Koruluikeromonni, Eremophilus mutisii, Humboldt, 1805

Kirjoittanut Aqua-Web - . Kijoitettu kategoriassa Aponogeton, Etusivun Uutiset, Kalat, Monnit

Teksti ja kuvat: Mika Kaukonen

Loismonnit

Yksi Aponogetoniin ja Aqua-Webille kirjoittamisen autuus on mahdollisuus ilman kaupallisia paineita esitellä lajeja, joista itse pitää ja jotka ovat sen arvoisia. Tällä kertaa esiteltävä laji kuuluu loismonnien heimoon (Trichomycteridae), jotka ovat saaneet muutaman lajin vuoksi hyvin kyseenalaisen maineen. Tunnettuja käyttäytymispiirteitä on suurempien kalalajien, lähinnä antennimonnien ihoon tai kiduksiin kiinnittyminen ja näin loisimalla ravinnon saanti. Enemmän hämärän peitossa ovat tarinat ja joissakin lähteissä todeksi mainitut tapaukset, missä loismonni (Vandellia cirrhosa) olisi seurannut virtsajälkeä päätyen aina uhkaamaan miehen perillisten määrää. Suurin osa lajeista on kuitenkin pieniä, rauhallisia ja hitaita kaloja, jotka tarvitsevat ympäristössään rauhaa ja hiljaisuutta. Loisiminen on vain muutamien lajien erityispiirre. Akvaariohoidokeiksi näitä havittelevan täytyy olla varautunut pettymyksiin, sillä ainoastaan kerran on Suomeen yhtä lajia tuotu tarkoituksella. Maailmalla yleisesti näitä lajeja ei järjestelmällisesti tuoda, vaan harrastajat ovat löytäneet sattumia muiden tuontien joukosta.

Viimeisten kahden vuoden aikana loismonnit heimona ovat olleet erittäin aktiivisen tieteellisen tutkimisen ja kuvaamisen kohteina. All Catfi sh Species Inventory –projektin (http://silurus.acnatsci.org/) tarkoituksena on kuvata kaikki maailman monnit lähitulevaisuudessa. ACSI listaa valideja sukuja loismonneissa 42 ja lajeja 176. Arvellaan, että 55 on vielä kuvaamista vailla. Vuonna 2004 kuvattiin peräti 18 uutta lajia ja tänä vuonna tahti ei ole näyttänyt hiipumisen merkkejä. Juuri tätä artikkelia itsenäisyyspäivänä kirjoittaessani löysin tiedon kolmesta uudesta kuvatusta lajista Venezuelasta.

Koruluikeromonni

Koruluikeromonni, Eremophilus mutisii, on mainio laji edustamaan loismonnien hyviä puolia joka suhteessa. Se on värikäs, mielenkiintoinen ja kiltti. Oliivinvihreä pohjaväritys keltaisella vivahteella ja koko ruumis koukeroisilla kuviolla kirjailtuna sen voisi luulla herättävän akvaarioharrastajien kiinnostuksen. Toisen mielestä se muistuttaa jo päiväyksen ohittanutta hot-dog nakkia ilman vatsaja rasvaevää. Näiden evien puuttuminen on ollut syynä erottaa koruluikerot omaksi suvukseen samankaltaisesta Trichomycterussuvusta. Koruluikerot eivät kuulu loisiviin lajeihin. Laji asustelee Kolumbiassa, Bogotan alueella ja on myös alueella arvostettu ruokakala. Ne ovat pystyneet useissa vesistöissä lähes ainoina alkuperäislajeina selviytymään istutettujen karppien tuomasta ekosysteemimuutoksesta.

Maksimipituudeksi kirjallisuudessa mainitaan jopa 30 cm. Omat yksilöni olivat n. 20 cm pitkiä ja eivät osoittaneet suurta kasvua niiden kahden vuoden aikana, mitä lajia pääsin hoitamaan. Sukupuolieroina oli selkeästi havaittavissa naaraiden suurempi koko ja pyöristyneempi ruumiinrakenne. Akvaariossa ne kestävät myös ajoittaiset lämpötilaheilahtelut laajallakin skaalalla. Minulla syystä tai toisesta lämpötila vaihteli jopa 20-30 asteen välillä ilman että kaloissa olisi näkynyt havaittavia merkkejä oireilusta. Virtauksesta ne eivät pidä ja viihtyvät kuten kotivesistöissään hitaasti soljuvissa tai seisovissa vesissä. On syytä välttää teräviä reunoja sisutusmateriaaleissa, sillä ne saivat helposti naarmuja ihoonsa ja niiden paraneminen oli paljon kiinni hyvästä vedenlaadusta. Itse kokeilin tämän lajin kohdalla pohjan peittävää tammenlehtimattoa. Kalat näyttivät viihtyvän erinomaisesti. Ruokinnan suhteen koruluikeromonnit ovat vaativampia kuin perusakvaariolajit. Kuivaruokaan ja sen eri muotoihin kalat eivät koskeneetkaan koko aikana. Erilaiset pakasteet ja elävä ruoka olivat hyväksyttyjä korvikkeita. Elävä ruoka tarkoittaa tässä yhteydessä toukkia ja matoja, ei tyhjiksi imettäviä saalikaloja.

