Kertsin uusi asukas: Mustatäplätokko

Kirjoittanut Aqua-Web - . Kijoitettu kategoriassa Akvaarioseurat, Helsingin Akvaarioseura, Kalat, Lajiesittelyt, Tokot

mustataplatokko1Teksti ja kuvat: Juuso Kääpä

Muutaman HAS:n jäsenen kanssa on ollut juttua Itämeriakvaarion perustamisesta jo pitemmän aikaa. Kotimaisista vesistä löytyy sen verran monimuotoinen lajisto eri kalalajeja ja selkärangattomia, että miksipä ei! Erityisesti kotimaiset tokot ja varsinkin mustatäplätokko herätti kiinnostuksen akvaariokalana ainakin allekirjoittaneessa.

Oman vapaa-aikani vietän mielelläni kalastellessa niin järvillä kuin merelläkin, muttä tätä mustatäplätokkoa (Neogobius melanostomus) en ollut aikaisemmin saanut saaliiksi. Muutaman vuoden ajan ollemme pienen kaveriporukan kanssa pitäneet pientä kisaa jossa kaikki vuoden aikana saadut kalalajit kirjataan ylös ja vuoden lopussa se, kenellä on kasassa eniten eri kalalajeja voittaa pullon yhdellä tähdellä leimattua jalojuomaa. Minä ajattelin ottaa itselleni yhden pisteen lisää takataskuun tällä mustatäplätokolla. Tästä lajikalastuksesta on kehittynyt ihan oma kalastusharrastus mikä isommissa piireissä tunnetaan nimellä Fongaus.

Trimma helenae – sateenkaariloistoa pienessä koossa

Kirjoittanut Sam Salonen - . Kijoitettu kategoriassa Etusivun Uutiset, Kalat, Lajiesittelyt, Merivesi, Tiede, Tokot

Trimma helenaeTrimma helenae on äskettäin kuvattu Trimma -suvun tokko, jonka sateenkaarimainen väritys on todella kaunis. Muiden Trimma-sukuisten tokkojen lailla T. helenae on pienikokoinen, jääden 2,5cm pituiseksi. Nimensä tokko on saanut biologi Helen Newmanin mukaan. Helen toimi johtavana biologina retkikunnassa joka löysi uuden tokkolajin.

T. helenae löydettiin Penemu-saaren lounaisessa laguunissa Indonesiassa.

Lisää tietoa: Zootaxa, Advanced Aquarist

Alakoululaiset nimesivät uuden tokkolajin

Kirjoittanut Sam Salonen - . Kijoitettu kategoriassa Kalat, Lajiesittelyt, Tiede, Tokot

Gymnoxenisthmus tigrellusUuden tokkolajin näyte kerättiin eteläiseltä Punaiselta Mereltä, Venäläisen bilogin toimesta. Näyte lähetettiin Sydneyn Yliopistolle tutkimuksia varten, jossa uuden lajin kuvaaminen tapahtui. Uusi  tokkolaji muistuttaa pitkälti Xenisthmidae –suvun tokkoja, ratkaisevana erona kuitenkin on että siltä puuttuu suomut. Tohtori Tony Gill päätyikin tästä syystä sijoittamaan tokon uuteen sukuun, Gymnoxenisthmus. Nimi tulee kreikan sanasta gymnos [γυμνός] joka tarkoittaa alastonta.

Kaksi uutta tokkoa Vanderhorstia sukuun

Kirjoittanut Sam Salonen - . Kijoitettu kategoriassa Etusivun Uutiset, Kalat, Lajiesittelyt, Merivesi, Tiede, Tokot

Vanderhorstia cyanolineata - Vanderhorstia fulvopelvisVanderhorstia on ryhmä pieniä, akvaarioharrastuksessa vähemmälle huomiolle päätyneitä tokkoja. Sukuun lisättiin äskettäin kaksi uutta lajia, Vanderhorstia cyanolineata ja V. fulvopelvis.

Vanderhorstia cyanolineata on suvun pienimmästä päästä oleva edustaja, joka olemukseltaan ja ulkomuodoltaan muistuttaa nuolikkoja kuten Trysogobius sp. ja Ptereleotris sp. V. cyanolineata esiintyy julkaistun kuvauksen mukaan Japanissa ja Indonesiassa.

Suvun toinen uusi tulokas, V. fulvopelvis, on kooltaan hieman isompi kuin V. cyanolineata. Kalan kylkiä koristaa kuviointi koostuen keltaisista raidoista ja epäsymmetrisistä kuvioista. V. fulvopelvis esiintyy ainoastaan Okinawassa Japanissa.

Uudet Vanderhorstia -lajit on kuvattu Toshiyuki Suzukin ja I-Shiung Chenin toimesta Journal of Marine Science and Technology, nr. 21:ssä.

Lähde ja kuvat: Journal of Marine Science and Technology, Vol. 21, Suppl, pp. 207-212 (2013)

Uusi tokko löydetty Japanissa, Okinawan saarelta – Stiphodon niraikanaiensis

Kirjoittanut Sam Salonen - . Kijoitettu kategoriassa Etusivun Uutiset, Kalat, Tokot

Stiphodon niraikanaiensis koirasUusi tokko löydettiin viime vuonna purosta Okinawan pääsaarella. Tokolle annettiin nimeksi Stiphodon niraikanaiensis, joka tulee okinawalaisesta sanasta “Nirai Kanai”. Nirai Kanai on myyttinen paratiisi meren tuolla puolen, jossa elämän ja hedelmällisyyden jumalat asuvat.

Tohtori Maedan mukaan uusien tokkolajien löytäminen ei sinänsä ole erikoista, sillä tällä hetkellä on kuvattuna jo yli 2000 lajia. Monet ovat edelleen ilman nimeä. Pienten tokkojen määrittelemiseksi ja nimeämiseksi vaaditaan tarkkaa mikroskooppista työtä evien, luiden rakenteiden, hampaiden ja suomujen tutkimiseksi.

Arkisto

joulukuu 2017
ma ti ke to pe la su
« marras    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031