikein videoita Jeremin sukelluksista. Suosittelen kuitenkin tutustumaan semmoisten paikkojen kuin Watamula ja Mushroom Forest kuviin)

Yritin sijoittaa inspiraationi lähteen pieneen 180 litraiseen taiteen sääntöjen mukaan. Ihan oikesti tuossa on koitettu sovittaa diagonaalilävistäjää vasemmalta alhaalta oikealle ylös, joka on katkaistu. Tarkoitus oli pysäyttää katse kivien väliseen negatiiviseen tilaan. Isommassa kivessä on luola, joka pitäisi osua kultaiseen leikkaukseen. Kuvasta voi sitten arvioida miten hyvin onnistuin. Muodostelman molemmilla puolilla olevat ryteiköt ovat halimedaa, jotka ovat tällä hetkellä syömässä ravinteita. En ole vielä varma, saavatko ne jäädä.
Altaan yleiskuva
Altaan yleiskuva
Allas.jpg (84.09 KiB) Katsottu 12466 kertaa
En uskaltanut tehdä rakenteesta aivan niin kevyttä rakennetta, mitä luonnossa esiintyy. Ison kiven yläpäässä on muutama oranssin levymontin kappale ja kiven päällä lepää isompi pala kiinnitystä varten. Montin olisi tarkoitus muistuttaa oranssia norsunkorvasientä. Ison kiven toisessa päässä on Ricordea yumaa. Se näyttää jonkin verran paikallisilta rhodactiksilta. Kuvassa poseeraava Pomacentrus caeruleus sopii sikäläiseen värimaailmaan. Kivien välissä ja edessä on korallimurskaa luomassa laguunimaista tunnelmaa (podit tuntuvat tykkäävän). Kiven takaa kurkkaa chaetoa, jolla koitin luoda hiukan syvyyttä sekä tietysti kuluttamaan ravinteita.
kivet
kivet
kivet.jpg (123.43 KiB) Katsottu 12466 kertaa
Muita asukkeja ovat 2 perheen sisäiseen markkinointiin hankittua vuokkokalaa, 2 cerithiä, 2 nassariusta, 2 trochusta, 2 astreaa, 3 calcinus tibiceniä, 1 käärmetähti ja sitten tietysti kaikennäköistä kiven mukana saapunutta.

Lisäsin tänään altaaseen pari kiloa kiveä (lasiruusua on ainakin runsaasti) luomaan syvyyttä ja lisää piilopaikkoja. Altaassa oli alun peri noin 8 kiloa kiveä ja 5 kiloa hiekkaa.

Mitä sitten tulevaisuus pitää sisällään? No ensinnäkin joku lasiruusujen syöjä pitäisi hankkia. Varmaan wundermanneja muutama. 1 kala olisi hakusessa. Varmaan joku pohjaa penkova kaveri. Pienemmän kivimuodostelman maisemointi on edessä Alkuperäisessä tapauksessa siinä oli iso gorgonia ja hiukan valkeaa zoaa. Ehkä saman tunnelman voisi saada aikaan jollain pehmytkorallilla. Laitteet ja rumat suodatinpussit olisi tarkoitus laittaa ala altaaseen. Viritin jalustaan tilat 30 litran roskikselle ja korvausvesipöntölle.
allas ja kaappi
allas ja kaappi
kokonaiskuva.jpg (146.39 KiB) Katsottu 12466 kertaa
Allas ei tähän mennessä ole vaatinut mitenkään ihmeemmin työtä. Lisään vettä tällä hetkellä käsin varmaan joka toinen päivä, se nyt sitten varmaan on työlästä. Alun perin olin kaavaillut laittavani uuteen taloon isommasta päästä olevan altaan, mutta tuota omaa tekelettä katsoessa tulee vähän sellainen olo, ettei oikeastaan isompaa kaipaakaan. Jos nyt kuitenkin joku 300l niin olisi kalaston suhteen enemmän valinnanvaraa...
180 l merivettä T0=8.8.2011
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Ajattelin, että sinä saattaisit osata arvostaa tätä erään tutun kuvaamaa "lomavideota".
http://m.youtube.com/index?desktop_uri= ... iew=videos
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Tavoitteletko jotain tämän kaltaista? Tuollainen olisi kohtuu vaivalla mahdollista toistaa altaassa. Kuvan koralli lienee jotain poritesta, mutta meillä olisi yhtä encrustaavaa montiporaa, josta voisi mahdollisesti kasvattaa kyseisen kaltaisen muodostelman. Koralli nimittäin kasvaa tosi nopeasti ja yleensä pintaa pitkin. Reunoille saattaisi tulla jopa tuollaiset "helmat". Alustaksi tarvitsisi tehdä vaahdosta ja kivestä sopivan mallinen alusta, ja antaa sitten korallin kasvaa alustan päälle haluttuun muotoon. Aikaahan muodostelman muodostumiseen menisi toki helposti vuoden verran, olettaen että koralli kasvaa koko ajan hyvin. Tuomoiseen muodostelmaan kun sisällyttäisi lisäksi jotain aivoja ja fotosynteettisiä viuhkoja sekä sieniä, maisemasta tulisi aika kiva. Inia laittaa loppukuusta jotain frägejä meiltä myyntiin ja niiden joukossa on tuota erittäin nopeasti kasvavaa encrustaavaa montiporaa, jos vain kiinnostaa alkaa kikkailemaan.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Rapide: Mulle aukeaa tosta linkistä joku al Jazeerin dokumentti New Yorkin kattopuutarhoista. Jotenkin epäilen, ettei tuo ollut se, mitä tarkoitit. [;)]

