Rubiiniseeprakala (Danio choprea ), pieni punainen kiituri

Kirjoittanut Aqua-Web - . Kijoitettu kategoriassa Aponogeton, Etusivun Uutiset, Kalat, Lajiesittelyt, Särkikalat

Teksti ja kuvat: Sanna Vihavainen

Rubiiniseeprakala on verrattain uusi tuttavuus akvaarioharrastuksen piirissä, ainakin Suomessa. Kalassa on kuitenkin potentiaalia kehittyä vaikka minkälaiseksi suursuosikiksi. Miksipä ei, jos sattuu olemaan pieni, nätti, sopeutuvainen ja helppohoitoinen.

S.L. Hora kuvasi Irrawaddysta Myanmarista löydetyn pikkuisen seeprakalan jo 1928. Löydös ristittiin tohtori B. N. Chopran kunniaksi ja muistoksi ensin Brachydanio choprai -nimiseksi, mutta päivitettiin sitten vuonna 1997 Danio choprae-nimiseksi. Suomenkielinen nimi kalalle ilmoitettiin Vanamon vuonna 2004 ilmestyneessä Maailman kalojen nimet -kirjassa, rubiiniseeprakala.

Rubiiniseeprakala on ruumiin muodoltaan samannäköinen kuin täpläseeprakala (Danio nigrofasciatus). Värityksessä puolestaan on huomattava ero. Siinä missä täpläseeprakala on hillityn sini-musta-vaalea, on rubiiniseeprakala sähäkän puna-kelta-ruskea. Rubiiniseepra kalan kylkiviivalla kulkee tulipunainen raita. Kyljillä on tummat pystyraidat. Eviä reunustaa ulompana keltainen raita ja sen vieressä ohut tumma raita.

Netistä ei juuri nimeä enempää tietoa irtoa paitsi pituus, joksi mainitaan 3 cm TL. Mielestäni tuo mitta on kyllä hieman alakanttiin. Normaalivartaloiset naaraat ovat tuon pituisia, mutta koiraat ovat hieman pidempiä, samoin kuin erityisen muhkeat muodot saaneet naaraat. Täysikasvuisen koiraan pituus kuonosta pyrstön kärkeen on paremminkin 4 cm.

Tietoa tarkoista vesiarvoista ei ole saatavilla. Usea rubiiniseeprakalojen onnellinen omistaja mainitsee pitävänsä kalojaan noin 22-26 asteen lämmössä, lievästi happamassa ja pehmeässä vedessä. Samoin olen tehnyt itsekin ja luulisin sen olevan niille sopiva. Kalat ovat pirteitä ja liikkuvaisia, kuten kunnon seeprakalan pitääkin olla.

Käyttäytymiseltään rubiiniseeprakalat ovat varsin vauhdikkaita sukkuloijia, vaan ei nyt aivan tavallisen seeprakalan (Danio rerio) veroisia. Rubiiniseeprakalat viihtyvät tiiviimmässä porukassa jossain ”turvallisessa” akvaarion kolkassa. Siellä ne sitten sähisevät keskenään. Ihan samanlaista minireviirin puolustusta ja ruokinta-aikana apajista kiistelyä en ole huomannut rubiiniseeprakaloilla, kuin mitä seeprakalat pitävät. Jonkinlaista valta- tai viettelypeliä ne kuitenkin pelailevat, kun kovasti pitää koko ajan ehtiä jonnekin ja ajaa hiukan lajitovereita takaa.

Tämä pelailu on meillä keskittynyt tuuhean kasvitukon ympärille n. 10 cm korkeudelle pohjasta. Ehkä se on meillä katsottu juuri turvallisimmaksi paikaksi. Eräs kirjoittaja kertoo nettisivuillaan kalojensa viihtyvän pinnassa ja toinen rubiiniseeprakalojen omistaja taas hänen kalojensa parkkeeranneet akvaarion puoleen väliin. Riippuu siis akvaariosta ja varmasti myös seuralaisista, minkä kerroksen rubiiniseeprakalat tulevat hyödyntämään omaan käyttöönsä.

Normaalisti meillä ei juuri näy kahta tai kolmea rubiiniseeprakalaa kerralla. Ne keskittyvät innolla toisiinsa siellä jossain turvassa. En kuitenkaan menisi lyömään vetoa siitä, että niitä ei kiehtoisi myös muihin kaloihin tutustuminen lähemmin jos vain saisivat ne kiinni. En suosittele tästä syystä seuraan mitään helposti kiinnisaatavaa, kuten huntueväisiä kaloja tai hemaisevilla rihmoilla varustettuja otuksia (rihma kaloja tai pieniä katkarapuja).

Oletko koskaan kuullut nirsosta terveestä seeprakalasta?