Bogotan kapteeni

Vuoden 2001 lopulla Turun Akvaario toi yhden erän näitä loismonneihin kuuluvia kaloja maahaan. Tukkulistalla, jonka sain nähtäväkseni kalat oli nimetty kapteenimonneiksi, joka jälleen kerran oli kauppanimi, mutta ei aivan vailla perää. Alkuperäisessä kielessä kalaa kutsutaan nimillä Capitán, Capitan de Bogota, Capitan de Sabana ja Chimbe. Bogotan kapteeneita oli saapunut maahamme yhteensä 30 kappaletta. Näihin aikoihin ne olivat erittäin harvinaisia myös Keski-Euroopassa. Ingo Seidelin ja Hans-Georg Eversin WELS ATLAS 1:een tämän lajin esittely ei ehtinyt painoaikataulun vuoksi. Koruluikeromonnien kohdalla sattui myös se harvinainen ilmiö, että laji saapui meille ennen kuin Saksaan, tuohon akvaristien mekkaan.

Koruluikeromonnit olivat heikossa kunnossa ja viettivät karanteenissa pitkän aikaa. Sain hankittua viisi yksilöä ja pari kuukautta myöhemmin vielä kuudennen. Kaloilla oli iholla outoja vaaleita laikkuja ja osa niistä näytti punertavilta, kuin veresnahalla olevilta haavoilta. Laitoin kalat 63 litran akvaarioon tarkkailtaviksi odottamaan siirtoa isoon seura-akvaarioon. Runsaiden vedenvaihtojen ja hyvän ruokinnan yhteistuloksena iholäikät ja haavaumat katosivat nopeasti ja kalat näyttivät hyvä kuntoisilta. Myöhemmin matkan varrella tämä seikka osoittautui yhdeksi kriittiseksi kohdaksi näiden kalojen hoitorutiineissa. Hoitorutiinien myöhästyminen tai veden laadun heikentyminen sai kyseiset oireet esille uudestaan. Kyseessä oli mahdollisesti lajin sisäinen tauti, sillä se milloinkaan tarttunut muihin kalalajeihin, joita altaassa mahdollisesti oli. Altaaseen oli piilopaikoiksi laitettu useita muoviputkia, jos ne sattuisivat tarvitsemaan jokainen oman piilopaikan. Päinvastoin kuin useimmat monnit, ne pyrkivät ahtautumaan kaikki samaan putkeen niin, että toisesta päästä katseli ulos neljä tai viisi päätä kuin linnunpoikaset pöntöstä.

Koruluikeromonnit ovat verkkaisia liikkeissään ja hitaita mussuttajia. Ne joutuvat helposti muiden lajien häiriköimiksi tai ruokinta-aikoina pelkille murusille. Tein pahan virheen sijoittaes sani kalat hyväuskoisesti isoon altaaseen, jossa asusteli hyvässä sovussa nokijuovamoneja (Mystys leucophasis) ja kirjokissamonneja (Anaspidoglanis macrostoma) muiden monnien ohella. Ensimmäisen yön aikana nämä kalat oli hakattu lähes henkihieveriin ja jouduin hätäsijoittamaan ne töihin, edellä mainittuun 63 l:n akvaarioon takaisin. Tässä rumbassa menetin jo neljä minulle kallisarvoista yksilöä. Niillä on hyvin vähän puolustautumiskeinoja. Ainoa on piiloutuminen suojapaikkaan. Kotivesissään niiden ei ole tarvinnut kehittää suojamekanismeja, sillä ne ovat lähes ainoita lajeja, joita niissä vesistöissä esiintyy. Parhaimmillaan nämä kalat ovat lajiakvaariossa tai muiden erittäin rauhallisten lajien kanssa. Suositeltavia kumppaneita voisivat olla banjomonnit, monniset ja pienet tetrat. Omassa pienessä akvaariossa niiden lisäksi asusteli Aasian monniheimoista kaksi harvinaista oliiviviirimonnia (Olyra longicaudata) ja viisi virtamonnia (Glyptothorax pectinopterus). Ei mikään ideaali biotooppiakvaario, mutta tasapainoinen ja rauhallinen. Viimeinen yksilö menehtyi valitettavasti loppukesästä 2003 lomien vuoksi. Vedenlaadun heikentyminen loman aikana sai yksilössä puhkeamaan edellä kuvatut oireet ja toimenpiteet eivät enää auttaneet.

Tämän ensituonnin jälkeen Suomeen ei lajia ole tuotu ja voi olla, ettei ikinä enää tuodakaan. Edelleen nämä ovat harvinaisia myös Euroopassakin. Tämä on valitettavaa, sillä tämä laji olisi ehdottomasti paras isokokoinen monni rauhalliseen kasveja täynnä olevaan pienten lajien seura-akvaarioon. Katseen kestävänä sillä luulisi myös olevan markkinoita muidenkin kuin kuole-lujaa (die hard) monniharrastajien altaissa. Jos mahdollisuus tulee, olen tällä kertaa paremmin valmistautunut ja valmis perustamaan lajiakvaarion tälle lajille. Tällä kertaa ostan kaikki yksilöt, ellei joku muu ehdi ensin.

Arkisto

helmikuu 2013
ma ti ke to pe la su
« tammi   maalis »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728