Kimmo: Toi muoto olisi tavoittelemisen arvoista. Voisin tehdä kokeeksi vaikka kämmenen kokoisen "sienen" aluksi. Fragi kiinnostaa, jos se vain on yhtään vihreään päin. Wundermannit kiinnostavat myös.

Sitten altaan päivitystä: Lisäsin tosiaan uusia kiviä ja lasiruusujen joukosta löytyi myös komea kasvustojotain zoaa. Tein pienemmän saarekkeen sisään pienen luolan ja lisäsin isompaan hiukan volyymia. Meidän Puuha-Petemme (se sininen koralliahven) otti heti uuden(kin) luolan omakseen. Se ei tosin ollut ollenkaan samaa mieltä kanssani sisustuksesta. Se nosteli suullaan kiviä sivuun. Tänään kotiin tullessa täällä odotti sitten melkoinen yllätys (kuva on nyt entistäkin huonompi myllätyn veden takia):
joku on ollut ahkerana
joku on ollut ahkerana
louhos.jpg (89.46 KiB) Katsottu 12326 kertaa
Uskomatonta miten peukalon kokoinen ahven on kaivanut useamman kourallisen kiveä ja hiekkaa muutamassa tunnissa. Hauskintahan tässä on se, että samaan aikaan olin tekemässä talomme sisäpuolisia täyttöjä enkä minä varmaan saanut siirrettyä samassa ajassa kottikärryillä kuin pari kuutiota sepeliä...

Uusien kalojen hankinta olisi houmattavasti helpompaa ilman tuota ahventa. Se on todella agressiivinen :twisted: . Hyökkäilee käsienkin kimppuun kun ne pistää altaaseen. Toisaalta taas on todella hauskaa katsella tuon kalan tempauksia.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Nimenomaan sitä tarkoitin! Ei vaan :mrgreen:
Kokeillaanpas uudestaan, edellinen oli joku iPhone bugi... [:I]
http://www.youtube.com/watch?v=Zio8TVCh ... AAAAAAABAA
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Rapide: Näppärä kuvaaja ton skootterin kanssa. Varsinkin se trumpetin seuraaminen oli aika onnistunut. On tosi harmi, että veden alla värejä ei saa sinistä lukuun ottamatta toistumaan kovin hyvin muissa kuin lähikuvissa.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Galeos kirjoitti: Kimmo: Toi muoto olisi tavoittelemisen arvoista. Voisin tehdä kokeeksi vaikka kämmenen kokoisen "sienen" aluksi. Fragi kiinnostaa, jos se vain on yhtään vihreään päin. Wundermannit kiinnostavat myös.
Ei ole vielä kuvaa näyttää, mutta montipora on oliivinvihreää, kasvurenoiltaan vaaleanpunainen.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Tekniikka

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Tässä tämänhetkistä tekniikkaa.