Et kuule nytkään. Näihin kavereihin uppoaa mikä vaan ja jos ei uppoa, niin ainakin sitä yritetään suuhun kovasti sovittaa. Ruokinnan tullen rubiiniseeprakalaparvi vauhkoontuu. Jokainen yksilö yrittää ehtiä jokaisen ruokapalan kimppuun. Välillä tulee huteja ja välillä törmäys lajitoveriin on väistämätön. Hetki ennen ruokailua 13 yksilön parvesta näkyy ehkä kaksi, hyvässä lykyssä jopa neljä yksilöä. Kun ruoka haistetaan, akvaariossa näyttääkin pyörivän vähintään 200 kalaa.

Olen havainnut sopivaksi ruoaksi näille kaloille Sera Microgran -ruokarakeen, mutta kukas käskee olemaan käyttämättä jonkin muun valmistajan vastaavaa tuotetta. Avain tekijä tuossa on se, että ruokarae on kaloille juuri suuhun sopiva eikä se hajoa kesken kaiken kuten hiutaleilla on tapana. Rakeita voi ripotella vähitellen, jolloin näkee, että pohjalle niitä ei päädy kovin paljoa ylimääräistä. Kalat eläisivät ja voisivat hyvin varmaankin ihan pelkällä kuivamuonalla paitsi omasta mielestään eivät mitenkään ilman pakastettuja herkkupaloja, kuten hyttysentoukkia ja surviaisia.

Kuten tavallinenkin seeprakala, vaikuttaa rubiiniseeprakalakin vallan vaivattomalta lisättävältä. Olen kasvattanut vasta pari seuraakvaariosta pelastettua poikasta aikuiseksi, joten en tarkemmin tiedä, liittyykö itse kasvatukseen jotain ongelmia. Olen kudettanut rubiiniseeprakaloja kahdesti, mutta ensimmäinen poikue siirtyi autuaammille vesille heti pian lähdettyään uimaan hoitajan virheen johdosta. Toinen poikue on uiskennellut vasta viikon.

Itse kudettaminen ei vaatinut sen suurempia järjestelyjä, kuin oman akvaarion varusteineen, jaavansammalpuskan ja parin kaloja. Sukupuolet on helppo erottaa jopa nuorista yksilöistä. Koiras on sutjakampi ja värikkäämpi. Naaras puolestaan on hieman pienempi, värittömämpi ja vatsanseudultaan pönäkämpi.

Annoin pariskunnan elellä herroiksi kudetusaltaassa 2 päivää, jonka jälkeen siirsin ne takaisin pääaltaaseen ja jäin odottelemaan tuloksia. Molemmista kudetuskerroista tuli positiivinen tulos. 😉 Tämä toimintatapa siksi, että en pysty vahtimaan kaloja jatkuvasti, jotta tietäisin, milloin ne ovat kuteneet. Noin 23 asteen lämpötilassa mädin kuoriutuminen ja poikasten lähteminen uimaan kestää noin viikon. Aikuiset eivät ole kiinnostuneita mädistä, jos se on näkymättömissä hiekan seassa. Sen sijaan ne takuulla söisivät epävarmasti ensimmäisiä uintipyrähdyksiään ottavat poikaset. Aikuiset siirrettiin siis pois hyvissä ajoin ennen räpiköijien ilmestymistä.

Lämpimämmässä mäti kuoriutuu varmasti nopeammin, mutta tarkasta ajasta minulla ei ole vielä kokemusta.

Poikasten kasvattaminen on myös helppoa, kunhan muistaa antaa niille ajoissa ruokaa (ei unohda, että on juuri viikko sitten kudettanut kalojaan) ja huolehtia veden puhtaudesta. Eli samat säännöt kuin mille tahansa kalan lapselle; paljon ja usein terveellistä ruokaa ja puhdasta vettä. Rubiiniseeprakalat osaavat näköjään ahneuden seitsemännen synnin jo mätimunasta putkahdettuaan, joten poikasille voi alusta alkaen tarjota kuivamuonaa. Varsinaisesti ne eivät kuitenkaan syö ennen kuin ovat vuorokauden uineet sujuvasti, sillä ruskuaispussi hidastaa menoa. Purkkiruoalla ei kyllä saada sinttejä kasvamaan yhtä hyvin kuin elävällä ruoalla, joten artemiaa ja mikromatoja tms. ei sovi unohtaa. Pakasteisiin voi turvautua sitten, kun tietää, että ipanat pystyvät syömään sitä.

Vähän suurpiirteisemmälläkin hoidolla rubiiniseeprakalat kasvavat huimaa vauhtia. Noin 1 cm tulee mittaa kuukaudessa ja kun aikuiskoko on mitä on, ovat kalat myyntikoossa jo 3-4 kuukaudessa.

Rubiiniseeprakaloja hankkiessa kannattaa muistaa niiden ominaisuus hävitä pusikkoon sähisemään tiiviinä porukkana, joten niitä on parempi ostaa kerralla vähintään 10 kappaleen parvi. Niillä on kimpassa kivempaa ja kun parvessa on tarpeeksi yksilöitä, tulee aina joku vahingossa esille ihailtavaksi, mutta vain hetkeksi, kunnes se taas vilahtaa takaisin toimittamaan omia asioitaan.

Arkisto

helmikuu 2013
ma ti ke to pe la su
« tammi   maalis »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728