Selkäuimari on portti ripsimonnien maailmaan

Kirjoittanut Maija Karala - . Kijoitettu kategoriassa Etusivun Uutiset, Kalat, Lajiesittelyt, Monnit

selkäuimari_synodontis nigriventris_1

Afrikkalaiset ripsimonnit ovat suurelle yleisölle varsin tuntemattomia akvaariokaloja, vaikka niillä onkin oma, vakaa ihailijakuntansa. Selkäuimari (Synodontis nigriventris) on poikkeus sääntöön. Se on suosittu, aloittelijallekin sopiva, pienikokoinen ja kiltti laji, joka on kuitenkin tarpeeksi erikoinen ollakseen kiehtova. Selkäuimari on jo vuosikymmenten ajan toiminut aloittelevan harrastajan porttina monnien maailmaan.

Useimmat ripsimonnit ovat paljon selkäuimaria isompia ja usein enemmän tai vähemmän reviiritietoisia. Selkäuimari sen sijaan jää pieneksi ja viihtyy tiiviisti parvessaan. Kymmensenttinen selkäuimari on jo epätavallisen kookas. Useimmista monneista poiketen se ei edes ole pohjakala, vaan viihtyy yhtä hyvin pinnan tuntumassa. Sopivasti sisustettuna noin 120-litrainen akvaario on jo riittävä parvelle. Pinta-ala on tällekin monnille tärkeämpää kuin tilavuus.

Selkäuimari on kotoisin Kongo- ja Nigerjokien vesistöistä trooppisesta Afrikasta. Näiltä alueilta tuodaan kaloja akvaariokaupan piiriin harvakseltaan, mutta viljeltyjä selkäuimareita on ollut kaupan jo pitkään.

Älä sekoita juovamonniin

OLYMPUS DIGITAL CAMERANimensä mukaisesti selkäuimari ui selkää. Selitys tämän omituisen käytöksen takana on kiehtova. Monnien suu aukeaa alaspäin, koska ne ovat normaalisti pohjakaloja. Jossakin vaiheessa evoluutiohistoriaansa selkäuimarit ovat kuitenkin ryhtyneet etsimään ruokaansa veden pinnalta ja kasvien lehtien alapinnoilta. Sen sijaan, että koko niiden pään muoto olisi muuttunut, oli yksinkertaisempaa kääntyä selälleen.

Ylösalaisin uivalla kalalla on myös värit väärin päin. Useimpien kalojen selkä on vatsaa tummempi, jotta kala olisi paremmin piilossa petojen silmiltä sekä ylhäältä että alhaalta katsoen. Selkäuimarin kylkien ja selän pohjaväri on kuitenkin vaalea ja vatsa on lähes musta.

Selkäuimari ei kuitenkaan ole yhtä ehdoton ylösalaisin uiskentelija kuin nokijuovamonni (Mystus leucophasis), jonka poikasia on toisinaan myyty selkäuimareina. Selkäuimari välttelee usein avovedessä uimista ja pitää mielellään vatsansa jotakin kiinteää alustaa vasten, olipa se sitten pohjahiekka tai lumpeenlehden alapinta. Turvalliseksi olonsa tunteva selkäuimari voi kyllä seilailla ylösalaisin keskellä avovettäkin.

Selkäuimareita ostaessa on parasta pitää silmät auki, eikä ostaa niiden sijaan erehdyksessä nokijuovamonnin tai suurempien ripsimonnien poikasia, joihin ne saatetaan akvaarioliikkeessä sekoittaa. Etenkin nokijuovamonni aiheuttaa seura-akvaariossa päänvaivaa: se kasvaa 30-senttiseksi, on luonteeltaan äkäinen ja voi syödä pieniä kaloja. Nykyään tällaiset sekaannukset ovat onneksi paljon harvinaisempia kuin takavuosina.

Toinen selkäuimarin erikoisuus on puheliaisuus. Ripsimonneilla on rintaeviensä tyvellä äänielimet, joista ne saavat aikaan hämmästyttävän valikoiman erilaisia ääniä: murinaa, narinaa ja jopa vaakkumista. Monnit ääntelevät säikähtäessään, mutta myös keskinäisten välienselvittelyjen aikana. Ei pidäkään ihmetellä, jos selkäuimariakvaariosta alkaa kuulua kummallisia ääniä.

Turvallisuutta parvesta

Selkäuimari on akvaariokalana vähään tyytyväinen. Se ei ole tarkka vesiarvojen eikä lämpötilan suhteen, vaan viihtyy samoissa vesissä kuin useimmat muutkin trooppiset kalat. Kun lämpötila asettuu 22 ja 28 asteen välille ja vesi on pehmeää, neutraalia tai lievästi hapanta, kaikki on hyvin. Äkillisiä veden laadun muutoksia ja muuta turhaa stressiä on tosin parasta välttää. Muutot, siirrot ja tekniset ongelmat suodatuksessa aiheuttavat usein kuolleisuutta selkäuimarien keskuudessa.

Toisin kuin monniset ja piikkisilmät, selkäuimari ei välttämättä kaipaa akvaarionsa pohjalle hienoa hiekkaa, sillä se viettää vain vähän aikaa pohjalla eikä tongi tai kaivaudu.

Muutama toive tällä erikoisella pikkukalalla kuitenkin on. Se on arka otus, joka kaipaa rohkaisua uskaltaakseen liikkua näkyvillä akvaariossa. Henkiseksi tuekseen se tarvitsee ympärilleen parven, jossa saisi olla vähintään muutama kala, mutta kymmenenkään lajitoveria ei ole ainakaan liikaa. Luonnossa laji elää suurina parvina jokien pintakasvillisuuden alla.

Akvaarion sisustuksessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että selkäuimareille on tarjolla mieluisia piilopaikkoja. Ne eivät kaipaa ahtaita koloja, vaan lepäilevät mieluiten pystyasennossa tai vatsa ylöspäin leveälehtisiä kasveja ja juurakoita vasten. Jos suojaa vain riittää, voivat selkäuimarit akvaariossakin lepäillä aivan pinnan tuntumassa, missä niitä on erityisen hauskaa katsella.

Ei kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon, vaikka vasta ostetuista selkäuimareista ei hienosta sisustuksesta huolimatta näy vilaustakaan. Ne kotiutuvat hitaasti ja alkavat liikkua valoisaan aikaan vasta, kun tuntevat olonsa turvalliseksi. Mitä useampia kaloja parvessa on, sitä rohkeampia ne ovat.

Parhaiten edukseen selkäuimarit ovat hämärästi valaistussa akvaariossa muiden rauhallisten kalojen kanssa. Ne eivät kiusaa tai syö pieniäkään allastovereita, joten ne sopivat mainiosti yhteen kaikenlaisten seura-akvaarion kalojen kanssa. Afrikka-teemaiseen akvaarioon niiden seuraksi sopivat esimerkiksi muut pienet ripsimonnit, palettikalat, kuparibarbit sekä kongon- ja nigerinkuultomonnit.

Selkäuimaria voi suositella lämpimästi aloittelijallekin, sillä hyvällä akvaarion perushoidolla se menestyy hyvin. Ja siitä saa varmasti puheenaihetta vieraiden kanssa.

Tagit: , ,

Arkisto

helmikuu 2015
ma ti ke to pe la su
« tammi   maalis »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
232425262728