Skimmeri:
GroTech HEA 080 (11w, max 300 l:lle)

Streamit:
Sunsun JVP102B (12W, 5000l/h)
Koralia nano (900l/h)

Valaisin:
Glo 2x39W, 1 valkoinen 1 sininen putki (10 h päällä)

Ruokinta-automaatti:
Eheim 3581 (tiputtelee pellettejä 3 x päivässä. Samalla streamit ja skimmeri on ajastettu pysähtymään)

Lämmitin:
Eheim 3616 150W

Suodatus:
Pussillinen aktiivihiiltä, pussillinen Seran Phosveciä ja pussillinen Seran Silicate Clearia (jonkun aikaa sitten oli aika paljon piilevää)

RO-laite:
ROWA (Kaikki vesi mitä laitan akvaarioon on RO-vettä. Vesilasku menee yhtiövastikkeesta.)

Tein altaaseen ensin led-valot, mutta niistä tarinaa joku toinen kerta.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

hiukan isompi Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Aloin tuossa kartoittamaan mahdollista kalastoa tulevalle akvaariolle. Teemana on siis Karibia. Seuraavanlaisia kandidaatteja löytyi tähän mennessä:

Acanthurus coeruleus
Gramma loreto
Centropyge argi
Chromis cyanea (nämä taitavat olla liian agressiivisia)
Gobiosoma oceanops
Apogon (flamefish)

Onko kellään tietoa miten pieneen altaaseen tuo Acanthurus sopii. Nettiä kaivelemalla löytyy suosituksia 200 litrasta tonniseen, mutta toimisiko tuo kala esimerkiksi 400 litraisessa?
180 l merivettä T0=8.8.2011
Inia
Akvaariosisustaja 2005
Akvaariosisustaja 2005
Viestit: 1133
Liittynyt: 11:54, 07.02.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Inia »

Vähän ahdas on kyllä 400L acanthurukselle. Pieni yksilö saattaisi sopeutua, mutta harkitse.
Löysin vielä yhden mainion kalalajin: Opistognathus aurifrons. Vaatii syvän hiekan mihin tekee pesäkolon. Pari kourallista korallimurskaa auttaa myös rakentamisessa. Kansilasit tai leveämpi reuna on hyvä olla ainakin alussa tuon kanssa.
Grammoja voisit hankkia kaksi (pariskunnan).
G. oceanopsia kannattaa hankkia vain yksi, yritin pitää useampaa, mutta huonolla tuloksella.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Tuosta Acanthuruksesta kyselen vaan sen vuoksi, että yritän haarukoida minimikokoa altaalle. En välttämättä ole sitä altaaseen laittamassa, mutten haluaisi rajata sitä turhaan poiskaan. Tuo Opistognathus aurifrons vaikuttaa hauskalta asukilta. Täytyy pitää se mielessä. Joku varsinainen pohjan tonkija pitää myös löytää, mutten lähtenyt sitä viellä kartoittamaan. Lajikirjo näyttää olevan sen verran laaja.

Toinen altaan suunnitteluun isosti vaikuttava asia on se, että allasta ei voi karibialaiseksi kutsua, ellei siitä löydy gorgoniaa. Niiden hoito on minulle aika tuntematonta aluetta, mutta koitan siihen perehtyä. Olen antanut itseni ymmärtää, että virtaus olisi kaikkein kriittisin juttu. Yritän tuossa miettiä ratkaisua, jossa altaaseen ei tarvitsisi laittaa streamejä, vaan virtaus hoituisi pelkästään nostopumpuilla. Niitä voisi olla vaikka pari kappaletta ja niiden tehoa vaihdeltaisiin, jotta saataisiin virtaukseen vaihtelua.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Kimmo S
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2243
Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Kimmo S »

Galeos kirjoitti:Yritän tuossa miettiä ratkaisua, jossa altaaseen ei tarvitsisi laittaa streamejä, vaan virtaus hoituisi pelkästään nostopumpuilla. Niitä voisi olla vaikka pari kappaletta ja niiden tehoa vaihdeltaisiin, jotta saataisiin virtaukseen vaihtelua.
Nostopumpumputkin ovat ok, mutta stream-malliset pumput ovat usein ääneltään ja virrankulutukseltaan parempia. Hyviä nostopumppujakin löytyy.... jos paksu lompakko ahdistaa takataskussa. Abyzz-pumput ainakin on hyviä. Esim mrutzek myy niitä. Käsittääkseni myös esim. Delteciltä on juuri tulossa markkinoille uusia kohtuullisemman hintaisia hyviä pumppuja.

Tokihan sitten on huomattavasti halvempiakin, mutta ääni ja virrankulutus kasvaa. Ääriesimerkkinä varmaan esim. AW:n myydäänpalstalla 40euron Ocean Runner 6500l/h. Nostopumppujen kaveriksi lisäksi monesti tuntuu tarvitsevan virtauksenjakajan - sellaisen, joka vaihtelee puhallusta parin ulostulon välillä.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Ääni ei ole ongelma, koska voin sijoittaa ala altaan muun talotekniikan kanssa kodinhoitohuoneeseen (missä meteliä riittää). Tällöin itse allashuone olisi ymmärtääkseni huomattavasti hiljaisempi. Ala-altaan voi silloin myös sijoittaa melkein pääaltaan korkeudelle, joten pumppujen tehoja ei tarvitse juuri tuhlata veden nostamiseen.

Suunnitelmat ovat tällä hetkellä vasta ihan konseptitasolla ja kaikki ideat ja palautteet ovat erittäin tervetulleita. Kaikkein mieluisinta on kuulla kommentteja, mitä joku olisi tehnyt toisin omassa altaassaan, jos sen rakentaisi nyt uudestaan.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

No jos on mahdollisuus tehdä tekniikalle oma tila, ja itse akvaariolle löytyy lääniä, niin tekisin samantien tuplaten isomman altaan!
Valitettavasti ei ole sitä mahdollisuutta tällähetkellä... Tollanen tonninen pommi on aika maksimi kerrostalokämppään :(
ÄmHoo

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

Taannoin jossakin ihmettelin, että miksi ala-altaan pitää olla pääaltaan alla. Minulle vastattiin (näsä?)viisaasti, että koska vesi virtaa ylhäältä alaspäin...
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Näinhän se on, mutta kyllä pienen korkeuseron pitäisi riittää.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Sama se on missä se "ala-allas" sijaitsee, mutta jos se on muualla kuin pää-altaan alapuolella, tarvitaan laitteita siirtämään vettä.
Olen nähnyt systeemin, jossa oli ns. ylä-allas, ihan niinkuin meillä normaalisti on, mutta se ylempi oli pienempi ja se alempi oli ns. akvaario itsessään.
Vai että vesi valuu alaspäin... :roll: Nää on näitä...
Inia
Akvaariosisustaja 2005
Akvaariosisustaja 2005
Viestit: 1133
Liittynyt: 11:54, 07.02.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Inia »

Ala-altaan sijaitsemiselle pääaltaan yläpuolella ei ole estettä. Ylivuodossa on vain käytettävä anti-gravitaatio-dursoa. Vai olikohan se anti-kavitaatio-durso, mutta kuitenkin sellainen, millä homma hoituu.
ÄmHoo

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

Kiitos Galeos, Rapide1 ja Inia! Liki vuoden olen tätä yötäpäivää pohtinut ja nyt sitten selvisi :D . Ja anteeksi Galeos, että sotkin ketjuusi tämmöistä löpinää.

M.
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Sommittelusta

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Kiva, jos näinkin aloittelija voi olla avuksi!

Kivien sommitteluni on herättänyt sen verran kiinnostusta, että avaan sitä nyt tässä hiukan lisää.
kivien sommittelua
kivien sommittelua
sommittelu.jpg (89.55 KiB) Katsottu 10869 kertaa
Tavoitteena oli rajata ulos näkökentästä altaassa oleva skimmeri (punainen viiva). Looginen paikka olisi ollut vasemmalla ylhäällä, mutta se on sohvien suunnassa, joten... Vihreällä kuvassa skimmerin rajaama lävistäjä. Keltaisella hahmoteltuina ovat skimmerin rajaaman alueen kultaisen leikkauksen linjat. Isomman muodostelman painovoimaa uhmaava päälliskivi tukeutuu kultaisen leikkauksen linjoihin. Leikkauspisteissä löytyy isomman kiven kärki sekä negatiivisen tilan raja. Leikkauspisteeseen alas vasemmalle tulee joskus gorgonia. Kultaisen leikkauksen osajaot johtavat alhaalla oikealla olevaan luolaan. Kivissä ollaan sovellettu japanilaisen bonsain periaatteita. Pienempi kivi on kuin jin (kuollut runko). Tarkoitus olisi saada se kalpean näköiseksi esimerkiksi haaleanvärisellä zoalla. Isompi kivi taipuu vasemmalle luoden kivien väliin negatiivisen tilan. muodostelmien viereen asetetuilla kivillä luodaan kuvaa "juurista". Ikään kuin kyseessä olisi ollut kerran suuri riutta, joka on nyt rapautunut, mutta silti täynnä elämää. Korallimurske lisää tätä rapautumisen vaikutelmaa.
Eri korallien alueet
Eri korallien alueet
alueet.jpg (152.8 KiB) Katsottu 10869 kertaa
Tässä Kalle 2v. piirustuksessa eri koralleille kaavaillut alueet. Oranssi on levymäistä montia, sininen ricordeaa (vihreää), vihreä Encrustaavaa montia (sienimuotoinen, jos onnistun), keltainen on discoa (eri värejä), valkoinen haalean väristä zoaa, harmaalla piirretty on gorgoniaa ja mustalla negatiivinen tila.

Tuli varmaan vähän toistoa aloitusviestiin... No, sommittelun suhteen nyt on tapahtunut semmoinen muutos, että skimmeri siirtyi ala-altaaseen. Allas on nyt ikään kuin visuaalisesti tasapainoton (ehkä vain tottumuskysymys). Ilmeisesti alkuperäinen sommittelu oli onnistunut. Ala-altaasta ja tämänhetkisestä tilanteesta kuvia joku toinen kerta.
180 l merivettä T0=8.8.2011
ÄmHoo

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

Tässä on allas, jonka sisustuksen suunnitteluun on taatusti käytetty keskimääräistä enemmän aikaa ja ajatusta. Ja se näkyy. Ilman tätä havaintoesitystäkin siitä henki yhdistelmä tasapainoisuutta ja jännää epäsovinnaisuutta. Tykkään kovasti!

M.
Inia
Akvaariosisustaja 2005
Akvaariosisustaja 2005
Viestit: 1133
Liittynyt: 11:54, 07.02.2003
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Inia »

Hienosti pohdittu ja suunniteltu aquaskeippi!
Pari asiaa pistivät minua silmään:
- Vasemman laidan streami, voisiko sen siirtää oikeaan takanurkkaan tai suurimman kiven taakse piiloon? Streamit ja ylivuodot ovat riuttaskeippaajan painajaisia... Niiden piilottaminen on todella haastavaa.
- Kivimuodostelmassasi on vain kaksi kiveä. Ihmissilmä tuppaa tykkäämään parittomista määristä, voisitko lisätä kolmannen kiven? Luolan olemassaolo tosin (melkein) antaa anteeksi kolmannen kiven puuttumisen, eli voin olla väärässä.
- Silmä ohjautuu suurimman kiven jälkeen vasemman "tyhjän alueen" levämattoon. Jos tämä alue olisi tyhjä siisti hiekkapohja, olisi näkymä seesteisempi.
- Vaikka oikean laidan laitteet on koitettu saada rajattua pois, jakaa silmä silti altaan kolmeen osioon tämä alue mukaanluettuna. Näen suurimman kiven asetettuna kultaiseen leikkaukseen, toisin kuin piirustuksessa. Negatiivinen tila asettuu näin ollen altaan keskelle.

Erittäin mielenkiintoinen asetelma, olen tätä katsellut ja pohtinut viikon verran. :D
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Re: Mini Playa Jeremi

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Kiitos syvällisestä palautteesta! Valokuviin piirtämäni oli kopio suunnitelmasta toteutuneen päälle. Suunnittelemalla voi vain ennakoida, miten kaikki toimii. Lopputulos on sitten katsojan silmässä.

Olen pääpiirteissä samaa mieltä kanssasi ja allas onkin jo hieman muuttunut ehdottamaasi suuntaan. Vasemman ylälaidan suhteen pidän tilaa menetettynä tekniikalle. Viritin siihen vielä ylivuodonkin. Kaksi kivimuodostelmaa on tosiaan länsimaisen sommittelun vastaista. Jin bonsai toisaalta sallii tämän. En tiedä onko sitten ajatuksena, että siinä on 3 elementtiä, eli tuo negatiivinen tila laskettaisiin myös. Pohdin heti alussa tuota kolmatta muodostelmaa, mutten saa sitä oikein toimimaan näin pienessä kehyksessä. Tämä on tosin minulle vielä harjoitteluallas ja lopulliseen tulee varmasti jotain näiden kivikaverusten lisäksi. Vasemman halimedapöheikkö ei ole tosiaankaan ole kaunistus. Sen piti olla taka-alalla tuomassa syvyyttä, mutta virtaus painaa sitä etualalle. Halimeda taitaa muutenkin saada häädön pääaltaasta. Toivottavasti ricordea ja disco tuovat riittävästi vihreää altaaseen. Tuo viimeinen kohta... Vaikka oikeastaan mielestäni onnistuin häivyttämään näkyvillä olevan vekottimen yllättävän hyvin, parhaimmillaankin siinä on vain elefantti huoneessa, josta ei vaan puhuta. Ne ovat jo muuttaneet upouuteen ala-altaaseen.

Kiva saada näin analyyttistä palautetta, lisää tällaista, kiitos. Sitä alkaa olla jo sen verran kauan tuijotellut tätä allasta, että sen hyväksyy liian helposti sellaisena kuin se on. Tämä on kuitenkin harjoitteluallas ja virheet pitäisi ainakin tiedostaa, ettei niitä tule tehtyä seuraavassa altaassa.

Yksi epäkohta, jonka huomasin ja joka ei välttämättä valokuvasta (varsinkaan halvan pokkarin) erotu on lattea syvyysvaikutelma. "Juurten" tehtävä olisi korjata sitä ja ne toimivatkin. Toin pienempää kiveä hieman etulasiin päin ja lisäsin hiukan kiveä taakse. Pitää katsoa niiden asemointia kunhan saan uusien kivien lasiruusut hävitettyä...

-----

Näköjään jäi sommittelusta puuttumaan semmoinen, että ison kiven levymontialueen keskelle piirretty punainen alue on varattu jollekin eye-candylle. En nyt ole keksinyt vielä, mitä se olisi, mutta liimasin kiveen sille kiinnityspaikan.
180 l merivettä T0=8.8.2011
Galeos
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 12:18, 21.10.2011
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Naantali

Ala-allas

Viesti Kirjoittaja Galeos »

Lisäsin järjestelmään ala-altaan.
kaappi
kaappi
Alakaappi.JPG (145.23 KiB) Katsottu 10660 kertaa
Oikealla korvausvesisäiliönä 20 litran pönttö. Automatiikkana kalakadun pumppu. Hyllyt irrotettavissa huoltoa varten. Seinät verhoiltu auton äänieristyslevyllä (oli pari neliötä ylimääräistä).
Ala-allas
Ala-allas
alaallas.JPG (126.63 KiB) Katsottu 10660 kertaa
Itse ala-altaan virkaa hoitaa reilu 30 litrainen roskis. Oikeassa osiossa vapaa tulolinja (vihreä 60 mm nylonvahvisteinen putki), skimmeri ja lämmitin. Siitä vesi virtaa oikealle pikkuroskikseen, jossa eheimin 1000:nen nostopumppu (lähtölinja 16 mm letku). Sen kyljessä on suodatinpussukat. Kummassakin osiossa on korallimurskaa ja leviä (chaetoa, halimedaa). Valaistuksena toimii 1,5 W miniledvalaisin. Hätäkyrkimenä on Tunzen pinnanvalvoja, jonka rajakytkimet kuvassa keskellä. Oikealla on kiinalaisen pumpun pinnankorkeusanturi ja vesiletkunpidike. Kierto on varmaan jotain 400 litran luokkaa.

Akvaariossa tapahtuneista muutoksista joku toinen päivä. Jeesus, jopa on kello paljon!
180 l merivettä T0=8.8.2011
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”